Perjantai 18.4.2014

Talouselämä: Karmea uhkakuva Kreikan poliiseista

Luotu: 
18.5.2012 14:21
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva

Kreikkaa uhkaa kaoottinen ja hallitsematon tilanne, jopa todellinen anarkia, mikäli se jättää euron. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tuore ylijohtaja Juhana Vartiainen esittelee Talouselämä-lehdessä näkemyksensä eurottoman Kreikan tulevaisuudesta pahimmillaan.

Täysi maksukyvyttömyys ja valtion romahtaminen voisi tarkoittaa sitä, että edes poliisille ja armeijalle ei pystyttäisi maksamaan palkkaa.

–Itä-Euroopan ja Italian mafia ovat jo löytäneet toisensa. Mitä kaikkea voi tapahtua maassa, jossa poliisi on täysin ostettavissa, Vartiainen pohtii.

Euroryhmä ja myös useimmat Kreikan puolueet haluavat pitää maan eurossa. Maan eroa eurosta on kuitenkin alettu pitää entistä todennäköisempänä vaihtoehtona.

Henkilöt: 
Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Rohmar

Osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että oma raha on ainoa keino pitää valtion elintoimintoja pystyssä.

Euro uskovaiset puolestaan yrittävät ylittää Danten saavutukset, ja kuvailla helvettiin kahdeksatta kerrosta, jossa ei ole euroa.

Omissa silmissäni Vartiaisen luokitus laski jo toiseksi alimmalle tasolle.

joonathan

Aina on yhteenliittymät olleet vahvempia kuin yksinäiset. Vain rosvot rakastavat yksinäisiä koska heiltä on helpompi viedä silloin omaisuus. Toki yhteenliittymästä pitää maksaa. Turvallisuus on yksi asia toki moni muukin. Minä muistan suomen kaaoksen sodan jälkeen. Vain hullu haluaisi palata siihen. Yhteenliittymää pitää hoitaa eikä yrittää koko ajan elää kuin pellossa. Valitettavasti yhteistyö ei takaa sitä, että kaikki olisivat rehellisiä, mutta mahdollisuus siihen on parempi. Ja näitä keinottelijoita voidaan paremmin vastustaa. Kommunismia mainostettiin sellaisena siis kansan tahtona mitä se ei koskaan ollut. Sielläkin päästettiin huseeraamaan pienen joukon joka armottomasti riisti muita. No vihdoin se suurempi joukko ymmärtää petoksen. Ja yrittää korjata tilanteen. Yhdysvallat on esimerkki miten liittymää voidaan käyttää hyväksi. Se on voimakkain liittymä maapallolla huolimatta keskinäisistä erimielisyyksistään. Hitaita ne yhteiset päätökset ovat, mutta silti vievät kehitystä eteenpäin. Maiden sisäiset riidat useimmiten ovat kaikkea kehitystä haittaavia. Vanha viisaus sanoo näille uhoajille totuuden koskaan ei ole tarpeellinen kaikki voidaan korvata. Niinpä sanon näille nykyisille euroopan kaatamista yrittäville. Tulkaa kertomaan sadan vuoden päästä mitä saavutitte. Jään odottamaan mielenkiinnolla. Näitä rinta rottingilla olevia tietäjiä.

Z. B. GRAND CHESSBOARD

On päivänselvää, ettei tämä Vartiainen istuisi nykyisessä virassaan, ellei hän olisi sitoutunut toimimaan vallitsevan establishmentin propagandistina, äänitorvena ja lausuntoautomaattina.

Hänen lausuntonsa kannattaa siksi suodattaa vahvasti. Tai vielä parempi: jättää omaan arvoonsa.

Valtio ajautuu kaaokseen ilman vaihdonvälinettä. Totta, mutta: Valtio ei ole riippuvainen pankkimonopolin luomasta valuutasta. Se voi liikkeelle laskea (mm. luottoina ja hankkeina) itse oman valuutan, jota se myöskin monistaa luotoiksi YKSINOIKEUDELLA "Fractional Reserve Banking" -tyyppisin mahtivaltuuksin - poistaen tuon yksityiselle yritykselle kohtuuttoman ja täysin sopimattoman valtuuden yksityispankeilta.

Tuo on ainoa monopoli joka valtiolla saisi, mutta ehdottomasti pitäisi olla -- itsestään selvien, kuten armeija, poliisi ja mm. veronkanto -monopolien lisäksi.

Näin toimimalla valtio ei ajaudu kaaokseen, vaan päivittäinen työpanoksien vaihto ja kaupankäynti sujuu normaalisti.

Valtion toimiessa noin, se saa käyttöönsä itselleen korottoman, itselleen korkotuloa tuottavan, inflaatioverottoman valuutan ja vapautuu samalla kansainvälisen pankkimonopolin velkavankeudesta hyvin nopeasti, koska nyt kansan työpanos alkaa jäämään valtion -- siis kaikkien veronmaksajien -- omaksi hyödyksi.

