Perjantai 28.11.2014

Halla-aho sai syytteen!

Jaa artikkeli:
Luotu: 
27.3.2009 13:01
Päivitetty: 
27.3.2009 13:52
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Jussi Halla-Aho

Perussuomalaisten listoilta Helsingin kaupunginvaltuustoon valittu Jussi Halla-aho (sit.) saa syytteen uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan Halla-aho ”oli laatinut ja internetissä toimittanut yleisön saataville kirjoituksen, jossa islam ja sen pyhät instituutiot yhdistettiin pedofiliaan ja jossa esitettiin, että ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on erään kansanryhmän kansallinen tai geneettinen erityispiirre”.

Syyte nostettiin Helsingin käräjäoikeudessa. Halla-aho kiistää syytteen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei kerro vielä kantaansa siihen, voiko Jussi Halla-ahosta tulla puolueen EU-ehdokas. Hän kertoo kantansa puoluehallitukselle lauantaina.

Soinin mukaan ratkaisu kuuluu nimenomaan puoluehallitukselle, koska se on elin, joka kantaa vastuun päätöksestä.

Soini sanoo, että on aina kiusallista, kun puolueen listoilta valittu joutuu osaksi oikeusprosessia.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Hepoluoto

Mielenkiintoista, että Lex Nokiat sunmuut isoveli-lait menevät näille vinkujille läpi tuosta vaan. Mutta sitten kun joku katkera peräkammarin natsi saa syytteen kirjoitteluistaan, itketään sitä miten kamalaa sananvapauden rajoittamista Suomessa harrastetaan. Hymyilyttää suorastaan.

Holotna Pravda

Ilmaisunvapaus koskee kaikkia mielipiteitä riippumatta siitä kokeeko joku ne loukkaaviksi. Nythän tässä väännetään kättä ilmaisunvapauden rajoittamisesta, tai oikeammin siitä, kuka päättää mikä on sopivaa ja mikä sopimatonta. Eli kenen loukkaantuminen määrittää mihin sävyyn kiistanalaisia asioita saa käsitellä. Jos tällainen sinua hymyilyttää niin oletpa aika erikoisen maailmankatsomuksen kanssa liikkeellä.

Minua puolestaan hymyilyttää se, että ilmiselvä totalitarismin ihailija käyttää natsi-sanaa mollaamiseen...

Penttijuhani

vastuu kuuluu ilmeisesti viranomaiselle, jolle Halla-ahon viesti on osoitettu, eli Valtakunnansyyttäjälle ja apulaiselle, joka syytteen nostaa. Joku vastuu kuulunee tuomarille, joka jutun hyväksyy, sen laadusta riippuen. Systeemissä vastuu kuuluu lisäksi viranomaiselle, joka nimittelee ja ylentelee virkamiehiä, jotka toimivat ohjeiden mutta ei lain mukaan. Tämä nyt oli yleistä sekä Kekkosen että Koiviston aikana. Ei siitä kummankaan mitään vastuuta tarvinnut ottaa, vaikka asiat menivät selviin uhkauksiin ns. "oikeusviranomaiselta," joka ei halunnut käsitellä selviä ongelmia, kun ns. "korkeat tahot" olivat sopassaan näkyvissä.

Peksu

Hmm, vai että "peräkamarin natsi". Et ole tainnut lukea H-ahon kirjoituksia.

H-ahon kirjoituksessa ei ollut syyttäjän mainitsemia piirteitä tai asioita. Syyte on absurdi ja naurettava, ja syyttäjä tekee itse asiassa itse virkavirheen ja rikoksen ymmärtäessään kirjoituksen tahallaan väärin.

Syyttäjä on tahallaan valinnut aiheesta irrotetut kohdat siteerattavaksi, koska muuten lehtien lukijat saattaisivat saada aiheesta realistisen kuvan.

Kyseessä on poliittinen oikeudenkäynti, jonka tarkoituksena demonisoida Halla-ahoa suomalaisten silmissä ja estää hänen eurovaaliehdokkuutensa.

Tämänkaltaisissa tapauksissa on kyse paljon pahemmasta uhasta kuin esimerkiksi lex nokiassa. Lex nokia ei sinänsä ole askel totalitarismia kohti, koska valvonta ei yllä sen vaikutuksesta totalitaristiselle tasolle. Jos valvonta joskus kyseisen tason uhkaisi saavuttaa, kansalaiset sen siinä tilanteessa ymmärtäisivät ja taso jäisi saavuttamatta.

Nykyisen maahanmuuttopolitiikan vastustajia monet eivät ymmärrä, ja tästä on media paljolti vastuussa antaessaan heistä tällaisen valheellisen "peräkamarin natsi"-kuvan.

Esimerkiksi Norjan ja Ruotsin tilanteet fundamentalistisine aineksineen ja ghettoineen ovat katastrofaaliset, ja jos poliittinen korrektius astuu Suomessa riittävän korkean riman yli, maamme ajautuu samaan tilanteeeen kuin Ruotsi ja Norja.

Onko sen viestin, johon tämä on vastaus kirjoittanut itse natsi kannattaessaan mahdollisesti muiden Länsi-Euroopan maiden tilanteiseen johtavaa maahanmuuttopolitiikkaa? Onhan esimerkiksi Englanti monien tutkimusten mukaan 20-vuoden päästä islamilainen valtio. Islamilaiset valtiot tuppaavat olemaan fasistisia ja niissä uskonnolla on poliittinen luonne. Koraanissa sanotaan juutalaisten olevan apinoita ja sikoja, ja näin fundamentalistit ajattelevat: eikö tämä ole antisemitismiä?

Valtiollisen, äärimmäisen fundamentalismin raja(ihanteellinen valtio määritellään koraanissa) ylittyy todella monien islamilaisten valtioiden kohdalla. Itse asiassa jopa ehkä liberaalein islamilainen valtio, Indonesia on suhteellisen fundamentalistinen hyväksyessään pääsiäissaarten konfliktin, jossa tapetaan kristittyä vähemmistöä.

Koraani antaa ohjeita omaan tulkintaansa, joten fundamentalistisesti sitä tulkitsevat päätyvät aina samaan lopputulokseen ristiriitojen koittaessa. Kristinusko sen sijaan jättää enemmän vallinnan vapautta ristiriitojen ratkaisussa.

Mohammed edustaa monille, juuri fundamentalistisille islamisteille täydellistä muslimia. Hän tappoi juutalaisia ja kristittyjä heidän vääräuskoisuutensa vuoksi. Islamilainen ajanlasku alkaa hetkestä, jolloin Mohammed pääsi islamilaisen invaasio-armeijan johtajaksi.

Jeesus oli rauhallinen kaveri, eikä tappanut ihmisiä. Hän edustaa monille kristityille täydellistä kristittyä.

Saimaan norppa ja viimeinen veronmaksaja!

Ns oikeusvaltiomme siis kieltää keskustelemasta maahanmuutton tuomista ongelmista.

Siihen mamu-keskusteluun saavat osallistua vain sen virkamiesmafian ja hyödyn saajat, jotka tienaavat elantonsa alueelta, joille mamut merkitsevät kultturimme rikastumista ja suurta työvoimareserviä eikä olleenkaan haittoja ole eikä tule.

Sananvapautta tai sen puuttumista rajataan jo blogeihin.

Näinhän Halla-ahosta ollaan hänestä sitten mitä mieltä tahansa tehdään Mamu-keskustelun toisen osapuolen marttyyri.

Mielestäni Halla-ahosta tehty tutkinta siis on looginen osa isänmaan asian yhtenäisyyden fundamenttien loogista ja jatkuvaa romuttamista.

Mamut sopeutuvat emme me, jotka olemme tämän maan raivanneet isiemme verellä.

Koittkaa itse muuttaa ja asettua jonnekin maahan, kuinka paljon luulette saavanne ympäristöänne muutettua niin kauan kun osallistutte ja olette yhteiskunnassa pelkästään kustannustekijänä.

Virkamiehet vaativat mamuja, koska järjestelmät on luotu aallolle, jonka on tultava.
Yhteiskunta tarvinnee taasen mielestäni sopeutujia ja työtätekeviä infraamme eteen voimakkaasti panoksensa tuovia veroja maksavia nopeasti suomalaistuvia saunaa ja mämmiä arvostavia työmiehiä.

Aholainen

"13:07 Vieras (kirjautumaton)

http://halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin...

Ns. kala tarttui syöttiin."

