Uusi Suomi / Kotimaa Keskiviikko 8.2.12 Aseta US kotisivuksi

Suomen 2. suosituimpaan tv-ohjelmaan radikaali muutos

Suomen 2. suosituimpaan tv-ohjelmaan radikaali muutos
Julkaistu: 3.9.2010 10:59
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Tätä tosi-tv-draamaa kuvattaneen jatkossa valmisteilla olevassa Musiikkitalossa. Tuotannosta vastaisivat historiallisesti Yle ja MTV3 yhdessä.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Tätä tosi-tv-draamaa kuvattaneen jatkossa valmisteilla olevassa Musiikkitalossa. Tuotannosta vastaisivat historiallisesti Yle ja MTV3 yhdessä.
Ylen uutispäätoimittaja Jouni Kemppainen vahvistaa Uudelle Suomelle, että Yle on lopettamassa suomalaisille tuttua vaalirituaalia, Ylen Ison Pajan vaalivalvojaisia. Yllättävän uutisen pitkän perinteen päättymisestä kertoi tänään Suomen Kuvalehti.

– Luulen, että me luovutaan siitä Ison Pajan perinteisestä tuotannosta. Olkoonkin, että se on ollut hemmetin katsottu ja ihmiset ovat siitä pitäneet, Kemppainen sanoo Uudelle Suomelle.

Ylen vaalivalvojaiset on kuulunut Suomen ylivoimaisesti katsotuimpien ohjelmien joukkoon. Kemppainen arvioi, että yhden eduskuntavaali-illan lähetystä seuraa yhteensä jopa 2,5 miljoonaa katsojaa – samanaikaisesti katsojia on parhammillaan ollut noin 1,6 miljoonaa.

– Todennäköisesti tämä on Suomen toiseksi katsotuin tv-ohjelma Linnan juhlien jälkeen.

Perinteisestä vaalinvalvojaiskaavasta luopuminen on Kemppaisen mukaan lähtenyt puoluesihteereistä. He haluaisivat nostaa omien valvojaistensa painoarvoa ja pitää puheenjohtajansa siellä pidempiä aikoja.

Kemppaisen mukaan Ylellä on uusi suunnitelma Ison Pajan vaalivalvojaisten tilalle.

– Suunnitteilla on, että Musiikkitalosta, joka on juuri silloin valmistumassa tehdään yhdessä MTV3:n kanssa osuuksia vaali-iltaan. Siellä pyritään tekemään puheenjohtajien haastattelut.

Kemppaisen mukaan Ylen vaalinvalvojaispalvelut muilta osin entisellään.

Kemppainen väittää, että vaalivalvojaiskuviota ei ole muutettu siksi, että kaupalliset kanavat olisivat olleet ärtyneitä Ylen etulyöntiasemasta vaalipäivinä.

– Meillä alkoi yhteistyö MTV3:n kanssa, kun kuulimme, mitä puoluesihteerit aikovat tehdä.

 
Valtteri Varpela
Valtteri Varpela
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Jouni Kemppainen
Yritykset: Yle, Yleisradio
 

Politiikka

 
 
 
 
 

Se puvustus se puvustus tipautti ohjelman jopa haluatko

"Todennäköisesti tämä on Suomen toiseksi katsotuin tv-ohjelma Linnan juhlien jälkeen."

..Miljonäärimiehen vai et? - ohjelman taakse

ei väliä

On aivan oikein että tuon tyyppiset yksinoikeudet lopetetaan. On vallinnut konsensus siitä että monopoliradio mainostaa puolueita jotka saavat näkyvyyttä lupamaksujen/veromarkkojen kustannuksella. Kekkoslandian jäänne mikä joutaakin lopettaa. Puolueet maksakoot "näkyvyytensä" itse ja muutkin piilotuet on ajan oloon lopetettava.

Miksi näin

Puoluesihteeritkö määrittelevät, mitä Suomen kansalle näytetään.

Pelkäävätkö liikaa Timo Soinin muhkeaa voittajanhymyä!

Miten Ylellä tiedotusvälineiden kovassa kilpailussa on varaa luopua toiseksi katsotuimmasta ohjelmasta.

Suurten puolueiden

puoluesihteerit yksinkertaisesti ja yksipuolisesti kielsivät puolueidensa osallistumisen Ison Pajan vaalivalvojaisiin, eli käytännössä Soinin vaalijuhliin.
Potaskan jauhamisurakka olisi liian suuri, kun vaalitappioiden selittäminen vaalivoitoiksi on edelleenkin vaikeaa. Itsensä nolaaminen livenä on hävettävää.

Kepu mahdollisesti haluaa lisäksi kaupallistaa poliitikkojen TV-esiintymiset maksullisiksi, kun puolueiden rahoitus on tunnetusti vaikeutunut ;)

"- Tässä on ollut vähän sellaista yleistä tyytymättömyyttä. Emme halua olla yhden yhtiön ilmaisia ohjelmansuorittajia, Laaninen kertoo lehdelle."

Soini saa osallistua Perussuomalaisten vaalivalvojaisiin

Soini saa osallistua Perussuomalaisten vaalivalvojaisiin näillä tietämin.

Linnanjuhlat

"– Todennäköisesti tämä on Suomen toiseksi katsotuin tv-ohjelma Linnan juhlien jälkeen."

Se jos mikä on joutavanpäiväinen ohjelma, sen olisi joutanut lopettaa jo aikaa sitten, jo silloin, kun Suomi EY:hyn liitettiin.

Kenen päätös?

Valtteri,
kiitos mielenkiintoisesta jutusta, mutta onko puolueiden päätös, kuten Suomen Kuvalehti antoi ymmärtää vai televisioyhtiön?

