Torstai 21.8.2014

Rokotteesta ikävä yllätys – ”Anteeksi”

Luotu: 
1.2.2011 13:36
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kuva
    Terhi Kilpi ja Pekka Puska kävivät tiistaina läpi Kansallisen narkolepsiatyöryhmän väliraportin tuloksia.

Tänään julkistettu Kansallisen narkolepsiatyöryhmän väliraportti ei jätä epäselväksi sitä, onko Pandemrix-rokotusten ja narkolepsiatapausten yleistymisellä yhteyttä.

Havaittu yhteys on niin selvä, ettei mikään muu taustalla vaikuttava tekijä voi selittää taudin lisääntymistä, raportissa todetaan.

Vuosina 2009-2010 Suomessa sairastui narkolepsiaan 60 iältään 4-19-vuotiasta lasta. Sairastuneista 52 oli saanut Pandemrix-rokotteen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska esitti tiistain tiedotustilaisuudessa pahoittelunsa narkolepsiaan sairastuneiden lasten perheille.

Pandemrix-rokotettujen 4-19-vuotiaiden riski sairastua narkolepsiaan on väliraportin mukaan yhdeksänkertainen vastaavan ikäisiin rokottamattomiin verrattuna.

Erityistä on se, että vanhemmissa ikäluokissa vastaavaa narkolepsian yleistymistä ei tapahtunut. Puolet suomalaisista on saanut Pandemrix-rokotteen.

Taustalla myös ympäristötekijä?

Raporttia koostamassa ollut unitutkija ja dosentti Markku Partinen pitää jonkin ympäristötekijän vaikutusta ilmeisenä. Mitään yksittäistä tekijää ei vielä ole osattu nimetä, mutta epidemologiset ja immunologiset tutkimukset jatkuvat.

Väliraportin tietojen mukaan Suomessa on havaittu 8,1 tautitapausta 100 000 rokotettua kohden 4-19-vuotiaiden ikäryhmässä, Islannissa 9,4 ja Ruotsissa 4,9. Esimerkiksi Norjassa, Iso-Britanniassa ja Saksassa tautitapausten määrä jää alle kahden tapauksen.

Rokote-erillä ei raportin mukaan ole yhteyttä narkolepsiatapauksiin. Samoja eriä, joita Suomessa käytettiin, on mennyt viiteen muuhunkin maahan.

"Monenlaista on opittu"

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska sanoo, että "monenlaista on opittu" tapauksesta. Yksi opetus liittyy hänen mukaansa terveydenhuollon tietojärjestelmiin. Selvitystoimenpiteisiin olisi päästävä jatkossa nopeammin.

THL käy keskusteluja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa tutkimuslainsäädännön mahdollisista muutoksista, jotta terveydenhuollon rekistereihin päästäisiin nopeammin käsiksi ja tutkimusta päästäisiin jatkossa tekemään nopeammin.

Korvauksia pohditaan myöhemmin

Lääkevahinkovakuutuspoolin mukaan väliraportin perusteella ei voida vielä arvioida tapausten korvattavuutta. Varsinaisen loppuraportin on määrä valmistua tämän vuoden elokuun loppuun mennessä. THL:n edustajat eivät halua ottaa kantaa korvattavuuteen.

- Se on oikeuslaitoksen asia, niukkasanainen Puska sanoo.

Narkolepsiaan sairastuneiden omaisia on korvausten lisäksi kiinnostanut se, onko THL:ssä tehty virheitä tai hätiköity rokotusten arvioinnin kanssa.

Narkolepsiatyöryhmän puheenjohtaja Terhi Kilpi painottaa, että päätökset on tehty kaiken sen hetkisen tiedon perusteella. Kukaan ei osannut ennakoida narkolepsian yleistymistä, sillä se ei ollut haittavaikutuksena tiedossa. Myötätuntoa THL:ltä kuitenkin heruu.

- Me olemme hyvin pahoillamme, tämä on ikävä asia perheille, Puska sanoo.

