Sunnuntai 21.9.2014

Arvio: ”Kreikka lähtee eurosta” – Näin se kävisi

Luotu: 
8.5.2012 15:20
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Arkistokuvassa Kreikan presidentillisen kaartin sotilaat vuoronvaihdossa.

Entä jos Kreikka todella jättää Euroopan rahaliitto EMU:n? Tämä kysymys muuttui sunnuntaina ajankohtaiseksi, kun talousleikkauksia vastustavat puolueet saivat enemmistön parlamentissa.

Käytännössä Kreikka on sidottu rahaliittoon ja muihin euromaihin yhteisellä Target-maksujärjestelmällä sekä Euroopan keskuspankin kautta (EKP). Mitään varsinaista sopimusta siitä, miten ero EMU:sta hoidettaisiin, ei ole.

Nordean tutkimusjohtaja Roger Wessman loi Uuden Suomen pyynnöstä yhden skenaarion, miten Kreikka käytännössä lähtisi eurosta. Wessmanin oma arvio Kreikan nykyisestä poliittisesta tilanteesta on se, että maa joutuu ulos eurosta.

Kaikki alkaisi siitä, kun Kreikasta loppuisi raha. Muut euromaat sulkisivat vakausvälineiden rahahanat, jonka jälkeen Kreikan valtio ei voisi enää pumpata rahaa kreikkalaisiin pankkeihin.

Alkaisi talletuspako: ihmiset ja yritykset nostaisivat talletuksensa pois kreikkalaisista pankeista tai siirtäisivät ne ulkomaille. Pankeilta loppuisi eurot. Ne eivät pystyisi hoitamaan velkojaan ulkomaille.

- Tässä vaiheessa pankit kääntyisivät EKP:n puoleen. EKP sanoisi, ettei enää, Wessman spekuloi.

- Pankeista loppuisi käteinen, eikä niistä voisi enää tehdä siirtoja ulkomaille.

Euroopan keskuspankilla on saatavia Kreikasta yhteensä noin 140 miljardia euroa. Saatavat ovat Kreikan valtiolta ja pankeilta.

Koska velkaa ei maksettaisi, Kreikka eristettäisiin eurooppalaisesta maksujärjestelmästä. Tämä olisi kohta, jolloin Kreikan valtio astuisi kuvaan ja loisi uuden rahajärjestelmän. Käytettävän rahayksikön nimi voisi olla vaikka drakhma.

Samalla alkaisi jäljelle jäävissä 16 euromassa keskustelu, kuinka EKP:n luottotappiot jaettaisiin. Tappioita tulisi kahta tietä: tavallisista vakuuksia vastaan otetuista pankkien lainoista ja EKP:n myöntämistä hätälainoista kreikkalaispankeille.

- EKP:n näkökulma olisi se, että vakuudet yritettäisiin kerätä. Tässä kreikkalaiset viranomaiset eivät välttämättä olisi myötämielisiä, Wessman arvelee.

Luottotappioita

Vakuuksien karhuamisen jälkeen luottotappiot jaettaisiin kansallisten keskuspankkien kesken. Suomen osuus Euroopan keskuspankista on noin 1,8 prosenttia. Arvio EKP:n Kreikka-saatavista on 140 miljardia euroa, joten Suomen osuus olisi hieman alle 3 miljardia.

- Tätä rahaa ei tarvitsisi todennäköisesti maksaa [Suomesta EKP:lle], vaan se katettaisiin EKP:n voittovaroista, Wessman arvioi ja sanoo, etteivät Kreikka-tappiot kaataisi keskuspankkia.

Näin EKP nuolisi haavansa ja Kreikka eristettäisiin järjestelmästä käytännön tasolla. Suomelle ei Wessmanin skenaariossa tulisi todellisia taloudellisia menetyksiä keskuspankkijärjestelmän kautta.

Toinen asia olisi tietenkin Euroopan väliaikaisen vakausrahaston (ERVV) kautta annetut poliittiset kriisilainat. ERVV:n lisäksi Suomi on jo lainannut noin puolitoista miljardia euroa Kreikalle suoraan vuoden 2010 hätäpaketissa.

Kreikka pois eurosta

Kuinka todennäköistä Kreikan ero eurosta sitten on? Nordean Roger Wessman ei halua sanoa prosenttilukua todennäköisyydestä, mutta antaa sen sijaan sanalliseen kuvaukseen Kreikan poliittisesta tilanteesta.

