Keskiviikko 22.10.2014

Riita repesi sisarusten välisestä seksistä – ”Mitä helvettiä?”

Luotu: 
31.7.2012 11:22
Päivitetty: 
1.8.2012 14:37
|

Vihreiden nuorten ajattelu seksistä on johtanut laajaan keskusteluun siitä, mitä seksitekoja yhteiskunnan tulisi sallia kansalaisille.

Kovin kiista näyttää syntyneen Vihreiden nuorten puheenjohtaja Hanna Hakon ja tamperelaisen historiantutkijan Jussi Jalosen välille. Kiista syntyi Hakon ajattelusta Koijärvi-blogissa ja repesi sanailuksi helsinkiläisen Otto Lehdon ryhdyttyä puolustamaan Hakkoa.

Kyse on siitä, pitäisikö sisarusten välinen vapaaehtoinen seksi sallia laissa. Kukaan ei todella ehdota asiaa, mutta sitä pohditaan ajatustasolla.

- Vapaaehtoisen insestin kiellon poisto. Hankaluutena voi kenties pitää vapaaehtoisuuden todentamista ja riskiä mahdollisten jälkeläisten heikosta terveydestä – asia, jonka vuoksi emme kuitenkaan muiden riskiryhmien seksuaalisuutta ole kriminalisoineet, Hakko pohtii.

Ajatusten pohjalla on YK:n tukeman AIDS-komission raportti, jossa ehdotetaan kaikkien vapaaehtoisten seksiaktien dekriminalisointi. Uusi Suomi kirjoitti aiheesta viime viikolla.

Jussi Jalonen ruotii Uuden Suomen blogissaan keskustelua Hakon kirjoituksesta tylysti:

- Insestikiellon kumoamiseen puuttuessaan kirjoitus alkaa jo vaikuttaa surrealistiselta, Jalonen ihmettelee.

- Insestin itsestäänselvästi tuhoisia vaikutuksia perhesuhteisiin tyydytään sivuamaan pinnallisesti. Sen sijaan sukurutsaukseen tyydytään viittaamaan vain kliinisesti "tabuna", joka "kauhistuttaa monia".

Jalonen osallistuu keskusteluun aktiivisesti kommenttiosastolla, jossa hän puolustaa näkemystään. Itse kirjoituksen hän päättää suoraan kysymykseen Vihreiden nuorten ja puolueen johdolle:

- Tällä kertaa minulla on kuitenkin vain yksi hämmentynyt 37-vuotiaan miehen kysymys - - Mitä helvettiä?

Vihreiden Otto Lehto jatkaa vapaaehtoisen sisarseksin käsittelyä omassa Uuden Suomen blogissaan.

- Insestillä ei, toisin kuin Jussi antaa ymmärtää, tässä tarkoiteta alaikäisen hyväksikäyttöä, vaan esim. kahden täysikäisen sisaruksen rakkautta toisiaan kohtaan, Lehto kirjoittaa.

- Puhutaan kuitenkin yksilöiden erilaisten preferenssien mukaisten toimien tai elämäntapojen toteuttamisesta tai estämisestä, joita kohtaan eri ihmisillä on hyvin erilaiset subjektiiviset arvostukset - joita tulee kunnioittaa, hän jatkaa ja päättää.

- Vapaa seksuaalinen itsensä toteuttaminen on yksilön perustavanlaatuinen oikeus.

Pitäisikö aikuisten sisarusten välinen vapaaehtoinen seksi sallia?

7368 ääntä annettu
Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Mikko Järvinen

Eläimeensekaantuminen on sinällään poistettu rikoslaista jo ajat sitten. Perusteena taisi tosin olla enemmänkin se, että jos mikään muu (eläimelle aiheutettu kärsimys, eläimen omistajan rahallinen menetys) ole peruste rikosepäilylle, on käräjäoikeudella parempaakin tekemistä kuin pohtia, mitä tehdä lehmään lempineelle rengille.

Tommi Nieminen

Itse ajattelen niin, ettei valtiolla ole mitään oikeutta puuttua täysikäisten, täysvaltaisten ihmisten omaehtoisiin elämänvalintoihin – siis seksiinkään. Lakiin ei pitäisi kirjata kuin välttämätön suojelutarve, ja loppu jättää yhteiskunnan ja sen moraalikoodin harteille. Insestiä ei toisin sanoen tulisi ”sallia” laissa vaan jättää vain kieltämättä.

