Tulli tunnusti virheen – Suomen luku tippui 47 % Kotimaa Suomen ulkomaankaupan viime vuoden tilastoinnissa on käynyt virhe, tunnustaa Tullihallitus. Vuoden 2010 kokonaisviennin arvo jää korjauksen jälkeen 52,4 miljardiin euroon, kun se elokuussa 2011 julkaistujen tilastojen mukaan oli 52,9 miljardia euroa.30.12.2011 14:20 6 kommenttia
Karmea notkahdus Suomen taloudelle Raha Suomen kauppatase on romahtanut tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä jo 2,6 miljardia euroa alijäämäiseksi. Tullin ennakkotietojen mukaan viime vuoden tammi-lokakuussa kauppataseen ylijäämä oli noin miljardi euroa. Pelkästään lokakuun lukujen perusteella Suomen vienti laski viime vuoden noin 6 miljardista eurosta tämän vuoden 4,4 miljardiin euroon. Samaan aikaan tuonti kasvoi lähes viiteen miljardiin euroon. Lokakuun kauppatase oli 605 miljoonaa euroa alijäämäinen.8.12.2011 10:23 11 kommenttia
Luokittaja arvioi Suomen: ”Vaikuttavaa” Raha Suomen valtion velanmaksukyky on arvioitu parhaaseen luottoluokkaan kolmen eri luokitusyhtiön kriteereillä. Eilen oman luokituksensa antoi Fitch. Aiemmin Moody's ja Standard & Poor's ovat antaneet Suomelle parhaan luokituksen. Fitchin mukaan Suomen näkymät ovat vakaat, eikä luokitusta ole syytä muuttaa. Fitchin mukaan Suomi on toistuvasti vakuuttanut kaikilla mittareilla taloutensa kestokyvystä.21.7.2011 09:33 31 kommenttia
Mainos ihmetyttää – ”Suomi sai 517 000 000 €:n tukipaketin” Kotimaa Teollisuusyritysten edunvalvontajärjestöjen vaalipäivänä julkaisema näyttävä ja provokatiivinen mainos on herättänyt ihmetystä tänään sunnuntaina. Mainos herättää keskustelua muun muassa Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelun blogeissa. ”Kuukauden suurimmat tukipaketit Suomelle”, julistaa vientialan yritysten etujärjestöjen Metsäteollisuus ry:n, Kemianteollisuus ry:n ja Teknologiateollisuus ry:n mainos tänään Helsingin Sanomien kansisivulla viitaten euromaiden kriisimaille myöntämiin hätäpaketteihin.17.4.2011 12:30 47 kommenttia
KL: Outo Suomi-linja USA:lta – yrittäjät ihmeissään Raha Suomalaisilla pienyrittäjillä on suuria vaikeuksia saada viisumeja ja työlupia Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystöstä, kertoo Kauppalehti. Lehden haastatteleman pienyrittäjän mukaan lähetystö on nyt lopettanut viisumien myöntämisen kokonaan. Hän pitää ilmiötä ”yllättävänä ja outona”. Ulkoministeriön kauppapoliittinen osasto ei Kauppalehden mukaan halua kommentoida tilannetta. Myöskään ulkoministeri Alexander Stubb (kok) ei ole vastannut lehden soittopyyntöön.18.2.2011 07:15 65 kommenttia
Yllättävä Suomi-hitti Venäjällä: Vienti +200% Raha Idänkauppa kasvaa etenkin perustuotteiden kuten paperin ja elintarvikkeiden voimalla, kertoo Suomalais-venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja Mirja Tiri Uudelle Suomelle. Sekä suomalaisyritysten Venäjän-vienti että liiketoiminta Venäjällä ovat yrityksille tehdyn kyselyn perusteella kasvaneet merkittävästi viimeisen puolen vuoden aikana. Tämän rohkaisemana suomalaisyrityksistä yli 70 prosenttia odottaa kasvun jatkuvan.10.11.2010 12:06 14 kommenttia
Suomelle hyvä ennuste Raha Suomen kokonaistuotanto on vahvassa kasvussa, sanoo Sampo Pankki uudessa suhdannekatsauksessaan. Se ennakoi, että Suomen kokonaistuotanto kasvaa tämän vuoden aikana 3,1 prosenttia. Vienti ja asuntorakentaminen ovat viime kuukausina kasvaneet erittäin nopeasti, mutta myös kaupan myynti on lisääntynyt. Ensi vuodelle pankki odottaa 2,5 prosentin kasvua, mutta toissa vuoden tuotantomäärä on saavutettavissa vasta vuonna 2013. Pankin mukaan työttömyyden kehitys on yllättänyt myönteisesti. Ennusteen mukaan työttömyysaste painuu ensi vuonna jo alle 8 prosentin.14.9.2010 10:10 2 kommenttia
Suomi nousussa – näin positiivisina ovat yrityspomot Raha Pörssiyhtiöiden osavuosikatsaukset ovat hakanneet joukon ennakko-odotuksia. Vientivetoisen Suomen iloksi myönteisiä tulosyllätyksiä ovat tarjoilleet erityisesti metsä- ja konepajayhtiöt. STT:n haastattelemat analyytikot ovat yhtä mieltä siitä, että yhtiöiden huhti-kesäkuu on osoittautunut vahvaksi. Ennen tuloskautta ennusteissa riitti vielä hajontaa. Nyt yhtiöiltä on saatu katetta sille, että käänne parempaan on jatkunut. -Tuloskausi antaa uskoa siihen, että pahin on ohi ja elpyminen vauhdissa, sanoo Pohjola Pankin seniorianalyytikko Pekka Spolander.9.8.2010 15:17 1 kommentti
Suomesta hyvä uutinen: kova tahti viennissä Raha Suomen vienti elpyy vauhdilla. Se kohosi Tullihallituksen ennakkotietojen mukaan kesäkuussa neljänneksen suuremmaksi kuin viime vuoden kesäkuussa. Kasvu voimistui jo toukokuussa, jolloin viennin arvo kohosi jo viidenneksen viimevuotista suuremmaksi. Vientiä kasvattivat kesäkuussa toukokuun tapaan etenkin metsä- ja metalliteollisuuden tuotteet. Selvässä kasvussa oli myös koneiden ja laitteiden sekä öljytuotteiden kauppa. Lisäksi kesäkuuhun osuivat 125 miljoonan euron lentokonetoimitukset. Tuonti lisääntyi lähes samaa vauhtia. Selvä käänne tapahtui jo huhtikuussa.9.8.2010 10:00
Suomelle iloinen yllätys Raha Suomen vienti nousi Tullihallituksen mukaan toukokuussa 20 prosenttia suuremmaksi kuin vuotta aiemmin. Viennin arvo kohosi lähes 4,2 miljardiin euroon, ilmenee perjantaina julkistetusta ulkomaankaupan kuukausikatsauksesta. Tuonti lisääntyi 17 prosenttia runsaaseen 4 miljardiin euroon.30.7.2010 11:17 4 kommenttia