Hyvinkään surmista epäillyn vangitseminen keräsi maanantaina paikallisia, etenkin nuorta väestöä Hyvinkään oikeustalolle. Poliisi joutui puuttumaan muutaman nuoren käytökseen käräjäoikeudessa.
Poliisi käskytti kolme nuorta ulos oikeustalosta, koska nämä naureskelivat äänekkäästi käytävässä hieman ennen vangitsemispäätöksen julkistamista.
–Jos ette osaa käyttäytyä niin voitte poistua. Tämä ei ole naurun asia, poliisimies sanoi kolmikolle.
Poikaporukka poistui paikalta hiljaisina. Muuten oikeustalolla olleet nuoret käyttäytyivät asiallisesti ja vaikuttivat jännittyneiltä ja järkyttyneiltä.
Monet nuoret kuvailivat väkivallanteon pysäyttäneen kaupungin.
–Jokainen asiakas puhui siitä. Kuulen sivusta, kun ihmiset puhuvat ja kauhistelevat asiaa, kertoi yksi kaupan kassalla työharjoittelussa oleva paikallinen nuori Uudelle Suomelle.
Kahdesta murhasta ja seitsemästä murhan yrityksestä epäilty 18-vuotias Eero Hiltunen vangittiin todennäköisin syin epäiltynä. Tuomari kertoi epäillyn tunnustaneen olleensa ampuja. Hiltunen määrättiin Vantaan poliisivankilaan odottamaan varsinaista oikeudenkäyntiä.
Hyvinkään tragedia on herättänyt laajaa julkista keskustelua viime vuosien ammuskelujen syistä ja keinoista ehkäistä uusia surmia. Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen sanoo Uuden Suomen haastattelussa pelkäävänsä, että "suomalaisen nuoren miehen kriisi" johtaa vielä uusiin tragedioihin. Lue lisää tästä jutusta.
Poliitikoista kokoomuslainen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa on vaatinut aseiden saatavuuden tiukentamista Suomessa. Vasemmistoliiton Annika Lapintie puolestaan haluaa asekaapit poliisin katsastuksen alaisiksi ja alkolukkojen taakse. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) totesi Uuden Suomen haastattelussa Hyvinkään tapahtumien avanneen vanhoja haavoja.


Kommentit
Nuorison vastuuttomuus on nyt lopullisesti tullut esiin. Nämä teot ja niille naureskelu osoittavat sen.
Koulukiusaamiset on toinen vastaava ilmiö.
Kolmas on virtuaalimaailma joka hämärtää todellisuuden tajua.
Vanhempien auktoriteetti on myös vähentynyt ja kotikasvatus huonotunut.
Nuorten arvostus on mennyt överiksi, elämänkokemusta ja vastuuta ei edellytetä eikä lähimmäisen arvostusta kunnioiteta.
Erilaiset vahingolliset ilmiöt porukoissa vaikuttavat kehitykseen negatiivisesti.
Näissä asioissa on yhteiskunnalla paljon tehtävää.
Ne, jotka äänekkäimmin kristisoivat sukupolveamme, yleensä unohtavat kuka sen kasvatti.
Aina sitä ollaan yhteiskuntaa moittimassa ja parantamassa joka asiasta. Itsepähän olette planeetan tähän tilaan jättäneet meille, turha itkeä nyt.
Jos se nuorison tila ja vanhempien auktoriteetti setää noin huolestuttaa, niin sinne vaan nuorisotiloille sun muihin lähiökeskuksiin vapaaehtoiseksi niin pääset itse vaikuttamaan asiaan ja teet aivan varmasti suuremman vaikutuksen kun sillä että netissä vaadit että asialle tehdään jotain. Kaikki tuntuvat haluavan että joku tekisi asialle jotain, mutta kukaan ei ole valmis pistämään tikkuakaan ristiin asioiden eteen.
Kauhea tragedia tämä koko tapaus, tyhmäähän tuolla on naureskella, mutta pidetään nyt mielessä että tässä nyt ihan lapsia kuitenkin vielä olivat nuo nuoret. Kummasti sitä odotetaan että 16-18 poikaporukka onnistuu olemaan hörähtämättä jutuilleen, oltiinpa sitten vaikka hautajaisissa. Tätäkö ollaan myös sitten pois viemässä?
Ja kotikasvatuksessa ei ole mitään vikaa. Pun intended. Get mad.
Kommentti on poistettu
Tuliko kellekkään mieleen että ehkä a) nuorten nauru oli heidän tapansa käsitellä ahdistavia tuntemuksiaan, jollonka siinä ei ole mitään moitittavaa vaikka joku sivullinen saattaakin sen sellaiseksi tulkita. b) Nauraminen ei liittynyt mitenkään käsiteltäviin asioihin. Oikeustalo ei ole mikään kirkko kuitenkaan eikä kyse ollut hautajaisista. Jos nauraminen taas liittyi milläänlailla ko. tapaukseen reaktio oli asiaankuulumaton ja vastareaktio asiaankuuluva.
Nuoret saattavat nauraa hermostuneisuuttaan, kun eivät osaa käsitellä mielensä myllerrystä tai eivät halua näyttää sitä. Siitä huolimatta katson poliisimiehen menetelleen oikein komentaessaan naureskelijat ulos. Nuorella on kyky oppia, onneksi. Poliisimies toimi kuten aikuinen tekee.