Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei aio pyytää anteeksi talouskomissaari Olli Rehniltä. Rehn vaati torstaina Soinilta anteeksipyyntöä tämän eilen esittämän Bobrikov-vertauksen vuoksi.
- Arvostelua on kestettävä julkisessa asemassa. Anteeksipyyntöä ei tule, sanoo Soini Uudelle Suomelle lyhyesti tekstiviestitse.
Rehnin mielestä hänen vertaamisensa Nikolai Bobrikoviin on "paitsi loukkaavaa kaltaiselleni isänmaalliselle miehelle myös vaarallista vihapuhetta viittauksella murhattuun ihmiseen". Bobrikov oli Suomen kenraalikuvernööri, joka surmattiin kesäkuussa 1904. Bobrikov ajoi Suomessa venäläistämispolitiikkaa viime vuosisadan alussa niin kutsutulla sortokaudella.
Timo Soinin mielestä väite vihapuheesta on ylilyönti ja kertoo Suomen muuttuneen "loukkaantumisen yhteiskunnaksi".
–Kun Esko Ahoa sanottiin Kannuksen Kennedyksi, ei kenellekään ensimmäisenä tullut mieleen Lee Harvey Oswald, hän toteaa.
Soini ihmettelee sitä, että Rehn ei ole ollut häneen yhteydessä henkilökohtaisesti.
–Voisihan sitä soittaa ja henkilökohtaisesti esittää mielipahansa. Mutta Rehn halusi maksimoida asian julkisuuden, ja onnistui siinä. Vielä illalla kukaan ei kiinnittänyt tähän [vertaukseen] huomiota, Soini katsoo.
Soini totesi eilen vertauksen perustelluksi, koska Kreikka on EU:n "taloudellisesti miehittämä". Rehn puolestaan on Soinin puheessa EU:n käskyläinen, joka ajaa Kreikkaan tukipaketin edellyttämiä säästötoimia.
–Ja vaatii puolueet sitoutumaan säästöihin ihan riippumatta siitä, mitä kansa äänestää keväällä, Soini sanoo.


Kommentit
Ennalta järjestetty sketsi, ettei asiasta tarvitse keskustella.
Miten ihmeessä Us.fi menee lankaan ja kuittaa eilisen keskustelun tällä typerällä "kiistalla"? Tekisittekö asiajutun itse ohjelmasta? Kiitos.
Tuo pitänee paikkansa
EU:n kaksois-juoksupojat Soini ja Rehen saavat rauhassa laukoa aivan mitä sylki suuhun tuo.
Tässä Suomen maassa on tällä hetkellä vain yksi mies, jota rahaherrat pelkäävät ja kauhistelevat, niin Suomessa kuin rajojen ulkopuolellakin.
Hän on Tohtori Paavo Väyrynen ja hänen perussuomalaiskansalaisten täysi luottamus.
Aihetta olisi
Bobrikoviksi sanominen ei ole arvostelua, vaan nimittelyä.
Bobrikoviksi nimittely oli
Bobrikoviksi nimittely oli varmaankin tarkoitettu kehumiseksi, koska nykyäänhän persut yrittävät aivan panslavistisessa hengessä korvata pakkoruotsin pakkovenäjällä.
Veli-venäläisten kautta Suomi saavutti
nykyisen kaltaisen itsenäisyyden, tämä on taivahan tosi. Sveeduilta jäi vain häntä oven väliin tuossa itsenäistymisprosessissa. Tämä prosessi on vielä kesken ja näyttää siltä että vihdoin Suomem itsenäistyminen -kaikesta pakkosyötöistä - toteutuu käynnissä olevan EU-prosessin avulla.
Enpä ihmettelisi jos tämä ns. vit***aa niin hurreja kuin viher-puna-kommunistejäkin.
Sinulla on siis viher-puna-kommunisti-ongelma.
