Lauantai 26.5.2012

Nyt puhuu Israelin suututtanut suomalainen: ”Väärin käännetty”

Luotu: 
25.8.2010 16:08
Päivitetty: 
25.8.2010 16:17
  • Kuva: Iltalehti
    Frank Johansson on sittemmin itse poistanut kohua herättäneen bloginsa.

Faktakulma

Frank Johansson kirjoitti muun muassa näin:

- Ystäväni, joka työskentelee Israelissa, oli käymässä ja puita vajaan kasatessa päästiin hänen lempiaiheeseensa. Usean vuoden pyhässä maassa oleskelun jälkeen, hän on tullut siihen tulokseen, että "Israel on nilkkimaa". Omien vierailujeni perusteella, jotka ajoittuvat 1970-luvulle ja 1990-luvun loppuvuosille olen aika samaa mieltä.

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn Suomen johtaja Frank Johansson kommentoi blogistaan Israelissa noussutta kohua Uuden Suomen haastattelussa.

Johansson vahvistaa poistaneensa itse bloginsa Iltalehden palvelusta. Blogin otsikko oli ”Israel on nilkkimaa”.

- Se, mitä yritin sanoa, ymmärrettiin väärin ja miellettiin Amnestyn kannanotoksi. Sitä myös käännettiin virheellisesti, minkä takia se loukkasi ihmisiä erityisesti Israelissa, mutta myös muualla maailmassa. Tarkoitukseni ei ollut loukata. Siksi poistin kirjoituksen, Johansson kertoo.

Johanssonin mukaan hän kirjoitti bloginsa yksityishenkilönä eikä Amnestyn edustajana. Iltalehden sivuilla hänet kuitenkin esitellään nimenomaan Amnestyn Suomen johtajana.

- Olen ollut yhteydessä Iltalehteen ja pyytänyt heitä muuttamaan esittelytekstiä, Johansson kertoo.

Tärkein käännösvirhe tehtiin Johanssonin mielestä siinä, että hänen käyttämänsä sana ”nilkkimaa” käännettiin termiksi ”scum state”. Johanssonin mielestä ”scum state” on huomattavasti voimakkaampi sana kuin ”nilkkimaa”.

Johanssonin blogi on levinnyt maailmalle erityisesti Jerusalem Postin asiasta kirjoittaman jutun kautta. Lehden haastattelema Israel-myönteisen NGO Monitor -järjestön johtaja Gerald Steinberg vaatii kansainvälistä Amnestya puuttumaan asiaan ja Johanssonia eroamaan.

- Olen keskustellut viestintäosastomme kanssa siitä, miten Jerusalem Postin juttuun reagoidaan. Näiden keskustelujen sisältöön en voi ottaa kantaa. Amnestyn kansainvälinen käytäntö on se, että ei oteta kantaa henkilöstöpoliittisiin kysymyksiin, Johansson muotoilee.

Johanssonin mielestä tapauksesta on noussut häly siksi, että Israelissa tietyt eturyhmät seuraavat tarkasti, mitä Israelista kirjoitetaan. Johansson kertoo saaneensa muutamia voimakassävyisiä palautteita asiasta sähköpostiinsa.

Johansson kertoo myös pohtivansa, jatkaako lainkaan blogiaan Iltalehdessä.

- Olen koko kesän miettinyt sitä, onko se sen tyyppinen foorumi, jossa haluan kirjoittaa, ja haluanko esittää näkemyksiäni blogia kirjoittamalla, Johansson sanoo.

Faktakulma

Frank Johansson kirjoitti muun muassa näin:

- Ystäväni, joka työskentelee Israelissa, oli käymässä ja puita vajaan kasatessa päästiin hänen lempiaiheeseensa. Usean vuoden pyhässä maassa oleskelun jälkeen, hän on tullut siihen tulokseen, että "Israel on nilkkimaa". Omien vierailujeni perusteella, jotka ajoittuvat 1970-luvulle ja 1990-luvun loppuvuosille olen aika samaa mieltä.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Htalk

Al Jazeera uutisoi muutama kuukausi sitten että DCI :n mukaan Israelilaiset sotilaat käyttää seksuaalisesti hyväksi lapsia tunnustuksen saamiseksi heiltä.

linkki uutiseen:
http://english.aljazeera.net/news/middleeast/2010/05/201053082239109343....

