Lauantai 1.11.2014

SDP veisi Euroopan kaaokseen? – ”Paniikki”

Luotu: 
8.4.2011 10:40
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Kuva
    Jutta Urpilaiselta odotetaan selvennystä SDP:n tavoitteisiin.

SDP:n vaatimus pankkien ja sijoittajien vastuun toteutumisesta Portugalin lainapaketin yhteydessä  voisi johtaa laajaan paniikkiin koko Euroopassa.

Tutkimusjohtaja Roger Wessman Nordeasta arvioi Uudelle Suomelle, että SDP ”avaisi Pandoran lippaan”, kun sijoittajien panikoinnin seurauksena rahahanat Euroopassa kiristyisivät. Uuden Suomen tietojen mukaan valtiovarainministeriössä jaetaan Wessmanin näkemys ja SDP:n vaatimusta pidetään utopistisena.

- Näpäytys lainanantajille herättäisi laajemmalti epävarmuutta turvallisina pidettyjä valtionlainoja kohtaan. Jos niitä leikattaisiin, mitä sitten seuraavaksi? Sijoittajien keskuudessa syntyisi paniikki, Wessman sanoo.

- Paniikin seurauksena raha pakenisi Portugalin pankeista, jolloin heräisi kysymys, annetaanko niiden kaatua. Portugalin pankkien suurin velkoja on Euroopan keskuspankki. Silloin koko muu euroalue tekisi tappiota. Se vaikuttaisi myös Espanjan pankkijärjestelmään, jolloin kysymykseen tulisi myös Espanjan tukipaketti, Wessman jatkaa.

SDP:n tarkoista vaatimuksista ei ole saatu selvyyttä. Wessman olettaa, että SDP:n taka-ajatuksena on Portugalin lainojen uudelleenjärjestely.

- Joko niin, että lainojen erääntymistä lykättäisiin, eli pakotettaisiin lainanantajat siihen, tai sitten leikattaisiin lainojen pääomia, Wessman tulkitsee.

Uusi Suomi tavoitti SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungnerin, joka siirsi vastuun tarkemmasta kommentoinnista puheenjohtaja Jutta Urpilaiselle. Hänen on Jungnerin mukaan tarkoitus selventää SDP:n tavoitteita tänä iltana Ylen vaalitentissä. Uusi Suomi ei ole toistaiseksi tavoittanut Urpilaista.

Wessmanin mielestä SDP:n oletetut tavoitteet eivät toimi, koska niistä seuraisi hyötyä suurempi tappio markkinoiden paniikin takia.

Euroopan pysyvään vakausmekanismiin EVM:ään sijoittajien ja pankkien vastuu tulee mukaan. Siksi niiden vastuun sisällyttämisen Portugalin apupakettiin voisi aiheuttaa sen, että sijoittajat tuntisivat itsensä petetyiksi.

- Kyllä se olisi ristiriitaista [jos sijoittajien vastuu otettaisiinkin nyt Portugalin pakettiin mukaan]. Pelisäännöt eivät olisi silloin selvillä, Wessman myöntää.

Wessmanin mukaan Irlannin kaatumiseen EU:n syliin vaikutti se, että saksalaiset alkoivat puhua viime syksynä muiden velkojien asettamisesta vastuuseen. Seurauksena Irlannin valtionlainojen korot ampaisivat ylös ja lopulta maa pyysi rahoitusapua EU:lta.

Wessmanin mielestä nykytilanteessa on kaksi järkevää vaihtoehtoista toimintatapaa. Velkamaita täytyy hänen mielestään joko tukea täysillä tai sitten niiden on annettava kaatua.

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) kommentoi SDP:n vaatimusta tänään Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa näin:

- Nämä Urpilaisen vaatimukset ja SDP:n vaatimukset ovat epärealistisia. Mulla on vähän sellainen tunne, että Urpilainen on tässä lähdössä Soinin kanssa Vermoon totoamaan kansan rahoilla.

Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko pohtii SDP:n eurolinjausta blogissaan, jonka voit lukea täältä.

Yritykset: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Oxensuxenstjärna

Kuinka kaikki kommentointi ja julkinen media vetää pankkiireja lausumaan kommentteja pankkikriisin vaikutuksista. Siis kuinka ihmeessä pankit ovat paniikissa jos joku vaatii niitä vastuuseen???? Eikö olekin kummaa? Ihan sama jos kysyy kettutarhaajalta pitääkö tarhaus kieltää.Hyvä että sdp:kin on samansuuntaisin ajatuksin mitä persut tämän asian kanssa. Voi tietenkin olla että joku kompromissi tälle rakennetaan, mutta eikö sekin ole parempi että katsotaan mitä muita vaihtoehtoja tähän voidaan saada sensijaan että suinpäin luvataan tukea tätä hulluutta.Kokoomuskin julistaa kuinka kantaa vastuuta...vasta kun ehdot ovat hyväksyttävät, voidaan ottaa osa vastuusta vastaan. Kyllä se ketunhäntä on Kataisen kainalossa, kun pitää ihan panikoida jotain väliaikaista vaihtoehtoa. Miksi ei työstetä samalla ponnella nyt sitä 2013 aiottua vaihtoetoa heti voimaan???

Hesekiel

jos pankkikriisistä eivät lausu medialle kommenttejaan juuri pankkiirit. Pitäisikö median pyytää kommentteja pankkikriisistä kadun tallaajilta, metsämökin mummoilta, taiteilijoilta vai urheilijoilta ? Toki heiltäkin voi pyytää kommentteja, mutta kun vastaus on yleensä se, että ei ymmärrä asioista yhtikäs mitään. Sama tulos näytti olevan erään A-ohjelman haastattelemilla kansanedustajillakin. Persujen porukka on Usipaavalniemen kaltaisia taivaanrannan maalareita.Tieto heillä on luulon väärtti. Demareilla on sama ongelma muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Kommentteja

Pankkiirien kommentoiminen ei haittaa, kunhan niitä tasapainottaa jollakin. Pankkiireilla kun on asiassa oma lehmä ojassa. Myös Nordea on mukana bisneksessä, jossa EKP:ltä lainataan alhaisella korolla (jonka korko sentään nousi eilen superalhaisesta 1 prosentista 1,25 prosenttiin) rahaa ja lainataan korkeammalla korolla takaisin valtioille.

Mitä uutiseen tulee, niin esimerkiksi ajatus:
"- Paniikin seurauksena raha pakenisi Portugalin pankeista, jolloin heräisi kysymys, annetaanko niiden kaatua. Portugalin pankkien suurin velkoja on Euroopan keskuspankki... jolloin kysymykseen tulisi myös Espanjan tukipaketti, Wessman jatkaa." lienee paikkansa pitävä.

MUTTA ENTÄ SITTEN? Tällä hetkellä tilanne on järjetön. EKP LAINAA PANKEILLE NYT RAHAA 1,25 PROSENTIN KOROLLA, JOTTA NÄMÄ LAINAAVAT RAHAN EDELLEEN PORTUGALIIN JA MUIHIN KRIISIMAIHIN YLI 6 PROSENTIN KOROLLA. PANKIT OTTAVAT VÄLISTÄ YLI 5 PROSENTIN TUOTON (eli riskilisän). Yhteiskunta siis lainaa rahaa pankeille, jotta nämä lainaavat rahat korkealla korolla takaisin yhteiskunnalle. Tämä touhu on pankeille erittäin kannattavaa. Ne tietävät sen, että EKP ei voi helposti laittaa touhulle pistettä, koska sen seurauksena pankit kaatuisivat, ja EKP kantaisi luottotappiot suurelta osin. Jossain vaiheessa tämä järjestön touhu kuitenkin pitää lopettaa. Mitä myöhemmin se tehdään, sitä isommat bonukset pankkiirit ehtivät kerätä tästä sirkuksesta.

Hesekiel

jos pankki lainaa rahaa halvalla ja antaa sen sitten eteenpäin kalliimmalla korolla ?
Näin toimittiin myös Suomessa 90- luvun pankkikriisin aikana. Skop-Säästöpankit saivat rahaa enää kovalla korolla, 16 % korolla, muilta pankeilta, jota ne sitten lainasivat 20 % korolla kulutusluottoina asiakkailleen. Tilanne kävi lopulta mahdottomaksi ja säästöpankit ajettiin pankrottiin ja roskalainat siirrettiin Arsenaalin piikkiin. Tosin muut pankit lykkivät sinne myös omat roskalainansakin, jotka eivät olisi sinne kuuluneet.

Reviisori Nenä

Suomen pitäisi viime aikojen uutisoinnin mukaan maksaa toisten velkoja ja jatkaa vanhojen velkojen maksamista vastikkeettoman kehitysavun muodossa. Onkohan Suomen tyhmin biisi sanoituksensa puolesta Juice Leskisen Maksamme velkaa? http://www.youtube.com/watch?v=ojv56pp1kMk

Juice kertoili joskus 90-luvulla nolona häpeilevänsä tuota 80-luvun tuotostaan. Sen innoittajana oli tarve tuoda (plagioida) Suomen tarpeisiin mm. Bob Geldofin ja kumppaneiden Live Aid -meininkiä tunnelmia ja sävelkulkuja myöden. Siinä vaan unohtui, että Quid licet Jovi, non licet bovi. Eli että imperialististen ja kolonialististen siirtomaavaltojen jälkeenpäin kokema syyllisyydentunne on väärä tapa herätellä solidaarisuutta Suomessa, joka ei ole koskaan alistanut tai riistänyt muita.

Pohjoismaista vain Tanskalla on ollut siirtomaita, mutta on se totta vie siitä maksanutkin viime vuosikymmeninä. Ruotsi on maksanut liikaakin Suomen, Norjan ja muiden lähialueiden herruudestaan, ja ennen kaikkea väärille tahoille. Maksakoot vielä velkaansa jos siltä tuntuu sellaiset kolonialistimaat kuin Ranska, Britannia, Venäjä, Espanja, Hollanti ja USA, mutta Suomi ei ole ollut eikä ole ulkomaille velkaa. Silti olemme maa, joka on aina maksanut velkansa, siis toisten aloittamien sotien toisille aiheuttamat velat - pääosin Venäjän/Neuvostoliiton aggressioiden vuoksi.