Rauno Heinonen

Olennaisin kysymys kai kuitenkin on, miten tuon voit estää, vaikka moraalisi ei sitä sallisikaan? Aikuiset ihmiset toki löytävät paikat sekstailuun. Aletaanko heitä kyttäämään ja miten? Olennaisempaa kai kuitenkin on, ettei lapsia synny. Vammaisuuden mahdollisuus kasvaa lähisukulaisten naimisista, kuten Euroopan aateliston kasvonpiirteistä on nähtävissä.

Edvard Majakari

Maailma on sairas. Ja 90-luvulla kun seksuaalivähemmistöistä nousi ensimmäistä kertaa iso haloo erilaisten lakialoitteiden johdosta, konservatiiveja pilkattiin idiooteiksi kun väittivät, että samaa sukupuolta olevien avioliitot ja adoptio-oikeudet ovat vain alkua sille, että kohta puhutaan sisarusten, aikuisten ja lasten välisistä hyväksytyistä seksisuhteista ja varmasti pian eläintenkin, kunhan osoitetaan, että siitä ei ole - välitöntä - haittaa kummallekaan osapuolelle.

Ari-Vesa Parviainen

Tässä esität selvyytenä olettaman, etteivät nuo ihmiset olisi mitenkään kykeneviä huolehtimaan ehkäisystä itse ilman holhoavia pakkotoimia.

Muinoin sanottiin, taisi olla Hailuodosta, "kiilusilmä joka uuninpankolla".
Ehkä totta, muttei myöskään ehkäisyyn ollut keinoja.

Pidän olettamana, että holhouksesta vapaa äänioikeutettu osaa toimia vastuullisesti, kun asiaan ei liity pakkoa eli rikosta.

Simo Raittila

Jutun tämänhetkinen kuvateksti "Vihreät nuoret keskustelevat seksuaalisten halujensa toteuttamisesta" implikoi aika kettumaisesti, että (meillä) Vihreillä nuorilla olisi seksuaalisia haluja esim. eläimiä, lähisukulaisiamme tai alaikäisiä kohtaan.

Tämä on aikamoista ulostetta. Varsinkin, kun itse juttukin tiedostaa Hanna Hakon tekstin tarkoituksen: "Kukaan ei todella ehdota asiaa, mutta sitä pohditaan ajatustasolla."

Kukaan ei ole myöskään sanonut, että kyseessä olisi heidän oma seksuaalinen halunsa. Olisiko mahdollista, ettei politiikassa ja sen periaatteiden pohdinnassa olisi keskeisintä aina vain minä, minä ja minä?

Hannu Mikael

Vihreiden ja vasemmistoliiton nykyinen päätoimiala ovat sänkypainit, ja niiden erilaisten variaatioiden kiihkomielinen puolustaminen.

"Eräs tärkeimpiä yhteiskunnan rappeutumisen merkkejä on dekadenssin paljas ja röyhkeä esiinmarssi.
Rappio, vähemmistöt ja perversiot marssivat traditioiden, enemmistön, ja oikeudenmukaisuuteen perustuvan yhteisöllisyyden yli. Tämän ohimarssin aikana dekadenssi pyyhkii takalistonsa lippuihin, lakeihin, perinteisiin arvoihin, ja enemmistön oikeuksiin."
Suntuubi

Johan Von

Olemmehan eläimiä. Vain ihminen sanoo joitain olioita ihmisiksi. Sehän on vain elämän eräs muoto. Sukulaisten kesken sukupuolinen kanssakäynti on hyvin vaha asia. Aiemmin aivan yleistä oli että kuninkaalliset ja aatelisen menivät naimisiin poikien, tyttäriensä ja myös sisaruksen naivat toisiaan. Tämä oli muoto jolla estetteiin valllan ja omaisuuden siirtyminen pois suvun hallinnasta. Jossain vaiheessa liika sisäsiittoisuus havaittiin heikentävän ihmisiä. ja laadittiin lakeja erityisesti kansalle ettei niin saa tehdä tämä siksi, että tarvittiin voimakkaiyta sotureita ja työmiehiä. vielä kauan tämän jälkee ylhäistöllä säilyi tämä oikeus. Vaikka raamatussakin kerrotaan tapauksista joissa isä on yhtynyt tyttäreen joten aikuisten kesken sillä ei suurta merkitystä ole. Mutta nykyisessä moraalissa joka suomessa vallitsee. Ei se ole soveliasta. Mutta lakia jossa se sanotaan sallittavan ei mielestäni saa tehdä.. sillä tällöin laki katsoo sen hyväksyttäväksi. Ja tietenkin alaikäisiä tulee ehdottomasti suojella. Tämänhän laki jo tekeekin. Avio-oikeus on mennyt jo tie minne, eli ei tuo paljonkaa lisää sihen tuo.