Kävi aikanaan nimittäin niin ikävästi, että Suomen itsenäisyyden tunnustamisasiakirjan allekirjoitti muuan kommunisti, jonka nimi oli Lenin.
Mieltäni aina lämmittää kun ja jos
joku kertoo onglmani, tällöin hän mitä ilmeisimmin on muotitermein ns. 'alan asiantuntija'. Ratkaisuja tällöin elämän arki ja reaali uudistuksiin on paljon helpompaa lähteä etsimään ja hakemaan kun on myös toinen joka ymmärtää jotain.
Kommunisteille arkinen työ on yhtä tervan juontia, joten heidän tapansa on käydä aika-ajoin putsaamassa naapurin rakentamat maat ja mannut, uskotellen näin tekevänsä 'palvelusta kansalle'.
Saksalaisuuden merkitys
Kansallisuusaatteen synty oli keskeisiä tekijöitä myös Suomen syntymiselle. Saksalaiset folosofit Hegel etunenässä olivat kansallisuusaatteen kehittelijöitä. Suomalaiset kansallisromantikot kävivät hakemassa oppinsa Saksasta ja saksalaisten yliopistojen vaikutus suomalaisiin yliopistoihin ja oppineisiin oli kiistatonta. Meidän ihailemamme kansallisrunoilijat ja kansallisfilosofit sekä taiteilijat tosiasiassa vain sovelsivat saksalaista ajattelua. Suomen kansallisen heräämisen kannalta tärkeintä ei ole ollut siis Ruotsi tai Venäjä vaan nimenomaan Saksa.
--
Oikeassahan Soini on - jälleen kerran. Olli Rehn on bulvaani, jonka tehtävänä on saada pankkien saatavat Saksaan ja Ranskaan. Ja tämä tapahtuu nyt myös Suomen kansan kustannuksella.
Juu, kyllä Iivisniemen
Juu, kyllä Iivisniemen Jabba the Hut tietää
Kaikille niille joita pakkoruåtsi ei ole vielä typerryttänyt
http://news.bbc.co.uk/2/hi/programmes/hardtalk/9675069.stm
kohdasta 01.28 eteenpäin
Isänmaallisuutta?
Oikein
Mitä Olli Rehn itkee, kyllä hänen asemassaan olevan ihmisen pitää kestää palautetta. Hänhän on EU:n palkkalistoillakin ja edustaa EU:ta. Soini on täysin oikeassa. Onkohan Rehnillä väärä käsitys siitä mitä suuri osa Suomalaisista hänestä ajattelee. En minä ainakaan näe tässä vihapuhetta,
Ymmärrän
Ovatko EU:n komissaarit siis bobrikoveja? Epäilemättä niiden mielestä, joille EU:hun kuuluminen merkitsee pakkovallan ja sorron alla elämistä.
Miksi Olli vinkuu
...EU:n touhut ovat tuottaneet Suomelle miljarditolkulla tarpeettomia kuluja ja takauksia.
Ollin pitäisi pyytää Suomen veronmaksajilta anteeksi aiheutettua vahinkoa ja ryhtyä tarvittaviin toimiin vahingon korvaamiseksi.
Julkinen virka ja arvostelu
Timo Soini sanoo, että "julkisessa virassa pitää kestää arvostelua". Hän siis tarkoittaa, että komissaarin nimittely Bobrikoviksi on arvostelua.
Minusta ei ole. Se sikamaista nimittelyä, herjanheittoa. Soini saa toki näillä "letkautuksillaan" kansalaiset naureskelemaan. Soini on kuitenkin juuri näillä "leikkipuheilla" ja "riimittelyillään" avannut persujen pandoran lippaan. Sen seurauksena perussuomalaisten suunnalta lentelee harva se viikko herjauksen tasoisia kommentteja.
Jotkut istuvat niistä vastaajana oikeudessa. Toiset ovat hyllytettynä puoluetoiminnasta ja joku jopa potkaistiin juuri kokonaa pois puolueesta.
