Faktakulma
Kiinteistöt voivat maksua vastaan tuoda auratun lumen rakennusviraston ylläpitämille lumen vastaanottopaikoille.Katso lista lumen vastaanottopaikoista rakennusviraston verkkosivuilta, www.hkr.hel.fi > Kadut > Hoito > Lumi ja liukkaus > Lumen vastaanottopaikat.
Helsingin kaupunki tiedottaa huomanneensa ikävän lieveilmiön lumisessa Helsingissä.
Lumikasoja siirretään pois omalta alueelta naapurin puolelle tai peräti puistoon.
– Viheralueelle työnnetyistä lumikasoista on monenlaista haittaa mm. herkälle kasvillisuudelle ja rakenteille. Lisäksi lumi muodostaa näkemä- ja kulkuesteitä kevyen liikenteen väylille, mikä vaarantaa turvallisuutta etenkin suojateiden kohdissa, Helsingin kaupunki varoittaa tiedotteessaan.
Kaupunki muistuttaa, että kiinteistöt eivät saa siirtää lumia tonteiltaan kaupungin katu- tai puistoalueille, vaan lumet tulee tarvittaessa kuljettaa lumen vastaanottopaikoille.
Vastuu katujen talvihoidosta on laissa jaettu kaupungin ja yksityisten kiinteistöjen kesken.
Esikaupunkialueilla kiinteistöjen kadunhoitotehtävät on siirretty kokonaan kaupungin vastuulle. Kaupunki siis huolehtii sekä ajoratojen että jalkakäytävien talvihoidosta. Kiinteistön tehtävänä on kuitenkin tonttien sisäänajokohtien avaaminen lumen kadun aurauksen jälkeen.
Kantakaupungissa kiinteistöjen haltijat huolehtivat tonttiensa viereisten jalkakäytävien talvikunnossapidosta. Jos jalkakäytävän viereinen tontti on yksityisen, huolehtii sen talvikunnossapidosta kyseisen kiinteistön haltija eli käytännössä huoltofirma, talonmies tai omakotitalon asukas. Puistojen kohdalla kaupunki vastaa jalkakäytävien hoidosta.
Faktakulma
Kiinteistöt voivat maksua vastaan tuoda auratun lumen rakennusviraston ylläpitämille lumen vastaanottopaikoille.Katso lista lumen vastaanottopaikoista rakennusviraston verkkosivuilta, www.hkr.hel.fi > Kadut > Hoito > Lumi ja liukkaus > Lumen vastaanottopaikat.


Kommentit
Hä
"herkälle kasvillisuudelle "
Luonto on hoitanut kasvillisuutta miljoonia vuosia ennen Helsingin lumikasoja ja tulee jatkossakin hoitamaan.
Lopettakaa se itkeminen tuosta lumesta.
Kantakaa se vaikka mereen, jos häiritsee.
EX- Hesalainen
Kumma että muistan 80- ja 90- luvuilla homman pelanneen tuli lunta tai ei. Mikäs sielä on muuttunut tässä välissä?
2000-luvulla ei pelaa enää mikään muu kuin selittäminen
!!!
Se on tosi!
"Ei kuulu mulle", "En tienny", "Kukaan ei sanonu".
Avutonta ja itsekästä porukkaa. Se on sitä "mulle mulle, kaikki heti nyt"-mentaliteettia.
Odotetaan kädet ojossa, että joku muu tekee. Se on sitä monikulttuurista oppia suomalaisille, näin se kulttuuri rikastuu. Joku ne työt varmaan tekee puolestasi.
Mikähän itku se on keväällä, kun nuo lumet alkavat sulamaan. Byhyyy, nappaskengät kastuu...
Uusavuton sukupolvi astunut remmiin
.
Mikä
Piru noita STADILAISIA nyt mättää ennen kasat hoidettiin vek saman tien mutta nyt itketään kun lunta on niin paljon.