DCI: lyhyesti

http://www.defenceforchildren.org/about-us.html

Defence for Children International (DCI) is an independent non-governmental organisation that has been promoting and protecting children’s rights on a global, regional, national and local level for 30 years.
DCI is represented through its national sections and associated members in 40 countries worldwide. Its International Secretariat is based in Geneva, Switzerland.

Oskuk

Pitäisiköhän Suomessa alkaa käyttää samaa korttia, kun tiedämme miten luterilaisvastainen Berlusconi on. Ja Venäjälläkin haluttaisiin että pitäisi ortodoksien suhteen käyttää ortodoksilakeja eikä luterilaisia.

Itse jutun nostaminen jalustalle juutalaisten taholta on omituista, melko nilkkimäistä, ja lisäksi huonoa politiikkaa. Ei kestetä mitään negatiivista. Kas kun he saivat kirjoittaa että joku on noin kirjoittanut, kun täällä ei heidän mielestään saisi kirjoittaa että joku on sanonut...

PekPalo

Engelsmannit ja Kansainliitto tekivät kauhean typeryyden sijoittaessaan israelilaiset jonkin romaanin perusteella nykyiseen paikkaansa. Nilkit tappoivat sen jeesuksenkin!

Meister

Missä vaiheessa Israelin toimien arvostelusta tuli antisemitismiä? Millä perusteilla Israel nostaa itsensä kansainvälisen lain yläpuolelle?

Israel on tehtaillut sotarikoksia vuosikymmeniä piittaamatta kansainvälisestä mielipiteestä. Se ei ole myöskään liittynyt NPT-ydinsulkusopimukseen, vaikka sen tiedetään omistavan ydinaseita.

Johanssonin ei tule perääntyä totalitarismin edessä, vaan on heitettävä lisää löylyä kiukaalle.

tapio_o_neva

"Millä perusteilla Israel nostaa itsensä kansainvälisen lain yläpuolelle?"

Tietenkin sillä perusteella, että ihmisoikeudet ovat länsimaista hapatusta ja perustuvat maalliseen liberalismiin ja humanismiin, mikä ei sovi siionistille.

Siionismi ja ihmisoikeudet ovat samalla tavalla ristiriidassa kuin muukin kansallisosialismi ja ihmisoikeudet.

Uskonnon muuntaminen kansalisuudeksi ja yhden kansallisuuden asettaminen etuoikeusasemaan muodostaa ideologisen perustelun apartheidille.

Judgement Day

Israelin entinen pääministeri Menachem Begin lausui Israelin parlamentille 23.6.1982 pitämässään puheessa Suomen rodusta (siis suomalaisista) seuraavaa:

Meidän rotumme on hallitsijarotu. Olemme jumalia tällä planeetalla. Eroamme alemmista roduista yhtä paljon kuin he eroavat hyönteisistä. Itse asiassa, verrattuna meidän rotuumme, muut rodut ovat elukkoja, karjaa korkeintaan. Muille roduille on annettava yhtä paljon arvoa kuin ihmisen ulosteelle. Meidän osanamme on alempien rotujen hallitseminen. Johtajamme on hallitseva maallista valtakuntaamme rautaisella valtikalla. Massat nuolevat jalkojamme ja palvelevat meitä orjinamme.

Lähde: Israelinjuutalainen toimittaja Amnon Kapeliouk, New Statesman 25.6.1982

lieneekö totta vai tarua ?

toimitus voi poistaa vapaasti jos katsoo aiheelliseksi

tapio_o_neva

"Meidän rotumme on hallitsijarotu. Olemme jumalia tällä planeetalla. Eroamme alemmista roduista yhtä paljon kuin he eroavat hyönteisistä. Itse asiassa, verrattuna meidän rotuumme, muut rodut ovat elukkoja, karjaa korkeintaan. Muille roduille on annettava yhtä paljon arvoa kuin ihmisen ulosteelle. Meidän osanamme on alempien rotujen hallitseminen. Johtajamme on hallitseva maallista valtakuntaamme rautaisella valtikalla. Massat nuolevat jalkojamme ja palvelevat meitä orjinamme."

Beginin, entisen kokoomuslaisen Irgun Zweinin terroristin, rotunäkemyksillä ei liene biologista pohjaa. Diasporassa ja jo ennen sitä juutalaiset ovat geneettisesti sekoittuneet niin monen kansan kanssa, että heitä voisi vanhatestamentillisesti kutsua "samarilaiseksi", mikä ei laupiaan samarialaisenkaan kertomuksessa ollut monirotuisuuden vuoksi kunniaksi.

