Sunnuntai 26.10.2014

”EU on kuin Neuvostoliitto”

Luotu: 
12.11.2009 17:37
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Vaira Vike-Freiberga arvosteli EU:ta salailusta.

Latvian entinen presidentti Vaira Vike-Freiberga arvostelee tänään julkaistussa lehtihaastattelussa EU:n johtajavalintaa. EU:n presidentiksi pyrkivän Vike-Freibergan mukaan päätöksentekoon liittyy neuvostotyylistä salailua.

Latvia asetti alkuviikosta Vike-Freibergan virallisesti ehdolle unionin tulevaksi presidentiksi. Hän on yksi harvoja naisnimiä, jotka ovat mukana johtajakisassa.

EU päättää uusista viroista viikon päästä ylimääräisessä huippukokouksessa. Madridissa konferenssiin osallistunut Vike-Freiberga sanoo El Mundo -lehdessä, että EU tekee päätöksen "pimeydessä ja suljettujen ovien takana, kuten aina".

– Euroopan unionin pitäisi lakata toimimasta kuin entinen Neuvostoliitto, hän ryöpyttää.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

MerjaH

Ihmettelen siksi hieman esimerkiksi Stubbin EU-intoa, vaikka hänestä muuten pidänkin.

EU:ssa ei äänestetä edes presidenttiä. ..että sellainen "liittovaltio".

USA:n liittovaltio on sentään demokraattinen. EU:ssa on vallalla jokin harmaa käsi, kuten NL:ssa oli.

Cris

... vaan oli hyvin tunnettu Suomessa jo ennen ministeriksi tuloa.

Stubb oli valittu Suomesta Euroopan parlamenttiin. Sinne hänet valittiin 115225 äänellä kesäkuun 13. päivänä 2004. Aika hyvä äänimäärä. Kataisen kaveruudesta en tiedä mutta Kataisen kuulukin tietää ja tuntea puolueensa kyvykkäät osaajat.

Minkähän takia Stubbin vitsiksi tarkoitettu "huuli" alastomana golfaamisesta jaksetaan kaivaa joidenkin toimesta esiin? Huono "huuli" ilman muuta mutta sitä suuremmalla syyllä sen esille tuomista voi ihmetellä.

Vieras

Aikaansa edellä tuntuu olevan Latvian entinen presidentti, hän nähnyt konkreettisesti Neuvostoliiton johtamismekanismit.

EUvostoliitto, tämä meidän EU, on menossa samaan. Siellä näpräillään pikkuasioilla, kehutaan toisia, mitä on saatu aikaan. Ei ole enää suurikaan askel yhteiseksi EUvostoliitoksi, jossa saksa-ranska-englanti politbyroo päättää asiat meidän puolestamme.
Kylvämme sitten kevätviljan maaliskuun puolessavälissä, kun keskieurooppalaiset päättävät niiden aikataulun, oli lunta tai sitten ei, kuten Neuvostoliitossa aikoinaan.

Fasse

"Aikaansa edellä tuntuu olevan Latvian entinen presidentti, hän on nähnyt kokreettisesti Neuvostoliiton johtamismeksanismit."

Vaira Vike-Freiberga lähti pikkutyttönä vuonna 1944 vanhempiensa mukana Saksaan, josta päätyi Marokon kautta Kanadaan, missä on saanut koulutuksensa.

Hän palasi vuonna 1998 Latviaan johtamaan latvialaisia ulkomailla edustavaa instituuttia, ja valittiin 1999 Latvian presidentiksi.

Kerro, miten hän on tällä henkilöhistorialla nähnyt konkreettisesti Neuvostoliiton johtamismekanismit.

Fasse

Minua tössi sana konkreettinen; ja se, kuinka brittiläiseen imperiumiin kuuluvassa Kanadassa kasvanut emigranttityttö on todellisesti omin aistein havainnut ja kouriintuntuvasti sisäistänyt neuvostojärjestelmän.

Vaira Vike-Freibergalla ei ole ollut henkilökohtaista kokemusta olla ja asua Latvian Neuvostotasavallassa, joten se siitä. Itsenäisen Latvian presidenttinä hän ansaitsee kaiken arvostuksen ja kunnioituksen.

