Lauantai 20.12.2014

Huoli nuorista: Kannabiksen käyttö ”räjähti” Helsingissä

Jaa artikkeli:
Luotu: 
15.5.2012 15:12
Päivitetty: 
15.5.2012 16:22
|

Kannabiksen käyttö on lisääntynyt räjähdysmäisesti helsinkiläisten nuorten keskuudessa viimeisen vuoden aikana, kerrotaan Helsingin Diakonissalaitokselta. 

Syrjäytyneille nuorille suunnatussa Vamos-projektissa on selvinnyt, että nuorten asenteet kannabiksen käyttöön ovat usein positiivisia. Vamoksen projektipäällikkö Ulla Nord kertoo, että kannabispsykoosien määrät nuorten keskuudessa ovat "kasvaneet ihan hirveästi" Helsingissä.

– Moni nuori kertoo, että kannabiksen käyttö alkaa yläkouluiässä ja pahenee siinä vaiheessa jos yhdeksännen luokan jälkeen jää vaille mitään koulutuspaikkaa tai tekemistä, Nord kertoi Diakonissalaitoksen järjestämässä päihteiden käyttöä käsittelevässä tilaisuudessa tiistaina.

Nordin mukaan nuoret aloittavat päihteiden käytön jo hyvin varhain, usein 11-12-vuotiaana.

Toinen Vamos-projektissa huomattu huolestuttava ilmiö on tyttöjen päihteiden käytön lisääntyminen viimeisen vuoden aikana.

Nuorten asunnottomien päihdeongelmaisten määrä kasvaa koko ajan Helsingissä.

- Meille tuli vuodessa aika paljon näitä nuoria naisia, joilla oli hyvinkin pitkä historia päihteiden käyttöä takana, Nord sanoo.

Vielä viime vuonna Vamoksessa mukana olleista nuorista 25 prosenttia oli tyttöjä. Tänä vuonna tyttöjen osuus kasvoi 40 prosenttiin.

- Tyttöjen asenteet päihteistä ovat selkeästi muuttuneet myönteisempään suuntaan, Nord sanoi.

Diakonissalaitoksen mukaan nuorten asunnottomien päihdeongelmaisten määrä kasvaa koko ajan Helsingissä. Suurimpia ongelmia nuorille ovat Nordin mukaan yleensä syrjäytyminen, päihdeongelmat, rikollisuus, talousongelmat ja asunnottomuus.

Nordin mielestä "hyvin huolestuttava ilmiö" on etenkin Vamokseen hakeutuvien peruskoulunsa kesken jättäneiden nuorten syrjäytyminen.

- Niitä nuoria on tullut ennätysmäärä tänä vuonna. Moni nuori tulee meille 17-18-vuotiaana kun koulu on jäänyt kesken jo seitsemännellä tai kahdeksannella luokalla. Silti nuoren tilanteeseen ei ole koulu eikä lastensuojelu puuttunut. Tällaisia nuoria on Vamokseen tullut jo kymmeniä tänä vuonna, Nord kertoi.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Solar Plexus

Näin hyvin se kieltolaki toimii. Puhumattakaan siitä mitä tapahtuu, kun nuorisolle vuodesta toiseen valehdellaan päin naamaa eri päihteiden haitoista "valistusjärjestöjen" toimesta.

Olisiko aika siirtyä valtion kontrolliin ja ottaa rahat pois mafialta? Saattaisi ikärajakontrolli vähentää tuota nuorison puuhasteluakin, nykyisinhän ikärajoja ei valvota millään tavoin.

Mikko J.

Harkitsisin jonkinlaisia kaffekauppoja Hollannin malliin. Saisipa jengi referenssiä hasan vaarattomuudesta kun seuraa niitä hourupäitä jonkinkin vuoden. Mikä tahansa huumaava aine muuttaa persoonaa fyysisesti ja henkisesti, osa peruuttamattomasti.

Brainless

vaan kannabis on lippulaivana ja syypäänä kuten tässäkin tapauksessa. Menee asunto ilmeisesti jos olet ollut pilvessä? Taitaa kodittomilla olla hieman tujummat aineet helsingissä, joka on kauttakulku kaupunki koville aineille kuten subutex ja amfetamiini.

apostate

Toimittaja on nyt hieman hutiloinut, koska seuraava lause tuskin on sen mukainen, mitä haastateltu on tarkoittanut sanoa:

"Nårdin mielestä "hyvin huolestuttava ilmiö" on etenkin peruskoulunsa kesken jättäneiden nuorten hakeutuminen Vamokseen."

Enpä usko, että Nårdia huolestuttaa nuorten HAKEUTUMINEN VAMOKSEEN, koska siellä nuoria kuitenkin kyetään auttamaan paremmin kuin jos he eivät hakeutuisi avun piiriin.