Juutalaisten nykygeneettisellä kartalla ei lunastettaisi paikkaa rotuvalioiden joukossa. Israelilaisten älykkyysosamääräkin on vain romanialaista tasoa, 94, vaikka valtio on taitavasti hallittu niin omin voimin kuin myös Yhdysvaltain varoilla, mm. 1 000 000 000 dollarin vuotuisin sotilaslahjoituksin.

Israelilaiset eivät missääm tapauksessa edusta rotupuhtautta, vaan anglo-amerikkalaisen liberalismin diversiteettiä.

On sinänsä huvittavaa, että siionistit puhuvat rodusta samalla hartaudella kuin 1890-luvulla englantilaiset ja 1920-luvulla ruotsalaiset ja 1930-luvulla saksalaiset rasistit.

pakista

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Hitlerillä oli todennäköisesti juutalais-afrikkalainen geeniperimä.

----------------

Geenitesti löysi Hitleriltä juutalaiset ja afrikkalaiset juuret
25.8.2010 11:54
A A Helsingin Sanomat
Stern

Tuore geenitutkimus paljastaa Adolf Hitleristä odottamattomia sukutaustoja.

Natsijohtaja Adolf Hitlerin sukulaisten dna-testit kertovat, että Hitlerin perimässä näyttäisi olevan juutalaisia ja afrikkalaisia aineksia.

Belgialainen toimittaja Jean-Paul Mulders ja historioitsija Marc Vermeeren jäljittivät 39 Hitlerin sukulaista, joiden perimää selvitettiin sylkinäytteistä.

Dna-näytteistä löytyi kromosomi, joka on harvinainen länsieurooppalaisilla. Kromosomi on tavallisin Pohjois-Afrikan berberien, somalien sekä juutalaisten keskuudessa.

Tutkimustulokset julkisti belgialainen Knack-sanomalehti.

"Niiden nojalla voidaan väittää, että Hitler oli sukua ihmisille, joita hän inhosi. Tutkimuksemme osoittaa, että hän ei ole 'puhdas' tai 'arjalainen'", Mulders kirjoitti lehdessä.

Historioitsijat ovat aiemminkin arvelleet, että juutalaisten joukkotuhosta päättäneen Hitlerin tausta olisi osittain juutalainen. Hänen Alois-isänsä on epäilty olleen juutalaismiehen avioton lapsi

Bjarne

"Al jazeera on lähes yhtä luotettava tietolähteenä kuin al qaida"

Mikä lie tuo 'al qaida', mutta eiköhän Al Jazeera pese ainakin CNN:n mennen tullen vai missä lienee esim. Wikileaksin paljastamat sadat 'unohtuneet' uutiset?

Eri asia tietysti, jos et halua kuulla muuta, kuin käsiteltyä totuutta, siinä tapauksessa vältä Amnestya, sieltä tulee muutakin kuin 'suodatettua' ja asenteellista tietoa.

Superior

Nauratat minua.

Amnesty on koko toimintansa aikana ollut kallellaan vasemmistoon päin. Myös anti-USA, anti-NATO ja anti-Isreal on selkeästi havaittavissa järjestön toiminnasta.

Amnesty ei esimerkiksi mitenkään ota kantaa siihen, että lähes puolet Keski-Euroopan maista on kieltänyt julkisen holokaustin vähättelyn. Tätä Amnesty itse pitää nimittäin viharikoksena ja väkivallan lietsontana. Sananvapaus kunniaan.

Lisäksi ovat tietysti esimerkiksi Venezuelan Hugo Chavezin tai Fidel Castron suojelu. Venezuelassahan opposition mediat on nopeasti lakkautettu ja samaan aikaan Chavez ajaa läpi normeja, jotka laajentavat hänen oikeuksiaan (Eräässä vaiheessa mm. miehellä oli 1,5 vuoden ajan oikeus yksinvaltaisesti asettaa lakeja). Tämä ei kuitenkaan ole mitään, kun naapurimaa Kolumbia käy sotaa viattomia huumediilereitä vastaan.

Ilkka Luoma

lauantai, heinäkuu 22, 2006
Yrittävätkö juutalaiset lopullista ratkaisua?

YLE 1 esitti tiistai-iltana sattuvasti dokumentaarisen elokuvan Lopullinen ratkaisu. Elokuva käsitteli vain yhden jäljelle jääneen dokumentin pohjalta Kolmannen Valtakunnan (Saksa 1933-1945) salaista kokousta Wanseessa. Saksalaiset tuolloin dokumentin mukaisesti pohtivat lopullista ratkaisua saksalaisuutta riipivään ja omatuntoja vieläkin häiritsevään juutalaisten tuhoamiseksi.