Hannu Mikael

Suurien linjojen päätöksiä tehdään kulisseissa sisäpiirissä.
Vaira tietää EU:n rakenteellisestikin varsin samankaltaiseksi Neuvostoliiton kanssa.
EU-lainsäädännölle alisteinen kansallinen lainsäädäntö, keskusjohtoisuus sen kautta, kaiken toiminnan tasapäistäminen direktiiveillä.
Kaikkea samaa oli Neuvostoliitossa toisilla nimikkeillä vain sillä erotuksella, että EU:ssa on puolueita enemmän kuin yksi.

Dude

Esko Seppänen tuon kertoi jo yli kymmenen vuotta sitten: hän kauhisteli uuden Neuvostoliiton (EU) etenemistä kolumneissaan Hymy-lehdessä. EU:n kannattajia Seppänen nimitti "bryssiksi".

Asiahan muuttui vähän koomiseksi, koska Seppänen oli itse kannattanut Neuvostoliittoa, sosialismia ja Suomen Neuvostoliittoon liittymistä jo vuosikymmenet.

Jarbo

Kyllä se EU on jo nähty, ja valitettava tosiasia on että pienet valtiot jäävät sen byrokratian jalkoihin, mikä taas kasvattaa epävarmuutta ja epäluottamusta, jonka seurauksena ihmisten tyytymättömyys ja levottomuudet..
Olis uus äänestys paikallaan..

P.S Onhan se meitä yhdistänyt, mutta siihen se onkin jäänyt, ainakaan mistään yhteistyöstä ei voida puhua tahi tuista.

Juhani Putkinen

Vaira Vike-Freiberga ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto EUn presidentiksi.

Latviassa on merkittävä määrä venäläisiä, jotka eivät ole halunneet Latvian kansalaisuutta. Niistä silloinen presidentti sanoi osuvasti: jos haluavat olla venäläisiä, niin menkööt Venäjälle.

Hän tietää mikä on Venäjä ja mitä venäläiset. Useat eurooppalaiset valitettavasti eivät ole ymmärtävinään sitä.

olavinieminen

Hyvä kirjoitus, olen pitkälti samoilla linjoilla.

Nyt on jännä nähdä miten Ruotsi pystyy vetämään neuvottelut.
Tärkeintä on demokratiantoteutuminen ilman suurten maiden pelaamista.
EU:n imagon takia on tärkeää, että valinnat onnistuvat ja kehitys jatkuu.

Se auttaisi Suomeakin liittymään kaikkiin läntisen demokratian liittoumien jäseneksi.

Vieras

Latviassa on merkittävä määrä venäläisiä, joille ei haluta antaa Latvian kansalaisuutta. He ovat syntyneet Latviassa, minne he lähtisivät?
Vaira tietää, mitä on Pohjois-Ameriikka, ei hän muuta osaa. Hänellä on yhtä traumaattinen suhtautuminen Venäjään ja venäläisiin kuin sinulla.

Vieras

Valitettavasti EU:lla ja Neuvostoliitolla on valitettavan paljon yhteistä.
EU on muuten venäjäksi "Europeiski Sujuz", Euroopan Neuvostoliitto.
Mielestäni European Union pitäisikin suomeksi olla "Euroopan Neuvostoliitto".
Samanlaista salailua, samanlaiset politbyroot, itse itseään täydentävät komissaarien neuvostot, naisten syrjäyttäminen vallasta aivan täysin.
Tämä Euroopan Neuvostoliitto on aivan yhtä "demokraattinen" kuin parikymmentä vuotta siten kuopattu Neuvostoliitto. Ehkä on yksi ero: Neuvostoliitolla taisi olla kansojen tuki, Euroopan Neuvostoliitolla ei.

Aatellaanpa.

Jospa sitten arvoisa EU jätätte ne sotarikoksista epäillyt, samoin kuin muutenkin sosio-ja psykopaatit pois niiltä ehdokaslistoilta ja tuokaa sitten listat kansojen äänestykseen. Tulisi tällä tavalla sitä demokratiaa jota Neuvostoliitossa ei ollut, ja jota ei ole EU;skaan. Kiitos mahrottomasti.

Vieras

Kyllä Vaira Vike-Freibergan sukulaiset jäivät kärsimään Neuvostoliittoon. On varmaan tullut rangaistuakin siitä, että joku suvusta on paennut pois maasta.
Kyllä sukulaiskontaktit ovat tärkeitä ihmisille, siten tieto on kulkeutunut aina tälläisista suljetuista yhteiskunnista kuten Neuvostoliitto oli.
Vain vuosikymmenten vainon kohdanneet voivat kertoa olostaan siellä totuudenmukaisesti.