- Kreikkalaiset äänestivät sen puolesta, että pysytään eurossa, muttei ryhdytä toimiin, jotta eurossa voitaisiin pysyä, Wessman aloittaa.

- Nyt näyttää siltä, että kreikkalaiset eivät saa muodostettua hallitusta, joka tekisi vaadittavat toimet. Eli Kreikka lähtee eurosta.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Brutus

Roger Wessmanille rohkeasta kannanotosta ja Kreikan eroamisskenaarion hahmottamisesta.

Tähän pitäisi asenteellisesti valmistua. Maa jonka kansa äänestää kommunistit toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja uusnatsit vielä siihen rinnalle, ei sovi nyky-Eurooppaan. Kreikka vaikuttaa olevan pikemminkin sisäisten ristiriitojen repimä balkanilainen kaaosvaltio, joka ei ole alkuunkaan kypsä sopeutumaan eurooppalaiseen yhteisöön.

Ottamalla aikanaan Kreikan mukaan EMU:uun sokeat euroidealistiset poliitikot tekivät vuosisadan mokan.

Brutus

Kreikasta aiheutuvat luottotappiot EKP:lle todennäköisesti jäisivät EKP:n tulokseen ja taseeseen, eikä niitä tarvitsisi sysätä jäsenmaiden maksettaviksi.

Jos kuitenkin EKP itse kaatuisi vastuut lankeaisivat jäsenmaille, koska periaatteessa omistavat ao. pankin ja vastaavat sen sitoumuksista. On kuitenkin äärimmäisen epätodennäköistä että Euroopan Keskuspankki menisi nurin. En tunne yhtäkään merkittävää keskuspankkia, jolle koskaan olisi näin käynyt.

joonathan

Alkuun ei kukaan. Mutta kreikan velat ei minnekkää katoa koskaan. Ne pysyvät niin kauan kuin ne maksetaan tai annetaan anteeksi. Tuskin krikka häviää maapallolta. Kreikkalaiset ehkä kuolee välillä mutta perilliset maksaa. Velka on siitä mukava se ei katoo omistajan kuollessa. jos jäljelle jotain jää velkojat tasaavat sen joppu jää perillisten maksettavaksi.

sos

Kreikan "pelastavat tukipaketit" saivat aikaan totaalisen kaaoksen eurotaloudessa ja pelastettavan kansan lopullisen tuomion.

Hölmöilyn jälkeen on sitten maisteltava laskun maksamista, jotta se osataan kunnes uusi lasku tulee maksuun. Ilman merkittäviä tappioita emme tästä EU:n perussopimuksen rikkomisesta selviä.

nimperi

...ja paljonko helpommalla olisi päästy, jos rahahanat olisi päätetty sulkea jo 2010?

Olisiko Kreikka jo nousun ja toipumisen tiellä, finanssimaailmassa tietysti paaria-luokassa, mutta turistien suosiossa? Vai olisiko siellä sotilashallitus ja joku anarkian ja sotilasdiktatuurin välinen epämääräinen olotila päällä?

John Galt

"Vai olisiko siellä sotilashallitus ja joku anarkian ja sotilasdiktatuurin välinen epämääräinen olotila päällä?"

Tärkeintä että Jussi Halla-aho ei ole oikeassa. Synkkien voimien vastustamiseen kannattaa toki muutama miljardi satsata, etenkin jos puhutaan suomalaisten veronmaksajien rahasta.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/257046/Hallaaho+kaipasi+junttaa+ja+pans...

John Galt

...Kokoomuksen puoluetoimistossa laaditaan mediasuunnitelmaa tulevien miljarditappioiden varalle. Kokoomus ja Jyrki Katainen ovat olleet keskeisessä asemassa lapioitaessa suomalaisten veronmaksajien rahaa Kreikkaan, joten puolueen maine on vaarassa tahriintua.

Kokoomuksen mainostoimisto kertoi, että paras strategia on myöntää epäsuorasti syyllisyys ja sen jälkeen kertoa että "EMME OLE YLPEITÄ". Tätä samaa strategiaa Paavo Arhinmäki on jo aiemmin soveltanut menestyksekkäästi.

Yhteenvetona: katse kameraan, takin napit auki (valkoinen paita), kommentti "Virheitä on tapahtunut" ja jos toimittaja kovasti painostaa, sitten näennäisnöyrä kommentti "Emme ole ylpeitä". Sen jälkeen nopeasti hömppäpuhetta vastuunkannosta ja poliittisten vastustajien leimaamista impivaaralaisiksi.