Israel teloitti lopullisen ratkaisun käytännön vastuuhenkilön Jerusalemissa vuonna 1962. Saksa on pyytänyt jo kansleri Willy Brandtin aikana virallisesti anteeksi isiensä tekoja mm. Israelissa Holocaustin muistomerkillä.

Aihe on äärimmäisen tulenarka, vieläkin. Keskitysleirien muisto elää jälkeläisissä ja vielä niissä muutamissa, jotka sen oikeasti näkivät. Omatuntonsa menettänyt saksalainen sukupolvi on poistunut ja Saksa on vihdoin löytämässä identiteettinsä itsehäpeän jälkeen uudelleen Euroopan ja EU:n talousveturina. Hävinneen ei ole lupa puolustautua, eikä Saksa ole sitä koskaan vaatinutkaan, vaan on osannut pyytää anteeksi kärsineiltä.

Miksi YLE 1 esitti juuri nyt kyseisen elokuvan, kun juutalaiset pommittavat systemaattisesti sanojensa mukaan olemassaoloaan uhkaavia Hizbollahin sissejä, kuin myös Hamasin taistelijoita, jotka kotitekoisin raketein ja ihmispommein varoittamatta iskevät Israelin alueelle. Israel tappaa sissien lisäksi lapsia, naisia ja vanhuksia selitellen, että Hizbollah ja Hamas ovat kätkeytyneet siviilien sekaan. Israelin armeija ei koe itsehillintää, vaan tuhoavat päivästä toiseen itselleen lopullista ratkaisua. Juutalaiset miehittäjinä haluavat selityksensä mukaan sodalla rauhan rajoilleen.

Israelin olisi syytä muistaa, että meneillään oleva totaalinen ylivoimasota yhdistää sen vihollisia aikaansaaden rauhanneuvottelut umpikujaan, siksi suureksi on tapettujen siviilien määrä Palestiinan - ja Libanonin alueilla kasvanut. Väkivalta lietsoo väkivaltaa, eikä mikään ole luvatun maan jumala tuhoamaan naapuriensa viattomien ihmisten henkiä, elämisen mahdollisuuksia ja omaisuutta.

Suomella on nyt EU:n puheenjohtajamaana oiva tilaisuus tuomita silmitön tappaminen ja tuhoaminen, niin juutalaisina, hamaseina, jihadeina kuin hizbollaheina. EU voi yksinkertaisesti laittaa molempien osapuolten kauppatuotteet boikottiin niin kauaksi aikaa kuin "lopullisen ratkaisun" sota päätetään ja istutaan samaan pöytään neuvotteluihin.

Ennakkoluulottomuus voi alkaa presidentti Ahtisaaren tarjoamisesta välittäjäksi. Parempi neuvotella ja löytää yhteinen rauhanomainen rinnakkainelo kuin "lopullinen ratkaisu", jossa kaikuu kolkosti historian hyytävä ja tyly kaiku. Liiaksi ärsytetty ja epätoivoon työnnetty ihminen taistelee itsensä hengiltä vieden vihollisen mukanaan. Väkivalta ei tee lopullista ratkaisua, sen historiakin näytti. Kykeneekö Israel kumppaneineen pyytämään anteeksi Shatilan ja Sabran pakolaisleirien muistomerkillä syyttömästi tapetuilta?

Ilkka Luoma

tapio_o_neva

Suomen ei kannata sotkeutua asiaan muutoin kuin ylläpitää sananvapautta kotimaassa yllä, minkä murtamiseen pyrkivät hallituksessa niin kokoomuslaiset kuin vihreätkin voimat ja mitä kyyniset eurososialidemokraatit marksilaisina ja eurostoliittolaisina eivät puolusta.

Lähi-idän kulttuuriin kuuluu väkivlata ja voiman osoittaminen murhilla. Hamas sai Gazan itselleen ja siirtokunnat pois raa'alla terrorilla. Fatah häviää koko ajan alueita Länsirannalla siksi, että siionistit siirtokunta siirtokunnalta mittaavat ulos Israelin kokoomushallituksen avulla Fatahin kärsivällisyyden.

