
Eerolaan liittyvä kohu lähti liikkelle haastattelusta, jossa Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Konstantin Kosatshev ärähti Kataiselle ja kokoomukselle.
Yleltä tulleessa viestissä sanotaan, että valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) esikunta on ”käynyt kuumana” Eerolan Kosatshev-haastattelusta. Ylen johto sanoo, että ”nyt on oltava tarkkana että kuuntelemme tässä asiassa kumpaakin osapuolta tarkalla korvalla”.
Iltalehti on kysynyt eri lehtien päätoimittajilta, miltä viesti heidän korviinsa kuulostaa. Osa päätoimittajista ei halua kommentoida yksittäistä viestiä, koska koko keskustelu ja asiayhteys ei ole tiedossa.
Toisaalta moni päätoimittaja katsoo, että Eerolan jutun tapauksessa ulkopuolinen taho eli kokoomus on päässyt vaikuttamaan asioihin.
- Tuo kuulosti myös siltä, että toimittajaa ohjeistetaan kolmannen tahon toiminnan mukaan, ja sehän on peräti omituista, sanoo Aamulehden vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen Iltalehdelle.
Journalisti-lehden päätoimittaja Markku Lappalaisella on samanlainen näkemys.
- Ei ulkopuolinen taho saa määritellä, mitä joku tiedotusväline tekee, hän sanoo.
Osa päätoimittajista ei pidä viestiä huolestuttavana.
- Tulkitsen, että tuossa halutaan tasapainottaa uutisointia, eli otetaan molemmilta osapuolilta kommentteja, sanoo Kalevan päätoimittaja Markku Mantila.
Ylen mukaan Eerolan avustajasopimusta ei jatkettu, koska Eerolan työhön liittyi turvallisuusriskejä. Eerolalta oli viety kaksi Yleisradion tietokonetta ja yhdet avaimet.
Eerolan mielestä hylkäämisen syynä oli kokoomuksen painostus. Lue Eerolan haastattelu tästä.
Jyrki Katainen haukkui Eerolaa poikkeuksellisen voimakkaasti Savon Sanomien haastattelussa. Hän syytti Eerolaa suoraan valehtelusta.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Määräaikainen työsuhde
Eihän määräaikaista työsuhdetta tarvitse uusia. Se loppuu kun sopimus menee umpeen.
Ei se sen kummempaa ole!
jyrkipoi
että tämmösestä,herkkähipiäisestä ,suomen pääministeri???
silloinhan ylestä tulisi kokoomuksen uusi äänitorvi,jokohan kokoomus on lähettänyt,samanlaista viestiä syyttäjille.??
Naurettavaa
"Ylen mukaan Eerolan avustajasopimusta ei jatkettu, koska Eerolan työhön liittyi turvallisuusriskejä. Eerolalta oli viety kaksi Yleisradion tietokonetta ja yhdet avaimet."
Heh jos tuolla perusteella saisi ylestä potkut. Ei ylellä olisi varmaan yhtäkään kenttäreportteria. Myös muilta reporttereilta on viety ylen laitteita, mutta heistä ei mainita mitään.
Käynee toisinpäin
"tasapuolisuutta YLE uutisointeihin"
Nämä lisääntynevät melko tavalla :-)
"Toinen teema taas liittyy siihen, miten valtajärjestelmään kytketyt tai sitä hännystelevät tiedotusvälineet ja intellektuellit vääristelevät maailmantapahtumista saamaamme kuvaa suurten valtakeskusten eduksi. Olemme tottuneet liittämään tällaiset vääristymät muihin maihin. Mutta Chomskyn analyyseja yhdysvaltalaisten ja englantilaisten lehtien sotapropagandistisista valheista, olennaisten tietojen pimityksestä ja tarkoituksenmukaista uuskielestä lukiessa tajuaa väistämättä, että syystä tai toisesta nämä samat harhat päätyivät kritiikittä suomalaiseen mediaan..."
http://www.rauhanpuolustajat.fi/chomsky/artikkelit...
Eli kansainväiset uutiset pitää alkaa tarkistaa netistä ja vaihtoehtomedioista...Tai niihän tässä on jo tehty vuosien ajan.
Asialinjaa
Komppaan Kalevan päätoimittajaa "Tulkitsen, että tuossa halutaan tasapainottaa uutisointia, eli otetaan molemmilta osapuolilta kommentteja"
Meillä on jo yksi Bäckman.