Raato

Ja kumpaa loppu peleissä on helpompi saada, alkoholia vai kannabista. Eli kaupassa kaljaan pyydetään henkilöllisyys paperit, mutta diileri ei kysy niitä, sille riittää kun on rahaa. Ja kumpaa diileri suosittelisi jos kannabis on valikoimista loppu, viinaa vai kovempia huumeita??
Olisko aika saada tähän EUn osavaltioon vähän järkeä, eli laillistetaan kannabis ja verottaja ottaa siitä sitten oman siivunsa ja saadaan kunnon valvonta järjestelmä siihen niin kuin alkoholiinkin.
Itse en käytä kannabista, mutta minulta se ei haittaisi jos muut polttelisivat ja ehkä näin ollen kaupungillakin voisi kävellä ilman että joutuu väkivalta tilanteisiin.

Peccavi

Valistuksessa lienee vikaa kun nuoret eivät ymmärrä kannabiksen vaaroja. Kannabiksen saamisen helppous ei ole syy. Jostain syystä nykynuoret menettävät otteen elämään helpommin kuin vanhemmat sukupolvet. On vakavasti pohdittava mistä tämä johtuu.

Brainless

Siitä että vanhemmat polvet poikkeuksia mukaan lukematta ovat olleet sidottuina yhteiskuntaan jo lapsesta tehden erilaisia töitä. Myös fyysinen kasvatus alentaa ihmisen omaa tahtoa ja tekee lammasmaisemman.

Nykyisin jos et ole ongelmaisesta perheestä, niin todennäköisesti välinpitämättömästä perheestä ja yhteiskunnasta. Vanhemmilla ei ole aikaa ja ministereistä alkaen meitä opetetaan kuinka korporaatiot ovat jumalia miljardeineen. Ihmisen tehtävä on vain olla orjana koneelle.

Aikana ennen nettiä ihmiset eivät kyseenalaistaneet niin helposti asioita, kun ei olle vaihtoehtoja. Uskon kuitenkin netin kaltaisten tekniikoiden olelvan avain ihmisen kehitykseen. Kun tiedosta tehdään yleistä on vanha valta ainoa joka on vaarassa.

Peccavi

Älä yritä prvosoida. Tämä ei ole juupas-eipäs aihe, vaan pelkkä ei aihe. Täysikasvuisella ei ole epäselvää asiasta. Teini voi olla vielä kypsymätön ja ajattelematon, mutta vanhemmat eivät vastuuttomia voi olla.

Brainless

Ihminen voi aina oppia ja oivaltaa elämässään uutta. Ei ole mitään 100% aikuisuutta että nyt tiedät tarpeeksi ja olet kypsä.

Toinen on kypsä 10v toinen 50v kolmas ei aikuistu koskaan.

Tämän opin havaitsemaan jo 16v ensimmäisissä työsuhteissa. Ymmärsin kuinka aikuinenkin keski-ikäinen mies osaa olla lapsellinen.

jellonnanharja

suomessa on terminologiaa oikein haluttu sekoittaa eli on huumeitä siis perinteiset huumeet, sitten on lääkkeet jotka on laittomilla teillä myös huumeita, ja on lakiteknisesti lääkkeitä jotka on huumeita ja huumeita jotka on lääkkeitä

kyllä se irtihuumeista-ry hurmos valistus nyt potkii itseään nilkkaan, ihmisille on syötetty pajunköyttä tarpeeksi mutta eipä se kannabis mikään piru ole, annostus se ongelma on laittakaa keskikalja pirun hankalasti saatavaksi niin kyllä kannabis palaa

ja samalla kun tehdään siitä niin paha asia että siitä tulee merkinnät rikosrekisteriin ja kysytään se rikosrekisteri joka ammatissa niin lastenkanssa toimiessa harrustuspiireissä tai oppilaitoksiin hakeutuessa niin kyllä syrjäytyminen kasvaa

kannabis apteekkiin /alkoon ja kotikasvatus järkevästi hallintaan

Peccavi

Asiaa ei oteta tarpeeksi vakavasti. Tietysti jos on käyttänyt tai pitänyt hallussaan kannabista täytyy sellainen ihminen sulkea loppuelämäksi pois kaikesta nuorisotyöstä tai urheilusta. Huumevalistuksessa on tehtävä selväksi, että tämä on tietoinen valinta jos huumausaineisiin sortuu. Normaalin ihmisen portit sulkeutuvat takana.
Mielenterveys alkaa olla käyttäjällä jo vaakalaudalla jos alkaa vaatia huumausaineita apteekkiin ja sallia kotikasvatus. Olisi aika palata todellisuuteen pilvestä.

voida

Sekin on huolestuttavaa että monet järjestöt tarvitsevat nuoria, että he saavat rahoituksen toiminnalleen. Nuoret ei välttämättä tarvitse näitä järjestöjä.

Kannabista polttaessaan nuori alkaa ymmärtää nykyelämänmenon järjettömyyden. Hän on saattanut nähdä vanhemmistaan että kova työnteko ja materialismi ei ehkä tuokaan sitä onnea mitä kaikki tavoittelee.

"Elämälläni ei ole tarkoitusta, ei suuntaa, ei merkitystä mutta silti olen onnellinen" -Charles M. Schultz