Olisi paras, jos kaikki muslimit ja juutalaiset ryhtyisivät edes maallisiksi kristiyiksi. Toinen tapa rauhan saamiseen alueelle on ydinsota tai sen uhka.

tapio_o_neva

Ehdotan, että sioonisteille tarjoillaan rauhoittavia lääkkeitä, jotta eivät noin kiihottelisi itseään raivoon. Israelissa vielä 2000-luvullakin kivitellään autoja jne., ei tosin enää ihmisiä, jotka surmataan ajanmukaisella teknologialla ohjuksin.

simomakela

JOhanssonin mielipiteet vahvistaa vain sitä, että Amnesty on hyvin valikoiva/ poliittisesti asenteellinen ihmisoikeusasioissa.

Joku on viisaasti todennut, että ihmisoikeus on liian arvokas asia yhden järjestön monopoliksi. Amnesty tekee paljon pahaa asialle/ käsitteelle "ihmisoikeus".

tapio_o_neva

"Joku on viisaasti todennut, että ihmisoikeus on liian arvokas asia yhden järjestön monopoliksi."

Koska ajattelit, Simo Mäkelä, liittyä sananvapauden puolustajien joukkoon ihmisoikeusmielessä?

KariR

Frank Johansson käsitteli nyt kyseessä ollessa blogikirjoituksessaan monia aiheita. Mm sitä, että EIF - BK-46 välinen jalkapallo-ottelu oli kokemuksena kesän paras. Siis Frankin ja Amnesty Internationaalin mielestä?

Blogikirjoituksessa oli viikon kirjaksi valittu Rian Malanin Resident Alien. Onko tämä Amnestyn valinta vai ainoastaan Johanssonin? Kirjan oli muuten antanut Frankin ei Amnesty Internationalin veli.

On täysin absurdia nostaa tällainen meteli nyt tarkasteltavana olevasta henkilökohtaisesta blogikirjoituksesta. Johanssonin mielipide Israelista esitettiin riittävin perusteluin ei irrallisena syytöksenä. Joku toinen olisi voinut esittää Israel kritiikkinsä huomattavasti kärjekkäämmin ja silti pystynyt todistamaan väitteensä. Eden Abergil, johon kirjoituksessa viitattiin, oli myös todennut ‘I Would Gladly Slaughter Arabs’. Samantapaisia mielipiteitä on esittänyt ulkoministeri Lieberman sanomalla jokunen vuosi sitten (silloin liikenneministeri), että Palestiinalaiset vangit olisi paras hukuttaa Kuolleeseen mereen. Tuskin tällaisten Israelissa hyvin yleisten mielipiteiden kertominen on anti-Semitismiä tai vastoin Amnestyn ajamia asioita.

On muuten kiinnostavaa miten samat heput, jotka räyhäsivät loputtomasti Muhammed pilakuvien yhteydessä sanan. ja mielipiteenvapaudesta nyt ovat aggressiivisesti hiljentämässä varsin miedosti esitettyä ja perusteltua Israel-kritiikkiä. Taitaa se mielipiteenvapaus näillä kavereilla olla rajoittunut ainoastaan "heihin".

Tuomas2

Ainahan maailmaan puhetta mahtuu ja niin kauan kun Suomen lähetystot ovat rauhuhassa maailmalla ja suomessa asuvat rabbit jättävät kiihotusmatkat Israeliin tekemättä en vertaisi tapauksia.

tapio_o_neva

Odotan, että kauppatieteiden ylioppilas Jari Sarasvuo keksii uuden sisältötuotteen sisäisen sankarin jatkoksi. Tärkeää ei olekaan olla sankari, vaan lähipiirinilkki, joka hyödyntää kontaktinsa hieman Esko Ahon ja muiden hyvien veljien tapaan. Johtamisopin voisi ottaa Korkeasaaresta, jossa simpanssit hoitavat toinen toistensa turkkien kirput.

Sankaruuden ja naisjohtajuuden jälkeen nousevat pääsuuntaus on nilkkijohtajuus, josta on useita esimerkkejä.

ROOSTER

Sarasvuo on onkinut tietoonsa hyväveli Vanhasen eron todellisen syyn - jota hän ei tietenkään rahvaalle paljasta.

http://uutiset.msn.hs.fi/politiikka/artikkeli/Sarasvuo+v%C3%A4itt%C3%A4%...

"Vanhanen kertoi varsinaisen syyn eroonsa, joka oli eettisesti ja yhteiskunnallisesti kiinnostava", Sarasvuo kirjoittaa.