Onhan sitä lunta ennenkin ollut mitä pirua sitä itkemään, että puistoon työnnetään onhan ne sinne ennenkin työnnetty ja eiköhän ne PUPUT enemmän haittaa tee kun lumi joka sulaa kuitenkin pois.Ennen stadissa lumet kipattiin MEREEN miksei nytkin.Mutta kun ei oo kalustoa kun ei oo muutamaan vuoteen tullu lunta niin ei ole osattu Budjetoida tarpeeksi fyrkkaa lumen kuljetukseen.Kaikkeen muuhun humpuukiin kyllä fyrkkaa riittää.
Kantakaa se vaikka mereen, jos häiritsee.
Eikö lumenkaatamisesta mereen seuraakin vedenpaisumus ja ydinvoimaloiden jääminen meren alle niin kuin Satu Hassin direktiivialoitteessa?
Lumi kuulemma saastuttaa meren
.
Kesälämpö saastuttaa meren
Kiitos tiedosta. Olen tähän asti lukenut, että jos mereen ydinvoimalalla lämmittää kesälämmön tai kevätlämmön, meri saastuu. Ilmeisesti lumenkaato mereen väärään aikaan vuodesta saastuttaa myös meren.
Sulanut jää ja vesisade
Sulanut lumi ja jää sekä vesisade saastuttaa meren ja tappaa viherleväkasvuston.
Niinpäs onkin
Minusta lunta pitäisi varastoida juhannusta varten johonkin, jotta saadaan tasaisempi lämpötila Itämereen. Olen myös sitä mieltä, että Keski-Suomen lumet voisi tuoda Helsinkiin tätä varten.
On hyvin tärkeää varmistaa riittävä lumimäärä
Myös Kainuussta pitää tuoda lunta ja EU-tuet huomioiden, Orionon parkkipaikka on hyvä siinä suhteessä luntavarastoida, esim lääketeollisuuden kylmäpussi valmistukseen.
Kaupunki voisi hyvin
Kaupunki voisi hyvin osoittaa vaikka kepittämällä puistoalueet, johon lunta voisi kipata. Nurmikko elpyy muutamassa viikossa ylimääräisestä rasituksesta.
Lumessa on hiekkaa ja suolaa. Siksi kuulemma saastuttaa.
Meressähän ei kai sitten ole kumpaakaan luonnostaan.
Kyllä sitä mereenkin kipataan
Ymmärrän, että huumoriahan tässä nämä viestit on mutta jos ihan tosissaan puhutaan, niin kyllä sitä lunta helsingissä mereenkin kuskataan.
Yksi iso lumenkaatopaikka on Hernesaaren kärjessä jossa päivittäin useat rekat kippaavat lumilastinsa mereen. Siellä pitää tosin olla pari pientä hinaajaa ajamassa ympyrää sitä lumikasaa hajottamassa jotta se ei kasautuisi lumivuoreksi siihen rannan tuntumaan.
Jaa eikös
Meressä sit oo suolaa ja hiekkaa.Kyllä minun tietääkseni molempia löytyy ihan tosta Itämerestäkin.
puhdas lumi ei haittaa...
Puhdas lumi ei meressä haittaa, mutta lumi kuormien joukossa saattaa olla muutakin roskaa ja romua, joka ei mereen kuulu.
Ja kasvillisuus kestää kyllä normaalin lumikuorman, mutta ei isompaa tampattua kinosta.
Hahhaa
Lumesta itkijäthän löytyvät kuvan kulmatalon sisältä eli kepulaisethan ne runsaasta lumesta itkee. Tuohan niiden päämajan kulma. Mitäs tunkevat kulmille. Hahhaa, tulis snögee vaan enemmän! Ainakin tuohon kulmaan.
Tässä ei varmaankaan
Tässä ei varmaankaan tarkoitettu kevyttä juuri satanutta lunta vaan painavia lumikasoja, jotka katkovat esim. pensaskasvien oksia. Meilläkin täällä kantakaupungin alueella talonmies (todellakin) pitää oman katuosuutensa siistinä kippaamalla lumet toiselle puolelle katua mikä on kaupungin tonttia. Vanhana kaupunkilaisena on ihanaa kun on lunta, ihan kuin ennenvanhaan lapsena.
