Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas miettii blogissaan, kuka voisi haastaa presidentinvaaleissa ylivoimaisen ykkössuosikin, kokoomuksen Sauli Niinistön.
Vasemmistoliiton listoilta europarlamenttiin pyrkinyt Suokas ehdottaa, että muut puolueet hakisivat Niinistölle vastaehdokasta, joka kiinnostaisi yli puoluerajojen.
– Presidentin keskeisenä tehtävänä on ulkopolitiikan johtaminen yhdessä hallituksen ja eduskunnan kanssa. Yhteisen ehdokkaan etsiminen tämän tehtäväkuvan pohjalta tuo minulle ainakin yhden nimen mieleen, ehdokasarvailuissa jo nimeltä mainitun vihreiden Pekka Haaviston, Suokas kirjoittaa.
Haavisto on Suokkaan mielestä kansainvälisissä tehtävissä kouliintunut, humaani ja vaatimattoman oloinen mies, kuin Martti Ahtisaari tai Tarja Halonen.
Suokas huomauttaa, että muilla puolueilla kuin kokoomuksella voi olla vaikeuksia saada riittävän kiinnostavia ehdokkaita Niinistöön verrattuna.
– Demareiden kansalaiskysely puolueen suosituimmasta presidenttiehdokkaasta osoitti, että tehtävä tulee olemaan vaikea kaikille.
Vihreät aikovat asettaa Haaviston ehdokkaakseen seuraaviin presidentinvaaleihin. Kampanja Haaviston puolesta alkoi toukokuisesta puoluekokouksesta.


Kommentit
Jaa
Eikös Mannerheimin presidenttikaudesta sentään jo ole aikaa.
go peksi
Itse äänestäisin Haavistoa. Mikä olisikaan parempaa viihdettä kuin avoimesti homoseksuaali pressavaalien toisella kierroksella.
Opinnot kesken
Presidentiksi ei pidä sentään valita ihmistä, jonka kyvyt eivät ole riittäneet edes akateemiseen loppututkintoon. Ahtisaari kansakoulunopettajana jäi riman alle, mutta oli sentään jonkinlaisen (opettaja)korkeakoulun käynyt.
Myöskään Heinäluoma ja muutamat muut eivät tule tämän vuoksi kysymykseen. Yhteiskunnassa on riittävästi tarjolla niin maisteri- kuin tohtoritasoistakin väkeä.
Juristi ei ole mitenkään etuoikeutettu enkä ainakaan Niinistöä kannata, kun satun tuntemaan.
Haavistolla on meriittejä riittävästi.
http://tinyurl.com/3afbfx8
% ?
Ensin nainen ja nyt sitten "mies" eikö tämä olekin sitä todellista tasa-arvoa.
Tosin prosenttuaalinen edustus tässä ryhmässä lienee yliampuvaa?
oikea mies hommaan
.
Ei todellakaan!
Miestä siihen tehtävään tarvitaan. Soinikin satakertaa uskottavampi ehdokas!
Äänestän Haavistoa ilman muuta
Fiksu mies.
Äänestän Madeleinea ilman muuta
Edustava henkilö. Eli siirrytään monarkiaan. Onko kukaan kysynyt?
Tuntuu hullulta
kun kommenttini on tuossa ekana, enkä tuota itse uutiseen tarkoittanut, vaan henkilölle, joka oli sitä mieltä, että olisi jo aika heteronkin päästä presidentiksi. Toimitus siis poisti sen kirjoituksen johon vastasin, eikä laittanut mitään merkkiä, että kirjoitus on poistettu.
Tapahtuuko tätä useinkin?
Olikohan tuo tarkoitettu vitsiksi
Että Pekka Haavistosta Suomen tasavalla Presidentti.
Tämähän täytyy olla vitsi, lisäksi se loukkaa monen, monen suomalaisen perustunteita, niin kotia, uskontoa, niin isänmaata ja persoonaa. Sankarivainajat kääntyvät haudoissaan etteivät näkisi eivätkä kuulisi moista ilveilyä.
Muihin hommiin jonnekin Afrikkaan tai kauko itään ihan sopiva hahmo, kunhan ei pidä itsestään liiallista "itkua".
Haavisto olisi onnellisempi jonkun Aasian maan pressana
Eihän Haavisto ole muuta kuin pelannut kulisseissa etujaan ja pyösrinyt ulkomailla näytillä nätin aviomiehensä kanssa.
Eiköhän Suomeen pitäisi saada suomalaisille pressa.
Haavisto, Haavisto, Haavisto presidentiksi!!!
Hieno homma. Haavisto on oiva valinta, jos presidentin virasta tehdään täysin edustuksellinen. Linnan juhlat voisivat uudistua sateenkaarihenkisiksi, kadetit korvattaisiin Jorma Uotisen kouluttamilla oikeilla tanssijoilla. Saisimme ilmaista mainosta maailmalla roppakaupalla.
Voisimme profiloitua maailman liberaaleimmaksi valtioksi Ruotsin ohi. Tekisi hyvää turismille. Ruska ja porot -tyylillä on yritetty pitkään ja heikoin tuloksin.
Silvio Berlusconikin olisi luultavasti kuin sulaa vahaa, eikä käyttäsi enää playboytaktiikoitaan Suomen Tasavallan Presidenttiin. Domenico Dolce & Stefano Gabbana olisivat varmaan Pekan frendejä. Jne, jne!!!!