Eli ajatuksessa "maksamme velkaa" sinänsä hyväksyttävä kehitysavun tarve puettiin suorastaan rikollisen epäoikeudenmukaisesti syyllistävään muotoon - Suomi ei ole velkaa kenellekään, mutta vapaaehtoisesti toki voimme auttaa. Valitsemme itse kohteet kaukomailla ja ne, jotka päästetään maahamme ökykuluttamaan ja muutenkin jättämään kehitysmaita suurempaa ekologista jalanjälkeä, varsinkin verovaroin.

On selvää, ettemme ole mitään velkaa myöskään sellaisille vanhoille imperialistisille sivistyskansoille kuten Kreikalle ja Portugalille. Suomella ei myöskään ole muita velallisia kuin upporikas alikehittynyt avustettavamme, itänaapurimme Venäjä. Sen tulee ensi vaalikaudella palauttaa meille kaikki saamansa ns. lähialuetuet ja hieman pidemmällä aikataululla kaikki meiltä riistämänsä sotakorvaukset ja ennen kaikkea ryöstämänsä Karjala. Suomen on karhuttava saataviaan ensi vaalikaudella.

Turtunut

Kyllä sijoittajat täytyy saada vastuuseen. Tällähetkellä tuo riskisijoittaminen vain palkitaan koska kaikki tappiot ja riskit sosialisoidaan kaikkien maiden veronmaksajien maksettavaksi.

Sijoittajille on siis ehdottomasti saatava vastuu tästä sotkusta, muuten he vain jatkavat tuota pelleilyä ja saamme rahoittaa eu maita yksi toisensa perään kuten tällähetkellä on mennyt.

karina

Jutan vaihtoehdossa kansa ja nimenomaan työntekijät maksavat varmuudella! Maksu tapahtuu suurtyöttömyytenä, korkojen nousuna, talouden taantumana jne. Mutta sinähän voit Jussi äänestää ja kompata Juttaa, Suomi kun on vapaa maa, mutta toivon todella, että sinun kaltaisi "kivipäitä" olisi mahdollisimman vähän ja järki voittaisi populismin.

olavialho

Tottakai pankin edustaja puhuu näin. Jos ei pitäisi pankin
puolta, olisi entinen tutkimusjohtaja. Sen lauluja laulat,
minkä leipää syöt.

Espanjassa pankit hurrasivat, kun selvisi Portugalin hake-
van tukea. Heti lähtivät myös osakekurssit nousuun. Ja
olikin aihetta. Espanjan pankeilta on Porttugalille annet-
tu lainaa 75 miljardia ja takuuna oli konkurssikypsä val-
tio. Nyt EU ja Katainen ja Kiviniemi riensivät takuumie-
heksi.

Näitä lausunnon antajia näkyy olevan monenlaisia. Tänään
Hesarissa oli pienen pieni artiikkeli, jossa saksalaisen
vaikutusvaltaisen taloustutkimuslaitoksen Ifon johtaja
Hans-Werner Sinn varoitti iltapäivälehti Bildissä, että
kriisimaiden lainoittaminen on rahan heittämistä
kankkulan kaivoon.

En osaa arvioida, miten arvovaltainen tämä tutkimuslaitos
on. Uskon siihen joka tapauksessa enemmän kuin Kestustan
Suomenmaan ja Kokoomuksen Nykypäivässä olleisiin artikke-
leihin.

Muistaakseni myös Nordean uusi hallituksen puheenjohtaja
Wahlroos antoi vähän samansuuntaisia lausuntoja. Kannat-
taisiko tutkimusjohtajan tutustua näihin.

HaaJotKaa

Rahan valtaa on vaikea voittaa, nyt se voittaa poliittisen vallan. Mikähän painoarvo on Kiviniemen tai Kataisin sanomisilla noissa kokouksissa. Ne joilla on rahaa/velkaa jyrää kyllä tahtonsa läpi, vaikka naamioimalla se tällaiseksi pelastustoimeksi. Mistähän saisin rahaa omien pelivelkojen maksuun ?

Mila F

Sitten täytyy ymmärtää, ketkä ovat sijoittajia. Pankit eivät ole ainoita.

Koska valtioiden velkakirjoja on totuttu pitämään turvallisina sijoituskohteina, niihin ovat sijoittaneet myös eläkeyhtiöt, yleishyödylliset säätiöt yms. turvallisia markkinoita tarvitsevat. Toki siellä häärivät myös pankit.

Suomi on tällä hetkellä lainanottaja myös. Jos euroalueen valtioiden velkakirjat muuttuvat markkinoilla riskipapereiksi, myös Suomen lainojen korot nousevat.

Euroalueen valtioiden ja toimijoiden taloudet ovat sellaisessa solmussa keskenään, että yhden hajoaminen vaikuttaa kaikkiin muihinkin.

Mila F

Rahatalous nurin ja reaalitalous tilalle?

Jos aloitetaan huomenna ja annetaan ihmisille palkka rahan sijasta vaikka tomaatteina, perunoina, kuparilankana yms? Samoin eläkkeet.

Millä tavaroilla ajattelit maksaa sähkölaskusi, kaupassakäyntisi, vuokrasi yms.? Ai niin, mutta sinä et usko moisiin turhakkeisiin, kun reaalitaloudessasi niille ei ole käyttöä.

jussi vaarala

vaikka pankkien kuplaraha - jota ei ole kuin numeroina ja jolla ei ole reaalista vastinetta - pakenee niin silti valtioiden substanssi jää

vaikka kaikki pankit kaatuisi niin valtioiden substanssi jää

miksi

siksi että valtioilla on asukkaansa ja heidän tarpeistaan syntyy niin elämä kuin kysyntä-tarjontakin

ja tuon reaalitalouden substanssin rahamaailma on aikaa sitten kadottanut taivastaloustouhuissaan luokkaa nykyinen kuplatalouskriisi ja mm valuuttakeinottelu

siksi pitää antaa koko rahamaailman systeemien kaatua reippaasti ja alkaa alusta reaalitalouden piirissä

ja pankkimaailma voi jopa auttaa itse asiassa - miten - siten että sellaiset pankit joilla on reaalitalousrealistinen suhde yhteiskuntaan sanoutuu irti niin taivastlouden sekoiluista kuin niiden antamista ohjeistuksista luokkaa keskuspankkien ohjauskoron nosto

pienten alueellisten ja kansallisten pankkien on kumma kyllä ryhdyttävä kapinaan suurpankkeja vastaan pelastaakseen pankkimaailman totaaliselta romahdukselta joita kv suurpankit ja kv taivastalouden pääomat koko ajan petaa

pääomapiirit väheksyvät poliittista voimaa joka on noussut ja nousemassa taivastaloutta vastaan - ei kannattaisi - eikä poliitikkojenkaan

saattaa olla että kataisen ja kiviniemen poliittinen ura katkeaa kuin kananlento - äkkiä ja lopullisen dramaattisesti

niin heikkoa on heidän kokonaistajunsa asioista

TakojaIlmarinen

Sijoittajat täytyy saada vastuuseen.
Suomalaiset elekevakuutusyhtiöt ovat sijoittaneet meidän eläkerahojamme eri valtioiden valtiolainoihin.
SDP ja Persujen linja on siis se että meidän eläkevakuutusyhtiöiden täytyy kärsiä nahoissaan nämä mittavat menetykset.

Lopetetaan vaan eläkkeiden maksu niin eläkeläiset kuolevat nopeammin. Syntyy mittava säästö!
Luultavasti eivät edes kauaa kidu?
Tätä mieltä on siis SDP JUTTA, joka hakee kaikin käytettävissä olevin konstein PerSujen ääniä SDP:lle!

Hakkuri

Suomalaisilla eläkeyhtiöillä on hyvin vähän kriisimaiden velkapapereita salkussaan. Velkajärjestelyssä eläkeyhtiöt eivät menetä noihin velkapapereihin sijoitettua pääomaansa kokonaan, vaan vain osan siitä. Suomelle tulisi halvemmaksi korvata eläkeyhtiöiden menetykset kuin ottaa kannettavakseen osa kriisimaiden veloista. Lisäksi rahat pysyisivät kotimaassa eivätkä lentäisi maailman tuuliin.

jussi vaarala

että pankit ovat verrattuna valtioihin tyhjän päällä reaalitalouden mielessä

siksi pankkien kaatuminen ei kaada valtioita eikä reaalitaloutta koska reaalitalouden ydin - ihmiset ja heidän elämänsä - on valtioiden hallussa

tämän vuoksi ei pidä kauhusta jäykkänä pelätä pankkien kaatumista vaan reippaasti vaan epäterveiltä osin suorastaan auttaa niitä kaatumaan

nykyinen kriisi on osoitusta siitä että epäterve pankkitoiminta sinnittelee hengissä ja rahastaa valtioita poliitikkojen avustuksella senkun kerkiää

ja tuo epäterve kv pankkitoiminta pitäisi raa´asti leikata reippaasti pois tyyliin kerran se kirpaisee

jussi vaarala

pankkien herraskaisuuteen ja niitä automaattisesti kumartelette

ei muuta kuin oikean elämän pariin rahatalouskin vaan taivastalouden sikailuistaan

ja toivottavasti saamme joukon oikeudenkäyntejä yrityksistä huijata ja huijauksen auttamisesta suhteessa laillisten demokratioiden pyhiin arvoihin

tässä on menossa rahamaailman libyat - ei sen enempää eikä vähempää

jussi vaarala

lähestyä asiaa että raha on vain reaalitaloiuden vaihdannan väline ja pankki sen vaihdantavälineen liikenteen hoitaja

ja nyt tuo välikäden rooli on paisahtanut aivan järjettömiin taivastalouden huumehuurua lähestyviin mittoihin

tha

Mitä siinä sinun reaalitaloudessasi tehdään siinä vaiheessa, kun yritysten investointitasot romahtavat (ja investointien ja esim työllisyyden välisen linkin varmaankin ymmärrät) sen seurauksena, että ulkoista rahoitusta ei käytännössä ole? Nostetaan hintoja sen verran tanakasti, että saadaan tarpeeksi rahaa kassaan? Tosin sen seurauksena kysyntä saattaisi tippua niin alas, että koko investoinnista tulee tarpeeton... Eli siinä mielessä systeemi voisi toimia ;)

jussi vaarala

että reaalitalous lähtee kysynnästä ja tarjonnasta reaalisesta elämästä ja että yritykset eritoten pk-sektorilla toimii niin

ja että raha on vain vaihdannan väline tuossa kysynnässä ja tarjonnassa ja pankit on valtuutettu hoitamaan tuota vaihdannan välineen juoksevaa asiaa

mutta pankit ovat pilanneet roolinsa

reaalitaloutta emme voi vaihtaa - siis vaihdetaan pankit ja vaihdannanväline

ja vaihdannanvälinen joksikin muuksi siksi aikaa kunnes tyhmyyksiin sortuneet pankit ohjataan yhteiskunnassa umpiperällä olevalle sivuraiteelle ja unohdetaan sinne - aivan omasta syystään

tätä minä haluan - kun kerran töpeksivät rahan vaihdannan välineenä ja kampesivats en järjettömäksi taivastalous kuplahalliksi niin poksautetaan siihen helvetin iso reikä ja tuhotaan siihen ilmaa pumppaava pumppu

ja silloin tipahdetaan reaalitalouden varaan - jossa valtio auttaa yrityksiä niin että ne pystyvät toimimaan

näin se nyt taitaa mennä - koska vittuuntunut kansa kaikkialla maailmassa haluaa niin menevän - ja se touhu alkaa suomesta ja näistä vaaleista

tha

Aha. Ota nyt ihmeessä yhteyttä merkittävien suomalaisyhtiöiden treasury-osastoille ja kerro tämä loistava innovaatio.