Uskomatonta
Kaupunki ei kykene itse hoitamaan vastuitaan katujen ja teiden kunnossapidosta ja kehtaavat vielä valittaa. Hävytöntä!
Kuka sikailee
Kun kaupungin lumiaura ajaa pitkin kapeaa tietä se työntää edessään lumivallia, joka sitten osittain puretaan rivi- tai omakotitalon ajotielle. Pitäisikö tämä raskas paakkuinen lumi siirtää vaikka takapihalle? Itse kolaan sen takaisin tien syrjään, kun pihalle ei mahdu.
Minä lapioin sen kadulle takaisin
.
Ihan oikein
Teet kippaa takaisin keskelle tietä niin sitten menee eteenpäin.
Valtakunnallisesti, kuka sikailee
Useilta henkilöiltä olen kuullut, eikä vain Helsingistä, että kaupungin lumiaurat siirtää lumikasat esim. omakotitalojen eteen ja jopa tukkivat ulostulotien. Aamusin on tartuttava lapioon, jotta pääseen talonpihalta ulos autolla tai muulla kulkuneuvolla.
Eikö olisi viisainta jokaisen kaupungin huolehtia lumet isoille avarille alueille, eikä kiusata kuntalaisia. Eikö talonpoikaisjärjelle ole tilaa?
Kaupunki sikailee
Laajasalossa Jussaarenkujalla kaupunki on aurannut lumikasat kadun varteen vapautuneille parkkipaikoille. Saurille terveisiä, syytit telkussa huoltoyhtiöitä moisesta. Miten olis pieni valvonta, eikä vastuunkiertely.
Suomi on ihmeellinen maa
Ensin irtisanotaan työntekijät.Sitten ihmetellään,ettei lumi siirry itsestään.Meillä täällä kehä 3 ulkopuolella on auroissa kääntyvät etulevyt ja mukavat kuskit.Ei tule lumet liittymään.
Ai on vai?
Ei ainakaan meidän kohdalla etulevy käänny.
Tarktorikuskit nauttivat sydämensä pohjasta
kun saavat mökkiläisten pihaliittymät umpeen.
Ain laulain,...
Ja mites se laulu nyt jatkuikaan.
Ja kaikkien so?iopaattien mieliksi voitais
jättää kokonaan auraamatta, niin ei ainakaan
tulis tieltä/kadulta lunta teitin pihoillenne.
Pääasia, että kaikki kärsii taspuolisesti.:)
Ilmasto sikailee. Eihän
Ilmasto sikailee.
Eihän Suomessa pitäisi olla lunta. Eihän?
kuvan hohta hyvä esimerkki...
..kuinka huoltoyhtiöt huoltavat. RTK ei yhtään kertaa ole kadun kasoihin koskenut. Normaalisti katu kaksikaistainen, nyt siitä tuskin yksi auto mahtuu.
Jalkakäytävillä asti kasat. Kaupunki on kerran ajanut tiekarhulla kadun, seurauksena taas talojen eteen metrin vallit, jota huoltoyhtiö ei tullut illalla korjaamaan; "heillä ei ole lapioita, ostakaapa itsellenne lapio" ja "meillä ei ole miehiä"-sanoo rtk-huoltoyhtiö..
Huoltoyhtiöt haalivat itselleen liian halvoillA hinnoilla kiinteistöjä, huoltohommat sivuseikkoja...
Helsinki rahastaa eikä vastaa.
Kaupunki varoittelee omasta vastuuttomuudestaan. Jos kiinteistöt maksavat kaupungille puhtaanapidosta, ja se edelleen delegoi hoidon, korvausvelvollisuus kuuluu Hesalle . Nyt kaupungin rengit työntävät lumen yksityisalueille törkeästi. Istutukset maksavat, kun ne uusitaan.
Helsingin kaupunkiko lumiterroristi?