Olisikohan hyvä työilmapiiri kärsinyt arvojohtajan kanssa uudemman tiedon valossa, vai onko sikaflunssahässäkässä tulossa jotain isompaa paljastusta? Ajallisestihan polvivaiva ilmeni ennen joulua jo.

tapio_o_neva

On tietenkin lohduttavaa, ettei Matti Vanhanen ollutkaan niin itseriittoinen kuin silloin, kun hän pääjuonittelija Timo Laanisenkin neuvojen vastaisesti haastatutti syyttäjällä Etukeno Oy:n ja Susan Ruususen oikeuteen siitä, että Susan Kuronen oli muistellut elämäänsä pääministerin morsiamena eduskuntavaalien jälkeen, jolloin Vanhasen tämä arvostelukykyyn liittyvä piirre tullut Uudenmaan vaalipiirin äänestäjien arvioitavaksi, vaan että Matti Vanhanen piti uskottunaan kaikista mahdollisista juuri kauppatieteiden ylioppilas Jari Sarasvuota kuin rippi-isänään tai kuin ministeri opetusministeriössä, Tanja Saarela (entinen Karpela, nykyinen Karpela) äiti Ammaa.

Vanhanen, joka vastaanotti tai lähetti pornokuvansa japanilais-saksalaisen Fujitsu-Siemen Services Finland Oy:n saataville pääministerin virkasähköpostiin, osoitti jälleen huomattavaa arvostelukykyä kertomalla kaiken Sarasvuolle.

Yksi tuttu merikapteeni kertoi anekdootin kaltaisen lohkaisun:"Ja tästä eivät tiedä muut kuin minä ja kampaajani (parturini)!".

Hänen toinen sanontansa oli se, että ellei löydä yösijaa Helsingistä, kannattaa mennä Jakomäkeen parturille.

Kolmas juttu olikin sitten jo K-17 -tasoa: ...n åt fattiga".

Ihmettelen, miten noin hyväuskoinen ja hitaasti hoksaava henkilö on voinut tulla Suomessa valituksi edes sattumahenkilönä pääministeriksi. Onneksi mitään kunnollista ulkopoliittista kriisiä ei tullut hänen pääministeriaikanaan.

Lipponen puolestaan oli koleerinen reagoija, joka ajoi vääriä asioita, mm. panssariaselajin lakkauttamista. taisteluhelikoptereita ja Irakin sotaa.

tapio_o_neva

Uskon, että Susan Ruususen emansipomina niin Merja Vanhanen kuin Sirkka Mertala lupasivat kirjoittaa omat Matti-muistelmansa, ellei Vanhanen eroa.

salakankee

"Vanhanen kertoi varsinaisen syyn eroonsa, joka oli eettisesti ja yhteiskunnallisesti kiinnostava", Sarasvuo kirjoittaa."

Muutaman vuoden päästä Vanhanen ei edes muista syytä. No Sarasvuo voi sitten paljastaa

demarien vihollinen no1

..juuri amnesty paljasti maailmalle, että hamas hakee kouluista lapsia mielenosoituksiin ja Israelin armeijan kivityksiin, pakolla. He siis haluavat itse näitä lapsi marttyyri uhreja.ja toisin päin ikäviä juttuja joskus Israelista.
Olisiko aihetta heittää tämä suomalainen pelle pois, tuhannet kidutetut ja kiusatut tarvitsevat amnestin huomiota, älkää pilatko hyvää asiaa omilla mielipiteitllä ja suomalaisilla vasemmisto hauhotuksilla.
Nilkki-maa?,Miten voi ollakkaan ala-mittainen lausunto.Israel on yksi maailman valtioiden ihmeestä, demokratian ihmeestä jne. Olisi amnestin miehenä keskityttävä siihen olennaioseen. kirjoittaja itse on nilkki, kun ei ymmärrä olevansa järjestössä, joka auttaa hukkuvaa, siellä jossain....

Tom B

Herr Juuhanssån ei itse taida ymmärttää sanan nilkki merkitystä. Ei nilkki ole mikään lievä sana. Scum on itse asiassa melko hyvä kännös sanalle.

Esittelyssä mainittiin Juuhanssånin asema Amnestyssä joten Juuhanssån puhui Amnestyn nimissä. Turha selitellä.

salakankee

tästä syystä moni brittiperhe ei tunne Israelia kohtaan suurtakaan sympatiaa...
heille Israel on sama kuin terroristimaa, jossa heidän poikansa tapettiin