Ihanko tosissasi luulet, että yhtiöt tekevät miljardi-investointeja pelkästään tulorahoituksen ja oman pääoman varassa?

IsoKimppuLimppuja

sinä puhuitkin investoinneista, minä kun ymmärsin, että vientikaupasta. Mikä on treasury-osasto? Onpa hieno nimitys köksä-osaston alaosastolle. Välillä tuntuu, että rahoitus on tärkeämpää kuin varsinainen reaalituotanto, ihan vaan sen takia, kun se on fiinimpää.

Jos pienyrittäjä pystyy omin voimin tekemään itselleen sopivia tuotannollisia investointeja, niin pitäisi suurfirmojen sen verran varautua etukäteen, että pystyvät suorittamaan laajentuvaa tuotantoa varten tai korvausinvestointeja ihan kassavaroin. Jos eivät pysty, niin sehän on merkki kannattamattomasta osakkaiden, työläisten ja pankkien etukäteen kuppaamasta liiketoiminnasta. Ja taitaa tuossa jo asiakkaatkin vedättää.

Onpa köyhää kuplamenoa.

Tapanainen

eikä Heinäluomaa. Persujen puoluesihteeri on Korhoselta vuokrannut perunakuopan, Soini höpisee omiaan ja jätti Ruohonen-Lernerin (nainen) lämpiöön kun ei saanut taas omia sääntöjään läpi.

Kyseessä on P&P -ilmiö elikkä pelle ja papukaija. Ja samaa jargonia jatkaa täällä muutama persun kannattaja ja tynkä-Antti.

Vai ei asiantuntijoilta saa kysyä sijoittamisesta. Eikä lääkäriltä lonkkaleikkauksesat. Kysytään persulta ja Urpilaiselta.

Kuka on Portugalin suurin lainaaja eli sijoittaja. Se on Euroopan keskuspankki EKP. Mistä se on rahansa saanut? Euroopan valtioilta. Mistä valtio? Tallettajilta, jotka ovat ostaneet valtioiden velkapapereita.
Pannaan sijoittajat vastuuseen. Eli me kaikki. Sillä kun sijoittajat säikähtävät ja ryntäävät tyhjentämään tilinsä pankeista se on lopun alku.
Unkarissa valtiovarainministerit neuvottelevat miten Portugalin asia hoidetaan.
Lähettäisitkö tähän neuvotteluun pellen vai papukaijan?
Toinen aloittaisi puheensa "vanhat puolueet......" ja toinen "ensiksi haluan kiittää....."

Tästä on kyse.

Hesekiel

Kumpaa tavoittelevat demarien Urpilainen ja persujen Soini ? Puheista voi päätellä, että tavoitellaan valtaa ilman vastuuta.
Tämä erottaa heidät nykyisten hallituspuolueiden puheenjohtajista ja puolueista. Ei uskalleta ottaa vallan tuomaa vastuuta. Etenkin Soinista näkyy jo nyt, että mahdollinen ministeriys pelottaa ja puheet pääministerin pestistä lamaannuttavat vallan tykkänään.

tha

Joo, tuo "vanhat puolueet" on etenkin todella humoristista puhetta keski-ikäiseltä vihaiselta mieheltä, jolla oli SMP:n jäsenkirja ennen ajokorttia.

Lähes puolet maailman finanssivarallisuudesta on eläkevaroja, tai siis anteeksi; nehän ovat ihan kuplarahaa vaan. Eli eikun nykyiset ja tulevat eläkeläiset vastuuseen! Siinä olisi demareille ja persuille vaaliteemaa...

Kansalainen2

On ollut jotain juttua että vain 6 maata on osallistumassa takauksien kasvattamiseen, joten ihan hyvin Suomikin voisi jäädä pois:

Juncker sanoi uskovansa, että lainanantokapasiteetin kasvattaminen toteutetaan lopulta lainatakauksia kasvattamalla. Takauksien kasvattaminen koskisi vain parhaan AAA-luottoluokituksen maita, joihin muun muassa Suomi ja Saksa lukeutuvat.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Viel%C3%A4+ei+sopua+EUn+lainatakau...

Suomen ja Saksan ohella AAA-maihin kuuluvat euromaista Hollanti, Itävalta, Luxemburg ja Ranska.

twentyone

Suomen ja koko Euroopan kannalta keskeiseen asiaan suhtautumisen. Menossa on pankkikorporaatioiden ja poliittisten valtioelinten kaksintaistelu. Pankit haluavat keinolla millä tahansa voittaa tämän taistelun voidakseen täydellisesti kontrolloida valtioita ja niiden rahavirtoja.
Jolleivät poliitikot laita tälle loppua NYT, häviämme taistelun lopullisesti. Paluuta ei ole, koska valta siirtyy pankeille jotka sitä eivät enää luovuta takaisin. USAssa näin on käynyt jo kymmeniä vuosia sitten ja sieltä johdettu taistelu Euroopan viemiseksi samaan tilaan on edennyt jo pitkälle. Suomalainen, sinä voit nyt vaikuttaa todella merkittävästi omaan ja läheistesi tulevaisuuteen äänestämällä takauksia vastustavia puolueita. Olitpa niistä mitä mieltä tahansa. Kepu ja Kokoomus Vihreiden avustamana vievät Suomen pankkikorporaatioiden hallintaan jonka seuraukset tälle maalle ovat aidosti katastrofaaliset.

Tapanainen

joka sanoi tähän US:n uutiseen ettei kommentoi ollenkaan vaan jättää sen Urpilaiselle, johon ei saa yhteyttä.

Mutta linkki yllä on kuukauden vanha ja tänään tuo kokous on menossa Unkarissa ja puhutaan Portugalista eikä pysyvästä rahastosta.

Appi

Jotkut pankit ovat mestareita kehittämään erilaisia rahoitustuotteitta, joilla riskit siirretään muiden vastattavaksi. Osittain tämä on oikein, sillä pankkien asiakkaidenhan pitäisi ne suurimmat riskit ottaa ei pankkien. Nyt vain on niin, että pankit eivät ole pitäneet huolta, että realiset riskit säilyisivät niiden ottajilla. Riskit on pyritty siirtämään jollekin kolmannelle osapuolelle, joka useimmissa tapauksissa toivotaan olevan veronmaksaja. Onko todella niin, että luova toiminta on sallittua ja kannatettavaa vain hyötymistarkoituksessa. Mihin tuo kaikki luovuus häviää, kun kysymys on riskien siirtämisestä niiden ottajien kannettavaksi?

Koko rahoituskriisissä ehkä eniten sapettaa se, että lääkkeeksi annetaan sitä myrkkyä, mutta ei tiedetä mitä myrkyn ottamisella tavoitellaan. Jos tarkoitus on hoitaa vain oireita, niin ollaan vääjäämättä väärällä tiellä. Jokainen tietää, että oireiden lieventäminen tai peittäminen ei välttämättä poista taudin syytä. Hesarissa oli tänään juttu, jossa todettiin, että syyllisten etsimisestä ei ole mitään hyötyä. Ehkä näin on, mutta syiden etsimisestä on. Pitkällä aikavälillä on pakko löytää todelliset syyt tähän kriisiin ja lyödä luu kurkkuun niille, jotka eivät näitä syitä pyri eliminoimaan. Periaatteessa on aivan sama ovatko syyt pankkimaailmassa, valtioiden vääristyneessä kilpailussa, ahneudessa tai kuluttajien väärissä odotuksissa. Syitä on varmasti monta, mutta kaikkein älyttömintä olisi jättää selvittämättä nuo syyt, kun pidetään syyllistämistä halpahintaisena menettelynä.

Suomessa tehtiin 1992 laki vakuusrahastosta ja siinä on paljon hyviä elementtejä, jotka tulisi liittää myös osaksi EU:n vakuusjärjestelmää. Siinä on pohjaa, jota valtionvarainministeriössäkin tulisi pitää lähtökohtana ja pyrkiä vielä tiukempaan menettelyyn. Pahinta olisi, jos tuota lakia heikennettäisiin sen jälkeen kun euron pysyvä vakuusrahasto on perustettu. Riski on siis myös siinä, että laki, joka on pitänyt Suomen rahoituslaitokset tässä kriisissä kuivilla voisi heiketä ja siten luoda edellytykset myös tulevaisuudessa uudelle kotimaiselle pankkikriisille. Koko pysyvää vakuusrahastoa tulisikin siksi tarkastella myös suomalaisesta näkökulmasta. Mentäisiinkö täällä noiden säännösten takia parempaan vai huonompaan suuntaan? Uusi huonompi laki voisi olla SYY tulevaisuudessa uudelle kotimaiselle kriisille. Syyllisiä olisivat ne, jotka lähtisivät lakia heikentämään.