Soini edistää harvinaisen alamittaista poliittista kulttuuria, joka ei ole kunniaksi Soinille itselleen, eri perussuomalsille eikä Suomellekaan.
Nimittely ei ole arvostelua, Timo!
On Soiniakin nimitelty
Moni, kuten minä, on sanonut Soinia messiaaksi, jota hän toki onkin. Vaan hyvin ei käynyt hänellekään ainakaan täällä ajassa.
NIMIMERKKI SNIPER
Onko nimimerkkisi tarkoitettu uhkaukseksi?? Ja nimenomaan TS:a kohtaan?
Voisithan sen laittaa samantien kotimaisella kielelläkin....
Rättilaukauksia
Noh, antaapi kuitenkin olla, Soini siinä vaan käynnisti persujen kunnallisvaalikampanjan; henkilökohtaisia tolvaisuja, valehtelua, panettelua ja tekohauskoja huitaisuja. Näitä nyt sitten saamme kuulla vaaleihin asti, mutta ehkä vähemmän syksyn rättilaukausten ja lopullisen tussahduksen jälkeen.
Ei tietenkään osuvaa
Ei tietenkään osuvaa vertausta tarvitse anteeksi pyydellä. Olli voisi pyytää suomalaisilta anteeksi epäisänmaallisuuttaan.
Soini on vain suunsoittaja !
Soini ei ole kyennyt muuhun kuin suunsoittoon milloin mistäkin, useinmiten jälkeenpäin.
Tekijäksi ei miehestä, saati puolueesta ole.
USarin ristiretki Persuja
USarin ristiretki Persuja vastaan jatkuu:) Kunnioitettavan sitkeitä olette, siitä pointsit.
Eikö tässä maassa ole hieman tärkeämpiäkin asioita uutisoitavaksi? Tai sitten olen väärässä....
Tärkeämpi uutisointi
Tärkeämpi uutisointi olisi takertua Olli Rehnin mainintaan että vakuusrahastojen pitäisi toimia rinnakkain (A-studio, useat ulkomaalaiset talouslehdet).
HALOO!!! Rahastojen koko kasvaa 750 --> 1250 miljardia, ja Suomen vastuut kasvaa +14 Miljardia euroa!!!! Herätys US toimitus, tässä teille uutinen jota ei ole vielä muualla noteerattu!!!
Soini osui naulankantaan.
Valehteleva ja ärsyttävä Suomi syöjä tuo Rehn. Ajattelee vain omaa uraansa ja etuaan. Suomesta viis veisaa.
http://www.youtube.com/watch?v=4vglCHcZuCQ
ja kohdasta 0.32 eteenpäin selviää Bobrikoff nimityksen 100% oikeutus.
Osuvasti!
Nyt on myönnettävä, että Soini veti oikeasta narusta!
Tässä on tullut mieleen
Kun moni sanoo olevansa isänmaallisia, ketähän kaikkia siellä Tiitisen listalla oikeen on...
Johooo...
Kyllä, töh, Olli, töh, Rehnin, nyt, töh, pieni, töh, piikittely pitäisi kestää... töh...
ad hominem
Lausunnot ovat ilmeisesti persujen mielstä arvostelua, jota pitää kestää.
Todella loistavaa politiikan tekoa, varsinkin kun persujen omasta mielestä persu-sanan käyttö on ala-arvoista, jopa niin että sen käyttö piti eduskunnassa kieltää.
Itse voidaan toista kutsua sitä vastoin ihan miksi tahansa, no se vain kertoo enemmän siitä että asia tietous on kehno ja argumentointia täytyy korostaa toisen henkilön nimittelyllä.
Ja myllykirjeitä lähetellään medialle, eikö puolueen poliitikot kestä arvostelua
Rehn saisi pyytää anteeksi
Poliitikot EU:ssa ovat laiminlyöneet tehtäviensä asianmukaisen hoidon. Tästä syystä poliitikot ovat varsinainen syyllisten joukko. Olli Rehn on tämän joukon etunennässä. Naurettavaksi tekee ...