Tehoaa loistavasti Kokoomuksen peruskannattajiin, joille paketin ulkoasu on tärkeämpää kuin sisältö.

tulevaisuuden profeetta

Mutta mielestäni syynä on yksinkertaisesti se, että Kokoomuksen kannattajat ovat yksinkertaisia. Heihin uppoaa mikä propagandapaska tahansa, kunhan lauseessa on sana vastuu. Tosin ainakaan Katainen ei edes ymmärrä, mitä sana tarkoittaa, niin holtittomasti hän on jaellut tukia ja takauksia ympäri Euroopppaa. Hän on kaiketi ylpeä siitä, että osaa kirjoittaa nimensä. Muuhun hän ei pystykään.(poislukien jatkuva valehtelu ja shitin puhuminen)

Olaf17

vastuu, vastuunkanto, vastuullinen ovat päivityksen tarpeessa Suomen kielen sanakirjassa.

Itse olen sen verran vanhanaikainen, että käsitteenä vastuu**** merkitsee minulle ihan jotain muuta kuin EU-uskovaisille pelleille.

John Galt

...luvassa on rajojen sulkeminen viikonlopun ajaksi.

Tilieurot vaihdetaan automaattisesti drakmoiksi. Eurosetelit leimataan, jotta ne voidaan myöhemmin vaihtaa drakmoiksi. Kansalaisia kannustetaan leimauttamaan setelinsä, kenties siten että eurosetelit menettävät arvonsa muutaman päivän kuluessa.

Euroja voi toki jemmata ja salakuljettaa ulkomaille, mutta se lienee kokonaisuuteen nähden pieni ongelma.

Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu Kreikan ulkopuolella oleville Kreikan keskuspankin liikkeellelaskemille euroseteleille. Menettävätkö nekin arvonsa uuden drakman tapaan? Seteleissä Kreikan maatunnus on Y.

Berserk

esimerkkinä tuo "eurosetelit menettävät arvonsa" Kreikassa. Drakma olisi ainoa, jolla olisi p-apaperin arvo.
Ei edes kreikkalainen ole niin tyhmä että pitää euronsa sikäläisessä pankissa.Kreikassa on mm Deutsche Bank tai vaikka Nordea, jonka eurot ovat varmasti turvassa kreikkalaisillekin.

Tietysti meidän persut myyvät miljoonien arvoisen Putkosen toimiston ja sijoittavat drakmaan. Ovat ne persut senverran fiksuja talousihmisiä.

Tom B

Kreikassa toimivat pankit ovat Kriekan lainsäädännön alaisia. Joten kun rahaliikenne katkaistaan ja EURO:t vaihdetaan Uudeksi Valuutaksi niin ulkomaisten pankkien Kreikassa sijaitsevissa kointtoreissa olevilla tileillä olevat EURO määräiset talletukset eivät olisi suojassa!

Berserk

alaisia on amerikkalaisetkin pankit Kreikassa? Kyllä se on EU, joka siellä määrää.
Että Kreikan ääripersuhallitus (joka nyt tuskin tulee vaan uudet vaalit)nollaa Nordean tilit Kreikassa.
Juuri tällaisia ovat persut.
Mitään ei tiedetä mutta uho on kova.
Eduskunnan pöntössä traktorikuskin sotilaspassia heiluttava kertoo puhuvansa sotaveteraanien puolesta.
Toinen persu puhuu "kansan" puolesta. Ei edes SKDL, jolla oli parhaimmillaan 25%:n kannatus saanut meitä kommunisteiksi.
Kolmas persu olikin jo niin humalassa ettei tiennyt pahasta maailmasta mitään.
Ja loput ovat valittaneet hoviin.

Berserk

jotka kansallistivat energiavarat pystyneet kansainvälisiin pankkeihin. Kummassakin maassa ainoa käypa valuutta oli dollari. Kansallisella valuutalla ei tehnyt mitään.

Tallinnassa virallinen kurssi oli 1 rupla = 1 dollari. Miliisi vaihtoi satamassa kurssiin 1 dollari= 8 ruplaa.
Näin se on drakmankin kanssa. Ainoa kunnon raha on dollari ja euro jos siirtyvät drakmaan. Mutta persullahan oravannahkakin on vielä käytössä.

John Galt

Ylläoleva skenaarioni perustui tähän artikkeliin, josta lainasin alle pätkän. Lehti on Telegraph, joka sopii haukankatseisten kokoomuslaisten nuorkauppakamarilaisten ja melkein-merkonomien silmille.