Muualla rokotukset jatkuvat

Talven sikainfluenssaepidemia on ruuhkauttanut Iso-Britanniassa teho-osastoja siinä määrin, että Pandemrix-rokotuksia on jatkettu. Nyt tehdyn tutkimuksen tulokset on välitetty saarivaltion terveysviranomaisille. Iso-Britanniassa sikainfluenssaan on kuollut tänä talvena jo useita kymmeniä ihmisiä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

ksr

"Pandemrix-rokotettujen 4-19-vuotiaiden riski sairastua narkolepsiaan on väliraportin mukaan yhdeksänkertainen vastaavan ikäisiin rokottamattomiin verrattuna."

Kuinkahan mahtaa olla vauva- ja taaperoikäisinä 0-3 v. rokotettujen laita, näiden tullessa mainittuun neljän vuoden ikään? Onko rokote altistanut nuorimmatkin tautiin, joka puhkeaa myöhemmin?

Tapanipa

Mitäpä sanotaan nyt niille "vastuuttomille" lasten vanhemmille, jotka sivuvaikutusten pelossa eivät sallineet lapsilleen rokotusta. Taidanpa vähän iloita yhdessä näiden kapinoivien, hörhöiksikin leimattujen, virkavallan mandaatilla ratsastavien lääke-edustajien mahtia uhmanneiden, todella vastuuntuntoisten vanhempien kanssa.

maakopla

kovaan kuumeeseen kuolee lapsia, on aina kuollu ja tulee aina kuolemaan. Oli sitten rokotettu tai ei. Voi olla ettei vanhemmat vie lääkäriin riittävän ajoissa tai sitten joku hoitovirhe sairaalassa.

Näistä on vaan ruvettu puhumaan nytten ku sikainfluenssa on "keksitty", jotta lääkefirmat pääsisivät vähän rahaa antsaitsemaan. jos joku tekis tilastot siitä, että miten monta lasta on kuollu kovaan kuumeeseen minäkin vuonna ni siitä sen näkis

Sikainfluenssa on vähän kovempi flunssa, ei muuta. yllä jakamissasi artikkeleissa sanotaan että yleensä sen voi hoitaa kotikonstein.

vl

"Sveitsin lääketieteenlaitos Swissmedic perustelee rokoterajoituksiaan sillä, että sen vaikutuksista raskaana oleviin naisiin ja lapsiin ei ole tarpeeksi tietoa."

"- Tämä on vain tällainen kansallinen päätös. Sveitsi tekee monesti hiukan erilailla kuin muu Eurooppa ihan vaan korostaakseen sitä että he eivät kuulu EU:hun, Leino toteaa Uudelle Suomelle."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/75584-thl-hammastyi-rokoterajoituksesta-...

Laitiin

Narkolepsiaa esinntynyt vain Suomessa ja Ruotsissa ja Islannissa, vaikka rokotetta toimitettu useampaan maahan? Kaikkia toimitettuja rokotteita on tuskin valmistettu kaikkia yhdellä kertaa? Tuskin Suomenkaan kaikkia rokotteita on toimitettu samasta valmistuserästä, mutta kaikkin kolmeen maahan on voitu toimittaa rokotetta samasta valmistuerästä?

Onko kukaan vaivautunut tutkimaan narkolepsiatapausten ja rokotteen valmistuserän välistä korrelaatiota? Tieto käytetyistä rokote-eristä paikkakunnittain on olemassa. Samoten narkolepsiaan sairastuneiden lapsien rokotuspaikat. On mahdollista yhdistää sairastuneeseen rokotteen valmistuserä.

Ja kun lähdetään sairastuneista, työ ei ole kovin suuri!

Laitiin

Ei ole tutkittu korreloiko sairastuneet ja tietty rokotteen valmistuserä? Jos ei korreloi, hyvä niin.

Mutta se, että samoja eriä toimitettu 5:een maahan, ei kerro mitään. Noin 50 tapauksen läpikäynti "takaperin" ei ole iso asia, mutta saattaa kertoa paljon. Vai estääkö sen laki "yksityisyyden suojasta"?

donwayne

Puska ja kumppanit ottivat aikamoisen vastuun,kun rokotehankintaa ei kilpailutettu. Tehtiinkö patriat? Joka tapauksessa vastoin valtion hankintaohjetta.Tämäkin selviää aikanaan. Sääli vain lapsia ja nuoria,jotka sairastuivat.

