Moottoritien yli pyyhkäissyt erikoinen hiekkamyrsky aiheutti Rostockissa Saksassa liikenneonnettomuuden, jossa menehtyi kahdeksan ihmistä ja kymmeniä loukkaantui. Onnettomuudesta kertovat BBC ja Der Spiegel.
Kaikkiaan onnettomuudessa vaurioitui tai tuhoutui 80 autoa, joista peräti 20 syttyi tuleen.
Joukkokolarin aiheutti autobahnille -saksalaiselle moottoritielle - puhaltanut hiekkamyrsky, joka nousi läheiseltä pellolta. Silminnäkijät kuvailevat myrskyn pimentäneen näkyvyyden tiellä täysin.
- Yhtäkkiä edessäni oli musta hiekkaseinä. En nähnyt mitään, ja pian törmäsin edelläni olevaan autoon, yksi autoilija kertoi BBC:lle.
- Näkyä on vaikea kuvailla, sillä en ole koskaan nähnyt mitään sellaista.
Onnettomuutta pahensi se, että yksi kolaroinut kuorma-auto kuljetti herkästi syttyvää ainetta. Aine leimahti liekkeihin ja levisi muihin ajoneuvoihin nopeasti.
Der Spiegel kertoo loukkaantuneita olevan noin 100.
Hiekkapilvi nousi puuskatuulessa Rostockin läheiseltä pellolta, joka oli juuri kynnetty. Pohjois-Saksassa on ollut erittäin kuiva kevät.



Kommentit
Hiekkamyrskyhän ei tappanut
Vaan ketjukolari, joka todennäköisesti johtui liian pienistä turvaväleistä, kuten aina.
Tuttava kertoi Saksan
Tuttava kertoi Saksan poliisin suhtautuvan turvaväleihin huomattavasti tarkemmin kuin Suomessa. Olivat saaneet rahallisen muistutuksen liikennesääntöjen rikkomisesta (huom ei ylinoopeudesta kuten kotimaassa lähinnä on tapana).
Hiekkamyrsky sulkee näkyvyyden täysin
Olen ajanut Meksikossa "hiekkamyrskyn" läpi. Se on kuin hiekkaseinä ja ainoa keino oli pysytellä tiellä oli tunnustella renkailla asfaltin oikeaareunaa. Hiekka myrskyssä ei näe juuri tuulilasinpyykijöitä pidemmälle.
Suomessa lumimyräköitä
Saksassa ei voine olla niin runsaita hiekkamyrskyjä. Meksikossakin pitäisi pysäyttää auto tien laitaan eikä seikkailla hiekkapilvessä.
Viisastelua väärässä paikassa
Muuan voisi hypätä vaikkapa Rostockin laivaan katselemaan mahdollisuuksia eikä viisastella ja neuvoa. Tietysti tyhmiähän sakut ovat ja vielä se turvavälikin. Huolehdi mieluummin omastasi.
Väärä paikka?
Miksi pitäisi kaunistella? Täällähän on tapana sanoa asiat suoraan. Johan se Suomen kolarien yhteydessä todettiin, mikä näiden perimmäinen syy on. Ei ole Suomessakaan aina "mahdollisuuksia" eli ruuhkia on täälläkin ajoittain.
Tyhmiä ollaan kaikki, jos ulkoapäin toimiamme arvioidaan. Parantamista on aina.
Ymmärryksien pimeydestä, perintöosien valkeuteen.
Sananlasku: Maalla ollaan viisaita, kun merellä vahinko tapahtuu. Tyynellä valtamerellä, näin niin valtavan lintuparven, joka lensi n. 1000 jalan (300 metrin) tasolla monikerroksisena ja ainakin hehtaarin kokoisena laumana. Ne pimensivät lähes luotisuoraan paistaneen auringon ohilentoajaksensa niin, että pimeys oli lähellä pilkkopimeyttä.
Muuan sanoo, ettei pimeys aiheuttanut Rostockin kolaria, mutta hänpä voisi itse kokeilla autonajoa, pilkkopimeällä tiellä valot sammutettuina ja väistellen tielle ennakolta asetettuja betoniporsaita, kuinkahan sujuisi?!
Kirjoituksellani on myöskin iankaikkisuusnäkökulma, joka opettaa avaamaan ihmisten silmät, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan etsintään, että he saisivat Jeesukseen uskomalla syntinsä anteeksi, sekä perintöosansa pyhitettyjen joukossa, Apostolien teot 26:18.