Joku voi sanoa, että mitään lakimuutosta ei tarvita. Itse en tuohon usko, sillä on vaikea kuvitella, että euromaiden sopimukset ja laki olisivat ristiriidassa. Tietysti ristiriitaa ei koeteltaisi kuin vasta oman maan kriisissä, mutta kummasta tulisi pelisäännöt? - Todennäköisesti Euroopasta. Ei ole siis yhdentekevää edes pitkällä aikavälillä minkälaisiksi nuo säännöt tulevat.

Pankeilla on pankin tehtävät. Monesti herää kysymys, tekevätkö pankit pankkien töitä vai ovatko ne keskittyneet johonkin sellaiseen, joka ei niille enää oikeasti kuuluisi? Nyt olisi hyvä käydä keskusteluja myös siitä, mitkä ovat pankkien tehtävät ja eri valtioissakin kannattaisi pohtia onko mitään mieltä ottaa lainoja keneltä tahansa. Jos itse otat lainaa pikavippiyritykseltä, niin onko se mielestäsi sama asia kuin lainan ottaminen vakavaraiselta pankilta. Valtioiden lainanotossa tuntuu olevan saman kaltaisia piirteitä, vaikka yhtäläisyysmerkkejä ei ehkä kannata näiden menettelyiden välillä laittaa. Hyvä pankki tekee kunnon riskianalyysin ja edellyttää myös lainanottajalta avoimmuutta ja kunnon tietoja. Tämä kriisi on osoittanut, että ainakin osa pankeista ei ole osannut omaa leipätyötään. Miten osaaminen voi olla näin pielessä sektorilla, jossa pitäisi olla paras mahdollinen asiantuntemus? Pankeilta voitaisiin vähintään kysyä, minkälaisia asiakasarviointeja ne ovat tehneet, jos ovat tehneet?

Nemo2

Miksi riskin pitäisi kantaa lainanantaja, eikö riski kuulu lainanottajalle.

Valtion lainoja on pidetty riskittömänä, koska valtiolla on ehtymätön tulojen lähde ja vakuus, verotusoikeus.

Pitäisikö verotusoikeus siirtää sitten pankeille kun valtion ei suoriudu velvoitteistaan.

Appi

Lainan riski kuuluu sekä ottajalle että antajalle. Jos ottaja ei pysty maksamaan, mitataan lainasumma lainanantajan toimesta. Isoissa lainoissa vakuus realisoidaan. Jos vakuus ei riitä, voi pankin riski realisoitua. On pankin asia olla asiantuntija arvioimaan vakuuden arvoa. Valtioilta ei valitettavasti vakuuksia pyydetä, mutta ei se tarkoita, että pankki voisi jättää arviointityönsä tekemättä. Se, että vakuutta ei anneta, ei mielestäni myöskään tarkoita, että jonkinlaista vakuuden arvon arviointiriskiä ei pankilla olisi olemassa. Kysymys on ennemminkin siitä, kuinka suuri olisi hyväksyttävä riski. Jos haetaan pankkitakuita, niin siitä voisi saada jonkinlaisen prosenttiarvion. Sen tulisi olla automaattisesti ainakin noin 5 % luokkaa lainasummasta.

Mila F

... nyt ruvetaan vetämään sääntöjä hatuista ja hihoista markkinoille eikä noudateta niitä sääntöjä, jotka ovat olleet voimassa sillä hetkellä, kun valtiot ovat lainapapereitaan markkinoille jakaneet?

Muistatko miten kivaa tuo oli yksityisille perheille ja yrittäjille 90-luvun lamassa, kun pankit rupesivat arvioimaan mm. asuntolainojen vakuuksia kesken kaiken ja panivat perheiltä asunnot alta huutokauppaan sen perusteella että l a s k e n n a l l i s e t vakuudet jäivät liian pieniksi? Vai etkö tullut seuranneeksi maailmaa vielä silloin, kun se tapahtui täällä omassa lintukodossa?

Appi

Ei kannata oikaista johtopäätöksissä. Kyllä maariski on ollut aina olemassa, mutta pankit ovat itse tehneet tulkinnan, että euromaat vastaavat yhdessä tuosta potista. Sopimustekstit ovat olleet EU:n osalta selvät sekä lainojen yhteisvastuun että toisaalta sallittujen alijäämien suhteen, mutta valvonta on EU:n osalta epäonnistunut. Se on suorastaan mennyt metsään, kun mallia ovat antaneet etunenässä Saksa ja Ranska. Vakaussopimuksia ei ole pidetty ja niinpä nyt kriisissä olevien maiden tekemisiinkin on ollut vaikea puuttua.

Kyseenalaisempi näkökulma on sitten Irlannin tilanne, jossa valtion talouspolitiikkana oli kasvattaa maahan suuri pankkisektori alhaisella verotuksella. Tavoitteena oli ehkä rakentaa pienimuotoinen Lontoon pankkikeskus, joka toimisi euroalueella, mutta olisi paremmin Lontoon pankkipiirien kontrollissa kuin mitä on Saksan Frankfurt, jossa jylläävät muut tahot. Irlanti olisi ollut Lontoon pankkiireille mahtava työkalu, jos se pysyisi pystyssä. Viimeiseen saakka Lontoon pankkiirit taistelevat Irlannin pankkien saneerauksia vastaan, koska vuosien työ ja sijoitukset voivat kuivua kasaan. Irlannin oma yritystoiminta ja kansalaisten pankkitarpeet eivät edellytä niin suurta pankkisektoria, kuin mitä Irlannissa on viime vuosina ollut. Tältä osin kuvio on vähän samanlainen kuin mitä Islannissa oli.

Muistutuksesi 90-luvun laskennallisista vakuuksista on hyvä ja sitä kannattaa pohdiskella. Siinä ongelmana oli, että tehtiin muutoksia jälkikäteen. Se ei poista kuitenkaan sitä faktaa, että silloinkin pankit jättivät tekemättä tuon vakuusarvionsa etukäteen. Vakuusarvoja nostettiin keinotekoisesti ja mummon mökistä tuli yhtäkkiä kolmekertaa arvokkaampi. Pankki näki kuitenkin mahdollisuuden myydä lisää rahaa mummon mökin ostajalle ja hyväksyi vakuuden joskus jopa rikollisella tavalla. Pankeilla siis ihan oikeasti on velvoite arvioida minkä arvoisia niille tarjotut vakuudet ovat. Kaikkia vakuuksia ei saa hyväksyä ja jos hyväksytään todellisuutta pienemmät vakuudet on riski siirtynyt osittain pankille. Juuri tästä syystä 90-luvulla pankkien menettely oli väärin, koska ne muuttivat vakuusarvoja sen jälkeen, kun olivat ensin ne hyväksyneet.

Itse teimme vaimon kanssa ehkä elämämme parhaat kaupat juuri noina lamavuosina kuplan puhkeamisen jälkeen. Kun kukaan ei ollut halukas ostamaan asuntoja otimme lainaa ja ostimme uuden rakennettavan asunnon. Sanoin vaimolle, että tähän lamaan ei kannata jäädä nyyhkimään. Jonkun on lähdettävä liikkeelle ja ehkä meidän kannattaisi olla ensimmäisten joukossa. Arvioni ei silloin mennyt pieleen. Vastaava mestari totesi yhtiökokouksessa, että koska rakentaminen tapahtui syvimmän laman aikana, asuntojen lähtöhinnat olivat poikkeukselliset ja urakkahinnat olivat todella alhaalla. Jo puolivuotta myöhemmin hintataso nousi selvästi. Myytävänä oli runsaasti myös näitä pankille jääneitä asuntoja. Itse en halunnut kuitenkaan käyttää ihmisten huonoa tilannetta hyväksi. Mielumin rahoitin uutta työtä ja kasvua. Siis kysymykseesi, että seurasinko maailmaa 90-luvun laman aikaan, voin vastata, että erittäin tarkasti.

Penttijuhani

kyse on tyypillisestä vaalitaktiikasta. Tosi toimittaja haastattelisi itse asiasta Koivistoa tai Liikasta. Puoluesihteerit kun keskityvät äänten hankintaan, mikä on niin vanha totuus, että voi vain ihmetellä miksi vanhaan ja halpaan taas mennään - siis kommenteissa, keskusteluissa.

Aikoinaan olisi tullut mennä Natoon ja pysyä ulkona Eurosta kuten Ruotsi ja Englanti. Nyt Suomen komissaarista on tehty "Euron maitotyttö," joka lypsää ja lypsää EKP:n kanssa vuotavaan tonkaan.

Muttei Suomen juuri kannata enää ryhtyä Euron kaatajaksi.

army

....vitun asiantuntija tämä Wessmam on???? pankkien ja sijoittajien kätyri...
...saksasalaiset ja muutmaathan ne änkyröitä ovat, kun eivät lähde vaatimaan väliaisiin takauksiin pankkeja ja sijoittajia mukaan..
..Käteisen pitäisi sanoa niille, että nyt ehdotettu tapa "EI VAAN NYT KÄY"

Mila F

... v*tun asiantuntija tämä "army" on????

Käy sinä kertomassa kaikille ja mieluummin vielä Euroopan parlamentille, että tekevät turhaa työtä kaikki siellä. Urpilainen ei nimittäin ole osannut kertoa ja siellä ne Urpilaisenkin toverit yhdessä konservatiivien ja vihreiden ja muun sekalaisen seurakunnan kanssa yrittävät pitää Eurooppaa koossa soraäänisinä, mutta yhteistyössä kuitenkin.

kaimaani

Jaa että pankkipösö sanoo, että maailmanloppu tulloo, jos heidän luottoriskinsä realisoituvat. Jepujee, millainenhan positio Nuurdealla on aurinkorannikon kiinteistöponzissa ja koko alueen rahoitusjärjestelmissä.

Ihan vaan for the record, jenkkilässä, josta koko sotku on saanut alkunsa, on mennyt n. 200 (!!!) pankkia jo nurin, eikä siellä mitään raamatullista ole tapahtunut. Siellä innovoidaan jo täyttä päätä, kun täällä tuhnutellaan nollasummapeliä että kuka maksaa ja paljonko. Homman täytyy antaa defaultata ja siitä sitten uuteen nousuun. EUn hengityskoneleikki ei auta ketään eikä mitään. Kreikka menee SDRM järjestelyyn joka tapauksessa.

