Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Anders Breivik surmasi Norjassa yhteensä 77 ihmistä.
Tapahtuman muistoa kunnioitetaan tilaisuuksilla ympäri Euroopan. Tapahtumapaikalla Utöyan saarella järjestetään suljettu muistotilaisuus, jossa puhuu esimerkiksi Norjan pääministeri Jens Stoltenberg.
Oslossa järjestetään illalla myös valtava ulkoilmakonsertti. Helsingissä järjestettävä muistotilaisuus alkaa Norjan suurlähetystön edustalla kello 18.00.
Breivik ampui vuosi sitten 69 kesäleirillä ollutta nuorta Utöyan saarella. 8 ihmistä sai ennen Utöyäan tapahtumia surmansa Oslossa hänen asettamansa pommin räjähdyksessä.
Yle televisioi Utöyan saaren muistotilaisuuden TV1:llä kello 14.50 alkaen. Muistokonsertti nähdään Ylen TV1:llä alkaen kello 21.


Kommentit
Varsin ikävää tapausta muistamme nyt vuosittain.
Olisikin taas syytä irtisanoutua puoluetasolla tapahtuneesta ja SD voi aloittaa.
PS tulee sitten viimeisenä ellei ota "onkeensa" HS:n uutisointia Halla-ahon plokista ja sen osittaisesta tuhoamismääräyksestä.
Joo unohdetaan aito osanotto ja sureminen, aloitetaan kova politikointi tuon murheellisen tapahtuman ympärillä. Tai jatketaan tätä kohta vuoden jatkunutta politikointia.
Miksi hukata hyvä tilaisuus mollata syyttömiä. Se on nykyajan politiikan henki.
Traaginen tapaus ja muistamisen arvoinen. Vähän ällöttää, että siitä on tehty myös demareiden propagandan väline.
Demareita vastaanhan tämä isku tehtiin.