Tyhjät sanat ovat yhtä tyhjää
jos entinen meno vain jatkuu ja jatkuu.
Sanat merkitsee vain silloin kun teot alkavat todistaa.
pyydetään kaikilta anteeksi
Kaikkien näköjään pitää nyt pyytää kaikilta anteeksi kaikkea.
Minäkin pyydän kaikilta anteeksi, joita olen loukannut ja tulen jatkossa loukkaamaan.
Minäkin
Minäkin pyydän nöyrimmästi anteeksi kaikilta kaikkea ihan muuten vaan ja häpeän koko ajan.
Soinin on siis myös itse
Soinin on siis myös itse kestettävä arvostelua. Hän on Suomen Göbbels: Mahdollisimman suuria valeita ja mahdollisimman usein.
Persut ovat varsinainen sketsi
Politiikkojen pitää kestää arvostelua.
Ei kestänyt Soini eikä persut pilapiirrosta Paskaa Joulua ...
Soini itse soitti piirtäjälle, joka ihmetteli ettei kukaan muu politiikko ei ole ottanut koskaan yhteyttä. Myös persujen
netti rallaajat antoivat runsaasti palautetta.
Persujen politiikka on toisia saa nimitellä, mutta oma hipiä on arka!!!
Soini ei ymmärrä
Soini ei ymmärrä arvostelun ja nimittelyn eroa,käsittämätöntä.Soini itse on heti suu vääränä jos hänen katollisuus otetaan esille.Voisi vain kuvitella Soinin reaktiota jos Rehn väittäisi Soinin olevan paavin Bobrikov Suomessa.
Timosta ei ole Schaumaniksi
Simo Toinista ei ole kuin älyvapaisiin heittoihin eikä hänestä ole tekoihin, minkä tämäkin episodi osoittaa.
Schauman oli murhaaja
Ja mieleltään pahasti järkkynyt. Kyllä Rehniä voi sanoa Brysselin Bobrikoffiksi aivan hyvin. Kyllä hän yhden sortin kenraalikuvernööristä käy myös Suomlle. Kreikan tie on vielä Suomenkin tie.
Schauman oli sankari
Simo Toinista ei ole kuin leukojensa louskuttajaksi.
Schauman oli onneton ihmiskohtalo
Käsityksemme hänestä pohjaavat valitettavaan yltiöisänmaalliseen historian opetuksen perinteeseen.
Niinno
Simo Toini on espoolainen raukkis-Göbbels, joka osaa vain jauhaa ja vieläpä tuohtuneena äskeisessä tv-uutispätkässä. Mitä tämä Toini on koskaan tehnyt?
Ihmisten uskovaisuudesta
Sanoisin, että Soini katolilaisuudestaan huolimatta tuntuu valtapuoleiden puheenjohtajista vähiten uskovaiselta.
Nämä valtapuolueiden ihmiset uskoivat, ettei epäsymmetrinen valuuttaunioni johda kustannustason nousuun Etelä-Euroopassa, väärinkäytöksiin tai muihinkaan ongelmiin.
Näiden ihmisten hengenheimolaiset eivät ymmärtäneet humanitaarisen maahanmuuton synnyttävän ghettoja sekä muita ongelmia Länsi-Eurooppaan vaan uskoivat jälleen kaiken menevän hyvin. Suomalaiset kollegat toistavat uskollisesti muualla tehdyt virheet.
Nämä samat ihmiset uskovat jäykkään Brysselin byrokratiaan, keskusjohtoisuuteen ja asteittaiseen itsenäisyyden myymiseen. Brysselin piirit ovat toki urapoliitikolle oiva mahdollisuus.
Nämä samat ihmiset haluavat luopuvat maamiinoista, koska ne tappavat kehitysmaissa ihmisiä.