Illman ja Kalske päättivät sitten alkaa vetämään Halliksen vaalivankkureita. Harvalla ehdokkaalla muuleinaan lakimiehiä ;)

Vaalien jälkeen sitten on aika lähettää kiitos kakku ja kukat valtionsyyttäjänvirastoon tehdystä monen miljoonan euron näkyvyyden omanneesta vaalityöstä.

Miksi ihmeessä demlalaiset ovat noin pirun yksinkertaisia?
Tai juuri siksi jäi vallankumous Suomessa aikoinaan tekemättä NL:n avokätisestä avusta huolimatta. Demlaan ei näköjään pääse kovin helposti, jos käy ns. kaikilla pytyillä?

ernoh

Siis mitä pienempi kansa, sitä ilmeisemmin se on etninen? Suomeen on aikojen kuluessa tullut väkeä senkin jälkeen, kun jotkut kantasuomalaiset jääkauden jälkeen asettuivat tänne. Muun muassa ruotsalaisia, tataareja, juutalaisia, venäläisiä. Miten näistä aineksista saisi jonkun etnisen keitoksen aikaan? Itse en ainakaan haluaisi olla mitään etnistä tai muutakaan sukua näille Halla-ahon kannattajille.

Vieras

mikään etninen kansanryhmä. Onhan somaleissakin useita eri heimoja ja kyllä heidänkin joukkoonsa on verta tullut muualta (toisista Afrikan heimoista, arabeista ja hyvin vähän varmasti myös Euroopassa). Sinun logiikkasi perusteella ei mitään etnisiä kansanryhmiä siis edes ole olemassa, joten Halla-ahon syytteeltä putoaisi pohja täysin.

Ymmärrän toki, että sinusta olisi mukava jos suomalaisia saisi solvata mielinmäärin, mutta eräistä muista ryhmistä ei saisi sanoa poikkipuolista sanaa. Sinun toiveesi, eikä edes Kalskeen toive, ei ole vielä laki tässä maassa, eikä tule olemaankaan niin kauan kuin yksikin oikeamielinen henkilö hengittää tässä maassa.

Professori

En olisi ikinä uskonut, että Suomessa voidaan tällä tavalla käydä poliittiseen ajojahtiin. Kannattaisi lukea Halla-Ahon kirjoitus ennen kannan ottamista etnisiin tai muihin sukulaisuussuhteisiin.

Syytteeseen johtaneessa kirjoituksessa arvosteltiin oikeuslaitoksen toimintaa. Ei sen enempää muslimeja, somaleita kuin suomalaisiakaan (vaikka niistä kaikista tuotiin esiin stereotypioita). Tämä ymmärtävät varmasti kaikki kyseisen tekstin lukeneet.

Umppatipumppa

Ilmeisesti Kalskeen mielestä islamia ei sitten saa kritisoida vaikka siihen kyllä aihetta olisi. Uskomatonta tuubaa ja osoitus siitä, että päättäjät ovat melko kovakorvaisia tapauksia. Oikeuden arvontakoneiston toiminta ei jätä mitään kovin vakuuttavaa kuvaa nykypäivänäkään.

Toki tämä vaan lisää höyryä Halla-ahon poliitikon uralle, nyt aukeaa kaikki loputkin ovet. Tsemppiä Jussille, luin juuri kirjasi ensipainosta ja se on kannesta kanteen pelkkää asiaa!.

Vieras

pääsikö joltain nyt unohtumaan kristillisen kirkon pappien pedoiilisyytteet vuosikymmenten ajoilta joista maksettu miljardikorvaukset?

Paavi Benedictus XVI teki valtiovierailun Yhdysvaltoihin 15.-20.4.2008. Paavi tapasi presidentti George W. Bushin ja puhui New Yorkin St. Patrick's Cathedralissa katolista kirkkoa ravistelleesta pedofiiliskandaalista sekä omasta taustastaan Hitler-nuorisoliikkeessä. BBC:n välittämissä puheissaan paavi teki selväksi, että lasten viettelijät ovat pedofiilejä eivätkä homoseksuaaleja.

Yli neljää tuhatta katolista pappia on syytetty alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuodesta 1950. Kirkko on maksanut yli 2 miljardia dollaria korvauksina ja juridisina maksuina, joista suurin osa sen jälkeen kun skandaali puhkesi vuonna 2002.

B.Wisser

Kalske ei syytä eri tahoja jatkuvasta katolisen kirkon rienaamisesta. Vaikka muutama tuhat pappia olisikin ollut pedofiilejä lähivuosikymmeninä, ei asiaa saa kuitenkaan yleistää. Eihän näitä lapsi avioliittojakaan saa yleistää islamin ominaisuudeksi. Kalske voisi aloittaa vaikkapa City-lehden syyttämisestä, jonka tuoreimmassa numerossa viitataan melkoisen graafisesti katolisten kirkonmiesten tapaan harrastaa suojaamatonta seksiä kuoripoikien kanssa.

Börje

Siis tässä on kaiken takana RKP:n salaliitto!!! Koska on oolut uhka, että RKP menettäisi euroedustajansa jonka jälkeen onnettoman puolueen vaikutusvalta entisestään vähenisi. Mihin tämä Suomi on menossa?

Odysseas

Niin että demokratiassa poliittisiin virkoihin pitäisi päästää vain ne jotka sinä hyväksyt ei niitä joita äänestäjät niihin äänestävät?
Sulla taitaa olla pikkaisen demokratian käsitys hakusessa?

Ja toisekseen, valtuutettu ei ole poliittinen virka...

Penttijuhani

kun ilmaisun ja mielipiteen vapaus käydään läpi muissa asioissa kuin jonkun poliittisen pellen naimajutuissa. Suomessa asia, tai "sananvapaus" on ollut jotenkin heikosti ymmärretty. Nyt saadaan selvitystä siitäkin, mitä Jumalan tai jumalien pilkka, tai uskonnon kritisointi on. Esim. tästä "oikeudesta" on pidetty kiinni Englannissa ja Ranskassa, ja ml. tyhmissäkin jutuissa. Se tehtiin äsken Tanskassakin, aika suurin kustannuksin. On siis Suomenkin kohdalla aika selvittää, missä leirissa maa makaa. Tässä jutussa ei näyttäisi - julkistetun aineiston pohjalta - olevan mitään mahdollisuuksia langettavaan tuomioon. Se sopii myös opin antoon takapajuiselle tuomarikunnalle, jos syyte on vakavaksi tarkoitettu. Tuo oppi on annettava - kaikki osat siitä mikä puuttuu.

Vieras

Ei voi olla totta, en suostu uskomaan tata. Hyvasti sananvapaus ja poliittisesti riippumaton oikeuslaitos. Olen taysin menettanyt uskoni viralliseen Suomeen ja sen instituutioihin. Tama on poliittinen ajojahti jota en voi hyvaksya.

Ymmartavatko vatsuussa olevat poliitikot ja virkamiehet, mita ovat tekemassa? Olen aivan tavallinen rivikansalainen, hyvin koulutettu, tyossakayva kunnollinen veronmaksaja. En ole poliittisesti orientoitunut ja tahan asti ole luottanut Systeemin toimivuuteen.

Jos mina menetan luottamukseni niin menettavat varmaan tuhannet muutkin kaltaiseni. Olen syvasti huolissani.

Vieras

Kun nyt on valittu käräjöiminen, on oikeusvation laitettava kaikki vastaavaa tekstiä tuottaneet samalla tavalla vstuuseen. Tuskin kansan oikeustaju tulee hyväksymään sitä. että valitaan vain yksi pelotteeksi ja luullaan asia on sillä ratkaistu. Pelkäämpä, että tästä se vasta alkaa loputon kisailu oikeuslaitoksen kanssa.

Vieras

Sananvapaus...? Kohti totalirismia käy suomen tie, kun esitetään vallitsevaa konsensusta vastaan kritiikkiä on tulos tässä. Tämä on huutava vääryys, sekä suora ajojahti, jolla yritetään murskata Halla-aho. Kansa seisoo Halla-ahon tukena!

Sokarates

Hyvä päätös, moni tyhmä duunari kannattaa rasismia, mutta niiden pitäisi lukea Hommafoorumia, jossa myös haukutaan duunareita ja duunarit ovat seuraava vihan kohde.

Eli kannattaa lukea näiden maalaistollojen foorumeja, palkansaajien pitää taistella fasismia vastaan.

Risto Aallonharja

Ihan vain kuriositeettina Sokrateelle, että jos maassa X on vaikka neljä miljoonaa palkansaajaa, mutta ei yhtä ainutta yritystä, niin missä nämä palkansaajat käyvät töissä?