Virallisen teorian mukaan kasvihuoneilmiö etenee, mistä pitäisi seurata niin vähälumisuus kuin lämpimät säätkin. Kun kerran Jahve ryhtyy vastustamaan Helsingin kaupunginvaltuustoa, on kysymyksessä tietenkin ristiriita, mikä pitää ratkaista siirtämällä lumet taloyhtiöiden istutuksille, jolloin taloyhtiön pitäisi tilata ja maksaa se kuorma-auto lumien kiikuttamiseksi lyhyen ja ekologisen matkan kaupungin puistoon.
Helsingin kaupunki on esimerkki epäekologisesta normiajattelusta
Tietenkin on ekologisempaa siirtää lumikasa puiston nurmikolle kuin kuljettaa sitä kilometrejä jonnekin muualla dieselöljyä polttaen.
Helsingin asemakaava on virheellinen. Helsingin kaupunki voisi katsoa tonteiltaan luvalliset lumenkaatopaikat, jotka kevätaurinko tyhjentää. Kun on 20 m3:n - 40 m3:n lumikasa niin tulee runsaasti raikasta vettä.
Helsingin kaupunki on kuitenkin itsensä näköinen. Se on ahdistunut kokoomuslainen liituraitamies ja tiukkahameinen demarinainen.
Ekologinen tiivis kaupunkirakenne - sekin huijausta?
Ilmeisimmin Jan Vapaavuoren ajama asia onkin huuhaata eikä reaalimaailmassa toimi vaikka se kivalta jossain lämpimän kokoushuoneen pullantuoksuisessa ilmapiirissa paperilta katsottuna näyttäisikin.
Imastohuijauksen alahuijaus?
" Kumma että muistan 80- ja
" Kumma että muistan 80- ja 90- luvuilla homman pelanneen tuli lunta tai ei. Mikäs sielä on muuttunut tässä välissä? "
Kaikki on ulkoistettu ja vastuista tehokkaasti paettu. Komitean pohdinta on lausuntokierroksella ja katoavan konsultin hyväksyntää vailla.
80- ja 90- luvuilla ainakin
80- ja 90- luvuilla ainakin kantakaupungissa joka talossa oli talkkari. Vaikka niitä skidinä muka pelkäsi ja vihasi, niin kyllähän ne pirun arvokasta duunia tekivät!
Ja isot, ahkerat ikäluokat ovat eläkkeellä
.
Jotka pienet, laiskat ikäluokat saa maksaa...
.
Ensimmäinen luminen talvi Suomessa?
Eikö kiinteistöveroa lypsetä mm. siksi että tiet pidetään kunnossa?
Vai pitääkö sitäkin taas nostaa?
Ei kiinteistöveroa siksi
Ei kiinteistöveroa siksi peritä, että aurat pitäisivät paikat kunnossa. Ainakin meille kaupunki lähettää ihan eri laskun jalkakäytävien kunnossapidosta. Tosin ainuttakaan kertaa tänätalvena ei kaupunki ole jalkakäytävää käynyt auraamassa.
Ensi talvena ei
enään lumiongelmia. Nyt on poikkeuksellinen sää, mutta ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos takaa lumettoman talven tulevaisuudessa, mikäli on uskominen ilmastotieteen desanntteihin ja miksi emme uskoisi.
Ilmaston lämpeneminen kylmettää sään
Minusta saatamme erehtyä. Tähänkin asti ilmaston lämpeneminen on aiheuttanut säiden kylmenemistä, koska ilmaston muutos tekee säästä epävakaan.
On tietenkin selvää, että kun kasvihuoneilmiö tästä vielä pahenee, alkavat Helsinginkin sääst muistuttaa jääkautta.
Jos ilmasto lähenisi jääkautta, olisi Helsingin talvisää lumeton.
Sää muuttuu aina toiseen suuntaan kuin ilmasto. Kun Kööpenhaminan kokouksen lentopetrooli ja kokouksessa uloshengitetty hiilidioksidi pääsi ilmaan sitä kallionkoloon keräämättä, oli seurauksena kylmä talvi ja luminen talvi.
Uloshengitys pitäisi panna päästöverolle.
Verotus olisi helppoa
Kriteerinä painoindeksi. I veroluokka < 25, II Lk 25-30 ja III Lk yli 30-40. Painoindeksillä 40 tai yli joutuisi saippuatehtaalle.