Berserk

jos drakma tulee tilalle niin mikä sen arvo on? Tasan nolla koska se ei kelpaa vaihdettavaksi valuutaksi ja sitä ei huoli maksuksi kukaan.Maahan tulee kahden valuutan järjestelmä kuin ennen NL:ssa. Kauppa olisi vain tavaranvaihtoa kuin ennen NL:ssa. Kreikalla vain ei ole mitä vaihtaa.
Millä Kreikka ostaa esim. öljyn?
Sillä pitäisi olla dollareita tai ainakin euroja. Mutta kun ei ole kuin velkaa.
Ihmisten eurot katoavat nopeasti pankeista jos huhukin lähtee liikkeelle.
Maksukyvyttömyys ei koske vain armeijaa ja poliisia. Myös valtion eläkkeet,opettajien ja virkamiesten palkat jää maksamatta.
Mutta miksi persu ei tätä ymmärrä? Siksi että he viettävät hiljaista hetkeä ja kehuvat maata, jolla menee vielä huonommin, nimittäin Pohjois-Koreaa, jossa kansa syö ruohoa.

Kreikan ainoa tie on pysyä eurossa ja hyväksyä neuvoteltu sopimus. Se on tarjous josta ei voi kieltäytyä.

Berserk

tuohon löytyi? No siitä kun persujen hellimä oma raha ei tässä tapauksessa toimikaan. Voidaanhan sitä painaa mitä halutaan mutta arvon määrittelevät muut.
Jos talous olisikin niin yksinkertaista että velat maksetaan painamalla koneet punaisena maalle uusi raha. Joku persu vielä uhosi että tällä uudella valuutalla sitten maksetaan velat.
Harvoin jos koskaan on saman puolueen kannattajiksi kerääntynyt noin suuri joukko,joilla ei ole muuta omaa kuin tuulen huuhtoma persu.

Z. B. GRAND CHESSBOARD

Uusi valuutta luodaan kelluvaksi.

Esimerkiksi Suomen toimiessa niin, uusi valuutta alkaisi hyvin nopeasti vahvistumaan suhteessa euroon ja dollariin, jotka ovat molemmat olleet jo vuosia rinnakkaisessa syöksykierteessä.

Syöksy piilotetaan kaltaisiltasi pösilöiltä vertaamalla noita valuuttoja toisiinsa.

Uusi valuutta siis vahvistuisi ongelmaksi asti, ellei sitä devalvoitaisi painamalla rahaa myös valtion hankkeisiin, ei pelkästään luotoiksi kiertoon samassa suhteessa tuotannon kasvuun (jolloin inflaatio on 0%).

Ja se "inflaatioveroton hahahaa": Inflaatio on aina vero. Piste. Ainoa jota se ei kouraise, on se yksi ja ainoa taho, joka laskee rahaa liikkeelle.

Eli nyt inflaatio verottaa myös valtiota, ja siksi se joutuu, senkin vuoksi, koko ajan koventamaan verotusta.

En viitsi tuhlata enempää energiaani kaltaisesi neroon, Berserk.

paulivuorio

Silloin kun Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijoh-
taja rupeaa syyttelemään itä-maffiaa ja Italian maffiaa
euroopan sekasorron aiheuttajaksi niin kyseenalaistan asian-
omaisen herran pätevyyden kyseiseen tehtävään. Olis pysynyt
vaan ruotsissa, siellä saa puhua mitä sylki suuhun tuo.
EU on euroopan ainoa maffia, virkamiehet saavat pallotella
jäsenvaltioiden rahoilla miten lystää. Ei mitään vastuuta
tekemisistään eikä minkäänlaista tilivelvollisuutta jäsen-
valtioille. Kysymyksessä on sentään satojen miljardien
pyöritys, ihan oman pään mukaan. Ei pysty elämään budjetissa
vaikka se on hirveä summa rahaa vuosittain. Vaaditaan jäsen-
valtioilta talouskuria, itse vaan lennetään yksityiskoneilla
ja asutaan maailman kalleimissa hotelleissa kuin Rockefeller
konsanaan. Miten kauan euroopan valtiot katsovat tätä pelleilyä meidän verorahoilla?

gerhouggonen

Jahah, taas on Ruotsista kalliilla ostettu "en tiedä"-punatulkku päässyt asian ytimeen. Mies ei osaa kertoa edes summittaista lukua Suomen riskeistä Kreikassa, mutta osaa tehdä sisäpoliittisia arvioita Kreikan kehityksestä. Ihmeellistä mitä kaikkea kivaa me verovaroilla saammekaan.

emmzet

Syriza tuntuu suorastaan ajavan Kreikan tilannetta kohti katastrofia. Mutta miksi, ja kuka hyötyisi?

Pitäisikö tutkia löytyykö taustalta joukko rahakkaita tahoja, joilla on aikomus ostella "kaikkea kivaa" siinä vaiheessa kun maa joutuu sekasorron valtaan? Ja eikö olisi luonnollista, että Syriza saa pientä välityspalkkiota järjestettyään näin oivan tilaisuuden kahmia varallisuutta pilkkahintaan?

Ketä veikkaisitte? Huumeparoneja? Venäjän mafiaa?