No pelastan dilemman aiheuttamalta päänvaivalta:

- Valtiolla, jolla ei ole pääomaa.

Ps. Hommafoorumi nurin klo. 13.44
"This Account Has Been Suspended"

Anatoli

Halla-ahoa oli puoluekanta mikä tahansa.

Katsotaan miten miehestä tulee ääniharava. (Mahtaa muuten piipertäjiä harmittaa siinä vaiheessa.) Kiitos sosialistisen oikeuslaitoksen, tehdään miehestä vähintään valkoisten heteromiesten kannattama marttyyri.

On varsin kummallista, että pieni sosialistisen "oikeusvaltion" arvostelu otetaan rasismina. Jep, haudataan vaan roskat maton alle...

Halla-aholle tsemppiä! Jatka samalla tinkimättömällä ja johdonmukaisella linjalla!

Vieras

Kyllä näitä salaliittourpoja nyt riittää. Mitäs luulet, jos "isoveli" olisi laittanut sisun nettisivut solmuun, eiköhän asiasta olisi kuultu jo jonain muuna ölinänä? Itse ovat saittinsa sotkeneet ja varmaan aikanaan korjaavat. Kyllä se rakas sisu kohta taas löytyy.

Haamu

Tää syyte oli ihan nähtävissä. Mutta kuten tähänkin asti. Kaikki negatiiviset hyökkäykset Halla-ahoa vastaan, niin myös tämä koituu hänen edukseen.

Sen lisäksi ihmiset alkavat pikkuhiljaa tajuta, mistä täällä oikeesti onkaan kyse.

anttimaa

Järkyttävä päätös. Suomessa näköjään toiset uskonnot ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Toisia saa arvostella kärkevästi ja toisia ei. Tämä päätös tulee taatusti kääntymään ylemmissä oikeusasteissa ja jos näin ei käy, voimme todeta, että "länsi on uppoamassa" Halla-ahon kirjan nimeä mukaillen. Järkyttävä päivä...

Kansan ääntä ei voi vaientaa!

mitä muuta tältä neukkulan jatkumolta nimeltä Suomi, jossa väärinajattelijoita vainotaan, voisi odottaa. Halla-Ahon poliitikon ura ja eurovaaliehdokkuus tulee torpata pikimiten, jotta kansalle ei syntyisi illuusiota, että he voivat vaikuttaa äänestämällä.

Maahanmuuttokritiikki on nykyään rasismia ja mielipiteen ilmaisu ja ajatteleminen on kerta kaikkiaan väärin.

Halla-Ahon Scripta on julkaistu myös kirjana, joten mielenkiintoista on sekin kuinka tässä Suomessa on käynnistetty poliittinen vaino kirjaa vastaan.

Mutta kannattajanimien keruu on käynnissä koko ajan, mikään tekaistu syyte ei estä Halla-Ahon eurovaaliehdokkuutta.

Odysseas

"13:29 Sokarates
Hyvä päätös, moni tyhmä duunari kannattaa rasismia, mutta niiden pitäisi lukea Hommafoorumia, jossa myös haukutaan duunareita ja duunarit ovat seuraava vihan kohde.

Eli kannattaa lukea näiden maalaistollojen foorumeja, palkansaajien pitää taistella fasismia vastaan."
---------------------------------------------------

Sulla on pikkaisen väärän oloinen nimimerkki, sokrates kun oli fiksu.

Hommassa sattumoisin on mukana ihmisiä vasemmalta oikealle mutta punalasiesi läpi et näe asian ydintä.

Mitä tulee maalaistolloon, niin olen kaupunkilainen ja työssäni kannan semmosita vastuuta mistä sinä et tuon kirjoituksesi perusteella pysty edes murto-osaakaan käsittelemään....Ja lopuksi kyssäriä: Maalla asuvat ovat siis mielestäsi tolloja? Kiihoitatko kansanryhmää vastaan?

Hassua että kaltaisesi möykkäävät fasimista, siitä pahkasikamaiset pisteet!

ksr

Minä puolestani veikaan, ja toivonkin, että Perussuomalaiset pysyvät linjassaan ja tekevät Halla-ahosta ehdokkaan. Samalla puolueelle varmistuu kaksinumeroinen kannatusluku seuraavissa vaaleissa. Kiitos tästä kaikesta kuuluu yhdelle tai kahdelle virkaintoiselle byrokraatille.

Vieras

Nopean kotimielipidemittauksen mukaan Halla-Aho sai ainakin kaksi uutta kannattajaa. Viherpipertäjävaimoni kaverinsa (samanhenkinen) lukaisivat tuon syytteen aiheuttaneen kirjoituksen. Olivat järkyttyneitä ja sanoivat, että äänestävät Halla-Ahoa EU-vaaleissa. Puolueesta riippumatta.

Tuskin oivat ainoita, joiden silmät avautuivat.

kilohauli

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

juka74

Tämän jälkeen on turha väittää, että Suomessa olisi mielipiteen- ja sananvapaus. Jos kerran "väärät" mielipiteet johtavat syytteisiin, kaikki puheet siitä että Suomessa sallittaisiin myös maahanmuuttopolitiikan kritisointi ovat täyttä p----a. Odotettavissa on äärilaitojen radikalisoitumista, kun kerran omaa mielipidettään ei muuten saa enää julki.

samuliloov

Tohtori Halla-aho on ilmoittanut olevansa vain yhden asian poliitikko mutta maahanmuuttoasioiden ohella ovat tietyt poliittiset mätäpesäkkeet asettaneet itsensä typerästi selkä seinää vasten. Herkullinen paikka puhdistaa myös poliittista valtaeliittiä. Hyvä Jussi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

pekkapoeka

Syyttäjä aloittikin Earth Hour -tapahtuman jo tänään? Sananvapauden valot Suomesta sammuivat hetkeksi, mutta ei se mittään. Kiina ei ole saanut nettikirjoittelua ja toisinajattelua kuriin, mutta varmaankin Suomen Virallinen Linja sen tekee? Onkohan tuomiokin valmiiksi lakipykäläkirjasta katsottuna? Kansan yleisen oikeustajun pitäisi olla päättäjille vahva mittari, mutta eipä ole!

Jyrki Mäkelä

Jussi Halla-ahon saaman syytteen voi laskea yhdeksi lisänaulaksi demokratian ja sivistysvaltion arkkuun. Monien muiden tapaan olen osannut odottaa että Halla-aholle syyte napsautetaan, sen verran ärhäkästi tietyissä piireissä suhtaudutaan hänen jo vuosia ansiokkaasti esille nostamiin löyhästä maahanmuuttopolitiikasta johtuviin ongelmiin, islamilaisen ja suomalaisen kulttuurin yhteen sopimattomuudesta. En ole aina Halla-ahon kanssa asioista samaa mieltä mutta käräjäoikeuden hänelle langettama syyte on mielestäni täydellinen oikeusmurha, ei pelkästään Jussi Halla-ahoa kohtaan vaan koko Suomen kansaa ja demokratiaa kohtaan.

On todella pöyristyttävää saada jatkuvasti huomata kuinka suomalaisia viedään päättäjien ja nyt jo tuomioistuintenkin toimesta kuin pässiä narussa. Mielestäni Halla-ahon saama syyte kuvastaa mitä mainioimmalla tavalla Suomalaisen yhteiskunnan mätää nykytilaa. Tilaa jossa vapaakeskustelukulttuuri halutaan torpata ja kansalaisten äänet halutaan kaikin mahdollisin keinoin vaientaa ylhäältä käsin. Suomi voisi olla hieno maa, meillä on kaunis luonto, hienoja ja fiksuja ihmisiä jotka osaavat ajatella omilla aivoillaan. Ikävä kyllä Suomi on muuttunut paskavaltioksi pienen valtaeliitin johdosta ja on kovaa vauhtia muuttumassa totalitääriseksi holhousyhteiskunnaksi jossa "iso veli valvoo" ja ohjailee kaikkea mahdollista ja kohta varmasti mahdotontakin. Nykyinen valtaeliitti on näyttänyt karvansa, se ei välitä pätkääkään Suomen kansasta, demokratiasta ja sananvapaudesta. Ikävistä asioista ei sen mielestä saa puhua, kritiikki vainnetaan tarvittaessa oikeustoimin. Mielivaltaiset pidätykset ja pieksäjäiset pimeissä kellareissa lienevät toimenpidelistalla seuraavana. Suohon olet mennyt Suomi.