Tuomo Kuusela

Tähän ollaan tultu. Ennen niin selkeästi kieroina pidetyt asiat halutaan tehdä hyväksyttäviksi. Tämä on vihervasemmistolaista liberaalia politiikkaa. Kokoomus ja RKP saattaa lähteä mukaan moiseen, hehän puolustavat homoliittojakin. Kaikille moraali ei ole samanlainen eilen, tänään ja huomenna. Vaan joillekin se on muuttuva käsite, se mikä nyt on väärin, ei ehkä olekaan sitä enää tulevaisuudessa.

Olisiko alaikäisiin sekaantumisen salliminen vaaliteemana vielä joskus vihreillä? Tällä menolla en ihmettele jos olisi.

Richard Jarnefelt

Heh, ehkä pitäisi miettiä, mikä seksissä on niin pahaa? Tietysti kristinuskon tuoma kaksinaismoralismi! Minkä takia esim. veli ja sisar saavat rakastaa toisiansa henkisesti ihan miten paljon hyvänsä, mutta jos sen panee sinne, niin kaikki muka muuttuu kertaheitolla?

Johan Von

Mistä sinä pedofilian siihen sait. Onko sinulla joitain vaikeuksia lasten suhteen. Mielestäni ei kukaan sellaista tämän asian suhteen ole esittäny. Pitää lukea mitä on kirjoitettu ja mihin ajatuksensa vie. En muuten ole vihreä. Moraalikäsitykseni on tässä asiassa aika vanhoillinen , mutta satuja silti ei saisi kertoa.

Tuomas Sikander

Suomenruotsalaisethan ovat jo pitkään olleet muuta kansaa edellä tässä sukulaisseksin vapauttamisen asiassa.
Tulee mieleen Svedlinin Ior -vainaa Sipoosta, hänhän paljasti jo aikoinaan 80-luvulla että hänen äitinsä on samalla hänen sisarensa. Ilmankos siellä riittääkin niitä psykedeelisiä guruja ja kaikenlaisia hampaattomia haitarinsoittajia lähes jokaiseen laiturinnokkaan.
Saaristolaisromantiikkaa, jollei herkimmillään niin ainakin paljaimmillaan. ;-)

Terhi Heino

Eikö näilläkään ole parempaa tekemistä?! Tämä aihe koskettaa ehkä noin ripausta Suomen kansaa. En usko, että sisarrukset, jotka ovat kasvaneet yhdessä alkaisivat yhtäkkiä paneskelemaan keskenään. Ehkä nämä loput noin 10 ihmistä sitten äänestävät Vihreitä tai Vasemmistoliittoa seuraavissa vaaleissa. Odottaen "hurjaa ja ennennäkemätöntä" äänivyöryä.

Filip Honney

Kenellä on oikeus kieltää mitään, kuka ottaa asiakseen toisten valvomisen? Kieltämisvimman takana taitaa olla samanlainen kateus kun huumausainelainsädännön...koska minä en kehtaa enkä uskalla niin kielletään kaikilta.

Markku Ollikainen

Raamatun mukaan Jumalalla, maailmankaikkeuden ja sen elämän Luojalla on oikeus säätää elämän raja-arvot ja siis myös kieltää elämää vahingoittavat, jopa tuhoavat asiat.
Tuhoista puhuttaessa on hyvä tiedostaa, etteivät kaikki aiheutuvat vahingot ja tuhot näy pahanteon hetkellä tai muuten ihmisen heti käsitettävällä tavalla.

Raamatun mukaan "kirottu on jokainen, joka sekaantuu eläimeen". Samoin "kirottu on jokainen, joka makaa sisarensa tai sisarpuolensa kanssa". Raamatussa erityisesti vanha testamentti oli kirjoitettu perhettään edustaneille miehille, joten teksti tulee ymmärtää miehille kirjoitetun näkökulmasta, mutta koskee siis myös naisia.

Jossakin kohdassa kirouksesta puhutaan myös kuolemantuomiona. Yhteisöllisesti asia katsottiin niin vakavaksi.
Toisekseen kirous on kaiken näkevän ja tietävän Jumalan kirous, joten sitä ei voi paeta edes elämän katvealueille. Jumalan asetusten rikkominen toi kirouksen elämään ei vain suoranaisena kuolemantuomiona, mutta myös muissa "ei mene hyvin" -muodoissa.
Viimeistään fyysisen kuoleman jälkeen Jumalan edessä ihmisen tekemiset joutuvat absoluuttisen persoonan arvotettaviksi ja kirous saa viimeisen muotonsa, Jumalan tahdon rikkominen oikeudenmukaisen palkkansa.
Ihmisen kannattaa muistaa, ettei ole jumala.