Nämä samat ihmiset haluavat tiukentaa aselakeja, vaikka se on johtanut mm. Britanniassa laittomien aseiden markkinoihin ja ei-toivottuihin lopputuloksiin.
Nämä samat ihmiset pakkoruotsittavat demokratian vastaisesti ja yhteiskunnalle kalliiksi tulevalla tavalla.
Ihmisten uskovaisuudesta
Sanoisin, että Soini katolilaisuudestaan huolimatta tuntuu valtapuoleiden puheenjohtajista vähiten uskovaiselta.
Nämä valtapuolueiden ihmiset uskoivat, ettei epäsymmetrinen valuuttaunioni johda kustannustason nousuun Etelä-Euroopassa, väärinkäytöksiin tai muihinkaan ongelmiin.
Näiden ihmisten hengenheimolaiset eivät ymmärtäneet humanitaarisen maahanmuuton synnyttävän ghettoja sekä muita ongelmia Länsi-Eurooppaan vaan uskoivat jälleen kaiken menevän hyvin. Suomalaiset kollegat toistavat uskollisesti muualla tehdyt virheet.
Nämä samat ihmiset uskovat jäykkään Brysselin byrokratiaan, keskusjohtoisuuteen ja asteittaiseen itsenäisyyden myymiseen. Brysselin piirit ovat toki urapoliitikolle oiva mahdollisuus.
Nämä samat ihmiset haluavat luopuvat maamiinoista, koska ne tappavat kehitysmaissa ihmisiä.
Nämä samat ihmiset haluavat tiukentaa aselakeja, vaikka se on johtanut mm. Britanniassa laittomien aseiden markkinoihin ja ei-toivottuihin lopputuloksiin.
Nämä samat ihmiset pakkoruotsittavat demokratian vastaisesti ja yhteiskunnalle kalliiksi tulevalla tavalla.
Oikein Timo Soini,
Oikein Timo Soini, lapsellisia sellaiset anteekspyytelyt.
Olisi voinut vahvemminkin nimitellä
Kreikan tilanne on jossakin määrin verrattavissa suomalaisten sotakorvaustaakkaan. Tulevien vuosien tuotanto on annettava vastikkeetta voittajavallalle. Kansa raataa saamatta tulevasta työstään mitään korvausta, kun maksetaan menneitä syntejä.
Tuskin ihan kansalaiset kuitenkaan Saksan ja Ranskan pankkeja kuppasivat. Nyt kuitenkin maksavat.
Suomen sotakorvauksissa oli se hyvä puoli, että tuotteille oli valmis ostaja ja kuitenkin markkinahinnat. Kreikkalaiset joutuvat etsimään asiakkaansa itse ja kun hädissään ovat, joutuvat myymään liian halvalla.
En sano Rehniä Staliniksi, kun ei tämä Rehnin vika ollut. Hänhän on kuitenkin vain virkamies. Mutta saman tyyppinen teko tämä Kreikkaa kohtaan on, mitä Stalin teki Suomelle.
Jos Kreikka jotenkin pääsisis omaan valuuttaan, joka devalvoituisi, he voisivat jatkaa elämäänsä paikallispalveluiden kallistumatta. Nyt viedään heiltä ostovoima myös omiin tuotteisiin, sisämarkkinatkin romahtavat.
Kyllä tässä Soini vielä naulitaan ristiin. Hän on yhtä oikeassa kuin se edellinen, mutta kukaan ei kuuntele.
Olisko parempi nimittely ollu komission Zhdanov.
Öykkäri Soini
Soini on öykkäri, joka ei pysty asialliseen keskusteluun.
Persuilla uusi kestovaippa
joka Soinin mukaan "ei tipu, eikä lirise"
Timo Soini on paskaa jauhava peruslaiska
puoluepomo, joka heittää huulta myös persujen kunnallispolitikoista, että hänellä ei ole aikaa seuloa kaikkien ehdokkaiden taustoja eikä tekemisiä.