Mikä muuten saa sinut kuvittelemaan, että Deutsche Bankin konttorit Kreikassa noudattavat Saksan lakia? Mitä tulee drakmaan, siihen ei sijoita vapaaehtoisesti juuri kukaan kuin Jyrki Katainen, ja hänkään ei omia rahojaan.

http://www.telegraph.co.uk/finance/financialcrisis/9163533/Eurozone-debt...

It would take place late on a Friday night, after the markets closed, or possibly Saturday morning. It would also signal the start of what Saltiel sees as the “containment” phase of the operation – before the lengthier “resolution” stage.

Much would then happen simultaneously. Greece would announce its decision, declare a two-day bank holiday – as Argentina did when it defaulted in 2002 – and convene an emergency session of Parliament. Assuming MPs rubber-stamped the exit (admittedly no foregone conclusion in Greece), new laws would be passed governing the details of an exit. These would include, according to Variant Perception, “currency stamping, demonitisation of old notes, capital controls and redenomination of debts”.

First, Greece would create a new currency and give its central bank new powers. The new drachma would initially be set at 1:1 to the euro for the purposes of conversion – but swiftly collapse. All money, deposits and debts held by locals within Greece would be automatically converted to the new drachma. Deposits and debts outside Greece would not convert.

Then Greece would impose capital controls to stop, for example, electronic transfers of old euros in Greece to foreign bank accounts. It could also institute border controls, though as Saltiel points out: “Even if you packed your suitcase with €500 notes, there’s a limit to how much damage you can do.”

What of the bank notes? It seems ironic today that the ECB once made much of the euro symbol being “inspired by the Greek letter epsilon, reflecting the cradle of European civilisation”. But all notes would be stamped as new drachmas – a technique used in previous currency break-ups. Stamping offices would be set up for all notes in circulation.

ATMs would deliver only stamped notes, while being reconfigured for the new currency. Meantime, Greece would print new drachma notes as quickly as possible. They would be exchanged for stamped notes, which would be gradually phased out.

Some say Greece could avoid stamping notes because all euro bills have a serial number according to where they were printed. Greece’s start with a Y, Germany’s with an X. But, notes circulate across the zone. Without a stamp, there would be a risk of a black market, where Germany’s notes started trading at a premium, say, to Portugal’s.

Berserk

tuossahan lukee että talletukset ja velat ulkomailla eivät ole käännettävissä drakmoiksi. Kreikkalaisten talletukset ulkomaisissa pankeissa ovat "ulkomailla".
Euroopan keskuspankki kertoo euron arvon oli siinä Y tai X.

Kyseessä onkin persun unelmavaltio, jos kansalta otetaan rahat pois ja annetaan drakmat tilalle ja estetään lähtö maasta.

Vierailija

Se veloille on suomalainenkin säästäjä.

"Näin sinustakin tulee eurokriisin uhrilammas

Euroalueen velkakriisi on riehunut kolmatta vuotta, eikä ratkaisusta tai loppulaskusta ole vielä tietoa. Maksaja on jo tiedossa. Laskun maksavat ne, joilla on maksamiseen varaa ja joiden varoihin päättäjät pääsevät käsiksi. Lasku lankeaa tavalla, jota ei ole tarkoitus oivaltaa. Maksaminen on jo meneillään. Kuulutko sinäkin velkakriisin uhrilampaisiin?"

http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/05/06/nain-sinustakin-tulee-e...

joonathan

Kreikan olisi kansallistettava ensi pankit Tuskin sekään menisi edes läpi kreikassa. Pankkien omistus ja se millä tavalla niissä toimitaan ei seuraa mitä maassa tehdään. Sotatilassa siellä oleva Rahamuodossa oleva omaisuus voidaan ryöstää. Mutta nykyään ei pankeissa ole rahaa vaan papereissa ja tietokoneiden muistivälineissä olevia lukuja. No joillain maalla on se kultavaranto joka kreikassa on. (sen arvo kasvaa kreikan siällä arvoon arvaamattomaan mutta ulkoisesti ei). En minäkään ole paljoakaan rahaa koskaan nähnyt vaikka muutaman kymmenetuhannen summia olen maksnut. Ja olen aivan tavalinen ihminen. SE on pieni määrä mitä tällaisissa tapauksissa rahana minnekkään siirtyy on hyvin hallinnassa. Paremmin omaisuutta saa vietyä kun laittaa saaren rantakalliioon köyden kiinn ja hinaa sen saaren kansainvälisille vesille.