Tarkoitat varmaan
että kokoomuksen kannalta negatiiviset uutiset hiljennetään. Kokoomuksen toiminta muistuttaa päivä päivältä Hitlerin Saksan toimintaa. Ben saisi olla varuillaan, sillä kohta Jyrki Katainen pääsee manifestissaan kohtaan, jossa kaikki juutalaiset, homot ja muuten vaan ei-kokoomuksen näköiset ihmiset lähetetään Turkuun keskitysleireille :)
Aivan
Katiainen on aika yliluutnantti
http://haapavaara.wordpress.com/2010/06/15/suomen-...
Pysy pöksyissäsi!
YLE on saanut jauhaa yksisuuntaista sosialistipropagandaansa vuosikymmenet ja kaikki siihen tyytymättömät on valtiokoneiston voimin hiljennetty. Yhden valehtelijan vähentäminen joukosta tuskin kääntää tilannetta päälaelleen, mutta on omiaan tasapuolistamaan tilannetta. Pääsemme siis stalinistisesta propagandasta lähemmäksi länsimaista demokratiaa. Sen takia tuskin tarvitsee housujaan repäistä.
Kuka kantaa vastuun YLE:n toimista?
Yhdistettynä toiseen skandaaliin, vaaliohjelman lähtöön Isosta Pajasta, niin yhtiön toimitusjohtajan tulisi erota / erottaa.
Kuka sen erottaa.?
Vaalivoitto ja vaalitappio tulevat olemaan merkittävässä roolissa seuraavissa vaaleissa.!
Vai pakottaa puoluejohtajat Isoon Pajaan?
Jungner Suomen Kuvalehdessä:
"Jutta Urpilainen ei mene Isoon Pajaan, enkä usko että muidenkaan puolueiden johtajat menevät."
Opetteleppa lukemaan ...
Sielä sanotaan että puoluesihteerit ovat keskenään sopineet, että puoluejohtajat eivät mene Isoon Pajaan. Ota se kokoomushattu pois päästä ja koita keksiä jotain kehuttavaa kokoomuksen toiminnasta äläkä aina yritä vääntää demareista paskaa.
Suomen Kuvalehti:
"Sielä sanotaan että puoluesihteerit ovat keskenään sopineet, että puoluejohtajat eivät mene Isoon Pajaan."
Ei sanota, sen sijaan:
"Myös keskustan tuore puoluesihteeri Timo Laaninen kannattaa vaalivalvojaisten hajauttamista puolueiden omiin tilaisuuksiin, joihin media voi tulla paikalle."
"Sekä Laanisen että Jungnerin mukan puolueissa on jo pitkään toivottu, että johtohenkilöt ja kärkipoliitikot voisivat viettää vaali-iltaa enemmän omiensa parissa."
Kokoomuksen puoluesihteeriä ei ole haastateltu, Tujunen lienee äitiyslomalla.
Mitäs se IL nyt jauhaa
Eikös Alma-kassi-median pidä palvoa kokoomusta? Nyt Yle on kokoomuksen hallussa ja luonnollisesti potkii vasemmistolaiset ulos talosta, se on luonnolaki.
Eri asia pitääkö kansan rahoittaa kokoomuksen puppugeneraattoria.
Any publicity is good publicity
Kyllä Alma pelaa kokoomuksen pussiin tässäkin asiassa. He noudattavat tätä komiaa "any publicity is good publicity" linjaa, josta kokoomus niin hirmuisesti pitää.
Suuri osa kansasta on sen verran tyhmää, että eivät tajua että heidän mielipiteitään muokataan medialla.
USA:n opit
"Bushin hallinto ujuttaa tv-kanaville tekaistuja uutisia
Presidentti George W. Bushin hallinto on yksi niistä tahoista, jotka syöttävät amerikkalaiselle medialle niin sanottuja tekaistuja uutisia.
Liittovaltion viestintäviranomaiset tutkivat parhaillaan syytöksiä, joiden mukaan kymmenet tv-asemat ovat välittäneet katsojille uutisjuttuja, joiden tekijänä ei ole ollut toimitus, vaan joko hallitus tai sitten joku omaa tuotettaan ylistävä suuryhtiö.
Yhdessä tällaisessa "uutisessa" nähtiin irakilaissyntyinen amerikkalaismies ylistämässä Bagdadin valtausta vuonna 2003.