Tuomas6

... paitsi että YK:n ihmisoikeuskomission päätös islamin kritisoinnin kieltämisestä tuli vasta eilen. Nopsaa toimintaa:

"Action on Draft Resolution on Racism, Racial Discrimination, Xenophobia and Related Forms of Intolerance"

http://www.unhchr.ch/huricane/huricane.nsf/newsroom

puolesta:

Angola, Azerbaidzhan, Bahrain, Bangladesh, Bolivia, Kamerun, Kiina, Kuuba, Djibouti, Egypti, Gabon, Indonesia, Jordania, Malesia, Nicaragua, Nigeria, Pakistan, Filippiinit, Qatar, Venäjä, Saudi Arabia, Senegal ja Etelä-Afrikka

vastaan:

Kanada, Chile, Ranska, Saksa, Italia, Alankomaat, Slovakia, Slovenia, Sveitsi, Ukraina ja Iso-Britannia

Jos syyte johtaa tuomioon nousee maassa aivan jumalaton kapinamieli.

Vieras

junailivat mieleisensä päätöksen ja islamin paholaisenkoura kuristaa maailmaa. YK taitaa olla yhtä hyödytön järjestö kuin edeltäjänsä Kansainliitto. 1930-1940-luvulla Natsit uhkasivat vapautta ja länsimaisia arvoja ja Kansainliitto oli voimaton. 1920-1990-luvulla kommunistit uhkasivat vapautta ja länsimaisia arvoja ja Kansainliitto ja YK olivat voimattomia. Nyt (jälleen kerran) islamistit hännystelijöineen uhkaavat vapautta ja länsimaisia arvoja ja YK on voimaton (ja sitä jopa käytetään apuna tässä kauheassa myyräntyössä). Meidän täytyy päättää mitä me haluamme. Vapaan Suomen, jossa demokratia ja sananvapaus ovat voimissaan vai islamilais-kalskelaisen totalitaristisen teokratian, jossa naiset, homot, toisinajattelijat ja vääräuskoiset ovat paarialuokkaa?

Sulo Hytonen

Eräs Yhdysvaltojen perustajaisistä, Thomas Jefforsson sanoi, että siellä missä vallanpitäjä pelkää alamaisiaan, on demokratia. Jos taas alamiset pelkäävät johtajiaan, se on diktatuuria. Meillä on todella syytä jo olla enemmän kuin huolissamme. Olemme näköjään siirtymässä avoimeen "uusedistykselliseen" pakkovaltaan ja inkvisitioon.

Vieras

Miksi? Vastaus lienee se, että täällä ensinnäkin voi tehdä tutkintapyyntöjä mistä vaan. Mikkos/Nelosen ohjelma, miksi se kiihottaa toista ristiriitaisia tunteita herättävää Kylävaaraa?
Kyllä kansa on kiihottunutta, se kiihottuu Mikkosista, falsiska ja liian läpinäkyvästä maahanmuutosta, johon valtio syytää lainarahaa pilvin pimein! Se kiihottui oman uskonnon rienauksesta taanoisessa TV-sketsissä, jossa "Jeesus" hirtettiin.
Toinen asia onkin ne kiihottujat esim. Tanskassa ja ympäri muslimimaailman kiihkossaan tappoivat n 50 ihmistä ja tuhosivat paljon omaisuutta yhden piirroksen takia. Mitenkäs se olikaan "se koira älähtää jonka nilkkaan kalikka kalahtaa"

pidetyt nVieras

Suomessa oli varsinkin 60 -ja 70-luvuilla sananvapauskäsitteen asiantuntijoita pilvin pimein. Yleisimmin käytetyt lähdeteokset sananvapauskäsitteen määrittelyssä olivat Leninin ja suomalaisiin olosuhteisiin sovelletut Sinisalon lukupiireissä oivallisina pidetyt sananvapauspohdiskelut.

Halla-ahon ajattelu näyttää kohtaavan tämän menneen maailman.

Vai onko se maailma mennyt, sittenkään? Mitä tuumaavat valtakunnalliset sananvapausastaistelijat Donner, Tabermann, Holmberg, Salo, etc. "halla-ahon-keissistä"? Ovatko edes huomanneet, että Suomessa on olemassa äärimmäisen merkittävän kansalaiskeskustelun ainekset? No, poliitikoista puhumattakaan. Ne ovat tosin jossain lähiössä vertailemassa taulutelevisioitten hintoja.

Vai onko otollisempaa huljutella varpaita vedessä?

demokraatti

On erinomaista, että 2000-luvun Suomessakin pohditaan sananvapauden rajoja. Sanallinen oksentaminen, omasta räppäämisestä kiihottuminen ja oman rodun ylimmäisyydestä uhoaminen sananvapauden viikunanlehden suojissa voi olla yhtä väärinymmärretty sananvapauden muoto siinä missä seksuaalisuuden vääristyminen raiskauksiksi tai pedofiliaksi.

universal

Jos tästä jotain rangaistusta seuraa, niin sen jälkeen voimmekin siirtyä netissä keskustelemaan pelkästään "kuka tanssii kenenkin kanssa"-aiheista keskustelua.

Politiikka ja yhteiskunnallinen keskustelu näkyy olevan kielletty. Paitsi jos sattuu olemaan samaa mieltä valtaapitävien kanssa.

Olisi todella väärää politiikkaa, jos suomalaisten mielipiteen ääneen lausuminen, tai kirjoittaminen, saisi tapahtua vain suljetuissa yhteisöissä.Kuten poikien saunailloissa, parin kaljan jälkeen. Jo nyt on tilanne se, että kansan keskuudessa osa puristaa nyrkkiä taskussa. Eikö olisi parempi puhua ääneen kipupisteet julki, kuin haudata ne lain voimalla?

Vaino Harha

Syytteen ajoittaminen juuri ennen eurovaaliehdokkaiden asettamisen takarajaa on ilmeisen tarkoitushakuinen päätös. On vaikea uskoa, että syytteen perusteena olevien tekstien tutkiminen olisi muuten vienyt näin kauan. Ilmeinen tarkoitus on ollut ajoittaa syytteen tuomioistuinkäsittely eurovaalikampanjoinnin kanssa samanaikaiseksi. Tosin syyttäjä ja muut asiaan vaikuttaneet tulevat tahtomattaan varmistaneeksi, että Halla-aho tulee valituksi äänikuninkaana on hän sitten ehdokkaana millä listalla tahansa.

marolanpiika

Sama kuin Piika laittaisi kiven alle lapun jossa lukisi että "Jeesus pääsi vähällä, Guantanamossa kidutettiin viisi vuotta."

Joku sitten etsii kiven, kääntää sen ympäri ja lukee lapun, juoksee kertomaan lapusta naapureille ja nämäkin ryntäävät kiveä kääntämään ja lappua lukemaan.

Kylän juoruakat kuulevat hälystä ja juoksevat toitottamaan asiaa ympäriinsä ja vaativat syyttäjää loukkaantumaan kolmannen osapuolen puolesta ja vaatimaan Piikaa käräjille.

RSHA

Oh hoh...olipas hyvät unet! Jaa mikäs maa tämä nyt on, Iran vai Somalia?

Kylläpä vieraiden uskontojen nuoleskelu, maahanmuuttokritiikin täydellinen vaientaminen sekä polittinen salaliitto Halla-ahon meppiehdokkuuden torpedoimiseksi ovat edenneet pitkällä. Voi kuinka sopiva ajoitus tälle masinoidulle syytteelle.

Tänään häpeän olla suomalainen.

AH2

Nyt, kun Halla-aho on "syyllinen", niin voidaankin tehdä välittömästi tutkintapyyntö Kaleva-lehden kirjoituksesta:

"Kiistatonta on, että Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisimpia maita ja että se kytkeytyy erottamattomasti viinankäyttöön. Päissään surmaaminen on kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre. "

http://www.kaleva.fi/plus/juttu729970_page0.htm

Epäilen, että kyseessä olisi kiihottaminen kansanryhmää vastaan, sillä

I) teksti saattaa antaa mielikuvan, että jokainen suomalainen on alkoholisti
II) teksti saattaa antaa mielikuvan, että jokainen suomalainen tappaa humalassa
III) toistaiseksi ei ole pystytty tieteellisesti todistamaan, että humalassa tappamisella ja geeneillä olisi yhteyttä.
IV) Suomalaista saatetaan kuvata halventavasti

Ennakkotapauksena käytettäköön Halla-ahon lausetta:

"Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre."

Tunnen olevani osana kiihoitettua kansanryhmää ! Missä siis viipyvät ihmisoikeusasiamiehet ja sun muut !? Missä on oikeus ?