Ceterum Censeo

Ei Kreikalla ole mitään syytä erota eurosta. Euro on mittayksikkö, jolla mitataan tavaroiden ja palvelujen arvoa aivan kuin painoa kiloissa ja pituutta metreissä. Ei pätkästä tule pitkää vaikka metri kirjattaisiin kolmena kyynäränä eikä lihavasta laihaa vaikka 90 kiloa kirjoitettaisiin 6 leiviskää. Sen sijaan euroa manipuoloivat, vallanhimoiset ja mikä pahinta tyhmät poliitikot pitää syrjäyttää vallasta kuten ransakalaiset jo Sarkozylle tekivät.

Ainoa "mahdollisuus" jonka kansallinen valuutta antaa kyvyttömälle hallitukselle on verottaa kansaa inflaatiolla eli painamalla lisää rahaa. Se on väärää rahaa vailla katetta, mutta hallituksen tekemänä se katsotaan lailiseksi väärennykseksi. Kansalle selitetään että se on "taivaan lahja" inflaatio kun raha menettää arvonsa. Sitäpaitsi, EKP telee sitä hiki hatussa täyttä päätä. Se on laskenut Kreikan velkaongelmaa tekosyynä käyttäen liikeelle uutta rahaa jo kuusi kerta enemmän kuin Kreikalla on velkaa.

Ainoa tie ulos kriisistä on että muut pitävät näppinsä irti ja antavat Kreikan itse hoitaa velkansa velkojiensa kanssa. Kreikka on suvereeni valtio, ei sitä pane pankkiirit vasaran alle ja sen velat ovat jo kansantalouden volyymiin nähden niin suuret, että ne voi maksaa vain inflaatio.
Se tapahtuu kun Kreikka maksaa velkansa viimeistä senttiä myöten 30 - 50 vuoden obligatioilla, joiden arvon inflaatio syö velkojien kassakaapeissa.
Niin yksinkertaista se on ja niin mm. Braslia teki 1987. Brasilian kenraalit nostivat 1984 kädet ylös ja luopuivat vallasta otettuaan ensin niin paljon ulkomaista velkaa, etteivät selvinneet edes korkojen maksusta. Siviilihallitus pähkäiltyään 3 vuotta ilmoitti 1987 velkojille maksavansa velat 30 vuoden obligaatioilla. Ota tai jätä ja kaikki ottivat. Kaikenlaista maailmanpankin kurikomppaniaa tunki Brasiliaan, mutta ne käännytetiin kohteliaasti takaisin.
Vuonna 2006 dollarin inflaatio oli jo syönyt niiden velkojen arvosta 80% ja Brasilia päätti lunastaa 2014 lankeavat obligationsa etuajassa. Euron inflöaatio on toivottavasti pienempi ja Kreikka tarvitsee ehkä 40 vuotta tehdäkseen saman, mutta mitään kriisiä ei synny missään. Sarkozy ei enää tavitse pankeilta vaalirahoja eikä kohta Merkelkään. Pankinjohtajat maksavat edelleen bonukset toinen toislleen.

Euroopan vakaussopimus pitää purkaa, rahat palauttaa ja EU jatkaa ansiokasta työtään itsenäisten jäsenvaltioiden yhteistyöelimenä. EU-maiden hallitukset keskittyvät kukin oman maansa talouden hoitoon. Kreikkakin kyllä pystyy siihen kun vapautuu velanhoitomenoista ja saa tehdä tarvittavat korjaukset talouteensa itse ilman päällepäsmäreitä.

joonathan

Tosin loppu voi olla erilainen. Se on hyvin raaka toimenpide. Ei Brasilia siitä ole vieläkään selvinnyt. Maa oli varsin huonossa jamassa ainakin 2000 luvun vaihteessa. Rikollisuutta kaikkialla kaupunkien ympäri slummeja joissa elettiin kuin viidakossa. Ehkä oli kannattanut apua muultakin pyytää. Tosin niillä tulijoilla taatusti oli kyllä dollarin kiilto silmissä. Ja kun silloin kaupungeista pois joutui menemään niin maaseudulla kurjuus oli paljon suurempaa kun meillä esim. sodan jälkeen. Olin silloin 1,5 töissä siellä. Oli siellä hienokin kaupunkien keskustoissa mutta sillä oli asemiehiä pilvin pimein valvomassa. Voi vai toivoa ettei Kreikan tarvitsisi koukata niin syvältä. Mutta siinä olet oikeassa kreikan se on itse päätettävä.