Liian tiivis "ekobetonikoppi"asuminen ei sovi Suomeen.
Tässä se nähdään, kun vihreät kaupunkilaishöperöt ajavat ulkomailta kaikenlaista jänskää lämpimistä maista Suomeen.
Mää vaan dumppasin ne
Mää vaan dumppasin ne samat lumet takas sinne tielle, mitkä linkositte tieltä tontilleni.
Ei hyvää päivää taas kerran.
Hyvä kaupunki,
Itse otitte teiden hoidon vastuullenne taloyhtiöiltä ja peritte siitä rahaa.
Nyt on tilanne kuitenkin se että ette hoida ottamianne hommia, mutta kuitenkin laskutatte siitä. Lumet tulisi viedä pois, koska niille ei yksinkertaisesti ole paikkaa kantakaupungissa.
Kun näin ei tapahdu ihmiset hoitavat omatoimisesti lumet pois edestään sinne minne ne saadaan mahtumaan.
Oikeastaan... tilanne on ihan päinvastoin. Silloin harvoin kun tiet aurataan ne lumet työnnetään penkoiksi taloyhtiöiden pihoille, joista ne sitten pitää itse tai omalla rahalla aurata sivummalle.
Lyhyesti... lopettakaa kitinä ja hoitakaa hommanne, kun ne oleette itsellenne halunneet.
Vai sikailua?
Nyt on oikeastaan kysymys "katastrofista".
On paljon lunta, paljon autoja ja talojen ulokkeissa (HENGEN-)vaarallisia jääpuikkoja!
Nämä kaikki yhdessä vaikuttavat kaikkeen!
Olen sitä mieltä, että terveyden, hengen ja jonkinlaisen liikkuvuuden takaamiseksi KAIKKI vähänkin kelvolliset paikat ovat oltava väliaikaisesti käytettävissä lumikasoihin.
Nykyaika ulkoistaa hallinnon kansalaisista.
Pitäisi kiireellisesti ottaa käyttöön ns. käänteinen kilpailutus! Sikäli jos kilpailuttajat tietävät, mitä sillä tarkoitetaan?
Suomen sää pitäisi
Suomen sää pitäisi kilpailuttaa eniten tarjoavalle.
Sikailua lumessa
http://www.spiegel.de/images/image-49761-panoV9free-noan.jpg
Ilmasto lämpenee
Ilmastonmuutos kiihtyy, ei siellä ulkona oikeasti mitään lunta ole - ja jos onkin niin mitättömän vähän ja sekin sulaa heti pois. Ilmasto lämpenee, uskokaa tiedettä nyt jo lopultakin!
Ihmiskunnan populaatio
Ihmiskunnan populaatio pelkällä ruumiinlämmöllään aiheuttaa ilmaston lämpenemistä.
Vastaväitteitteitä otetaan mielihyvin vastaan.
Terrorismi muuttaa vain muotoaan
Samat kiinteistöyhtiöiden lärspepet ajavat syksyisin niillä meluavilla puhaltimillaan roskat muiden katuosuuksille. Hoitakaapa tämä asia myös kondikseen samalla.
No mitäs kaupunki sitten tekee
Kaupunki on päätätnytkin yhtäkkiä sulkea lumenkaatopaikkoja osoittamatta ainoatakaan uutta.
Luntavievien autojen jonotusajat ovat pitkittyneet moninkertaisiksi. Ennen aikaa meni n. 20 min, nyt 1,5 tuntia/kuorma. Eikö tosiaan asialle saada parannusta aikaan?
Muistan kuinka kovat puheet ja lupaukset Pekka Saurilla oli, kun päättäjäksi pääsi. Missä ovat nyt teot?
Pekka Saurista pieni
Pekka Saurista pieni kommentti:
http://www.youtube.com/watch?v=zlAMZqnj78s
Sauri on radiopsykologi - ei lumenkärrääjä
Sauri on oikea mies käsittelemään lumikuormatraumoja yöradiossa, ei estämässä lumivuorten paisumista Helsingissä.
Sauri on oikea mies käsittelemään politiikkansa traumoja ei politiikkaansa.