Joka tuntee myös olevansa erittäin kiihoitettu, niin laittakoon ihmeessä tutkintapyynnön poliisille.

--

Laitoin muuten saman viestin Kaleva-lehden samaiseen uutiseen. Lähetettyäni viestini, Kaleva-lehden kommenttijärjestelmä kiitti minua kommentista ja ilmoitti, että toimitus valitsee julkaistavat kommentit. Nauroin.

Onneksi en asu Suomessa!

Häpeällistä toimintaa oikeuslaitokselta. Laitos on läpimätä ja se koittaa vaientaa nyt tiettyä politiikkaa ajavat henkilöt oikeusmurhilla. Toivottavasti Jussi Halla-aho vie asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asti, josta Suomen valtio on saanut väkilukuun suhteutettuna enemmän tuomiota kuin mikään muu maa.

Uskonrauhasyytekin on aivan naurettava. Halla-aho kertoi mitä koraani sanoo ja vertasi koraanissa tapahtunutta toimintaa Suomen rikoslakikäytäntöön ja lääketieteeseen. Jokainen alle 10 vuotiaaseen sekaantunut on pedofiili, vaikka kyseessä oli kuinka korkealle uskonnollisesti kohotettu henkilö tahansa. [b]Onko nyt sitten niin, ettei pappi tai piispa ole Suomessa pedofiili jos harrastaa seksiä alle 10-vuotiaan lapsen kanssa?[/b] Koskee tämä pedofiiliksinimittämissuoja kohta myös syyttäjälaitoksen virkamiehiä vai mikä on tämän toiminnan perimmäinen motiivi? Ainakaan se ei ole puhdas.

GABBER

Ei näin Suomi!
Nyt aikuiset ihmiset järkikäteen.
Jussi H-a on fiksu ihminen, joka focusoi "asiansa" tiettyyn tapahtumaan maassamme, kaikkia koskevaan asiaan. Monet "meikäläiset" ajattelevat samalla tavalla, mutta eivät uskalla kommentoida asiaa, edes omalla työpaikalla. kaikki Suomalaiset, tämän hetkistä maailman tilannetta seranneet, tietävät mistä on kyse. Kyse EI ole Jussista tahi persuista, vaan Suomesta ja meistä jokaisesta, lastemme ja lastenlastemme tulevaisuudesta!
Ei ole rasisti! jos ei hyväksy ihan kaikkea ***kaa mitä kansan yksikölle syötetään. Nyt kukat pois hatusta. Asenne esiin, ja tutkimaan myös toinen puoli asioista. Kun olette tutkineet molemmat puolet, sanokaa sanottavanne!

SAInt

Seuraavaan sitaattiin Ruukinmatruunan blogista ei ole paljon lisättävää:

”Mutta syyttäjän voitto tällaisessa tilanteessa on Pyrrhoksen voitto. Ongelma, jota päättäjämme eivät tiedosta, on että kansalaisyhteiskunta perustuu luottamukseen. Siihen, että hallintoalamaiset luottavat siihen, että hallitsijat eivät käyttäydy mielivaltaisesti eivätkä tee mielivaltaisia päätöksiä ja kansan oikeustajun vastaisia lakeja. Ja tämä raja on nyt rikkoutumassa. Jos tämä luottamus rikkoutuu, niin samalla rikkoutuu myös kansalaisten luottamus oikeuslaitosta kohtaan. Eli laeista yksinkertaisesti ei enää piitata tippaakaan, ja ainoa laki on vahvemman oikeus. Tämä tunnetaan myös nimellä "korpilaki". Ja yhteiskunta, jossa päättäjät ovat menettäneet hallintoalamaisten luottamuksen, ei ole kiva paikka.

Jos Halla-ahon syytettä ei hylätä tuon surullisenkuuluisan genetiikka-sarkasmin osalta, niin oikeuslaitos on tehnyt itsestään julkisen pellen. Sen verran tolkkua pitäisi tuomarillakin olla, että ymmärtää sarkasmin eikä tartu provokaatioihin. Huono huumorintaju on jokaisen sietämättömän ja vastenmielisen tyrannin tunnusmerkki. Ja jos myös tuo Muhammed-farssi menee läpi, on se selkeä osoitus siitä, että jotkut uskonnot ovat pyhempiä kuin toiset. Islamista on tullut virtahepo olohuoneeseemme, mutta tätähän olemmekin jo käsitelleet aikaisemmin.

Jos oikeuslaitoksen tulkinta, että poliittisesti epäkorrektien mutta materiaalisesti tosien argumenttien lausuminen joistakin kansanryhmistä todella on rangaistava teko - kiihotusta kansanryhmää vastaan -, on se todella musta päivä sananvapaudelle. Ei pelkästään Suomessa, vaan kaikkialla Euroopan unionissa.

Ja se on merkki siitä, että me yhä elämme henkisessä Neuvostoliitossa.”

http://takkirauta.blogspot.com/

Tulee aika anarkistisia ajatuksia itsekullekin vallanpitäjien ja oikeuslaitoksen touhuja seuratessa.

Väiski

Eppuja siteeraten "mitä enemmän nostatte kohua, sitä enemmän lapsenne rakastaa mua..." eli olen varma että tämäkin kohu tulee koitumaan Jussi Halla-ahon ja meidän nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevien sekä koko suomen parhaaksi vastoin Kalskeen ja valtakoneiston tahtoa.

Ryti

Jokainen täysipäinen alkuperäisen tekstin lukenut ymmärtää, että syyte on täysin aiheeton ja todellinen isku sananvapauden selkään. Ne, joilla on jo valmiiksi ideologiset vammat päässä eivät tule ymmärtämään vaikka asian pukee miten. Valitettavasti näitä ideologiavammoja löytyy meidän päättäjistä enemmän kuin jaksan laskea.

Taas hävettää olla Suomalainen.... Tämä on se maa, jonka puolesta isämme ja äitimme henkeen ja vereen taistelivat. Täynnä selkärangattomia limaisia punikkiliskoja vaanimassa jokaista väärän mielipiteen esittäjää.

Hippi

Nyt kyllä oikeuslaitoksemme "raiskaa" lakia ja oikeuksia oikein olan takaa. Ennen ei politiikka kiinnostanut pätkääkään, nämä viimeaikojen tapahtumat ovat kääntäneet mielipiteeni.

Hävettää ja raivostuttaa oikein ajatellakkin, kenelle menin vielä viime vaaleissa ääneni antamaan!

ps. tiedän kenelle omani ja tuttavapiirin äänet on menossa tulevissa vaaleissa.

Markku Penttilä

Valtaeliitti jyrää toisinajattelija Halla-Ahon. On vaikea kuvitella, että mielipiteen esittämisestä nostetaan syyte. Mielipide on irroitettu kokonaisuudesta, ja syyte nostetaan pelkästään yksittäisen kohdan tulkinnalla. Ei voi olla totta tässä maassa, jota sentään on pidetty oikeusvaltiona. Siis koko valtionhallintokoneisto on valjastettu valtaapitävien poliitikkojen talutusnuoraan, jota häikäilemättä käytetään valtaapitävien omien ja pelkästään vain omien tarkoitusperien
ohjaamiseen.
Jos tätä kansa ei tajua, niin mitä sitten? Tämä Suomen kansa häipyy maailmankartalta kuin p--u S---n.

Vieras

Kyllä täällä ollaan huutamassa muiden maiden sananvapauden perään, mutta omassa maassa siitä ei ole näköjään niinkään väliä. (Vrt. Neuvostoliitto, Venäjä ja Kiina)
Uskokaa ihmiset, jos tästä syytteestä tulee tuomio, se ei ole pikkujuttu. Siinä lex nokiat kalpenee.

suomen pystykorva

...niin, islamiin kuuluvat mm lapsiavioliitot. Tutustukaa Profeetta Muhamedin elämään ja tehkää sitten omat johtopäätökset imaamien puheista. Siitä vaan surffaamaan. Normaalimeininkiä monissa islamilaisissa valtioissa.Halla-Aho on VAIN looginen, rehellinen ja rohkea (tappo- ja muita uhkauksia perheelle tullut)
Seuuraava rikos: vastaava esimerkinmukainen rinnastus julkisen sanan täysin hyväksymästä journalistisesta menettelystä suomalaisten miesten solvaamisesta kansanryhmänä: humalassa hakkaaminen ja tappaminen suomalaisten miesten geneettinen ominaispiirre.. vastaan Halla-ahon heitto: somalien geneettinen ominaispiirre raiskaamiseen ja ryöstelyyn, mikä otettu somalien suhteellisesta yliedustuksesta raiskauksissa ja väkivaltarikoksissa. Tiedot todellakin viranomaisten julkaisemista tilastoista. Jaahas! Miksei tilastoja pitäviä ja julkaisevia VIRANOMAISIA TUOMITA KIIHOTUKSESTA KANSANRYHMÄÄ VASTAAN!!! Halla-aho KIIHOTTUI TILASTOISTA! Missä on uskontojen ja kansanryhmien yhdenvertaisuus? Missä on järki, oikeus, kohtuus..? Ai niin.. kyse tietenkin positiivisesta syrjinnästä, eu -mamupolitiikasta, demlan klikistä, valtaeliitistä, mamubisneksestä, ja ties mistä ei Suomen kansan edusta..