K-Veikko

Kreikka on keskuspankissaan painanut paljon euroseteleitä ja vaihtanut nämä ulkomaiseen tavaraan.

Se, jonka käteen kreikkalainen euroraha jää, voi enää vaihtaa tuon rahan drakmoihin. Jos niihinkään. (Eihä Kreikan valtion intressissä ole lähettää rahaa ulkomaille.)

TSV

Uskoo Kreikan saavan kilpailukyvyn takaisin?

Tai miten Suomi voi sen saada? Suomi saa tällä hetkellä lainaa alle 2%, eiköhän olisi aika elveyttää? ja vaihdella lainoja.

Mutta ei, typeryyttä on pankkiireilla ja ministereillä.

Kreikan ja monen muun ei olisi pitänyt lähteä Euroon, Kreikka on oikeasti niin surkea maa että jos ajatellaan Suomen joutuneen käyttämään valuuttamanipulaatiota saadakseen kilpailukykyä tuntuu käsittämättömältä miten Kreikka pystyi tulemaan mukaan?

Toinen vaihtoehto on tietysti inflatorinen, se tietää Saksaan ja Suomeen yli 4sta ehkä jopa reippaastikin (nyt 3.2%) ILMAN palkkojen nousua. Saksalla on mennyt kohtuu hyvin, mutta sekin yskii. Suomi on taas ihan päin peetä, työttömyys ei väheni, kauppa ei käy. Firmat "tehostavat", mitä tekee Suomen hallitus?

Brutus

"Milläköhän Rogeri uskoo Kreikan saavan kilpailukyvyn takaisin?"

No, juuri eroaminen eurosta ja oma valuutta drakhma sekä sen merkittävä devalvoituminen palauttaa kilpailukykyä, koska tällöin Kreikan matkat ja kreikkalaiset tuotteet tulevat ulkomaalaisille halvemmiksi.

Devalvaatio ei tosin ole mikään lopullinen patenttilääke, vaan sillä on paljon myös negatiivisia seurauksia.

joonathan

Ne elää joilla on euroja muilla on vaikeampaa ostaa mitään
Kreikan valtio yrittäisi kehittää valuutan jolla olisi jokin arvo. Ehkä puolet nykyisen kreikan eurojen arvosta. Mistä he sitten saisivat niitävaltio voisi kansallistaa jonkin verran kreikan omaisuutta. Jotta alkuun päästäisiin. Jostain tarvitsisi saa jotain jonka voisi vaihtaa ruokaan. Se elämiselle tärkeintä olisi. No jos jostain keksitään jokin minkä voi vaikuttaa elämiseen on se jo alku pois pääsemiselle. Mutta onko vieläkään Kreikassa sitä millä voidaan saada elintarvikkeita tai sellaista omaisuutta jonka voidaan siihen vaihtaa. Yksi mahdollisyuus on lähteä maasta pois ja aloittaa eämä muualla. Maissa joissa tarvitaan työväkeä. Siitä se alkaisi kreikan nousu. Sellaiset joilla on omaisuutta voivat myydä sen niille jotka haluavat sen ostaa. Enää en jaksa pohtia muut voivat jatkaa. Tällä välin kuolevat ne joilla ei ole mahdollisuutta ruokaa hankkia.

Ama-gi

Kaikki on tietenkin sen seurausta ettei yksikään eurooppalainen johtaja katso toisen lopullista kättä (pokeriterminologiaa käyttäen).

Ilman hyvävelisopimusta voisi joskus tulla pää vetävän käteen.

Kaikella maalaisjärjellä mitaten, siinä vaiheessa kun (paskojen) valtioiden korot karkasivat taivaisiin, olisi pitänyt päästää napanuora irti.

Europoliitikot, jotka olivat kusettaneet veronmaksajia jo vuosikymmenet, eivät voineet käsittää sitä että markkinoilta ei enää saa halpaa rahaa (jonka tulevat polvet joutuvat sitten joskus maksamaan), yrittivät "talkoita" joiden maksajia ovat, kuten yleensä, ne jotka ovat asiansa hoitaneet kunnolla.

