Seitsemän viime vuosikymmenen aikana monenlaiset bakteerit ovat kehittäneet vastustuskykyä lääkkeitä kohtaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vastustuskykyisiä bakteereita on seurattu Suomessa yli 20 vuoden ajan. Tilanne on Suomessa kohtuullisen hyvä, koska bakteerien leviämistä pyritään torjumaan meillä tehokkaasti. ››
Kansainvälisen tutkijaryhmän mukaan malaria tappaa pelkästään Intiassa vuosittain yli 200 000 ihmistä, mikä on 13 kertaa enemmän kuin YK:n arvio. YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että malaria tappaa Intiassa vuosittain 15 000 ihmistä ja maailmanlaajuisesti 860 000 ihmistä. ››
Järjestön mukaan H1N1-virus voi kuitenkin lähivuosina jatkaa leviämistään kausi-influenssan tavoin. Siksi järjestö suosittaa, että riskiryhmiä pitäisi edelleen rokottaa varastossa olevilla sikainfluenssarokotteilla.
WHO julisti sikainfluenssan pandemiaksi viime vuoden kesäkuussa. Ensimmäiset H1N1-tartunnat todettiin Meksikossa viime vuoden keväällä, minkä jälkeen virus levisi nopeasti ympäri maailman. ››
Neuvoston mukaan WHO:n toiminnan läpinäkyvyydessä on ollut ongelmia. Siksi neuvostossa on herännyt epäilyksiä, että lääketeollisuudella oli vaikutusta WHO:n tekemiin päätöksiin. ››
Suomalaisista naisista tupakoi noin 18 prosenttia, miehistä 24. Naisten tupakointi on kääntynyt laskuun vasta viime vuosien aikana, kertoo kansanterveysjärjestö Suomen ASH. ››
Ulkopuoliset asiantuntijat ryhtyivät tänään selvittämään, miten WHO onnistui – tai ei onnistunut – pandemian hoidossa. ››
Helsingin Sanomat kertoo, että Suomella on varastossa noin 400000 kuuria, joiden päiväys umpeutuu jo ensi vuonna. Erästä on maksettu kuusi miljoonaa euroa. ››