John Galt

Missä tahansa sivistysmaassa THL:n johto joutuisi eroamaan, mahdollisesti vahingonkorvausvaateet perässään. Suomi ei voi loputtomiin roikkua kiinni kekkoslovakian hallintotavassa ja samaan aikaan huutaa kurkku suorana demokratiasta maailman turuilla ja toreilla.

P€kka Pu$kan aika on ohi, ja on tutkittava mikä vaikutus GlaxoSmithKlinen miljoonilla oli THL:n päätöksentekoon. Suomi tulee myös toimeen kokonaan ilman THL:aa.

pohjanperän pappa

THL on pikimmiten lopetettava. Puska porukkansa kanssa ei ole enää ollut aikohin tehtäviensä tasalla.
Pohjois-Karjala-projekti oli suuri fiasko ja täyttä puppua, kolesterolihysteria ja -lääkitys vie kansamme perikatoon.
Kolesterolilääkkeitä syö nyt n. 660 000 suomalaista ja todellisuudessa niistä olisi apua vain noin 5000.
Ruokaohjeet ja sokerilääkitys päin P:tä.
Ja näitä lääkketehtaiden junailemia juttuja riittää vaikka kuinka paljon.
Nyt vielä tämä sikahömppä.
Avatkaa ihmiset jo silmänne ja nouskaa barrikaadeille.

Risto Ninku

Nurmeksen käräjillä puolustautui Manne; sille en mitään mahtanut kun se juoksi suoraan minun puukkooni.
Ei pidä tutkia tappoa tai murhaa - kuolemantuottamukseen ovat syyllisiä valistumattomat vanhemmat. He eivät tyhmyyksissään ymmärtäneet että kun THL tietää, tietää se väärin.
Informaatiosta jäin kaipaamaan Puskan naaman vääntelyä.

tot

Rokotetuista siis 8,1 sairastui 100.000 henkilöä kohti. Mutta paljonko Suomessa oli vastaavana aikana ja vastaavissa ikäluokissa narkolepsiaan sairastuneiden määrä rokottamattomia 100.000 henkilöä kohti? Onko ero niin suuri tai pieni, ettei sitä voi sanoa, vai eikö kukaan ole edes laskenut sitä?

Entäs kuinka paljon nuoria/koululaisia ylipäätään Suomessa rokotettiin ja kuinka kattavasti? En ainakaan nyt löytänyt kuin sen tiedon, että noin 2,5 miljoonaa henkilöä rokotettiin yhteensä. Yksi nuorten ikäluokkahan on noin 60.000.

Tlo

Sana "yhdeksänkertainen" yleensä tarkoittaa jonkin olevan yhdeksän kertaa suurempi verrattuna johonkin toiseen. Jos rokotetuista sairastui 8,1 ja määrä on yhdeksänkertainen verrattuna ei-rokotettuihin, voimme laskea samana aikana sairastuneiden rokottamattomien määrän per 100.000 henkilöä melkoisen yksinkertaisella algoritmilla 8,1 / 9 = 0,9

tot

Noinhan sen voi tietysti laskea menneen, mutta en ihan luottaisi näihin lehtijuttujen kertoimiin enkä ohjeeseesi.

Jos näet rokottamattomia on siis n. 2,5 milj (eli 25 x 100.000), niin tuolla 0,9-arvolla kerrottuna rokottamattomia olisi pitänyt sairastua n. 22,5 henkeä. Näin ei kuitenkaan ainakaan uutisten mukaan käynyt - ei sairastunut puoltakaan tuosta määrästä vaan ilmeisesti vain 8.

Joten?

Tlo

Suomessa on lasten keskuudessa keskimäärin 2-4 tapausta vuosittain ja Saksassa (jossa ei juuri rokotettu) oli vastaavana ajanjaksona kaksi. Nyt tapauksia oli pelkästään rokotettujen keskuudessa 54. Mistähän tuo yhdeksänkertaisuus on saatu?

Nopeasti laskien tuosta tulisi 12-24 kertainen todennäköisyys. Onkohan kerroin otettu jostain yksittäisestä huippuvuodesta jolloin tapauksia sattui olemaan kuusi?