Ihan sama, oliko se Käteinen vai Urpolainen joka sanoi että "nyt selätettiin markkinavoimat"! Niitä kun ei voi selättää, koska markkinavoimat ovat ihan suoraan seurausta kaikesta siitä mitä jokainen yksityinen kuluttaja tekee.

luuserius

Kreikka halutaan pitää kiinni rahaliitossa. Miksi ?
Luulisi Kataistakin ilahduttavan, jos murheenkryynistä pääsee eroon muutamalla miljardilla. Sehän ei ole paljon, jos ajattelee Suomen omaa velantarvetta.

Joko emme tiedä kaikkea tai sitten kyseessä on markkinaseuraukset, kun spekulaatiot seuraavasta eroajasta kiihtyisivät.

Ranskan valtionvelka esimerkiksi on hirmuinen. Tai Italian. Italiaan saatiin poliittisesti idealogiavapaa virkamieshallitus. Espanjassa tilanne on kireä. Ranskan tilanne tuskin paljon muuttuu. Tyytymättömyys kasvaa Euroopassa. Suomessa ollaan tyytyväisiä hallitukseen, joka ei tee ratkaisuita, vaan halvan velkarahan turvin ylläpitää kulisseja.

Voidaanko luottaa puoluedemokratiaan ja poliittiseen järjestelmään ?
Totuus taitaa olla liikaa.

Vierailija

Siitä tuttu juttu...

"Vanhat asiakirjat todistavat - Italiaa ei olisi pitänyt päästä euroon

Kuulostaako tutulta? Etelä-Euroopan maa yrittää päästä euroalueen jäseneksi, mutta se on aivan liian velkaantunut ja maan talous on sekaisin. Niinpä se kaunistelee lukujaan ja saa numeronsa näyttämään väliaikaisesti hyviltä. Jäsenyys myönnetään."

http://www.talouselama.fi/uutiset/saksalaislehti+vanhat+asiakirjat+todis...

joonathan

Ei Kreikkaa voi tyhjiin kätkeä. On se aina piikkinä lihassa sellaisilla jotka jotenkin maailmaa mumaanitäärisenä yhteisönä ajattelee. Voisi olla ihmiskunnalle todella opettava muistelo jättää toinen aivan omilleen.Tämä on hieno paikka arvioida kansojen yhdessäolemista. Josko se opettaisi jotain. Ei ne kaikki Kreikkalaiset kuole. Ne elää joilla rahaa on.

Professori

Tämä kaikki on ollut aivan odotettua. Yhtään yllätystä ei Kreikan tilanteessa ole tapahtunut tämän kriisin aikana. Eikä tapahdu jatkossakaan. Tai ei ihan: ainoa yllätys on ollut Suomen päättäjien kyvyttömyys nähdä miten tässä lopulta käy.

Jos ja kun Kreikka odotetusti eroaa eurojärjestelmästä ja jättää vastuunsa hoitamatta, kannattaisi median pohtia myös sitä, millä perusteella he demonisoivat sanavalintojen takia Halla-ahon näkemyksen siitä ettei demokraattinen Kreikka pysty hoitamaan asioitaan (http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Halla-aho+Kreikkaan+tarvittaisiin+...). Hänhän ei suinkaan vaatinut panssarivaunuja Kreikkaan, vaan totesi että Kreikan asioiden kuntoon saaminen ei ilman sellaisia onnistu. Kuten ei tämänkään analyysin perusteella näytä onnistuvan.

kauppias

En viitsi enään riekkua Kreikan raunioilla kun omiakin ongelmia on.

Tämä Suomem epäpyhä 6-pack on kyllä kaikkien aikojen pohjanoteeraus. Joukko täysin kyvyttömiä ja munattomia ministereitä. Osa jopa täysin epäpäteviä.

Katainen on kyllä ihan pommi samoin Urpiska. Pelottaa kun hallituksen suurimmat pallit on vihreällä naisministerillä.

SDP ja Kokkareet kun ovat kummatkin nykyään elätti-ihmisten puolueita, niin jälki on kauheeta. RKP ajaa vain omaa kieliakendaa. Vihreät haluavat tuhota teollisuuden rippeetkin, KD-on ihan kujalla- katekismus takataskussa ja vassarit /anarkisti sisustelee ministerihuonetta, ajelee virka Audilla, jakelee virkoja kavereille ja toinen leikkii liikennepoliisia.

paulivuorio

Voiskos ton todellisen suomen tilanteen paremmin sanoa. Ei
voi, lämmittää sydäntä kun huomaa että on muitakin, jotka
huomaavat tämänhetkisen hallinnon älyttömyyden.

