Vankeustuomio
7000€/kk ei riittänyt – ahne pomo vankilaan
Ulkomaat Ruotsin Punaisen Ristin entinen viestintäjohtaja Johan af Donner on tuomittu viideksi vuodeksi vankeuteen hänen kavallettuaan Punaiselta ristiltä ja toiselta järjestöltä yhteensä 7,7 miljoonaa kruunua eli noin 800 000 euroa.
Tukholman käräjäoikeus tuomitsi af Donnerin muun muassa törkeästä petoksesta.
Ruotsalaistähti huijasi luksushotellia
”Heroes”-tähti narahti rattijuoppoudesta
Ei päivääkään töissä - palkka juoksi viisi vuotta
Facebook narautti varkaan
Auttoi oppilaitaan kokeessa - vankilaan?
Edesmennyt miljardööri asioi veroparatiisissa?
Mestarihuijarin omaisuutta pannaan lihoiksi
Suurhuijarin tuomiota lykättiin - oikeus tarvitsee lisäaikaa
Raha Wall Streetin nyttemmin pahamaineisimmalle finanssimiehelle Bernard Madoffille luetaan tuomio 29. päivä kesäkuuta. Näin kertoi E24-sivuston mukaan eräs liittovaltion tuomari New Yorkissa. Lykkäys merkitsee, että tuomioistuin haluaa lisäaikaa: aiempien tietojen mukaan tuomio piti julkistaa kuukauden puolivälissä.