AntiRoomanKlubi

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske itse pitäisi panna syytteeseen virkavelvollisuuksiensa tahallisesta rikkomisesta. Vai on Halla-ahon syyte "uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan". Jaaha.

Kalske on itse syyllistynyt nyt kerrassaan kelvottoman syytteen nostamiseen, josta on pakko tulla valtiolle, siis meille veronmaksajille, Halla-ahon toimesta iso lasku. Minä veronmaksajana olen huolestunut siitä kuinka kelvottomien syytteen nostajia valtio, eli esim. minä veronmaksajana joudun suojelemaan ja ylläpitämään, eli näitä "Jorma Kalske":ita. Eli kuittaamaan näiden ääliöiden toimet, maksamalla sitten uhreille, esim. Halla-aholle turhat ja typerät oikeudenkäyntikulut.

Valtion tuottavuusohjelmalle vinkkejä: pankaa tuollaiset "Jorma Kalske":et sinne minne nämä kuuluu. Ehdotus: Mankkaa.. siellä on kaatopaikka.

Vieras

Poliittisluontoinen ajojahti ei välttämättä ole aivan laillista Suomessakaan:

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001
Luku 11, 3§

Joka osana siviiliväestöön kohdistuvaa ... järjestelmällistä hyökkäystä

5) ... vainoaa tunnistettavissa olevaa ryhmää tai yhteisöä poliittisen mielipiteen ... perusteilla,

on tuomittava rikoksesta ihmisyyttä vastaan vankeuteen vähintään yhdeksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

Yritys on rangaistava.


Jos rikoksessa ihmisyyttä vastaan
2) rikos tehdään erityisen ... nöyryyttävällä tavalla taikka
3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai järjestelmällisesti

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan vankeuteen vähintään kahdeksaksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

Yritys on rangaistava.

Pentti Niskanen

Ennustan, että hän saa sakot tai ehdollista. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi paras, koska se olisi etablissementin puolelta erehdys, Halla-aholla ei sen jälkeen olisi paljonkaan vaivaa saada pallo jalkaan ja joutua lusimaan oikein kunnolla kiven sisään, toisin sanoen hän saisi huomiota myös muualla Euroopassa.
Sitä kaivattaisiin. Suomen pitäisi päästä profiloitumaan myös tässä hyvin ajankohtaisessa asiassa.

Euroopassa on lähinnä islamin uhkan johdosta syntynyt maahanmuuton rajoituksia vaativia puolueita. Jopa Ruotsissa on tällä hetkellä maahanmuuttokriittinen puolue. Sverigedemokraatit saivat viime kunnallisvaaleissa huomattavan äänisaaliin ja sille ennustetaan seuraavissa valtakunnallisissa vaaleissa jopa jonkinlaista äänivyöryä. Perinteiset puolueet Ruotsissa yrittävät olla niin kuin sitä ei olisi, ja minne tahansa nämä yleistä mielipidettä loukkaavat olennot kokoontuvatkin kahta suurempana ryhmänä, heitä aletaan heitellä mädillä kananmunilla.
Halla-ahon tapaista karismaattista ja vain itseään edustavaa persoonallisuutta sen sijaan Ruotsissa ei ole.

Se yleinen hempeyden epidemia, eräänlainen hurmahenkinen avaa sydämesi-liike Pelastakaa tyhmät ja köyhät, pahat ja rumat on nyt siis saavuttanut Suomen. Se tekee tuhojaan erikoisesti keskiluokassa. Toisin kuin tavallisesti työläiset eivät tällä kertaa ole joukon johdattamia samassa määrin kuin sivistyneistö, maailmaa lasi kädessä turvallisesti verannaltaan katseleva virkamiehistö.

Halla-aho on poikkeustapaus. Toistaiseksi.

Pekka Tiusanen

Totuus Halla-ahon toiminnasta ei vastaa syyttäjän kuvausta. Syyttäjä poimi tarkoituksella asiayhteydestä irrotettuja kommentteja, jotka näyttävät mediassa pahoilta. Kyseessä on poliittinen oikeudenkäynti, jonka tarkoituksena on estää Halla-ahon eurovaaliehdokkuus.

Syyttäjä syyllistyy virkavirheeseen ja rikokseen ymmärtäessään tarkoituksella väärin Halla-ahon blogikirjoituksia.

Ne islamistit, jotka ovat fundamentalistisia pitävät Mohammadia täydellisenä muslimina ja eettisenä esikuvanaan. Mohammad kävi uskonsotaa, oli fasistinen ja hänellä oli lapsimorsioita. Islamilainen ajanlasku alkaa käsittääkseni siitä, kun mohammadista tuli islamilaisen invaaasio-armeijan johtaja.

Koraani antaa ohjeita omaan tulkintaansa. Ristiriidat ratkaistaan ohjeiden mukaan noudattamalla koraanissa viimeisimpänä mainittua ohjetta, viimeisten ohjeiden ja tapahtumien ollessa kaikkein väkivaltaisimpia. Raamatussa tämänkaltaisia tulkitsemisohjeita ei käsittääkseni ole, joten fundamentalisteille jää enemmän valinnanvaraa ja liikkumatilaa.

Jos koraani esimerkiksi määrää väkivaltaan sitä tulkittaessa sen omien ohjeiden mukaan, fundamentalistin on kaiketi pakkoa toimia väkivaltaisesti, koraanin kirjaimen mukaan.

Läheskään kaikki muslimit eivät ole fundamentalistisia, mutta valitettavasti islamilaisten ghettoihin segregoitumisen myötä fundamentalismia esiintyy nykyään paljon myös Länsi-Euroopassa. Käsittääkseni Suomessa islamilainen fundamentalismi ei kuitenkaan nauti merkittävää kannatusta.

Islamilaisten fundamentalistien määrää on vaikea mitata, koska koraani hyväksyy vääräuskoisille valehtelun islamin levittämisen nimissä. Islamilaisesta fundamentalismista Englanissa tehdyn tutkimuksen mukaan 20% Englannin muslimivähemmistöstä on valmis toteuttamaan terrorismia tai hyväksyy sen politiikan välineenä. Tämän tutkimuksen löytää varmaankin esimerkiksi scriptasta, joka on Halla-ahon blogi.

Mielestäni on naivia optimismia ajatella, että Suomi onnistuisi integroimaan erittäin suuren määrän Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kehitysmaista tulevia maahanmuuttajia, kun mikään muu Länsi-Euroopan maa ei ole siihen pystynyt. Mainitsen nämä kaksi aluetta siksi, että minulla ei ole eksplisiittistä tietoa esimerkiksi vietnamilaisten pakolaisten sopeutumisesta vastaanottajamaihinsa.

Humanitaarisen maahanmuuton sijaan Suomi voisi käyttää varojaan enemmän vaikkapa kehitysapuun, jolla saataisiin autettua huomattavasti useampia ihmisiä kuin maahanmuutolla. Afrikka tarvitsisi ongelmiinsa afrikkalaisia ratkaisuja - eurooppalaisten avustuksella. Ystäväni esitti minulle idean eräänlaisesta dominopalikkateoriasta: jos yksi Afrikan maa nousisi teollisuusmaaksi, ehkä muut maanosan maat seuraisivat perässä. "Veturimaa" voisi olla vaikkapa Kamerun.

VierasBrandheim

Kirja .Ranskan kielestä kääntänyt kapteeni Leo Rainio.Alkuperäisteos Jean-Marie Xaviere.Ajatollah Khomeinin kannanottoja.
Kirjasta suoraan lainattuja otteita.

