Jättipotti sivu suun - syynä itaruus vai kohtalon iva? Viihde Epäonninen kanadalainen menetti elämänsä tilaisuuden. Hän oli lähellä voittaa 30 miljoonaa dollaria, runsaat 23 miljoonaa euroa. Mutta melkein on metri rannasta - voitto meni sivu suun, kertoo E24-sivusto. Asiakas oli tullut lähikauppaan arvontapäivänä. Kauppias oli kirjoittanut 27 dollarin hintaisen lottorivin, mutta asiakas oli valmis maksamaan vain 10 dollaria. Niinpä kauppias teki uuden rivin.5.6.2010 10:21 1 kommentti
Tässä on Saksan ”palkkakunkku” Raha Deutsche Bankin pääjohtaja Josef Ackermann on 9,6 miljoonan euron palkkapusseineen Saksan parhaiten palkattu yritysjohtaja, kertoo di.se. Kakkostilalla on voimayhtiö RWE:n Jürgen Grossmann. Hän rikastui viime vuonna 9,2 miljoonalla eurolla. Deutsche Bankin käytävillä Ackermann saa seuraa monista muista hyvin palkatuista pomoista. Konsernin markkinointijohtaja Anshu Jain tienasi 7,8 miljoonaa euroa.16.3.2010 16:25
Lasten syntymäpäivät toivat lottovoiton Ulkomaat Keski-ikäinen boråsilaisnainen voitti 2,3 miljoonaa kruunua (vajaat 230 000 euroa) lotossa. Kiitos siitä kuuluu hänen lastensa syntymäpäiville, kertoo Aftonbladet. - Olenko ihan oikeasti voittanut? Niin kai, kun sinä kerran soitat minulle, sanoi voittaja Svenska Spelin edustajalle Pierre Jonssonille. Voittaja on uskollinen lottoaja, joka on valinnut numeronsa lastensa syntymäpäivien mukaan. - Nyt lähdetään lasten kanssa reissuun. Minä työskentelen ravintola-alalla, eikä siellä rikastu. Nyt ei tarvitse vahdata niin kovasti hintoja, vaan voi lähteä, kun siltä tuntuu.12.1.2010 18:29
Michelin-ravintolan sulkeminen pani asiakkaisiin vauhtia Ulkomaat Michelin-ravintola Edsbacka krog sulkee ovensa neljän kuukauden kuluttua. Viimeinen ilta ja monet viikonloput ovat loppuunmyytyjä, ja varauksia sataa sisään. - Tämä on ihan sairasta, sanoo omistaja Christer Lingström Svenska Dagbladetissa. Hän julkisti keskiviikkona päätöksensä ravintolan myynnistä. Sen jälkeen puhelimet ovat käyneet kuumina. Ovet suljetaan 27. päivä helmikuuta, mutta 66 paikkaa on jo varattu lähes kaikkina viikonloppuina.7.11.2009 11:53 1 kommentti
Miljoonavoitto sivu suun - kaupan kassa vei rahat Viihde 67-vuotiaan Willis Willisin lottokupongissa oli miljoonavoitto. Myymälän kassa ei kuitenkaan kertonut sitä, vaan pani rahat omaan taskuunsa. Willis meni kesäkuussa tavalliseen tapaansa kauppaan ja osti parin dollarin lottokuponkinsa. Muutama päivä myöhemmin hän palasi Grand Prairien kaupungissa sijaitsevaan Lucky's Food Storeen tarkistaakseen, oliko kupongissa voittoja.5.11.2009 17:56 4 kommenttia
Koiranpentu oli syödä voittokupongin Ulkomaat Uusiseelantilainen mies sai 650 000 euron voiton. Silmänräpäys voittonumeron julkistamisen jälkeen kuponki oli mennä parempiin suihin. Voittokuponki lojui sohvalla. Kun huoneessa olijoiden silmä vältti, miehen koiranpentu nappasi kupongin itselleen, kertoo E24-sivusto. Mies onnistui onnekseen kalastamaan kupongin pennun suusta. - Se oli vähän kuolassa, mutta ei kuitenkaan kovin huonossa jamassa, mies kommentoi tapausta.6.10.2009 16:53
Liian vähän Facebook-ystäviä? Osta lisää! Viihde Jos sinulla on liian vähän Facebook-ystäviä, käänny mainosfirma uSocialin puoleen. Saat 5 000 uutta ystävää 654 dollarilla (467 euroa). Mainosfirma kirjoittaa lehdistötiedotteessaan, että ystäviä todella voi ostaa lisää ainakin Facebookin kyseen ollen. Yhtiön mukaan jokainen ystävä on dollarin arvoinen kuukaudessa. Eli panostamansa rahat saa takaisin pikavauhtia, kertoo E24-sivusto AdAge-lehteä lainaten.3.9.2009 15:53 3 kommenttia
Voitti jättipotin - kuoli seuraavana päivänä Ulkomaat Lauantaina 20 miljoonaa kruunua (vajaat kaksi miljoonaa euroa) raveissa voittanut mies on menehtynyt, kertoo di.se. Anders Jonasson ei ehtinyt kauan nauttia voitostaan - hän kuoli sunnuntaina puolen päivän aikaan. Jonasson oli V75-pelissä yli 20 miljoonaa kruunua voittaneen superjärjestelmän takana. Voittokuponki jätettiin Malmössä, ja voiton jakoi kahdeksan henkeä.10.8.2009 15:48 2 kommenttia
Jättipotti odotti noutajaansa - voittaja lomaili Viihde Ruotsalaispelaaja voitti V64-pelissä 7,5 miljoonaa kruunua (runsaat 700 000 euroa), mutta oli autuaan tietämätön voitostaan kuukauden ajan, kertoo Aftonbladet. Jälkeenpäin kävi ilmi, että voittaja oli ollut lomailemassa. Ystadissa helmikuun puolivälissä ostettu ravikuponki oli teillä tietymättömillä useamman viikon ajan ennen kuin onnellinen voittaja pääsi lunastamaan voittonsa. Mies oli lomailemassa Thaimaassa. Voittoja ei yleensä jätetä makaamaan kovin pitkäksi aikaa.29.7.2009 16:32
Eurotunnel vajosi tappiolle Raha Englannin kanaalin alittava Eurotunnel teki ensimmäisellä vuosipuoliskolla kahdeksan miljoonan euron tappion. Viime vuoden vastaavalta ajankohdalta kertyi 22 miljoonan euron voitto, kertoo di.se. Viime vuoden syyskuussa Ison-Britannian ja Ranskan yhdistävässä tunnelissa syttyi tulipalo tavarajunaonnettomuuden seurauksena. Vahingot olivat mittavat ja lisäsivät paineita Eurotunnelin niskoille. Yhtiö paini jo tuolloin vaikeuksissa finanssikriisin vanavedessä.27.7.2009 15:51