Pirkkalalainen nainen saa sittenkin tupakoida omalla pihallaan. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on kumonnut pirkanmaalaisen Pirkkalan kunnan asettaman tupakointikiellon yksityisen vuokrahuoneiston terassipihalla.
Pirkkalan kunta kielsi vuosi sitten tupakoinnin luhtitalon pihalla, koska tupakansavun kulkeutuminen terassipihalta naapurihuoneistoon voi aiheuttaa terveyshaittaa toisen huoneiston asukkaalle. Kyseessä oli terveystarkastajan päätös, jonka ympäristölautakunta hyväksyi.
Tapaus oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun kunta kielsi Suomessa tupakoinnin pihalla, joka on asukkaan omassa hallinnassa.
Hallinto-oikeus piti terveystarkastajan suorittamia savukokeita sinänsä asianmukaisina, mutta koko huoneiston piha-aluetta koskevaa tupakointikieltoa suhteettoman ankarana rajoituksena.

Kommentit
Terveysfasistit saatiin kuriin
Hyvä että Suomi on edelleen oikeusvaltio.
Nuo kireänutturaiset ämmät ("terveystarkastajat", "ympäristölautakunnat" ja muut sosiaalitantat, myös miespuoliset) saivat onneksi nenilleen.
Seuraavaksi he olisivat varmaan pistäneet kyltin
"Kaikki kielletty!".
Hyvä esimerkki siitä
miten pitkälle jotkut on valmiita menemään häiritsevän syöpäkääryleen käytössä. Riittäs normaalille ihmiselle, että sanoo, että ei tupakoi niin että häiritsee. Tupakoivat on itsekkäitä kusipäitä, jotka ei tajua kuinka kauas tupakka voi haista. Jopa 50m päähän sopivalla säällä.
Noo, kun täyssavuttomuus ja kiellot joskus astuu voimaan, repikööt virsikirjojaan. Mokomat ääliöt kuuluu olevinaan vielä kirkkoon ja on tekopyhiä paskiaisia sitte viimisen päälle. Mitä onkaan se lähimmäisen rakkaus?
Vissiin sitte tuolla päätöksellä maalikoneella alettava rajottamaan pihapiirissä tupakoiville omia alueita, kun ei muuten ymmärretä järkipuhetta.
JoopaJoo
"miten pitkälle jotkut on valmiita menemään häiritsevän syöpäkääryleen käytössä. Riittäs normaalille ihmiselle, että sanoo, että ei tupakoi niin että häiritsee. Tupakoivat on itsekkäitä kusipäitä, jotka ei tajua kuinka kauas tupakka voi haista. Jopa 50m päähän sopivalla säällä."
Pahempi ongelma on savuttavat piiput ja grillien jatkuva katku kesällä.
Naapurin joka viikonpäivä lämpiävä sauna se vasta savua pukkaakin. Ja ihan toiseen malliin kuin tupakka.
En silti lähtisi väittämään mainittuja "saasteita" levittäviä ihmisiä "kusipäiksi".
Grillikäristys
Aivan näin. Varsinkin kesällä on inhaa kävellä ympäriinsä kun joka tiellä lemuaa käristyvä liha ja makkara. Mitä varten kukaan ei pidä sitä kauheana jos kerran tupakka ärsyttää? Keittiöissä on keksitty liesituulettimet mutta ulkona pihalla sellaiset aina unohdetaan.
Joo-o...
"Riittäs normaalille ihmiselle, että sanoo, että ei tupakoi niin että häiritsee. Tupakoivat on itsekkäitä kusipäitä, jotka ei tajua kuinka kauas tupakka voi haista. Jopa 50m päähän sopivalla säällä"
No eipä tuokaan kovin maltilliselta mielipiteeltä vaikuta... Onneksi sentään omalla (tai vuokratulla) pihallaan saa tehdä omia asioita niin, että naapurit eivät pääse sanelemaan asioita. Siitä sanelusta ei nimittäin heti tulisi loppua eikä taatusti ainakaan päättyisi pelkkään naapurin tupakoinnin kieltämiseen!
Yst. terv. nimim. "En polta tupakkaa"
Ikävä juttu että haisee
mutta niin haisee liikennekin. Viidenkymmenen metrin päähän et saa tupakasta itsellesi mitään vaaraa, mutta autojen päästöt ovat vaarallisia jopa viidenkymmenen metrin päästä.
terveysriskit muualla
jokainen voi käydä katsomassa osoitteessa www.hsy.fi/
seututieto/ilmanlaatu, millaisia epäpuhtauksia ilmassa
on. löytyy pienhiukkasia, typpidioksidia ja -monoksidia,
otsonia ja rikkidioksidia sekä häkää. Kaikki hyvin
epäterveellisiä eikä ketään voi vetää edes
oikeuteen, vaikka noihin kuolee satoja suomalaisia
vuosittain.
tuulen tuoman tupakan tuoksahduksen lisävaikutus
on niin pieni, että sitä on vaikea mitatakin.
jos haluaa asua terveellisesti, ei pidä asua taajamassa
eikä vilkkaan tien lähistöllä. ei myöskään voi asua
omakotialueella, koska siellä poltetaan puuta,
mistä syntyy vaarallisia pienhiukkasia.
Halvat hajuvedet ja hiki ja koiranhaju
Minun mielestäni esimerkiksi miesten Old Spice hajuveden käyttö, märkien koirien haju sekä kaikki naiset, jotka käyttävät halpaa hajuvettä, pitää kieltää. En myöskään voi sietään naapurin saunan savunhajua perjantai-iltaisin - ja eikös saunojen uuneista leviä maailmaan tappavia pienhiukkasia?
En myöskään siedä rumien tai lihavien katsomista ja etenkään hienhajuisten ihmisten hajua. Kasvissyöjänä myös naapuriston grilleistä leviävä eläinten lihasten poltosta tuleva haju on yhtä kuvottaavaa kuin ihmispolttouuni.
Nämä asiat on kiellettävä myös ihmisten kotipihoilla, koska haju- tai näköyhteys saattaa syntyä.
Kotirauha
Jokainen saa kotonaan, johon luetaan myös pihapiiri, terassi tai parveke, tehdä mitä tahansa ja milloin tahansa, kunhan se ei aiheuta häiritsevää ääntä, valoa, käryä tms naapuriin tai ympäristöön. Ei tupakansavu naapuria voi häiritä.