Eki54

Tässä vaan reittaajat juoksuttelevat velkakirjojen korkoja ylöspäin ja rahaa tulee investointipankeille "taatusti" kuin rännistä. Kertoisi nyt joku joka asiasta tietää paljonko pitäisi valtion korvata suomalaisille sijoittajille tappiot jos annetaan näiden maiden mennä velkasaneeraukseën. Onko se enemmän vai vähemmän kuin tässä nyt on jaettu suoraan, vakuuksina taataan ja tullaan takaamaan. Varsinkin kun puhutaan niistä joille laki määrää pakolliseksi turvaavan sijoituksen, kuten vakuutusyhtiöille. Suomessakin voisivat asianomaiset yhtiöt keskittyä investoimaan pk-sektorin työllistäviin hankkeisiin. Siitähän se maailmanloppu tulisi.

olavinieminen

Ymmärrän että lainan takuu ei maksa mitään.

Vasta jos lainaaja ei maksa osuuttaan se lenjeaa takaajalle.
Jos luotetaan Portugaliin niin Suomen rahaa sei tarvita eikä budjettileikkauksia.
Konkurssivaltio joutuu realisoimaan omaisuuttaan eikä ole Suomen tehtävä.

Oudointa asiassa on se että itse syylliset eivät ole vastuussa mistään.
Missä on EU-tuomioistuin nyt ?

MURSU

Jos pankkiiri tulisi sinulle sanomaan:
"voisitko tulla takaajaksi tälle taloutensa möhlineelle perheelle, he elivät yli varojensa, ostelivat sitä ja tätä hauskaa, pelasivat vähän...öh..uhkapelejäkin, panttasivat kultakorunsakin, söivät ulkona kun ei masennukselta jaksanut itse ruokaa laittaa...tuli sitten vähän kaljoteltuakin...mutta siis tosiaan TÄMÄ TAKAUS EI MAKSAISI SINULLE MITÄÄN, saat meidän pankin kynänkin pitää ilmaiseksi...nooo..tietysti jos he nyt eivät maksaisikaan...mutta mitäs jossittelemaan...nimi vain..saiskos olla kahvia ja leivos?.."

LT

EU ja pankit ovat naimisissa keskenään. Miksi veronmaksajien pitäisi adoptoida konkurssimaat ja maksaa niitten elatusmaksut? Demarien kanta ei tietenkään innosta Wessmania koska hän ei voi puhua työnantajansa (Nordea) etuja vastaan.

Me veronmaksajat tarvitsemme edunvalvojan. Ehdokkaita on: Demarit, Kristillisdemokraatit, Vasemmisto ja Perussuomalaiset. Nykyiset hallituspuolueet eivät pidä puoliamme vaan yrittävät saada tahtonsa läpi pelottelemalla työpaikkojen menetyksellä ja ilmestyskirjamaisilla kuvaelmilla, siitä miten vuoret järkkyvät ja maapallo suistuu radaltaan jos kriisimaiden lainoista ja takuista sanoudutaan irti. Entäpä jos asia onkin niin, että "isot" ovat onnistuneet kusettamaan Kataista ja Kiviniemeä.

Hesekiel

demareissa ollut ja tulee olemaankin.
On siellä Jouko Ahosta(tosin jossain hyllyjen takana piilossa), on Haapasaarta lakkoineen, on mustasilmä Ihalaista, ja muita työpaikkojen hävittäjiä. Ei muuta kuin lisää tällaisia herroja kehiin, niin eläkeikää joudutaan nostamaan sataan vuoteen, kun ei ole rahoja, millä maksaa eläkkeet.

Mila F

Kun mietitään vasemmiston bisneksiä noin yleisellä tasolla, ne ovat päätyneet 95 %:n varmuudella konkurssiin. Ei mene tälläkään hetkellä heillä hyvin edes päivittäistavarakaupassa, kun Siwat ja Valintatalot keikkuvat veitsen terällä.

Oraakkeli

...erittäin surullista suomalaisessa puoluepolitiikassa on se, että käytännössä kaikki tahot ovat enemmän kiinnostuneita oman valtansa kasvattamisesta, kuin kansasta ja kansalaisista. Varsinkin nyt vaalien alla ollaan valmiita tekemään mitä tahansa populistista, jolla äänestäjien suosiota on saavutettavissa. Jutta Urpilainen ei ole kiinnostunut siitä, miten Suomi saadaan selviämään Euroopan talouskriisistä, hän on kiinnostunut miten kriisiä voi parhaiten hyödyntää polittisiin tarkoituksin. Timo Soini on tämän jopa myöntänyt toivoessaan "lisää tällaista, silloin sataa ääniä laariin...". Vihreiden happy hour on Japanin ydinonnettomuus jne.

Ja tämä sama jatkuu niin kauan kuin eduskuntavaaleissa on ns. äänikynnys asetettuna pienpuolueiden vallan kasvun estämiseksi.

Hymiö

"Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) kommentoi SDP:n vaatimusta tänään Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa näin:
- Nämä Urpilaisen vaatimukset ja SDP:n vaatimukset ovat epärealistisia. Mulla on vähän sellainen tunne, että Urpilainen on tässä lähdössä Soinin kanssa Vermoon totoamaan kansan rahoilla."

Kiviniemeltä ei tuo vertausten käyttäminen oikein onnistu vai yrittääkö tuo olla sutkaus vaikka hilpeys siitä uupuu. Ensinnäkin Kepu pelaa kansan rahoilla, ei oppositio. Toiseksi Kepulaiset maajusseina pelaa hevosilla eikös totoaminen liity jotenkin hevosiin.

MURSU

Vau, ompa Suomesta tullut mahtivaltio! Mehän ollaan jo "Euroopan USA", Suomen SDP:n ja PERSU:jen käsissä on EU:n kohtalo, EU vapisee kauhusta...

Jos nyt palataan maanpinnalle (sanoisi Soini), niin kyllähän tässä on katkolla SUOMEN KOHTALO TULEVAISUUTEEN, ja koko EU:n yhteisön pelastautuminen pankkiirien ja sijoittajien uhkailu/ sanelu/ ja hyväksikäyttö politiikan lopettamiselle!

salakankee

Huusko:"Demareiden ja Perussuomalaisten johtamasta hallituksesta voisi tietää ainakin sen, että Eurooppaan ja euroryhmään otetaan etäisyyttä ja rahaa ei ongelmamaille syydetä. Natoon ei myöskään varmasti mennä, Libya-linja olisi nykyhallituksen tavoin varovainen, rikkaita ja hyvätuloisia verotettaisiin ilmeisen ankarasti, köyhiä tuettaisiin merkittävällä perustulolla, eikä uusia ydinvoimapäätöksiä tehtäisi."

Jos taas kansa tyytyy nykyjohtoon, muutoksia ei tule

harrienska

Nordea pelaa omaa peliään ja vvm "säestää"..kyllä Default Study-luottoriskitutkimus
osoittaa Kiviniemenja Kataisen puhuneen "muunneltua totuutta".
Eikös pankkien pitäisi palvella reaalitaloutta...
nyt vaaditaan homma pidettäväksi toisinpäin.

masat

ERVV lainaa markkinoilta rahaa, jota voidaan lainata edelleen pulaan joutuneille euromaille. Lainojen takaajina ovat kaikki 17 euromaata eli myös Suomi. ERVV saa luottoja matalalla korolla, koska sillä on korkein mahdollinen AAA-luottoluokitus.

Väliaikaisen rahaston nimellinen kapasiteetti on 440 miljardia euroa. Tosiasiassa takaukset riittävät vain 250 miljardin luottoihin, koska kansainväliset luottoluokittajat uskovat vain niiden maiden takauksiin, joiden lainoilla on korkein mahdollinen AAA-luokitus, kuten Saksalla ja Suomella.

Esimerkiksi Italia on luvannut taata kymmenen kertaa suuremman summan kuin Suomi, mutta sen luokitus on paljon heikompi, joten takaukseen ei uskota markkinoilla.

Suomen takauksia pitää kasvattaa. Laina ja takaus ovat viimekädessä sama asia.

MURSU

MaksaTTAJAN näkökulma on selkeä: "pussi auki ja rahat tiskiin, kiitos".

Maksajan näkökulmaa taas koristelee se, tarkoittaako jos MAKSETAAN, tai se jos EI MAKSETA, kun pyydät "toista näkökulmaa" niin otaksuu tarkoittavan viimemainittua vaihtoehtoa muodossa:
"jollemme toimi niinkuin käsketään, =allekirjoita takauksia, niin meidät tuhoon viedään ulos yksinäisyyteen pois yhteisöistä ja maksamme kalliisti"
Olinko oikeassa?

Kuitenkin, kuten toisessa kommentissani kirjoitin: "kyllähän tässä on katkolla SUOMEN KOHTALO TULEVAISUUTEEN, ja koko EU:n yhteisön pelastautuminen pankkiirien ja sijoittajien uhkailu/ sanelu/ ja hyväksikäyttö politiikan lopettamiselle!"

Tuo tulee kallimmaksi "ikuisena maksajana muiden velkoja pankkiireille ja sijoittajille"

Sinä päivänä kun pankkiirit/sijoittajat laitettaisiin vastuuseen riskinotossa, niin lainaamishalu hupenee, ja sen jälkeen sitoutuneet maat yhtäkkiä joutuisivatkin "yhteisenhyvän" nimissä lainaamaan niille joita luotottajat eivät ilman takauksia luotottaisi. Toisinsanoen, meistä joilla luottoa on, tulisikin pankkiireteita riskinotolla 100%, rämettyneille maille!

MURSU

MaksaTTAJAN näkökulma on selkeä: "pussi auki ja rahat tiskiin, kiitos".

Maksajan näkökulmaa taas koristelee se, tarkoittaako jos MAKSETAAN, tai se jos EI MAKSETA, kun pyydät "toista näkökulmaa" niin otaksuu tarkoittavan viimemainittua vaihtoehtoa muodossa:
"jollemme toimi niinkuin käsketään, =allekirjoita takauksia, niin meidät tuhoon viedään ulos yksinäisyyteen pois yhteisöistä ja maksamme kalliisti"
Olinko oikeassa?

Kuitenkin, kuten toisessa kommentissani kirjoitin: "kyllähän tässä on katkolla SUOMEN KOHTALO TULEVAISUUTEEN, ja koko EU:n yhteisön pelastautuminen pankkiirien ja sijoittajien uhkailu/ sanelu/ ja hyväksikäyttö politiikan lopettamiselle!"