Mutta tilanne pahenee vielä: 52% lapsista rokotettiin ja uutisten mukaan kaikki tapaukset ovat rokotettuja, kerroin onkin jo 24-58.

Yhtäkkiä THL:n "myöntäminen" tuntuukin todellisen ongelman melkoiselta vähättelyltä.

Tlo

"Narkolepsiatyöryhmän puheenjohtaja Terhi Kilpi painottaa, että päätökset on tehty kaiken sen hetkisen tiedon perusteella. Kukaan ei osannut ennakoida narkolepsian yleistymistä, sillä se ei ollut haittavaikutuksena tiedossa."

On helppo vedota tietämättömyyteen kun ei missään vaiheessa ollutkaan todellista kiinnostusta selvittää mitä haittavaikutuksia rokotteella mahdollisesti olisi. Rokote oli laskelmoitu riski, jonka testaamiseen ei tietenkään ollut aikaa - niinhän Puska myöhemmin tunnusti.

Narkolepsia voi kuitenkin olla vain alkua. Rokotteessa adjuvanttina käytetyn skvaleenin tiedetään aiheuttavan yleisesti autoimmuunisairauksia. Narkolepsia on autoimmuunisairaus, kuten tässäkin todetaan: http://www.news-medical.net/news/20100216/86/Finnish.aspx

Narkolepsian yleistyminen huomattiin, koska narkolepsia on muuten niin harvinainen sairaus varsinkin lapsilla että jo muutama saman vuoden aikana havaittu tapaus oli helppo huomata. Muita huomattavasti yleisempiä autoimmuunisairauksia ovat mm. ykköstyypin diabetes, keliakia, nivelreuma, psoriasis, pernisiöösi anemia, punahukka ja MS-tauti.

Pahimmillaan monet muistakin autoimmuunisairauksista tulevat yleistymään räjähdysmäisesti. Tilastotietoa saataneen kunhan diagnosointi pääsee vauhtiin ja yleistyminen kiinnittää jonkun aiheesta kiinnostuneen lääkärin huomion. Tähän voi mennä vuosia, sillä puhkeamisnopeus on tuskin kaikilla sairauksilla ja lapsilla sama.

Sikainfluenssarokotus saattoi hyvinkin olla paitsi ikävä tapaus 54 narkolepsiaan sairastuneelle, myös lukemattomalle muulle suomalaiselle lapselle. Meillä voi hyvinkin olla käsissämme valtava kansanterveydellinen katastrofi.

Skepsis ry antoi vuonna 2009 Rokotusinfo ry:lle vuoden huuhaa-palkinnon tämän levitettyä "vastuuttomia" väitteitä sikainfluenssarokotuksen testaamattomuudesta ja mahdollisista vaaroista. Helppohan se on vastustaa kaikenlaisia huuhaa-astrologeja. Tässä tapauksessa taas nähdään miten homma menee Skepsisläisillä ihan samanlaiseksi lapselliseksi lällättelyksi kuin kenellä tahansa auktoriteettiuskovaisella kadunmiehellä, jos pitäisikin oikeasti perehtyä vastapuolen argumentteihin.

Ehdotankin Rokotusinfo ry:lle jonkinlaista palkintoa hyökkäyksiä, solvauksia ja oikeustoimiuhkauksia tuottaneesta, kuitenkin pelkästään Suomen kansan ja yleisen terveyden parhaaksi tehdystä korvauksettomasta työstä puoskareiden mielivaltaa vastaan!

Leila

"Ehdotankin Rokotusinfo ry:lle jonkinlaista palkintoa hyökkäyksiä, solvauksia ja oikeustoimiuhkauksia tuottaneesta, kuitenkin pelkästään Suomen kansan ja yleisen terveyden parhaaksi tehdystä korvauksettomasta työstä puoskareiden mielivaltaa vastaan!"