Sivu 17.Pyhä sota merkitsee ei-islamilaisen alueitten valloittamista.Sellainen sota saatetaan julistaa imaamin johtaman todellisen islamilaisen hallituksen muodostamisen jälkeen.Silloin jokainen täysikasvuien-ja kuntoisen miehen velvollisuus on vapaaehtoisena osallistumaan tähän valloitussotaan,jonka lopullisena tarkoituksena on saattaa koraanin laki ulottumaan maailman laidasta laitaan.

Sivu 19. Länsi-Eurooppa on vain kokoelma diktatuureja,joita leimaa epäoikeudenmuikaisuus.

Sivu 20 Poikaa ja tytttöä,joiden seksuaalinen elämä kukoistaa kiihkeimmillään, estetään usein avioitumasta ennen laillista ikää.(siis länsimaissa)

Sivu 106. Jos mies,joka on nainut alaikäisen tytön ,omistaa hänet, ennenkuin hän on täyttänyt 9 vuotta ja tyttö traumaantuu siitä,mies ei saa toistaa tekoaan.

Sivu 106. Jos mies avioliittoon mentyään harjoittaa sodomiaa vaimonsa pojan,veljen tai isän kanssa, avioliitto pysyy voimassa.

Nämä ovat suoraan lainnattu ko.kirjasta joka on Ajatollah Khomeinin ajatelmia.

terveisin sananvapauden riistäjille.

Pentti Niskanen

Puutteenalaisten auttaminen on se nautinto, joka meidän kaikilla muilla tavoilla ilokielteisille juutalais-kristillisille arvoille rakennetussa maailmassamme on aina ollut hyväksyttyä, kehuttua.
Körttiläisten seuroissa veisataan virren säkeistöjen loput lyhyesti töksähtäen, ettei vain sävel jäisi soimaan korvaan ja tuottamaan syntistä mielihyvää, kun taas antamisen ilo ja kolehtiin rahan laittamisen tuoma tyydytys on sallittua, rohkaistua.

Raamatussa rikasta miestä kehotetaan antamaan rahansa köyhille, leskiä pihistämään pienistä tuloistaan jotain annettavaksi vielä pienempituloisille.
Köyhille antaminen käsitetään hyväksi teoksi, vaikka se kuinka pohjautuisikin samaan geeniperintään ihmisellä kuin esimerkiksi voitonhimo, statuksen tavoittelu ja sillä kerskailu.
Bill Gates antaa köyhille, Madonna tuo ottolapsia Afrikasta, Astrid Thors on oikeastaan Pikku naisien isoksi kasvanut pikku Beth, joka vie jouluna soppaa köyhille.

Halla-aho on ottanut tehtäväkseen sopan jakajien ilon pilaamisen.
Toiset ovat siitä salaa tai julkisesti mielissään. Toiset raivoissaan.

Enemmistö, minä luulen, hyväksyy hyväntekeväisyyden, mutta suuri osa suomalaisista toivoo hiljaisessa mielessään, että jokainen, joka tuntee hyvän tekemiseen halua, tyytyisi harjoittamaan hyvyyttään omilla varoillaan, pyrkisi omin käsin ja rahoin onneensa.

Monet meistä haluavat sekä säästää että tuhlata kaiken omansa muihin iloihin.

Lars Elf

Electronic Frontier Finland ry (Effi) on huolestunut sananvapauden tilasta verkossa. Nettikirjoittaminen on tullut kansalaisten sananvapaudelle yhä tärkeämmäksi, mutta viranomaisia asia ei tunnu ilahduttavan, vaan sananvapauden käyttöä pyritään jatkuvasti rajoittamaan.

Näin kävi Matti Nikin, jonka lapsipornografiaa vastustava ja tehotonta viranomaistoimintaa kritisoiva sivusto joutui poliisin estolistalle ilman oikeudenkäyntiä tai valitusoikeutta. Ja on siellä vieläkin.

Mitenköhän käy Halla-ahon sivuston? Eihän tämä herra siellä paljon muuta kirjoita kuin yhteiskunnan ongelmista.

Saksassa Theodor Reppen asuntoihin tehtiin voimallinen kotietsintä wikileaks.de sivustojen takia. Operaatioiden syyksi poliisi ilmoitti Reppelle "pornograafisen materiaalin levityksen" ja "todisteiden keräämisen". Käytännössä oli kysymys WikiLeaks-sivustolla tehdyistä eri maiden sensuurilistojen paljastuksista. WikiLeaks on tunnettu sivusto, jossa erilaisia poliittisia "vuotoja" annetaan julki. http://www.piraattiliitto.org/uutiset/2 ... ratsattiin

Kun ongelmiin ei ole halua löytää ratkaisua niin helppoahan se on siivota äänekkäät valittajat pois näkyvistä. Suomi alkaakin olla jo surullisen kuuluisa Euroopassa. Suomi on saanut ennätyksellisen paljon langettavia tuomioita sananvapausasioissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Monille päättäjistä ja vallankäyttäjistä tuntuukin olevan vaikeaa ymmärtää, että Venäjän vallan aikainen virkakoneisto ja torppariyhteiskunta ovat todellakin historiaa. Ihmisillä on omat aivot, useimmat meistä haluavat myös käyttää niitä itse. Internet on antanut ihmisille mahtavan työkalun tuoda ajatuksiaan julki. Yhteiskunnan nyt harrastama sensuuri ei juurikaan paranna kansalaiskeskustelun tasoa, päinvastoin. Sensuurilla ja pakotteilla ihmiset työnnetään kauemmaksi päätöstenteosta ja yhteiskuntakeskustelusta, epäluuloisuus lainsäätäjiä ja -valvojia kohtaan kasvaa. Ei voi olla niin, että ainoa julkinen keskustelu yhteisistä asioista käydään muutaman lehden toimittajien kirjoitusten pohjalta.

Matti Nikki esitti sivuillaan suoria epäkohtia viranomaisten toiminnassa. Seuraus: sivut sensuurilistalle. Nikki julkaisi poliisin listalla olevia nettiosoitteita joilla ei ollut mitään laitonta materiaalia, lisäksi Nikin sivusto on suomalainen, joten sensuurilaki ei muutenkaan koskisi sitä.

Jussi Halla-aho esitti sivuillaan suoria epäkohtia viranomaisten toiminnassa. Seuraus: rikossyyte. Epäsuorana vaikutuksena myös poliittisen toiminnan vaikeutuminen. Hän ihmetteli, miksi eri etniset ryhmät ovat eriarvoisia lain edessä, kun puhutaan loukkauksista kansanryhmää kohtaan. Suomalaisista saa sanoa, että ne tappaa päissään, se on jopa kansanpiirre. Muista kansalaisuuksista ei saa sanoa mitään näköjään. Halla-aho kirjoittikin sen somalivertauksen esimerkkinä, ei mielipiteenä.

Spamforum on esittänyt ja tulee esittämään sivuillaaan suoria epäkohtia viranomaisten toiminnassa. Seuraus:??? Kukakohan koputtaa huomenna ovelle???

Jotta lukijoille ei jäisi epäselväksi mitään omasta aseenteestani maahanmuuttajiin, niin kerron sen tässä myös. Olen syntynyt vuonna 1960 Helsingissä, kahdeksannen polven "stadilainen", eli aika paljasjalkainen. 19-vuotiaana, vuonna 1979 muutin Ruotsiin heti armeijan käytyäni (juu, vapaaehtoisena, koska halusin sen alta pois). Olen asunut ja työskennellyt tuon ajan jälkeen Espanjassa (ei ollut EU:ta siihen aikaan), Saksassa, Ukrainassa, Venäjällä (heti NL:n sortumisen jälkeen). En laske mukaan niitä maita, joissa olen viettänyt vain muutamia kuukausia. Suomeen palasin vuonna 2004. Vietin siis 25 vuotta (koko aikuisen elämäni) maahanmuuttajana, eli siirtolaisena eri maissa. Minun onkin hyvin vaikea ajatella itseäni maahanmuuttajavastaisena, koska olen koko aikuisen elämäni ajan itse ollut maahanmuuttaja.

Maahanmuuttoasioista keskustellessa pitäisikin erotella kaksi asiaa, siirtolaiset ja pakolaiset. Siirtolaiset muuttavat yleensä omin neuvoin työn, avioliiton tai muiden syiden vuoksi. Pakolaiset tulevat hakemaan turvapaikkaa. Viranomaisilla onkin ongelma juuri pakolaisten kanssa, ei siirtolaisten. Siirtolaisilla on yleensä joku järkevä syy muuttaa Suomeen, monesti tai useimmiten myös asunto- ja työasiat on sovittuna etukäteen. Pakolaisten kohdalla asia on toinen. Moni pakolainen ei ole pakolainen, vaan heidät tulisi luokitella siirtolaisiksi. Valitettavasti ne "oikeat" pakolaiset harvemmin saavat mahdollisuuden matkustaa turvalliseen maahan.