Tuo tulee kallimmaksi "ikuisena maksajana muiden velkoja pankkiireille ja sijoittajille"

Sinä päivänä kun pankkiirit/sijoittajat laitettaisiin vastuuseen riskinotossa, niin lainaamishalu hupenee, ja sen jälkeen sitoutuneet maat yhtäkkiä joutuisivatkin "yhteisenhyvän" nimissä lainaamaan niille joita luotottajat eivät ilman takauksia luotottaisi. Toisinsanoen, meistä joilla luottoa on, tulisikin pankkiireita riskinotolla 100%, rämettyneille maille!

salakankee

Seuraavia palveluja pidetään palveluina, joilla on direktiivin 2006/112/EY 135 a artiklan 2 kohdassa määritellyn ”luoton myöntämisen” erityinen ja olennainen luonne:

(1) luottoriskien ja niistä johtuvien tappioiden mittaaminen, ennustaminen ja hallinta, mukaan luettuna luottostrategia;

(2) luottovakuutus;

(3) luottoon liittyvien maksujen rekisteröinti, maksujärjestelyt ja maksujen valvonta;

(4) luottojohdannaisten liikkeeseenlasku;

(5) muiden vakuuksien kuin rahoitusvakuuksien arvostaminen.

16 artikla

1. Seuraavia palveluja pidetään palveluina, joilla on direktiivin 2006/112/EY 135 a artiklan 3 kohdassa määritellyn ”velkojen takaamisen” erityinen ja olennainen luonne:

a) velkaan liittyvät takuujärjestelyt ja niiden valvonta;

b) luottotakuiden johdannaiset.

2. Kiinnelainan takaisinmaksun laiminlyönnin jälkeistä haltuun otetun omaisuuden myyntiä ei pidetä palveluna, jolla on direktiivin 2006/112/EY 135 a artiklan 3 kohdassa määritellyn ”velkojen takaamisen” erityinen ja olennainen luonne.

PahaLukki

SDP on oikealla asialla. Kyseenalaistamalla nykyinen toimintasuunta voidaan parantaa pidemmällä skaalalla työllistymistä ja ihmisten henkilökohtaista taloutta. Takauksilla ja velkakuplaa pumppaamalla menemme vain syvemmälle nykylamassa.

Katsokaapa Bill Stillin puhe talousreformin konferenssissa viime vuonna:
http://www.youtube.com/watch?v=Uw4hSDoXdws

Mikään määrä velkatakauksia, stimulointioa ja leikkauksia ei tule korjaamaan nykyisiä systemaattisia ongelmia järjestelmässä. Soini puhuu täyttä asiaa, että Euroopan on mentävä velkasaneeraukseen ja järjesteltävä asiat uudelleen.

Tosi vieras

Nyt Jutta on päässyt vuoren harjalle, ehkä tieten, ehkä tietämättään. Sen todistaa tässä Nordean tutkimusjohtaja Wessman.

Persuja ei voi päästää hallitukseen, vaikka tulos olisi mitä. Soini ei suostu pelastustoimiin.

Sdp siis tarvitaan hallitukseen. Kun Jutalla on heittää hallitusneuvottelupokeriin Euroopan kriisi ja kaaos, huonommallakin pelitaidolla saa suuren potin.

Mitähän Jutta vaatii?

Minä vaatisin pankit tilille.

emni

Koko laaja porvarimedia - printattu, netti,sekä radio ja TV - on Portugalin sortumisen jälkeen masinoitu hyökkäämään SDP:n kimppuun. Porvaririntaman aivoriihi on havainnut, että Soinia vastaan on enää turha taistella. Karmein esimerkki oli tänään YLE:n klo 12:n uutisissa, missä uutisten ohella kommentaattori pisti SDP:tä matalaksi ja ylisti Kiviniemeä.
Mutta tämä on vasta alkua. Tänään TV:n inkvisiittorit yrittävät lopullisesti teilata Urpilaisen.

jussivaan

Onko parempi Kokoomuksen tai Kestustan hulabaloo tivoliin vienti kaikkine hätäpuheineen. Euroopan talouselämä on kriisissä ja kaatuu kuitenkin. Nyt on enää kysymys, missä ajassa ja kuinka pahasti se koskee kaikkia euroopan maita? Samalta se kipu tuntuu syöksyessä vuoristoradalta tai joutuessa tiikerihäkkiin.

Viilee

Haloo toimittaja, eikö Uudella Suomella tosiaan ole muuta mantraa kuin eilen aloitettu Urpilaisen ja demarien kylvetys tässä asiassa, jossa joidenkin talousviisaiden mukaan ei ole mitään lopullista totuutta. Yksi totuus on minusta kuitenkin se, että Katainen ja Kivimäki ovat jo moneen kertaan jääneet kiinni kansan harhautusyrityksistä.

kiuru

Kokoomus ja Keskusta kantavat vastuuta pankkien ja sijoittajien rahoista. Sitä niiden vastuunkanto on.

Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että hallittua velkasaneerausta tarvitaan jo nyt. Mitä pitemmälle sitä kriisimaissa siirretään, sitä kalliimmaksi se veronmaksajille tulee.

Tuomioja sanoi näistä "asiantuntijalausunnoista" tänä aamuna hyvin. On asiantuntijoita ja on asianosaisia. Wessman Nordeasta on epäilemättä jälkimäisiä.

tha

Onko se nyt niin itsestäänselvää? Nordea on kyllä aika pohjoismainen pankki, en usko että heillä juuri tässä on paljon pelissä. Paitsi jos tietysti maailman nykyinen rahoitusjärjestelmä aiotaan ajaa alas, niin kyllähän se vaikuttaa...

JAK

Pankit samaan vastuuseen, kuten normaali pulliainenkin joutuu. Jos Eurooppa rysähtää alas samalla, niin menköön. Päästäänpähän aloittamaan puhtaaltapöydältä puhtainpaperein. Paras huuhdella kaikki paska kerralla alas vieräriin. Kirpaisee kerran. Vetkuttelu vain pitkittää kipua.

Mila F

... luulet, että meille jää joku puhdas pöytä, jota järjestää?

Se tyhjiö täyttyy alta aikayksikön venäläisillä, aasialaisilla, arabeilla ja jenkeillä, jotka repivät kukin ne kappaleet, jotka ehtivät ja sen jälkeen tekevät niillä bisnestä - siis myös sinun persnahallasi. Ei saavutettuja etuja eikä mukavaa elämää vaan selviytymistaistelu.

salakankee

"Se tyhjiö täyttyy alta aikayksikön venäläisillä, aasialaisilla, arabeilla ja jenkeillä, jotka repivät kukin ne kappaleet, jotka ehtivät ja sen jälkeen tekevät niillä bisnestä - siis myös sinun persnahallasi."

kun luoja katui edellistä sileää mallia ja loi uusille asukkaille puolipallot! Niillä on helpompi taiteilla elämän myrskyissä (vihreiden toivomusaloite)

jussi vaarala

pitää muistaa

että reaalitalous lähtee kysynnästä ja tarjonnasta reaalisesta elämästä ja että yritykset eritoten pk-sektorilla toimii niin

ja että raha on vain vaihdannan väline tuossa kysynnässä ja tarjonnassa ja pankit on valtuutettu hoitamaan tuota vaihdannan välineen juoksevaa asiaa

mutta pankit ovat pilanneet roolinsa

reaalitaloutta emme voi vaihtaa - siis vaihdetaan pankit ja vaihdannanväline

ja vaihdannanvälinen joksikin muuksi siksi aikaa kunnes tyhmyyksiin sortuneet pankit ohjataan yhteiskunnassa umpiperällä olevalle sivuraiteelle ja unohdetaan sinne - aivan omasta syystään

tätä minä haluan - kun kerran töpeksivät rahan vaihdannan välineenä ja kampesivats en järjettömäksi taivastalous kuplahalliksi niin poksautetaan siihen helvetin iso reikä ja tuhotaan siihen ilmaa pumppaava pumppu

ja silloin tipahdetaan reaalitalouden varaan - jossa valtio auttaa yrityksiä niin että ne pystyvät toimimaan

näin se nyt taitaa mennä - koska vittuuntunut kansa kaikkialla maailmassa haluaa niin menevän - ja se touhu alkaa suomesta ja näistä vaaleista

Old Fargo

Urpilainen ajaa pankkienkin vastuiden korottamista.

Nyt pankin edustaja esiintyy: "Tutkimusjohtaja Roger Wessman Nordeasta arvioi Uudelle Suomelle" (uutisesta pätkä)

Lähtöasetelma on jo kestämätön. Totta kai ison pankin edustaja haluaa, että valtiot takaavat kaiken eikä pankkien tarvitsis osallistua väliaikaissysteemiin ollenkaan.

Lähdearvo Wessmanilla on nolla.

Htalk

Ei näin.

Tulevien velkasaneerauskohteiden lainojen takaaminen on suomalaisten veronmaksajien kannalta hukkaan heitettyä rahaa. Kreikkaa pidetään varmana velkasaneerausmaana. Italia on maailman 3. velkaisin maa (n. 2000 mrd.) velkaantumisaste on 120% BKT stä eli sama kuin Kreikalla.

Portugalin tilanne on täysin avoin.

Miten te arvoisa tutkimusjohtaja Roger Wessman Nordeasta voitte sanoa yhtään mitään Portugalista kun sitä ei kukaan muukaan tiedä vielä EUssa kun asiaa ei ole tutkittu?

Asian selvittäminen kestää vähintään 2-4 vkoa... kaikki muut ovat vaali spekulaatiota niin kuin myös teidän kommettinne...

Reino Alho

Yhdentynyt Eurooppa tulee aina olemaan hyvin hajanainen valtioliitto. Nyt nähdään, että varpaat ovat savea, monet muut osat rautaa.
Demareiden syyllistäminen on sekä vaalipropagandaa että liittovaltiopropagandaa. Arvelen, että eurooppalaisissa veljespuolueissa alkaa esiintyä samanlaista mieltä. Eivät ihmiset aio alistua rahamaailman orjiksi. Siksi valta tulee lähiaikoina vaihtumaan edetakaisin monissa jäsenmaissa.
Meillä lisäksi kukkoilee mahtava pieni kielipuolue, jonka ministerit esiintyvät arrogantisti. Suomea puhuvat ovat jo ennestään orjakansaa. Nyt heidät uhataan valjastaa vielä toiseen ikeeseen.
Eurooppa on löytämässä ulkopuoliset rahoittajat, sillä muuta ratkaisua ei nähtävästi ole. Siihen tarjoutuu tilaisuus, kun USA:n loputtomaan velkaantumiseen on jo alettu kyllästyä.