Helsinkiläinen on
helsinkiläinen toiselle helsinkiläiselle.
Ei toisen harmiksi
Kaupunki voisi hyvin osoittaa vaikka kepittämällä puistoalueet, johon lunta voisi kipata. Nurmikko elpyy muutamassa viikossa ylimääräisestä rasituksesta. Puut ja pensaat pitää tottakai suojella. Entä Linnanmäen ja Stadionin parkkipaikat? Pelikentät, joihin ei jäädytetä kiekkokaukaloa? Kadunpätkä, jonka varrella ei ole asuntoja tms. Eiköhän niistäkin suuren osan voisi käyttää lumenkaatopaikoiksi. Pientä luovuutta kehiin ja keskelle kaupunkia jätetyn lumikasan voi naamioida uuden lumen kerroksella lasten peuhupaikaksi.
Ei talvikunnossapitoa
Nyt alkaa olla aika, jolloin Helsingin sisääntuloteille voi laittaa kyltit 'Ei talvikunnossapitoa', peltipoliisit, ja tietullit ja harkita autotonta keskustaa.
Talvikunnossapitorahoja on vähennetty ilmastomuutoksen perusteella. Ja se perustuu IPCC:n. Kiinteistömaksuilla kaupunki saa rahaa. Ja ne rahat käytetään lähinnä lisääntyneisiin monikulttuurisuuden kuluihin. Verotulot vähenevät, koska monet yritykset ja ihmiset ovat äänestäneet pyörillään ja muuttaneet pois. Itse olen todennut keskustassa käynnin olevan hidas kärsimys. Dynaamisuus on kaukana. Lounaanikin syön pelkillä parkkimaksuilla muualla.
Helsinki alkaa olla jo menetetty ekologinen ja humanistinen kokeilu. Välillä on vitsailtu pitäisiko Helsinki aidata ja laittaa passintarkastus myös tietullien lisäksi. Ainakin nyt on jo lähellä kokeilu 'autoton keskusta', koska ei ne autot pääse liikkumaan lumen seassa. Myös joukkoliikenteen, erityisesti raideliikenteen, toimintavarmuus on todettu huonoksi. Pääkaupunkina Helsinki ei ole ainakaan mikään esimerkki ja anna hyvää kuvaa.
nimim. ex-helsinkiläinen.
PS. Ongelma on siirtää lumi pois keskustasta. Ihan sama montako lapiolla siirtää lunta paikasta toiseen.
Häpeä ruikuttava, laiska Helsingin kaupunki!
Kun tuolla kaupungilla liikkuu, niin kaikista surkeiten on lumityöt tehty koulujen, päiväkotien, Hgin Energian ym. kaupungin omistamien kiinteistöjen ja etenkin puistojen kohdilla. Ja sitten kaupunki kehtaa haukkua yksityisiä taloyhtiöitä, jotka niska limassa ajatuttavat lunta pois katoilta ja pihoilta tuhansilla ja tuhansilla euroilla. Ja kun talojen alueet on saatu siistittyä, tulee lopultakin kaupungin tiekarhu möyrimään täysin hoitamattomat, polanteiset kadut ja tunkee hirvittävät määrät raskasta, jäistä lumikarhetta pysäköityjen autojen päälle ja jalkakäytäville. Sitten tulee tuhannet autoilijat, jotka pikkulapioillaan mättävät lumet takaisin kadulle jne. jne ... Miksi ihmeessä tiekarhu ei voi kääntää teräänsä niin, että kokkareet ajetaan keskelle katua ja perässä tulee kuormaaja, joka kuormaa ne samantien auton lavalle? Siis ei mitään järkeä koko kaupungin tuouhussa, mutta yksityiset kyllä saadaan haukutuksi. Hävetkää!
Ei kannata
Ei kannata ruikuttaa.
Kannattaa verrata tilannetta naapurivaltioiden lähikaupunkien puhtaanapitotilanteeseen.
Itäisen rikkaan öljy- ja maakaasuvaltion entisen pääkaupungin Pietarin ja eteläisen saksalais-venäläis-tanskalaisen Viron pääkaupunkien kadut ovat vielä surkeammaassa kunnossa.