Itse kun olen muuttanut maasta toiseen (ja aina minut on otettu hyvin vastaan, paitsi entisen NL:n tullit sun muut, mutta se on toinen juttu) niin voin hyvin sanoa, että minulla ei ole mitään maahanmuuttajia vastaan. Minulla on kuitenkin paljon Suomen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. Kun työtä ja asuntoja ei riitä edes täällä nyt asuville, niin asiaa vaikeutetaan vielä sallimalla hyvin matalalilla kriteereillä työttömille, kielitaidottomille ja koulutusta vailla oleville siirtolaisille status, jolla he voivat yhteiskuntamme verovarojen turvin olla täällä. Pakolaisille tämä suotakoon, se on oikein, mutta siirtolaisille ei. Oikealla siirtolaisella on töitä ja muita syitä miksi hän tänne haluaa, tervetuloa. Oikealla pakolaisella ei ole paikkaa minne mennä. Yhteiskuntamme varojen ja puitteiden mukaan otetaan vastaan se määrä mistä voidaan huolehtia muita osia yhteiskunnasta vaarantamatta. Koko maailman kriisipesäkkeiden uhrit eivät mahdu Suomeen vaikka kuinka yritttäisimme auttaa. Apu tulisikin ensisijaisesti ohjata kriisikeskusten lähialueille, joissa tavat ja kulttuuri, kieli ja paljon muuta kohtaavat paremmin kuin Suomessa.

Olen hyvin paljon samoilla linjoilla Jussi Halla-ahon kanssa, vaikka en ihan kaikesta olekaan samaa mieltä. Jos maamme tuupataan täyteen tänne sopimattomia aineksia niin voimme sanoa hyvästit Suomelle ja suomalaiselle kulttuurille. En ole yhteiskunnan muutosta vastaan, maailma muuttuu koko ajan ja me sen mukana, mutta sen muutoksen tulee tulla itsestään ja luonnollisesti, ei väkisin ja pakottamalla. Jussi Halla-aho on koittanut tuoda näitä asioita julki, siitä hyvästä hänelle on nyt annettu palkinnoksi rikossyyte. Suomalainen tappaa kännissä, tavallista. Ei syytettä. Somali loisii verorahoilla, tavallista. Syyte. Tosiasia on yksinkertaisesti se, että kaikki suomalaiset eivät tapa kännissä, eivätkä kaikki somalit loisi verorahoilla. Mutta toisesta väittestä saa syytteen, toisesta ei. Se on se Halla-ahon pointti. Ja siitä se syytekin sitten tuli, vaikka ei ollut edes väite, vaan selvä esimerkki siitä kuinka väärin voi kirjoittaa. Hyvä Suomi!

En oikein osaa ymmärtää kaikkea tätä muuten kuin siten, että viranomaiset haluavat kahlita ja poistaa heille sopimatonta keskustelua netistä ja julkisuudesta. Kansalainen ei ole tarpeeksi pätevä keskustelemaan yhteisistä asioista.

Lars Elf
http://spamforum.elfcentral.net/fin/phpBB3/viewtopic.php?f=6&t=1704&p=91...

Pentti Niskanen

Sydsvenska Dagbladet kertoi eilen pääkirjoitussivullaan vitsin maahanmuuttajista:
"Älä ihmettele, jos ne ei syö sikoja. Tunnesyyt kato. Ne ovat pitäneet niitä petikavereinaan."

Ruotsin Radio oli äänittänyt piilomikrofoneilla rasistisia pilapuheita sverigedemokraattien kokouksista. Kolmestakymmenestä kokouksesta kolmasosassa oli kerrottu pilapuheita maahanmuuttajista.

Ruotsissa sverigedemokraatteja vakoillaan kuin joskus sodan jälkeen lättähattuja Suomessa. Puolueiden puuhamiehet, lehdet, radio ja teevee eivät säästä voimiaan saadakseen nämä puoluekartan uudet tulokkaat, alokkaat, ryhmään pyrkijät, huonoon valoon. Vanhat puolueet suhtautuvat sverigedemokraatteihin suunnilleen samalla tavalla kuin sverigedemokraatit maahanmuuttajiin.

Samat kansalaisliikkeet, kerettiläisten kivitykset ovat tulossa Suomeen.
Toistaiseksi Suomessa on vain yksi laumastaan karannut, politiikan paimenille pahaa mieltä aiheuttanut tapaus. Halla-aho, yksinäisen EU-tähden harhailija, perussuomalaisten suojiinsa ottama lonkalta ampuja, sheriffien vasemmalta vainua saaneiden koiralaumojen jaagaama lainsuojaton.

Kaikki tämä suuressa maailmassa jo koettu on kohta myös suomalaisten arkipäivää.
Ensin poliisi jahtaa sananvapauden sääntöjen rikkojia.
Pian rikkojat pyytävät itse poliisisuojaa.

Simo Tamminen

Halla-aho kirjoittaa kriittisesti islamista ja saa syytteen 'pyhien arvojen loukkaamisesta'. 'Taideteos Sikamessias' on riippunut vuosikausia eri gallerioitten seinillä aiheuttamatta mitään syyttäjäviranomaisten toimia vaikka siinä rienataan 'pyhiä arvoja'...onko niin että muslimien 'pyhät arvot' ovat jotenkin pyhempiä kuin suomalaisten kristilliset arvot...tietääkseni Suomessa on ns. 'uskonnonvapaus' joten kaikkien uskontojen pitäisi olla 'samalla viivalla'. Kaikkia uskontoja kuten myös poliittisia 'uskontoja' tulee saada pohtia kriittisest.

Pentti Niskanen

Ruotsin Akatemian jäsen Per Wästberg muistuttaa tuoreimmassa Axess-lehden numerossa (3/2009) muslimien pyrkimyksistä kieltää kaikenlainen uskontoon kohdistuva kritiikki. Se on aihe, johon tässä uusisuomi-lehdessä on (ohimennen) viitannut vain "virolainen" Iivi Anna Masso.

Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien komissio rinnastaa nykyisin uskontokritiikin ihmisiin kohdistuvaan diskriminointiin.
"Tätä (rinnastusta) pitäisi länsimaisten intellektuellien vastustaa terävämmin kuin tähän asti", kirjoittaa Wästberg.
"Pyhänhäpäisyn ja pilkan kieltävät lait suojelevat oppijärjestelmiä, eivät ihmisiä. Suojelun tarpeessa ovat kuitenkin ihmiset, eivät heidän uskomuksensa."

Per Wästberg huomauttaa, että laki kiihotuksesta kansanryhmää vastaan asettaa ryhmän oikeudet yksilön oikeuksien edelle ja johtaa erään sortin apartheidiin, jossa yksilöt ovat suljettuja ryhmän aitauksen sisälle.

"Salman Rushdie, joka sai äskettäin fatwansa vahvistetuksi Teheranin parlamentissa" kirjoittaa Wästberg, "ei ole vaarallinen muslimeille muutaman Muhammedin kustannuksella pilailevan saatanallisen säkeen johdosta, vaan siitä syystä, että hän käsittelee pyhää sanaa kuin mitä tahansa myyttiä, ei niin kuin kumoamatonta lopullista totuutta. ....
Miten Rushdien romaani voisi loukata ihmisten uskoa enemmän kuin tunnetut faktat, että muslimimaissa homoja kidutetaan, uskottomia kivitetään ja naisilta evätään koulunkäynti ja itsenäinen elämä. ....
On vain yksi ihmisyys (mänsklighet) mutta loputon joukko jumalia."

Vieras

- ja suomalaisethan ovat toottuneet elämään pelossa (Venäjän tyrannian alla).

Jatketaan siis samaan malliin.

Lukekaa ihmiset Koraania, niin TIEDÄTTE, millaisesta uskonnosta on kyse. Toisuskoiset miehet saadaan tappaa ja toisuskoiset naiset raiskata synnyttämään islamilaisia lapsia, kun maa on vallattu.

Muita uskontoja islamissa ei hyväksytä. On kyse poliittisesta vallasta, eikä henkisestä uskonnosta. Muhammed oli sotilasjohtaja.

Koraania ei saa tulkita, vaan se on otettava sellaisenaan, muistakaa se!

http://www.islamopas.com/koraani/sisallys.htm