Täyspäinen

Demarien touhu on täysin läpinäkyvää valehtelua. Ainoa tavoite on saada valehtelemalla vaalivoitto ja sitten kääntää takki. Urpilainen, Jungner ja Heinäluoma luottavat äänestäjäkuntansa tyhmyyteen ja käyttävät sitä hyväkseen. Jos sitten ihme tapahtuu ja tulee vaalivoitto niin käännetään takki, tuetaan Portugalia ja syytetään entistä hallitusta, joka pakotti tähän.

Reino Alho

En tiedä mitä tekevät vaalien jälkeen. Enkä yritä edes arvatakaan. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että tekevät sitten niin kuin parhaaksi näkevät.

Sanon vain, että sekä nykyajalta että menneisyydestä löytyy runsaasti hyviä esimerkkejä "yhden ainoan totuuden hallituksista". Poikkeuksetta sellainen liikuttava yksimielisyys on osoittautunut harharetkeksi ja siis ihmisille pahaksi. Sitä minä vain ihmettelen, että mistä ihmeestä tällainen solidaarinen yksituumaisuus nyt on polkaistu esiin, kun kaikki kannattajat entuudestaan tunnetaan vain omien etujensa ajajiksi?

tha

"Niin vastenmielistä kuin se onkin on tämä yhteisvastuun kanto pakko hyväksyä omankin etumme vuoksi – edellyttäen, että voimme luottaa siihen että velkojen uudellenjärjestely on myös tulossa."

Tuomiojan blogia kannattaa tosiaan lukea... Tuo nyt on aika selvää tekstiä. Että katsotaanpa nyt kun tulee jatkossa lisätietoa aiheesta. Eivät Kiviniemi&Katainen nyt voi ihan kaikkea tosiaan huudella.

Tämä lisäksi Erkki toteaa jotain mikä tuntuu todellakin monelta unohtuvan

"Vaalien allakin pitää muistaa suhteellisuus ja pidättyä miljardimenetyksillä uhkailusta"

Salon Petri

Vasta vaalirahoituksen salaisuudet koko 2000-luvulta avaamalla päästään tilanteeseen, jossa voidaan arvioida ensimmäistä kertaa maan tapaa rehellisyydessä ja avoimuudessa.

Edelleenkään emme tiedä monien ministereiden ja kansanedustajien omien vaalikampanjoiden vaalirahoittajia; eduskuntavaalien 2007 osalta. Siten maan tavan mukainen vaaliraha doping jatkunee entistä kiivaampana. Kepun uudet kasvot ovatkin vain vanhat maskeissaan?

Otan esimerkeiksi viime eduskuntavaaleista muutamia pääministeripuolue keskustan ministereitä:

(HUOM! henkilökohtaisten vaalibudjettien kasvuluvut lista viimeiselläkin huikeat!)

Liikenneministeri Anu Vehviläinen – kasvuprosentti 237,94 %
* oma toteutunut vaalibudjetti 23 400 euroa vuonna 2003 (varalle)
* oma toteutunut vaalibudjetti 79 080 euroa vuonna 2007

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki – kasvuprosentti 123,12%
* oma toteutunut vaalibudjetti 30 850 euroa vuonna 2003
* oma toteutunut vaalibudjetti 68 834 euroa vuonna 2007

Pääministeri Mari Kiviniemi – kasvuprosentti 94,74 %
* oma toteutunut vaalibudjetti 33 887 euroa vuonna 2003
* oma toteutunut vaalibudjetti 65 991 euroa vuonna 2007

Hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli – kasvuprosentti 70,37 %
* oma toteutunut vaalibudjetti 29 196 euroa vuonna 2003
* oma toteutunut vaalibudjetti 49 744 euroa vuonna 2007

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen – kasvuprosentti 35,59 %
* oma toteutunut vaalibudjetti 35 889 euroa vuonna 2003
* oma toteutunut vaalibudjetti 48 771 euroa vuonna 2007

Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula – kasvuprosentti 28,15%
* oma toteutunut vaalibudjetti 37 649 vuonna 2003
* oma toteutunut vaalibudjetti 48 248 euroa vuonna 2007

- Rehulan edeltäjä sosiaali – ja terveysministerinä, Kelan nykyinen pääjohtaja
Liisa Hyssälä – kasvuprosentti 16,16%
* oma toteutunut vaalibudjetti 42 192 vuonna 2003
* oma toteutunut vaalibudjetti 49.011 euroa vuonna 2007

Vaalirahoittajat voidaan edelleen täysin laillisesti kertoa takautuvasti. Ilman eurorajoja ja sanktioita. Lakihan on käsittääkseni vielä demareiden laatima!

Lisätiedot avoimesta internetistä hakukoodilla - 414/2000

tai suoraan Suomen johtavan ajatushautomon Twitteristä:
http://twitter.com/Suomi2017

karina

annettu mm. eläkeyhtiö Ilmariselle ja he on sijoittaneet ne kansainvälisille markkinoille ja luultavasti eu-alueelle suurimman osan. Ts. jos haluatte, että eläkerahanne menevät niin kannattakaa Urpilaista ja SDP:tä ja heidän ajamaa vaihtoehtoa he järjestävät velkasaneerauksee koko euroalueen ja siinä menevät sijoittajien rahat, eli myös Suomalaisten työläisten eläkesäästöille käy ns. kylmät! hallelujaa,

jarmolauros

Veronmaksajien kiristystä on uhkaaminen lamalla ja kaaoksella, nyt jo kolmannen kerran, jos emme tue Portugalia.
No, sieltä jostain välimereltä on tullut paljon hyvää, jonka ohella mafiakin.
Kolmas kerta nyt toden sanoo, eli liitykäämme pian saajien puolelle. Ei missään kunnioiteta hölmöä maksajaa.

karina

Luojan kiitos Halonen siirtyy vuoden päästä kaiketi kallioon kirjoittelemaan muistelmia ja toivoo, että joku demaritoimittaja tulisi aina silloin tällöin kysymään "asiantuntijalausuntoa" vaikka piirakan paistoon. YK tai muistakaan viroista Halosen on turha haaveilla avuttomuus kansainvälisillä markkinoilla on havaittu kyllä muuallakin kuin Suomessa ja ehkäpä juuri parhaiten muualla.

järkevästi ajatellen

pelastus,ja nyt Kreikka,Irlanti ja Portugali pitäisi heti laitaa saneeraukseen .
Ja sen jälkeen sittensamantien selviäisi mitkä pankit pitää saneerata, Lisäksi lisää saneerattavia maita tulisi
Espanja , Belgia , Italia.
Ja kyllä hyvinpian saneeraus vuoron tulisi myös Ranska ja mutamat muut.
Suomenkin vuoro tulisi ennen pitkää.
Mutta olisi hyväksi kun velat sanee rattaisiin ja näin nille saataisiin pitkä maksuaika pienellä korolla.
Ne jotka noita rahoja todella ovat sijoitaneet ei niitä tarvi siksi on ihan sama vaikka kaikki velat saneerattaisiin heti ja kokonaan pois.

Htalk

Jos suomalaiset äänestäjät antavat Portugalille apua äänestämällä pankkien riskien ottamista veronmaksajien harteille , ovat he sen myös ansainneet...

Väliaikainen vakausrahasto: Mielenkiintoista on että nämä Kreikkaa ja Portugalia lainottaneet saksalaiset ja Ranskalaiset pankit eivät ole valmiita menettämään senttiäkään.

Senttiäkään Ranskalaiset ja saksalaiset pankit eivät anna periksi ennen vuotta 2013 vaan lähtevät siitä että heidän riskinsä katetaan myös suomalaisten veronmaksajien piikistä.

JoukoS

Katainen:
Tämä on kyllä kaukana suomalaisesta vastuullisesta kulttuurista ja ajatustavasta, jossa on totuttu velat hoitamaan", Katainen sanoi Unkarin Gödöllössä, jossa EU-maiden valtiovarainministerit pitävät kokoustaan.

Svenska Dadbladet:
Finansminister Anders Borg är i dagsläget inte beredd att öppna plånboken för Portugal, som Sverige tidigare gjort för Irland, Island och Lettland.

eli Ruotsin valtiovarainministeriö toteaa etteivät he valmiita avaamaa piikkiä Portugalille kuten eivät tehneet Irlannille, Islannille tai Liettuvalle.

KATAINEN ON TÄYSIN VASTUUTON kansainvälisten pankkirien joukupoika joka on valmis myymään oman maansa täyttääkseen heidän pohjattoman ahneutensa.

Kiusallinen muisti

Euroalueelle vienti on 12,1% BKT:stä.

Viennin osuus BKT:stä on 38 %.

Suomi tarvitsee oikein arvostetun valuutan voidakseen kasvattaa vientiään euro- ja EU-alueen ulkopuolisiin maihin.

Kreikka, Portugali, Irlanti, Saksa, Ranska, Italia ja espanja tarvitsevat yliarvostettua euroa, välttyäkseen ylisuuren velkataakan kasvamiselta kestämättömäksi näille valtioille ja niiden maiden pankeille.

Suomi pärjää ilman euroa ja EU:ta, Suomi ei pärjää jos mene mukaan maksamaan toisten hirveitä lainoja. Joita niiden kansantaloudet eivät kestä, vaikka ne ovat moninkertaisia Suomeen verrattuna.

Hallitus luulee Euroopan vakausrahaston 80 miljardia tulevan pilven päältä!
Pankki- ja yritystoimintaa ei voi rinnastaa suoraan kansantalouteen.
Kansantaloudella on aivan omat lainalaisuutensa.