Hän onkin ulkoistanut tämän työn SUPO:lle, poliiseille ja paikallisille raastuvanoikeuksille. Ei päivää, etteikö joku persu ole poliisin syynissä tai syytettyjen penkillä oikeuksissa. Kotkan suunnalla viimeksi.
Vielä vapaana kulkevat perussuomalaiset kunnallispolitiikot onkin julistettava äkkiä uhanalaisiksi "isänmaallisiksi" ihmisryhmäksi. Tavattaessa ilmoitettava äkkiä lähipoliisille, jotta saavat virkavallan suojelua. Toiset kyllä nimittävät tätä suojelua tutkintovankeudeksi. Mene ja tiedä.
Oliver Soini
Herra Soini on Suomen Oliver Hardy.
http://www.imdb.com/name/nm0001316/
hehehe, soini on espoon- göbels...
..onko jokatapauksessa herjanheitto lopetettava puoluejohtaja tasolla? Tuo , että perussuomalainen haluaa antaa kunniamerkkejä tappajille, osoittaa, että vähä-älyisille ei saa antaa mahdollisuuttakaan ajatuksen vapauteen, pieleen menee...eikös se Tuomioja, ministerinä sanonut Israelilaisten olevan natseja? Vihreiden mnisteri hassi totesi wtc iskujen juuri tapahtuessa;" amerikka on kerjännyt tätä"..
siis, olisiko oikeastaan niin, että ihan hyvin voi sanoa, että tämä kepuli, Rhen ,on jonkin tason nilkkirenkaassa tahtomataan tai tahdostaan..rahaa pitää suoltaa huijareille miljardeittain...bobrikov oli tietysti aika kurja kaveri, mutta sdp oli jokin vuosi sen jälkeen liittämässä suomea venäjään ja vastusti itsenisyyttämme...suomessa kaikki on veteen piirettyä viivaa, niin kauan kun täällä pelataan väärilläsäännöillä...
Timo Soini, oman puolueensa
Timo Soini, oman puolueensa Pol-Pot tai Korean Kim, valtakunnanpolitiikan klovni, kansainvälisen politiikan Mr. Nobody.
Nyt kannattaisi Timo Soinin:
1. Keskittyä panemaan omat joukkonsa järjestykseen.
2. Kertaamaan Iikkarin lukion historian kurssi Suomen itsenäisyyttä edeltävältä ajalta
3. Miettimään ensin ja sitten vasta sanomaan.
PS:ssa on paljon myös fiksujakin henkilöitä mm. eduskunnassa, mutta hukkaan menee heidänkin osaamisensa, kun pj. laukoo yhtä sun toista.
Olli Rehnillä on hieman enemmän näyttöä tiukoista paikoista ja suoraselkäisyydestä kuin T.S:lla. Olli Rehn mm. vastoin yleistä mielipidettä yksin puolusti perustellusti Alpo Rusia, kun tästä oltiin tekemässä "koko porukan syyllistä" 1980 -luvun idän suunnan suhmuroinneista. Siinä ei ollut populismilla tilaa, vaan huoli yksilön oikeudesta.
Sitten kun T.S:llä on näyttöä vastaavista tehtävistä kuin Olli Rehnillä, niin sana olkoon vapaa.
Miettiköön T.S. johtajana, minkä signaalin hän antaa niille, joilla harkintakyky saattaa joskus pettää.
Soini kertoo Suomen muuttuneen "loukkaantumisen yhteiskunnaksi"
Vaikka Timo-setä onkin aivan oikeassa Rehnin ja Bobrikoffin samankaltaisuudesta, hän on kenties viimeinen pahoittaaan mieltään Suomen muuttumisesta "loukkaantumisen yhteiskunnaksi".