jore52

Vanhan virsikirjan (joka hyväksyttiin kirkolliskokouksessa v. 1938) virsi 440 on ajankohtainen monessa mielessä. Valitettavasti sitä ei otettu enää mukaan uuteen virsikirjaan v.1986.
>>>>>>>>>>>>>
Kirjoitan tähän virren sanat:
1. JO VÄÄRYYS VALLAN SAAPI, SE HUUTAA TAIVAASEEN. SE TURMAA ENNUSTAAPI, VIE KANSAT KURJUUTEEN. KEN HERRAN OIKEUTTA NYT TÄÄLLÄ JULISTAA, JA KEN VANHURSKAUTTA NYT TAHTOIS PUOLUSTAA.

2. NYT VIEKAS VILPPI TÄÄLLÄ ON NOUSSUT KUNNIAAN. ON VALHE VALLAN PÄÄLLÄ JA VÄÄRYYS VOIMASSAAN. EI KUULLA KURJAN ÄÄNTÄ, JA KÖYHÄÄ SORRETAAN, JA LAINKIN RIKKAAT VÄÄNTÄÄ VÄÄRYYTTÄ PUOLTAMAAN.

3. KAS, KÖYHÄN LEIVÄN SYÖVÄT NUO JUMALATTOMAT. HE VIATONTA LYÖVÄT JA HÄNTÄ VAINOOVAT. HE KURJAA AHDISTAAPI KUIN KÄÄRME KIUKUSSA, KORVANSA TUKKEAAPI TUON RAUKAN HUUDOILTA.

4. HE ARMOTONNA VEIVÄT OSUUDET ORPOJEN. HE SÖIVÄT LESKEN LEIVÄT, ON HERRA NÄHNYT SEN. HÄN VANHURSKAASTI KOSTAA VÄÄRYYDENTEKIJÄT, RANKAISEE ANSIOSTA NUO VIEKKAAT RYÖSTÄJÄT.

5. VAAN VOITONPÄIVÄN KERRAN VAIVAISET NÄKEVÄT, VANHURSKAUS KUN HERRAN LYÖ VÄÄRÄT VÄKEVÄT. OI HERRA, VOIMAS NÄYTÄ, KANSAASI ARMAHDA JA HURSKAAN PYYNNÖT TÄYTÄ JA PÄÄSTÄ VAIVASTA.

nimperi

Otin vapauden tehdä tästä uskontoneutraalin version:

1. JO VÄÄRYYS VALLAN SAAPI, SE HUUTAA MAAILMAAN. SE TURMAA ENNUSTAAPI, VIE KANSAT KURJUUTEEN. KEN KANSAIN OIKEUTTA NYT TÄÄLLÄ JULISTAA, JA KEN SIT' OIKEUTTA NYT TAHTOIS PUOLUSTAA.

2. NYT VIEKAS VILPPI TÄÄLLÄ ON NOUSSUT KUNNIAAN. ON VALHE VALLAN PÄÄLLÄ JA VÄÄRYYS VOIMASSAAN. EI KUULLA KURJAN ÄÄNTÄ, JA KÖYHÄÄ SORRETAAN, JA LAINKIN RIKKAAT VÄÄNTÄÄ VÄÄRYYTTÄ PUOLTAMAAN.

3. KAS, KÖYHÄN LEIVÄN SYÖVÄT NUO MORAALITTOMAT. HE VIATONTA LYÖVÄT JA HÄNTÄ VAINOOVAT. HE KURJAA AHDISTAAPI KUIN KÄÄRME KIUKUSSA, KORVANSA TUKKEAAPI TUON RAUKAN HUUDOILTA.

4. HE ARMOTONNA VEIVÄT OSUUDET ORPOJEN. HE SÖIVÄT LESKEN LEIVÄT, ON KANSAT NÄHNEET SEN. NE ENNENPITKÄÄ KOSTAA VÄÄRYYDENTEKIJÄT, RANKAISEE ANSIOSTA NUO VIEKKAAT RYÖSTÄJÄT.

5. VAAN VOITONPÄIVÄN KERRAN VAIVAISET NÄKEVÄT, YHTENÄISYYS IHMISTEN LYÖ VÄÄRÄT VÄKEVÄT. OI KANSA, VOIMAS NÄYTÄ, KURJIASI ARMAHDA JA KÖYHÄIN PYYNNÖT TÄYTÄ JA PÄÄSTÄ VAIVASTA