Eli 2 miljardia euroa, (vakausrahaston alkupotin summa), vaikuttaa kotimaisessa kansantaloudessa yli kymmenellä miljardilla eurolla, luoden työpaikkoja ja lisäten hyvinvointia siten että veroja kertyy enemmän ja työttömyyskorvauksia ja toimeentulotukia tarvitsee maksaa vähemmän. Hyvinvointi kasvaa!
Kun tämä 2 miljardia kerätään veroina yhteiskunnasta, jotta se voidaan maksaa ulkomaille, on sillä sama vaikutus kun yllä, mutta negatiiviseen suuntaan, se heikentää kansantaloutta yli 10 miljardilla vuodessa.
Näiden toimien vaikuttavuus ero, delta, on 20 miljardia euroa. Eli 2 miljardia ulkomaille esiintyy kotimaisessa kansantaloudessa jopa kymmenkertaisen eli 20 miljardina.

Näin koska, kun kansantalouteen sijoitetaan rahaa, toimeentulotukien, työllistämistukien, työttömyyskorvausten, lapsilisien, yritystuilla pienille- ja mikroyrityksille, tämä raha tekee työtä taloudessa. Kansantalouteen sijoitettu raha kiertää siinä, ostajalta myyjälle, kuusi kertaa vuodessa. Joka kerta kun raha vaihtaa omistajaa, siitä kuulu maksaa veroja, vähintään alv:n 23 %.
Keräämänsä verot valtio palauttaa kansantalouteen, palkoina, tukina, korvauksina, valtionosuuksina j.n.e, näin kierto jatkuu.
Tämä pätee kaikkeen maasta pois vietävään rahaan.
EU maksut, laittomat ja lailliset, kehitysapu, pankkituet, rauhaan pakottaminen, rauhanturvaaminen, lähialue tuet, maahanmuuton ulkomaille suuntautuva osuus, yli suuret YK:n ja sen alajärjestöjen maksut (USA ja Britannia ei maksa alkuunkaan kaikkia osuuksiaan), yli paisunut ulkomaan edustustojen kustannukset, yli suuret maailmankauppajärjestöjen maksut, ETYJ jäsenmaksu osuus tarkistettava oikeaksi, Nato operaatioihin ja rauhaan pakottamisen kustannukset j.n.e.
Kun näistä leikataan 2 miljardia ja sijoitetaan Suomen kansantalouteen, niin se näkyy 20 miljardina kansantaloudessamme.
Kun suunnitellut 16 miljardin takuut Euroopan vakuusjärjestelmään realisoivat maksettavaksi, se rasittaa Suomea todellisuudessa 160 miljardilla kansantalouttamme heikkenemisenä.
Kun lopullinen 80 miljardin takuut Euroopan vakuusjärjestelmään realisoivat maksettavaksi, se rasittaa Suomea todellisuudessa 800 miljardilla kansantalouttamme heikkenemisenä.

Tässä selvä syy miksi vain Perussuomalaisten leikkauslista toimivat, kun rahat leikataan ulkomaan maksuista!

Kiviniemi raivostui kun Ålandsbanken Asset Managementin johto puhuu totta. Kreikka raivostui kun totuus tuli lopullisesti julki. Lontoon pankkiireille jaetaan Super Bonuksia niistä rahoista joilla Kreikkaa ja Irlantia lainoittaneet pankit pelastettiin. Kreikan, Espanjan, Italian ja portugalin harmaat taloudet ovat moninkertaisia Suomeen verrattuna. Heidän harmaat taloudet tuottavat pimeätä hyvinvointia ja elintasoa kotimaissaan, vaikka ei kasvatakaan varsinaista kansantaloutta ja näkyvää elintasoa kotimaissaan.
Kaikki EU maksut ja velvoitteet määräytyvät tämän näkyvän kansantalouden ja elintason/asukas mukaan, myös nämä Kataisen kylvämät tuki miljardit näille harmaantalouden maille. Suomeksi sanottuna, Katainen syytää tukeaan maille jotka, kuten Kreikka on paljastanut, on antanut tahallaan väärää tietoa tilastaan ja maksaa kaikki EU maksunsa alimittaisina suurien harmaiden talouksiensa vuoksi.

Jonka lisäksi ne saavat myös ylimitoitettuja tukia EU:lta johtuen näistä suurista harmaista talouksistaan.

Suomi on mukana systeemissä, jossa sitä kusetetaan molempiin suuntiin, lailliset tuet Suomeen määräytyvät liian alhaisina ja maksut liian korkeina, johtuen näistä huijaavista maista joita Katainen on nyt avokätisesti tukemassa.

Katainen paljastuttuaan vaalirahoitus kuvioista totesi, nyt ei vaaleja voi järjestää kun on paha lama, jonkun täytyy kantaa vastuu ja ei ole aikaa järjestää vaaleja.
Todellisuudessa Katainen jäi pitämään vallasta kiinni ja jakamaan rahaa kavereilleen, piittaamatta mitään varsinaisesta vastuullisuudesta politiikan moraalia kohtaan.

Kun muistellaan vaalirahoitus sotku läpi ja muu mädännäisyys hyvä veli kuvioineen, niin vääjäämättä joudun epäilemään sitä mahdollisuutta että Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi ovat rikollisjärjestöjen johdossa joita ylimmät laillisuuden valvojat maassamme suojelee.
Suomi voi pärjätä samoilla sopimuksilla kuin esim. Norja, Sveitsi ja Ruotsi, omalla valuutalla!
Kun Euro kaatuu, Suomeen ei tule työttömyyttä ja lamaa!
Kun Euro alueiden yliarvostettu valuutta lakkaa olemasta, Eurooppa alkaa
ostaa Eurooppalaisilta ja EU:n ulkopuolelta tuleva tuonti vähenee
rajusti.
Vienti Euroopasta Aasiaan ja Amerikkaan ja muualle kasvaa voimakkaasti
Euroopan kulutus ei juurikaan vähene, vaan se tuotetaan Euroopassa, kuten
Suomessa. Joten EU alueen työttömyys vähenee alle puoleen, josta johtuen
Euroopan alueen ostovoima kasvaa useita prosentteja niillä aloilla jotka heijastuvat suoraan työllisyyteen ja valtaosan kansalaisista hyvinvointiin.
Kansantaloudet tervehtyvä voimakkaasti, ja yli suuret hallinto-organisaatiot voidaan puolittaa rasittamasta valtioiden taloutta.

Ruotsi menestyy omalla valuutalla paljon paremmin kuin Suomi eurollaan, Norja ja Sveitsi menestyvät EU:n
ulkopuolella ja omilla valuutoilla paljon paremmin kuin Suomi jopa paremmin kuin Ruotsi.
Euron kaatuminen ei ole tuhoisaa kansoille Euroopassa vaan pankkiireille ja Heitä hännysteleville poliitikoille.
Jos pelastetaan moraalia vailla olevat sijoitus hurjastelijat, mikään ei muutu vaan sama toistetaan uudestaan ja uudestaan pitkin Eurooppaa ja
jopa koko maailmaa.
Nyt on aika laittaa tälle kansalaisten kusetukselle ja uhkailulle piste.
Suomi on aivan liian pieni, jotta sen omat edut otettaisiin tasapuolisesti huomioon EMUN jäsenenä. Kun sääntöjä, joihin Suomi sitoutui, ei noudateta Suomen edut kärsivät oleellisesti ja pysyvästi!

Filemon

Jos uskomme HS:n tämän päivän uutisointia - ja miksi enmme uskoisi - niin Kreikan, Irlannin ja Portugalin lainoista n. 700 Mrd on ulkomaisista pankeista.

Tämä antaa hyvä pohjan ymmärtää esimerkiksi sen, miksi Goldman Sachs ja muut pankit kiittelivät ensimmäisinä Portugalin päätöstä hakea apupakettia.

Nämä saalistajat ovat muutaman vuoden aikana perineet 5-6 % normaalia korkeampana korkona näiden maiden kansoilta vähintään 100 Mrd euroa. Nyt olisi maksun aika, kun riski realisoituu, mutta kas kummaa - kuka maksaa! Eurooppalaiset veronmaksajat ja ko. maiden tavallinen kansa! Kyllä mielestäni kerätyllä ylimääräisellä korkopotilla pitää pystyä osallistumaan myös riskin maksuun.

Jyrki Kataisen mielipiteen kyllä ymmärrän, koska kyllähän kapitalistiveli aina toisen veljen pelastaa, mutta kepun osalta kyllä menee jo yli hilseen. Pannaan koko Euroopan veronmaksajat maksamaan pankkien riskinotto sen sijaan, että vaadittaisiin vähän rahamiehiäkin mukaan:-(

Aivan kuten Urpilainen sanoi. Nyt on haettava neuvotteluissa sellaista hallittua velkajärjestelyä, missä mukana ovat myös rahoittajapankit niin pidennettyinä takaisinmaksuaikoina kun alennettuina korkoinakin.
Luuletteko, että tuollaista ratkaisua ei neuvotteluissa löydy, jos vaihtoehtona on koko roskan kaatuminen.

Minä vanhana työmarkkinamiehenä uskallan väittää, että tuossa neuvottelussa järki voittaa, ja aletaan katosmaan myös muita maksajia kuin tavallinen kansa!

Brandheim

Ei Soinin kannattajat hyppää pilvenpiirtäjistä alas,ovat sen verran köyhiä, että ei ole tarvetta.Mutta entä ne, jotka Soinia vastustavat, onko heillä tarvetta itkeä omaisuutensa perään? Taitaa parku johtua tästä,kun Soinia mollataan joka papukaijapelle osiossa.

Brandheim

Kaikki osaavat kirjoittaa ja laskea .Vaikka maailma kääntyisi pankkihuijareitten takia nurin.Meilla on maa missä voi viljellä ,kasvattaa kotieläimiä,metsästää, rakentaa taloja,hoitaa vanhuksia etc.
Meillä on myös varallisuutta,mitä helvettiä te pelkäätte,Soinia??miksi?
Mies sanoo että takuiuta ei anneta niille jotka eivät asioitaan hoida.
Ei Suomessakaan saa lainaa jollei pysty hoitamaan asioitaan.
Tehdään verolapuille lisäruksi.Ne jotka haluavat lainata EU:n pankeuille ja toinen jotka eivät.Jos sanktioita tulee niin ruksi kertoo mitä mieltä oli jka kenelle maksu lähtee.
Minun ruksi menee. Ei takuu rahoja .Tapanainen laittaa ruksinsa Takuulle.