Ei ehkä Timo henkkoht niinkään, mutta hänen ns. puolueensa on varsinainen ammattiloukkaantujien keskittymä. Persut kun pahoittavat mielensä jo siitä, jos joku ei ole samaa mieltä heidän kanssaan, ja vastakkaisista mielipiteistä loukkaannutaan verisesti ja ne ollaan oitis valmiit leimaamaan vihapuheeksi Perussuomalaisia vastaan. Pahimman suivaannuksen heissä saa aikaan huumori ja ironia - juuri ne Soinin käyttämät puhumisen tavat.
Ei tarvitse kuin lukea tämän lehden perussuomalaisia blogikirjoituksia tämän havaitakseen.
Laittomuuksia
Kertoisit meillekin näistä samankaltaisuuksista. Bobrikovin jälkimaineen ydinhän ei suinkan ole epäisänmaallisuus, hänhän ei ollut suomalainen, vaan "laittoman lainsäädännön" soveltaminen autonomisessa suuriruhtinaskunnassa. Hänen politiikkansa laittomuus oli tuona aikana selvää ulkovalloillekin ja niiden kansalaisille.
Sinäpä...
...sen yhtäläisyyden sanoit itse.
Mikä sitten on laitonta ja mikä laillista - se riippuu täysin siitä kuka puhuu. Isänmaallisuuden kanssa koko asialla ei ole mitään tekemistä.
Onko Soinista
muuhun kuin nimittelyyn ja huulenheittoon. Tähän mennessä ei ole ollut. Antaa mennä, kun on alamäki alkanut.
Presidentin vaalitaisto näytti
mitä mieltä kansa on Timo Soinista. Öykkärihän hän on ja kylvää vihaa kaikkialla. Jotkut nauravat ja nauttivat Soinin letkautuksista, mutta omaan nilkaan ne sattuu.
Sekin on hyvä kommentoijien muistaa, ettei Olli Rehn edusta yksinomaan Suomea, Suomen etua Keikka-tapauksessa.
"Puheessaan hän ilmoitti
"Puheessaan hän ilmoitti Venäjän olevan yksi ja jakamaton ja että oli olemassa vain yksi alamaisuus ja rakkaus yhteiseen Venäjä-isänmaahan"
Ylläoleva oli Bobrikovin puheesta wikin puolelta, aseta sanan Venäjä paikalle Eurooppa niin voiko enää sanoa, että Soini oli väärässä?
Vertailu tietysti ontuu
Soini heitti herjan omistamatta huolta sen sattuvuudelle. "Brysselin Bobrikov", mitähän sekin on olevinaan, "Helsingin Bobrikovinko" vastine ja keille? Rehnin olisi pitänyt veistää jo tästä mitätöinti.
Jos tunnetaan historiaa ja ollaan tosikko, niin Soini tosiasiassa syytti Rehniä laittomuuksista. Soinilta voisi kysyä, mitä nämä Rehnin laittomuudet ovat. Siinä mentäisiin helposti kiistattoman kunnianloukkauksen puolelle, mutta eihän Soini siihen sortuisi, vaan vänkäisi asian huulenheitoksi.
Kyseessä oli tietenkin
peitelty uhkaus Bobrikovin kohtalolla jos kovin ajaa vain EU:n asiaa Suomen etujen vastaisesti. Olis Soini mennyt hallitukseen niin ei tarttis aina kitistä.
Timo Soini laittoi persujen perälaudan paikoilleen
kun ilmoitti, että "ei tipu eikä lirise". Näin hän tukki perussuomalaisten äänestäjävuodon pitäen vihapuheiden pitäjät ja ärhäkkäimmät sekalaisen seurakuntansa jäsenet Messiaan ympärillä. Mainostamansa esimerkin voimalla Soini ohjaa puolueensa sekavinta osaa pysymään omiensa joukoissa. Roskasakki joutaakin pysyä Timo Soinin suojissa.
Ei voi muuta..
.. kuin ihmetellä näitä ihmisiä jotka kirjoittavat 'vihapuhujista' eli politiikasta eri mieltä olevista ihmisistä tällaisenkin 'rakkausviestin'?.. mitähän ihmeessä tällaisella viestillä kuvitellaan saavutettavan?..