Valitettavasti Rokotusinfon toimintaa pyritään ennemminkin tukahduttamaan palkitsemisen sijasta. Lääketehtaat pitävät suomalaisia terveyden ja hyvinvoinnin viranomaisia ja poliitikkoja tiukkaakin tiukemmin kynsissään syytämällä heille rahaa. THL:n edustajien toimet GSK:n laajan rahoituksen hyväksymisessä tulisi tutkia tarkkaan ja vamistaa, ettei THL ota jatkossa mitään varoja lääketehtailta puolueettomuutensa varmistamiseksi. Se taitaa vain olla liian rankkaa näille lääketehtiden pikku apureille ja juoksutytöille ja -pojille.

K.Yrpänen

...edellyttäen että testaukset on tehty riittävän kattavasti ja ajan kanssa. Nyt ilmeisesti kävi niin että Pandemian pelossa oltiin vähän niinkun jäniksen selässä.
Kävi kuten monessa asiassa eli media alkoi pyörittää ja käsitellä asiaa, niin että koko maailma ja myös viranomaiset joutuivat pienehköön paniikkiin. Lääkintäviranomaiset eivät enää uskaltaneet tehdä rokottamatta jättämis päätöstä. Ja lääketehtailla oli paineita saada rokote nopeasti ostajille.

Tässä kävi vähän samoin kun vuosikymmenen takaisessa Millenium ongelmassa, piti tapahtua mitä ihmeellisimpiä asioita teknisissä laitteissa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, paitis Chilessä taisi pysähtyä yksi hissi, joukkohysteriaa sanoisin

Rokotuksessa, kuten monessa muussakin asiassa, on aina yksilö ja populaatio ongelma. Yksilö tasolla yksikin rokotuksen aiheuttama vahinko on äärettömän suuri suru perheelle ja lähimmäisille, ja mahdollinen vakuutuskorvaus ei surua muuksi muuta.

Mutta jos se nyt ketään lohduttaa, populaation kannalta rokotuksella yleisesti ottaen on tilastoarvo suhteutettuna rokotuksen antamaan hyötyyn koko populaatiolle. Siksi olisikin toivottavaa että tämä rokotusongelma ei nyt lisäisi turvallisiksi todettujen rokotusten vastustusta.

Ennenkuin syitä etsitään ympäristösta tai perimästä kannattaa selvittää tuliko kaikkin maihin samanlaatuista rokotetta?

etustaja

Jos nyt tästä vastuussa olevat anteeksipyynnöllä selviää.
Onneksi on jo -70 luvulls säädetty vastuuvahinkolaki.
Jos ei vakuutusta ole, niin työnantaja korvaa.
Toisin sanoen, kaikki ne joita asia koskee, nostakaa
joukkokanne vastuussa olevia vastaan(siis valtiota),
ette voi hävitä.
Osanottoni koettelemuksillenne, jaksamista. Kyllä
oikeus voittaa.

Kim Lindblom

Nyt kun sika-influenssa rokotuksen jälkipyykkiä pestään ja ihmetellään miksi kävi näin haluaisin minäkin osallistua jälkiviisasteluun.
Vanhemmat ja yksin vanhemmat ovat vastuussa siitä mitä rokotuksia lapseen pistetään. Eivät viranomaiset, eivät koulu eikä media. Jos joku on niin tyhmä, että antaa lapseensa pistää jotain mistä itse ei tiedä voidakseen mahdollisesti välttää taudin joka oli tavallista flunssa lievempi, ei tyhmyydellä ole rajaa. Tyhmyydestä myös yleensä sakotetaan.

Lokakuussa 2009 kirjoitin:
Viime kesäkuusta (2009) lähtien meille on kerrottu, että ns. sikainfluenssa iskee lamauttavalla voimalla Suomeen noin kuukauden päästä kertomishetkestä. Vielä sitä ei ole kuitenkaan näkynyt.
Viimeiset kymmenen vuotta meille on kerrottu, että massiivinen ja kaiken inhimillisen ja taloudellisen toiminnan lakkauttava työvoimapula iskee Suomeen parin vuoden päästä kertomishetkestä. Vielä sitä ei ole kuitenkaan näkynyt.

