Suuri päivä Vatikaanissa - Paavi varoitti teknologiasta Ulkomaat Katolisen kirkon päämies paavi Benedictus pitää tänään yhden vuoden tärkeimmistä uskonnollisista tapahtumista maailmassa. Benedictuksen johdolla toimitettavaa pääsiäismessua saapuu seuraamaan Vatikaaniin tuhansia pyhiinvaeltajia, matkailijoita ja italialaisia. Viime vuonna paavi Benedictus kehotti ottamaan arabimaiden kansannousujen jaloista paenneet ihmiset avoimesti vastaan ja tarjoamaan heille turvapaikkaa.8.4.2012 10:45 18 kommenttia
Paavi tuomitsi kaupallisen joulun Ulkomaat Katolisen kirkon paavi Benedictus XVI on jouluaaton messussa pitämässään saarnassa tuominnut kaupallisen joulun. BBC:n mukaan paavi kehotti ihmisiä katsomaan läpi joulun pinnallisen kimalteen ja löytämään sen takaa Bethlehemin seimessä makaavan lapsen. Lisäksi paavi suri väkivallan jatkuvaa läsnäoloa maailmassa ja rukoili niiden puolesta, jotka joutuvat viettämään joulua köyhyydessä ja kärsimyksessä.25.12.2011 09:26 20 kommenttia
Kovat turvatoimet – paavi rukoili veljeyttä Ulkomaat Paavi Benedictus XVI piti joulumessunsa Vatikaanissa tiukkojen turvatoimien keskellä, kertoo uutistoimisto AP. Turvatoimet olivat kireällä viimeaikaisten suurlähetystöjen kirjepommien sekä viime vuosia messun keskeyttäneiden häiriköiden takia. Joulumessu sujui tällä kertaa rauhallisesti. Paavi rukoili kansojen veljeyden puolesta ja pyysi, että ihmiset näkisivät Jeesuksen kasvot toisissa ihmisissä. Paavi rukoili, että maailma voisi elää yhtenä perheenä.25.12.2010 11:43 5 kommenttia
Paavin oudot kondomipuheet – ”2 käännösvirhettä” Ulkomaat Vatikaani on vihdoin selventänyt kantaansa kondomien käyttöön, kertoo uutistoimisto AP. Paavi kommentoi kondomien käyttöä viime kuussa ilmestyneessä, kirjan mittaisessa haastattelussa. Kommentit ovat herättäneet paljon ihmetystä maailmalla, sillä niiden perusteella paavin on tulkittu hyväksyvän tietyiltä osin kondomien käytön ehkäisynä, mikä on vastoin katolisen kirkon oppeja.21.12.2010 19:22 18 kommenttia
Hyväksikäytetyt lapset saavat oman suojelupyhimyksen? Ulkomaat Australiassa tuhannet ihmiset ovat tungeksineet jumalanpalveluksiin maan ensimmäisen pyhimyksen kunniaksi. Paavi Benedictus XVI julistaa lasten parissa työskennelleen nunnan Mary MacKillopin pyhimykseksi myöhemmin tänään. Vuonna 1909 kuolleen MacKillopin haudalle on Sydneyssä kilometrin jono. Tuhansia australialaisia on myös saapunut Roomaan todistamaan kanonisointia. MacKillop erotettiin vähäksi aikaa kirkosta sen jälkeen kun hän oli paljastanut lasta hyväksikäyttäneen papin. Häntä onkin ehdotettu hyväksikäytettyjen lasten suojelupyhimykseksi.17.10.2010 10:39 5 kommenttia
Hiki ja hilse uhkaavat Michelangelon kuuluisaa maalausta Kulttuuri Turistilaumat uhkaavat Vatikaanin suosituimpiin nähtävyyksiin kuuluvaa Sikstiiniläiskappelia ja sen maailmankuuluja freskomaalauksia, Vatikaani varoittaa. Vierailijat hilseilevät ja hikoilevat sekä tuovat mukanaan pölyä ja tomua, joka tarttuu kappelin seiniin ja kattoon. Tilannetta pahentaa se, että kappelin ilmanvaihtojärjestelmä on 20 vuotta vanha ja pikaisten uudistusten tarpeessa. Kappelista on kesän puhdistustöissä poistettu "käsittämättömiä määriä" pölyä ja muuta moskaa, sanoo Vatikaanin museoiden johtaja kardinaali Antonio Palucci.4.9.2010 09:09 2 kommenttia
Paavi tapasi pedofiilipappien uhreja: Kirkko suojelee Ulkomaat Paavi Benedictus XVI, jonka on väitetty kardinaalina ollessaan viivytelleen amerikkalaisen pedofiilipapin erottamisessa, on reagoinut kohuun tapaamalla ryhmän kirkon piirissä hyväksikäytettyjä miehiä Vatikaanin lähetystössä Maltalla sunnuntaina.18.4.2010 15:37 8 kommenttia
44 vuotta siihen meni: The Beatles sai anteeksi Kulttuuri Vatikaani on antanut lopullisesti The Beatlesille anteeksi sen, että John Lennonin tulkittiin vuonna 1966 sanoneen yhtyeensä olevan suositumpi kuin Jeesus, kertoo Sky News. Vatikaanin virallinen lehti L'Osservatore Romano ylistää etusivun jutussaan The Beatlesia oikein urakalla. –On totta, että he käyttivät huumeita, väittivät jopa olevansa suositumpia kuin Jeesus ja laittoivat levyilleen mystisiä viestejä, jotka saattoivat peräti liittyä satanismiin, lehti kirjoittaa.12.4.2010 18:46 7 kommenttia
Uusi käänne pedofiilikohussa: ”Paavi on pidätettävä” Ulkomaat Tunnettu ateisti, Oxfordin professori Richard Dawkins vaatii paavi Benedictus XVI:n pidättämistä. Dawkins aikoo nostaa paavin Britannian-vierailun aikana syytteen tätä vastaan "rikoksista ihmiskuntaa kohtaan".11.4.2010 12:33 113 kommenttia
Vatikaanin juutalaispuheet: ”Anteeksi” Ulkomaat Vatikaanin edustaja pyytää lehtihaastattelussa anteeksi vertaustaan, jolla hän rinnasti katolisen kirkon pedofiliaskandaalin nostattaman kohun antisemitismiin.4.4.2010 11:30 4 kommenttia