Hyvä ystävä
Kommentista päätellen olet nyt noussut ”väärällä jalalla” ylös sängystä tänä aamuna. Kuitenkin yritä nyt jotenkin saada ”päivä kulumaan”. Käypä nyt vaikka lukemassa vanhaa Raamattua ja siitä profeetta Hesekielin 48 lukua. Ehkä sieltä löytyy jotain viisautta myös Sinulle nykypäivään.
Ei tipu,ei lirise
Olen itse käyttänyt samaa sanontaa joskus,tosin olin silloin ehkä kymmenvuotias.Soini,on siinä meillä esimerkki poliitikosta joka on jäänyt lapsen tasolle.Jos Soini olisi tehnyt elämässään muutakin kuin politikoinnut, hän osaisi muutakin kuin typerää huulenheittoa.Onneksi hän on ainoa puoluenjohtaja joka tähän syyllistyy.Persut,millainen johtaja,sellaiset joukot.
”Potut pottuina”
”Ja koska olen epätosi suomalainen, ei olisi sopivaa, että kommentoin tosi suomalaisten päätöksiä”, Rehn vastasi englanniksi viitaten perussuomalaisten englanninkieliseen nimeen True Finns 13.5.2011 kansainvälisessä tiedotustilaisuudessa Brysselissä (Ilta-Sanomat 13.5.2011). Tätä taustaa vasten tuntuu vähän erikoiselta, että Olli Rehn vaatii julkista anteeksipyyntöä Timo Soinilta. Eiköhän tässä ole käynyt vähän niin kuin vanhassa sanonnassa, että ”annetaan potut pottuina”.
Mitä Olli Rehniin muuten tulee, niin hän on täysi EU-virkamies. Hän ei toimi siellä Suomen etujen mukaan, vaan EU:n etujen mukaan. Tämä on tullut usein kiistattomasti esille mm. hänen Kreikkaan liittyvien lausuntojensa yhteydessä. Matematiikan mukaan, joka on samalla ”totuustiikkaa”, Kreikka on käytännöllisesti katsoen selvitystilassa, vaikka Rehn antaa puheillaan toista ymmärtää.
Käsitykseni mukaan hänen puheensa ovat puhdasta ”EU-liturgiaa”. Jos olen oikeassa, niin hän ei osallistu verotuksen myötä näihin tuleviin ”Kreikka-talkoisiin” toisin kuin tavallinen Matti Meikäläinen täällä Suomessa. EU maksaa hänelle komissaarin palkan ja tulovero siitä menee myös EU:lle.
”Open Europen laskelmien mukaan kollegion suomalaisjäsen, laajentumiskomissaari Olli Rehn (kesk) saa palkkaa päättyvältä viisivuotiskaudelta kaikkiaan 1,41 miljoonaa euroa”, kirjoittaa Kauppalehti 23.3.2009. Näin oli vuonna 2009.
Arvoisa persujen puheenjohtaja Timo Soini,
nyt tippuu ja lirisee. Nimittäin pisut lavuaariin kun katsoo persujen kannatuslukuja YLE:n viimeisistä kyselyistä.
Timo Soinin laariin, siis pisulavuaariin tulee hätäpissat, kun puolueen kannatus sukeltaa pohjamutiin. Ansio tästä tulee itse Messiaalle, Timo Soinille. Tommi Rautiot sun muut koheltajat noudattavat Messias Timo Soinin esimerkkiä ja äänestäjät kaikkoavat Kaikkosen kepuun ja ties minne muualle.
Timo Soini, nyt ei enää anteeksipyynnöt auta, olet upottamassa persujen puolueen.
Onnittelut hyvin tehdystä upotustyöstä. ONNEA TIMO !!!!!!!!!!!
Hyvästi Soini
Soinin jutut alkavat olla aikansa eläneitä, samoja fraaseja ja älämölöä. Persuilla ja Soinilla on vain yksi suunta ja se on alas.