Kuitenkin sikainfluenssan torjuntaan on käytetty kymmeniä miljoonia veroeuroja ja hankittu mm. rokotteita joihin kuolleisuus ja muut haittavaikutukset ovat todennäköisesti suuremmat kuin taudissa itsessään.
Työvoimapulaa taas on torjuttu maahantuomalla kymmeniätuhansia lisää pysyvästi työelämän ulkopuolella olevia uusia hoidettavia ja elätettäviä.
Itse en näe ylläkuvatun toiminnassa juurikaan hyötyä, ainakaan isänmaalle.
Mutta muistaakseni sanoi Lenin aikanaan jotain tämä suuntaista ”jos et ymmärrä miksi jotain tapahtuu – mieti kuka siitä hyötyy”.
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/

Tlo

Vanhemmat ja yksin vanhemmat ovat vastuussa siitä mitä rokotuksia lapseen pistetään. Siksi oikeus korvaukseen ei ole mielestäni yhtään niin automaattinen kuin mitä ihmiset kuvittelevat.

Asia olisi ollut täysin eri jos rokote olisi ollut pakollinen. Nyt ei ollut, vaan liikkeellä oli runsaasti tietoa puolesta ja vastaan. Tarkempi perehtyminen sekä sikainfluenssaan että rokotteeseen olisi saanut jokaisen rationaalisesti ajattelevan ihmisen olemaan ottamatta rokotetta.

Vaimoni oli raskaana rokotuskampanjan aikaan ja olisi saanut rokotteen ensimmäisten joukossa. Kieltäydyimme juuri testaamattomuuden takia rokotteen sivuvaikutusten pelossa. Valinta oli oikea, sillä nyttemmin rokotteen on huomattu lisäävän keskenmenoja 700%. Kukapa tietää minkälaisia vaivoja äitinsä kohdussa rokotteen saaneet lapset tulevat saamaan kunhan kasvavat.

Lakatkaa olemasta kyselemättömiä lapsia, joita isin roolin ottanut valtiovalta kaitsee! Te olette täysivaltaisia aikuisia omine aivoinenne ja teidät on siunattu kyvyllä kyseenalaistaa auktoriteetteja ja etsiä tietoa itse!

maurijo8

Kärsimystä ja rokotuspakoteaivopesu (sotilastermi) -hysteriaa lietsomalla Thl on saattanut lukuisia kansalaisia uuvuksiin ja erilaisiin kärsimyksiin - MANIPULOINTI Thl:n "kevytasiantuntijoiden" toimesta on ollut hirvittävää (n.2v.) ja perustuslain vastaista aiheuttaen yleistä turvattomuutta, jopa uupumissairauksia.

EPÄLUOTETTAVUUS - on Puskan toimien yhteinen nimittäjä!
- valehtelu myös on tuomittavaa, nimittäin parhainta olemassaolevaa tietoa EI ole Thl hyödyntänyt, Monet suomalaiset asiantuntijatahot, professorit ja lääkärit eivät ole yhtyneet Thl:n järjettömiin tekoihin, eikä heitä ole haluttu kuunnella ennen rokotusohjelman alkua, vaan heitä on ennemminkin vähätelty ja pilkattu. - Thl:n etupiirit ovat olleet ohjeiden muodostumisen takana, amerikasta ja projektirahalla on ollut ylivertainen merkitys. Sovitusti suomalaiset ovat oiva "koekenttä" nanorokotekokeiluille ja ne ovat kiltinpiä kuin muut ja ovat hiljaa sekä innostuvat sokeasti kaikesta ilmaisesta!

WHO-väärinkäytöksistä ei Puska muistanut mainita, miksiköhän avoin innovaatio on päälaellaan THL? Miksi edelleen Puska? Paljasta jo totuus! Miksi ei viraltapanoa aktivoida? - Missä piilee suomalainen rehelllisyys, omatunto ja sisu.

salakankee

rokotteet ostettiin - yhteyttä! Pitääkö valtakunnan syyttäjän vääntää se heille rautalangasta.

Hieman samanlaista paksupäisyyttä kuin Kepun kohdalla, ei meinaa mennä perille että on ollut sopimatonta vehtailua mm RAY:n ja Nuorisosäätiön kanssa. Mutta ei nämä näe asioissa mitään ongelmaa! Puhtaita kuin pulmuset.
Tottahan se onkin, että rikan näkee toisen silmässä mutta ei hirttä (malka)omassaan.