Ilmastonmuutosta
Tällainen hiekkamyrsky keskellä Saksaa on ihmisen aikaansaannosta. Koskaan ennen historiassa ei Saksassa ole hiekkaa tuulen mukana lennellyt, eikä ennen 1900-lukua ollut yhtäkään ketjukolaria moottoriteillä. Tämä on ihmisen aikaansaamaa ilmastonmuutosta. Kuivaa on, koska on kuuminta ikinä - tajuaahan sen nyt tyhmempikin. Jotain maksua voisi jollekin tästäkin antaa, ettei tämä toistu.
Hiekkamyrsky?
Tuuli nosti pellolta maa-ainesta ilmaan. Eiköhän se ollut pikemminkin hienojakoista multaa eikä hiekkaa?
Pölhölandia
minut pysäytti liikenne poliisi, joka mittasi nopeuksia.Olen ajanut ammatillisesti yli 40 vuotta rikkeettömästi.Nyt tuli sakko Lohjalla tasan 80 km/h.Tiedän tasan tarkkaan, että en aja ylinopeutta koskaan tasan mittarissa,aina alle.Olen ammattiautoilija.Minulla oli rako 5-6 auton jonoon ,jotka ajoivat samaa nopeutta, mutta minulla oli kokoajan noin 20 metrin rako.Autojono oli keskinmäärin 6-10 metrin välimatkalla, josta ei voi ottaa nopeuksia sekoittamatta koko pakkaa.Minun vika oli,että lähestyessä toisten jarruttaessa, jarrutin itse vain moottorilla toiset jarrutti normaalisti.
Seuraavana päivänä oli peräänajo kolari samassa paikassa ja seuraavana ketjukolari.
Minä olin ainoa joka ajoin oikein kun pidin turvallisuusvälin. Minua rangaistiin siitä.
Suomessa ei saa käyttää hätävilkkua liikenteessä ,vaikka se on kehitetty varoittamiseen.Järjetön sääntö.Se toimii Saksassa usemman kilometrin autojonossas muutamassa sekunnissa ja olisi pelastanut Suomessakin tänä keväänä useita autoilijoita.
Säännöt on järjen korvike
Sitä käyttävät varsinkin poliisi ja muut virkamiehet.
Oliko riittävä turvallisuusväli?
Jos oikein ymmärsin, ajoit tasan 80 kilometriä tunnissa, ja pidit turvavälin 20 metriä edellä ajavaan autoon?
Liikenneturva suosittelee 4 sekunnin turvaväliä 80 km/h nopeudelle, sinulla taitaa olla noin sekunti. Parempi tietysti kuin edellä ajaneillasi.
Aivan
Poliisi mittasi ko nopeuden ja minä väitin että ajoin alle 80 km / tunnissa koska nopeuteni on aina tasanopeutta alle 80 km tunnissa. joten nopeuteni on ollut noin virhemarginaalin ja mittarin näytön olleen noin75-73 km tunnissa jolloin pystyn hyvin hidastamaan muiden jarruttelessa nopeuksiaan. Minulla ei ole mitään todisteita ko .tapahtumasta joskaan polisillakaan ei ole näyttöä,koska pyysin mittauksien paperitulokset joita ei vain löytynyt.Luuletko että olen 40 vuotta hurjastelut ja se ei ole näkyny sakkorekistereissä.EI vain ole näyttöä 40 vuoden väärin ajoista ja yhtäkkiä on.Nyt olen muuttanut käyttäytymistä ja yksikään ei enään kiilaa edelleni ,olen asentanut kameran kojelaudalleni jolla kuvaan nopeuteni ja kiilaajat.Näin toimin, että en maksa yhtään mielipide sakkoja ,en edes epäilijöiden sakkoja.Se on varma ja omani oikeuden tulen pitämään,viisastelijoita löytyy aina.
Paljonko poliisin mittari näytti?
En väittänytkään, että olisit ajanut ylinopeutta. Arvostan suuresti autoilijoita, jotka malttavat pysyä sallituissa nopeuksissa. Mieluiten vielä niin, että ajavat tasaista nopeutta, johon näytät pyrkineen jonoista huolimatta.
Olen vain havainnut, että välimatkojen metrimääräinen arviointi on vaikeaa (ja pääsääntöisesti tarpeetonta). Eli jos 80-nopeudella jono on selvästi liian lähellä toisiaan, autojen väli saattaa silti olla 20-30 metriä, ja jos sinä pidit selvästi isompaa väliä, oletan että väli seuraavaan on ollut jotain 40-50 metriä.
Sakottiko poliisi sinua ylinopeudesta, ja paljonko väitti nopeuden olleen?
Oho !
Ja minä kun olen aina luullut, että kuljettaja on se joka aiheuttaa onnettomuudet. Saksassa näköjään ei päde luonnonlait.
Ilmastonmuutosta vähättelevät pipertäjät
voivat enää kysyä lompakot ojossa: Minne saa maksaa?
Ei tarvitse kysyä. Laskutus hoidetaan varmasti.