Odottakaas vaan
kun huhti-toukokuu koittaa, johan alkaa ilmestymään siirtokehotuksia katujen varsille. Mistähän niitä ukkoja ja koneita silloin riittää, kun katuja pestään. Luulisi tuota parkkitilaa olevan saman verran tarjolla vuodenajasta riippumatta.
No, joo sitten odotellaan keväällä näitä naukujia, kun kaupunki ei tee sitä eikä tätä ja ulos ei voi mennä - hengitys salpaantuu.
Tämä on satavarma näkemys tulevasta.
Miksi kaikki uusavuttomat asuu helsingis?
En ole tainnut eläissäni kuulla että täällä etelä-pohjanmaalla lumi olisi joku ongelma. Melkeinpä päin vastoin. Ihmiset ovat ilosia kun pääsevät töistä päin vähän pihoja kolailemaa. Helsingin lumissa pilee melkoinen bisnes! Pistää miettimään josko sinne perustaisi traktori urakointi firman.
troijalainen hevonen, lumikaaos
Viedään rahat ja knowhow, tietotaito, kiinaan
Siellä on myös säänmuokkausvirasto - kai ainoa laatuaan . En ihmettelisi
jos muitakin ylläreitä. Tekijöitä, johtajalleen uskollisia kansalaisia riittää.
Vaikka ei shakkia pelaisikaan, täytyy ihailla, hieno troijalainen hevonen.
Ps ei se jäätikkö sula, ellei sitä joku sulata, ilmastokokouksissa kiinaa ei tulla näkemään, heillä omat kokeilunsa.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
kiina vai venäjä, ilmastokokous suomi finlandes
liittyy kaikkeen, ei mihinkään
kiina, peking, olympialaiset
Kemikaaleilla luotu lumisade jumiutti Pekingin 04.11.2009
Valtion tiedemiehet häpäistiin julkisesti Kiinan viestimissä, kun he loivat rankan lumisateen, joka jumitti liikenteen, myöhästytti lentoja ja jätti Pekingin asukkaat palelemaan kylmästä.
Kiinalaisten lehtien mukaan sunnuntainen keinotekoinen lumisade laski yli 16 miljoonaa tonnia lunta Kiinan pääkaupunkiin. Kaupungin lämmitysjärjestelmät eivät vielä olleet päällä ja kaupungin asukkaat värisivät kylmästä.
Säänmuokkausvirasto laukaisi valtavia määriä kemikaaleja kaupungin yläpuolella oleviin pilviin saadakseen aikaan lumisateen. Lumisateen kerrottiin tuovan helpotusta aluetta vaivanneeseen kuivuuteen.
Rankan keinotekoisen sateen lumimassa myöhästytti lentoja, aiheutti liikenneonnettomuuksia ja aiheutti katkoksia virranjakelussa.
Siis älä tressaa lumesta tai saharan hiekasta, tekevälle sattuu ja rapatessa roiskuu
Sikailusta
Sturenkadulla voi käydä katsomassa, miten kaupunki on sikaillut parkkipaikkojen suhteen. Ei taida Kulttiksen nurkilla kadun eteläreunalla olla parkkiruuduissa autoja, koska niissä on puolitoista metriä lunta, joka näyttää kadulta auratulta. Tällaisia paikkoja on ollut joulusta alkaen vaikka kuinka paljon.
Kaupungin auraus- ja auraamattomuussikailuun liittyen on paikallaan kysyä näiltä sikailusyytöksiä esittäviltä virkamiehiltä, joko kaikki asuntokadut on jalkakäytävineen putsattu kunnolla. Taisin viimeksi eilen kävellä parimetriä leveän jalkakäytävän 30-senttiseksi auratulla osuudella, joka oli kovin muhkurainenkin. Kiinteistöverot ja kadunhoitomaksuja on kyllä kerätty, mutta lähes kaksi kuukautta jatkunut huono hoito ei ole vielä ihan jokaista helsinkiläisnurkkaa tavoittanut.