Haluaisin myös tietää, mitä mieltä ovat pienet puolueet asiasta.
T. Ana

Kuten Kemppainenkin antoi

Kuten Kemppainenkin antoi ymmärtää, niin muutos on ilmeisesti lähtenyt puoluesihteereistä, oletettavasti kyse kolmesta suuresta puolueesta.

Katsotaan ehditäänkö juttua jatkaa pienten puolueiden kautta.

Valtteri

radikaali muutos

on tosiaan tulossa radikaali muutos, nimittäin muutos2011.
www.muutos2011.fi

YLE ä pistetään nyt järjestykseen....

YLE ä pistetään järjestykseen. Tuskinpa YLE remontti jää tähän täysin kosmeettiseen asiaan ... Tämä on vasta alkua. Mielenkiintoista seurata tulevia henkilömuutoksia nykyisten lisäksi. Virtuaaliset näytöt jutun tueksi eivät enää ehkä riitä...

Tämä päätös täytyy olla myös

Kuolinisku Yle-maksun pakkomaksulle?

Ehkä myös vaalit

Ovat kolmen suurimman puolueen listalla, he osallistuvat mutta kansa ei.

Potkittujen vastaisku

SDP kostaa Ljungnerin potkut ja Kepu lautakasan.

Jos ei YLE lähetä niin mainosten myynnin ohjelmaan voisi nyt aloittaa kaupallisella puolella.

Olisiko Urpilaisella varaa jättää kiittämättä äänestäjiä? Niin vähän niitä on enää jäljellä.
Soini ja Putkonen siellä ovat varmasti.

SDP- Urpilainen kostaa

Mutta meillä on UUSI SUOMI. Siinä ohessa vilkaisemme vähän TV-kanavia. Ja yle-puhe ohjelmaa?

Eikös SDP ollut alun alkaen osallinen perustaja

Suomen Uutisradio Oy:ssä joka nykyisin on osaa Alman helmaa.
Tuli vain mieleen, että oliko osaomistaminen siksi kiinnostavaa, että he olisivat halunneet muokata mielestä uutisvirtaa itsestään.
Tv-ohjelmista se, että osa soveltuisi sellaisenaan paremmin radioon - puhuvia päitä. Kuvan käyttö on alkeellista ja osaamatonta, vertaa nyt vaikka DW:n satelliittikanavaan, jossa kaikki uutiset on aina mielenkiintoisesti kuvitettu.

Olikos tuon Suomen Uutisradion

Alkuperäinen nimi Tiltu?

Nimi pysyy

Mutta jäsenet vaihtuu, Suomikin oli suomi kun vapaudesta taisteltiin mutta kun sen jäsenet jotka siitä taistelivat alkavat olla kuopattuja niin on aika myydä.

Kokkelit siis yhdessä

Nykyinen kokkeli-yle ja perinteinen kokkeli-maikkari ovat siis yhdistämässä voimiaan, on kiva varmaan katson n 4 tuntia kokoomuksen ja hallituksen ylistämistä vaalien alla -NOT!

Kysyntä ja tarjonta

Olen kyllä luullut että televisio-ohjelmissakin pätevät kysynnän ja tarjonnan lait, eli sitä tuotetaan mille on kysyntää. Tätä taustaa vasten lopetus on erikoinen päätös.

Olisi suotavaa, ettei valtakunnallista, laissa määriteltyä mediaa johtaisi poliittisten nimitysten kautta valitut henkilöt. Poliittiset tarkoitusperät median hallintaan eivät liene vapaan demokratian mukaisia, tai ovat Suomessa... :(

Kuulin huhua, että vaaliohjelman tilalle tulee...

...erikoisjakso YLE TV1:n sarjasta "muslimielämää". Siinä mm. kerrotaan miksi demokratian sijasta on parempi antaa imaamien päättää asioista. Yleisradiollahan on tämä kansan valistamisen tehtävä.

http://tv1.yle.fi/ohjelmat/asia/muslimielamaa

Vaalivalvojaiset ja vaalikeskustelut

voitaisiin integroida Riitta Väisäsen mainoon Kymppitonniin. "Kodin onni on kymppitonni".

Jännää!!!

Nyt kun kaupalliset kanavat järjestävät omat valvojaiset, niin siellähän sitten herskutellaan Soinin vaalivoitoille ja pidetään hauskaa.....mutta kyllä jyrkiboy ja muut tulevat mukaan häntäkoipien välissä....

Aivan aluksi Suomen Kuvalehdestä ko. artikkelista

Ulosmarssi Isosta Pajasta:

"Vaalivalvojaiset siirtyvät pois Isosta Pajasta, Sdp:n puoluesihteeri ja Ylen entionen toimitusjohtaja Mikael Jungner vahvistaa.

Jutta Urpilainen ei mene Ísoon Pajaan, enkä usko että muidenkaan puolueiden johtajat menevät."

"Myös keskustan tuore puoluesihteeri Timo Laaninen kannattaa vaalivalvojaisten hajauttamista puolueiden omiin tilaisuuksiin, joihin media voi tulla paikalle.

"Tässä on ollut vähän sellaista ylistä tyytymättömyyttä. Emme halua olla yhden yhtiön ilmaisia ohjelmansuorittajia", Laaninen sanoo."

Kokoomuksen puoluesihteeri Tujusen haastattelua ei ole, Tujunen lienee jo siirtynyt äitiyslomalle.

YLE tarvitaan!

Se on tärkeää! Muuten tarjolla olisi vain tyhjää ja halpaa ameriikan hömppää, kuten 4, Sub, Jim, jne.

Maksu veroista. Muu on pelleilyä.

Yleltä tarvitaan vain 1, 2 ja Teema. Hatunnosto MTV3:lle.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely