Sairausvakuutus tulossa 32 miljoonalle amerikkalaiselle Ulkomaat Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone on hyväksynyt äänestyksessään historiallisen terveydenhuoltouudistuksen. Edustajainhuone äänesti laista pitkän ja kiivassanaisen keskustelun päätteeksi. Uudistus menee vielä senaattiin, jossa sen katsotaan menevän läpi demokraattien äänin. Lakiesitys meni läpi niukasti, sillä puoltavia ääniä annettiin 219. Läpimenoon tarvittava äänimäärä oli 216. Kaikki republikaanit äänestivät esitystä vastaan, samoin 34 demokraattia.22.3.2010 07:47 12 kommenttia
Merkel kannusti Yhdysvaltoja Ulkomaat Saksan liittokansleri Angela Merkel vaati tiistaina Yhdysvaltoja ja EU:ta johtamaan yhdessä kamppailua ilmastonmuutosta vastaan. Hän puhui Yhdysvaltain kongressissa. Liittokansleri sai harvinaislaatuisen kutsun kongressiin Berliinin muurin murtumisen 20-vuotispäivän alla. Merkeliä ennen kongressille on päässyt puhumaan vain yksi Saksan liittokansleri – Konrad Adenauer vuonna 1957. Merkelin mukaan Yhdysvaltain ja EU:n on näytettävä esimerkkiä muille.3.11.2009 19:55 1 kommentti
Obama kinuaa kongressilta kymmenien miljardien sotarahaa Ulkomaat Yhdysvaltain presidentti Barack Obama haluaa kymmeniä miljardeja dollareita lisää rahaa Afganistanin ja Irakin operaatioita varten. Kirjeessään edustajainhuoneelle Obama perusteli tarvetta terroristiverkosto al-Qaidan ja Taleban-liikkeen uhalla. –Afganistanin ja Pakistanin turvallisuustilanne vaatii pikaista huomiota. Taleban on jälleen vahvistumassa, ja al-Qaida uhkaa Yhdysvaltoja tukialueeltaan Afganistanin ja Pakistanin rajalla, Obama sanoi.10.4.2009 11:50 4 kommenttia
Tyly tuomio Obaman ensibudjetille: ”Tuhlausta” Raha Presidentti Barack Obaman ensimmäinen talousarvioesitys joutui torstaina tuoreeltaan poliittiseen ryöpytykseen Yhdysvalloissa. Obama itse kehotti ihmisiä malttiin. Hänen mukaansa kyseessä on läpinäkyvä budjetti, josta näkyy koko talouden kuva. –Aivan liian pitkään budjeteissa ei ole kerrottu koko totuutta siitä, miten kallisarvoisia verodollareitamme kulutetaan, Obama sanoi torstaina julkistaessaan luonnoksen talousarviostaan.26.2.2009 19:33 8 kommenttia
Obaman jättimäinen elvytyspaketti läpi kongressissa Ulkomaat Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone on hyväksynyt presidentti Barack Obaman 825 miljardin dollarin elvytyspaketin. Obaman jättimäinen esitys meni läpi äänin 244–188. Kaikki republikaaniedustajat äänestivät pakettia vastaan, mutta demokraateilla on edustajainhuoneessa selkeä enemmistö. Seuraavaksi asia etenee senaattiin, jossa sen käsittely alkaa ensi viikolla. Obama toivoo, että elvytyspakettia voidaan vielä vahvistaa senaatissa. Hänen mukaansa amerikkalaiset täytyy nyt saada takaisin töihin, ja elvytyspaketti on keino sen toteuttamiseen.29.1.2009 07:14 3 kommenttia
Obaman talouspaketti äänestykseen keskiviikkona Ulkomaat Kiista Yhdysvaltoja piinaavan talouskriisin ratkaisemisesta on pääsemässä vauhtiin maan kongressissa. Presidentti Barack Obama tapasi tiistain aikana molempien puolueiden edustajia Capitolilla ja selvitti heille elvytyspakettinsa perusteita. Ensimmäisenä olivat vuorossa talouspakettia vastustavan republikaanipuolueen edustajat, jotka pitävät pakettia liian kalliina. Lisäksi republikaanit haluavat enemmän verohelpotuksia yrityksille ja vähemmän valtion rahoittamia pitkän linjan hankkeita.27.1.2009 20:54
Roskapankin uusi yritys – ei nuolaista vielä Raha Yhdysvaltain senaatti on hyväksynyt 700 miljardin dollarin suunnitelman roskapankin perustamisesta, mutta markkinat ovat ottaneet uutisen varovasti vastaan. Suunnitelma hyväksyttiin senaatissa äänin 74–25. Läpimenoon suunnitelma tarvitsi vähintään 60 senaattorin tuen. Roskapankkisuunnitelma menee seuraavaksi uudestaan edustajainhuoneen käsittelyyn. Edustajainhuoneen odotetaan äänestävän siitä perjantaina.2.10.2008 06:53 6 kommenttia
Vanhanen: Korot nousuun Suomessa Raha Pääministeri Matti Vanhanen arvioi, että Yhdysvaltain roskapankkisuunnitelman kaatuminen on omiaan nostamaan korkotasoa Suomessa. Myös talouskasvu saattaa hidastua. Vanhanen kuitenkin rauhoittelee, että Suomen pankkijärjestelmän perusteet ovat vahvat. Hänen mukaansa tärkeätä on nyt, että Yhdysvaltain kongressi kykenisi korjaamaan nopeasti eilistä päätöstä roskapankin hylkäämisestä.30.9.2008 11:57 1 kommentti
Öljyn hinta romahti Raha Öljyn hinta on rysähtänyt 10 prosenttia maanantaina, kun Yhdysvaltain roskapankkisuunnitelma kaatui kongressin edustajainhuoneessa. Öljyn hinta laski yli 10 dollaria päätyen 96,37 taalaan tynnyriltä. Kyseessä on suurin päivälasku sitten vuoden 1991. Öljy käväisi hetken peräti 11,85 dollarin laskussa. Öljyn hinnanlaskuun vaikuttavat myös pelot siitä, että Yhdysvaltain finanssimyllerrys vähentää merkittävästi öljyn kysyntää globaalisti.30.9.2008 06:59 12 kommenttia
Kongressissa alustava sopu roskapankin perustamisesta Raha Yhdysvalloissa kongressin edustajat ovat päässeet alustavaan sopuun jättimäisen roskapankin perustamisesta. Periaatteellisen sovun syntymisestä kertoi demokraattipuolueen senaattori Chris Dodd, joka on ollut asiaa setvivän työryhmän puheenjohtaja. Kongressi on kiistellyt 700 miljardin dollarin (vajaan 500 miljardin euron) pelastuspaketin ehdoista koko viikon, ja Valkoisen talon mukaan aika on loppumassa. Kongressin edustajat ja molemmat presidenttiehdokkaat Barack Omaba ja John McCain kokoontuvat myöhemmin päivällä Valkoiseen taloon lopullisiin neuvotteluihin.25.9.2008 20:49