- Kiitos sinulle Bush, kiitos USA, mies kiitti Bushin Irak-sotaa.
Todellisuudessa miehen lausunto oli kuitenkin peräisin Yhdysvaltain ulkoministeriön tehtailemasta propagandamateriaalista..."
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen...
USA:n opit
Antero Eerola ei kerro sitten enään Johan Bäckmanin kaltaisia uutisi, Venäjän johdolle Suomesta.
Asiantuntijan mielipide?
"Suuri osa kansasta on sen verran tyhmää, että eivät tajua että heidän mielipiteitään muokataan medialla."
Kiitos on huomattu tässä vuosikymmenten kuluessa. Siihenhän te vasurit olette aina panostaneet.
Ette vaan
ole huomanneet, että hommaa on pyörittänyt oikeisto jo vuosia :-) Jo EY-liittyminen oli iso manipulointi oikeston malliin, eli on alkanut jo silloin...
Määräaikainen päättyy silloin kun sopimus päättyy.
Hyvään tapaan kuuluu kuitenkin ilmoittaa hyvissä ajoin, kun sopimusta ei haluta jatkaa.
Hyvät tavat
Ei työmarkkinoilla ole ollut hyviä tapoja moneen vuoteen. Siinä mielessä on ihan hyvä, että valkokauluksetkin alkaa kokea sitä mitä muutkin prolet ovat täällä saaneet fantastisesti huomata jo vuosia.
Kataisen poliittinen ura huipulla
alkaa tulla omiensa silmätikuksi
Katainen on rasite kokoomukselle.
Järjettömin peittely-yritys
potkujen todellisesta syystä on vetoaminen läppärien varkauteen, ja turvallisuusriskiin.
Mitähän salaista toimittajien läppäreillä mahtaa olla, kun perinteisesti toimittajat kirjoittavat julkisuutta varten?
YLE:n logiikan mukaan rikoksen kohteeksi joutunutta rangaistaan.
Samalla logiikalla YLE:n palkkalistoilla Moskovassa toimivat pitäisi varmaankin erottaa kaikki.
Vai onko siellä yleläisiä, joilta ei ole varastettu YLE:n omaisuutta?
Jyrki on ottanut käyttöön putinilaiset kovat otteet ikäviä toimittajia kohtaan.
Seuraavaksi YLE
Muodostaa liittoutuman Suomen hiihtoliiton kanssa ja saa sieltä konsultointi apua.
Katainen ei kantanut omaa vastuutaan
Arvostus mennyttä.
Kokoomuksen vuoro
Kyllä se jo on kokoomuksen vuoro vaihtaa toimittajat YLE:ssä kokoomusmielisiksi. Minkä puolueen vaikutusta se on, että YLE:ssä on vasemmistolaisisia sosialistitoimittajia pilvin pimein?
Poliittinen paskaeliitti valehtelee, á la Katainen...
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY
Oikein tyhmiä kysymyksiä ja säästövinkki YLE:lle
Sähköpostin viestin mukaan Eerolaan käsketään kuuntelemaan kumpaakin osapuolta tarkalla korvalla.
Eikö tuo ole aivan itsestään selvää, vai kirjoittaako toimittajat kahdenvälisistä asioista AINA omiaan tai vain toista osapuolta kuunnellen.
Siltä kieltämättä kulostaa, koska tuollaista asiaa pitää erikseen korostaa ja poliittista ajojahtia on esiintynyt niin paljon mediassa, että ulkomaat ja muut aiheet unohtuu tyystin. Onneksi on DW, EuroNews, CNN....El Pais... Eletään kuin P-Koreassa konsaan. Vain meidän alueuutiset ylittävät uutiskynnyksen. Säästöehdotus. Kutsutaan kaikki ulkomaiset kirjeenvaihtajat kotiin ja ostetaan ne pari juttua/viikko muilta.
Ja HEI. Katainen(Kok.) on osapuolena asiassa ja uutisoinnissa. Jos häneltä ei kysytä mitään eikä edes mainita, niin miksi yleensä hänen Venäjä lausuntonsa uutisoitiin? Totta ihmeessä hänellä ja kannattajillaan on syytä käydä kuumana, kun asiasta silloin melskattiin vain ja ainoastaan Suomessa kissan kokoisin kirjaimin. Se juttu ei todellakaan ollut minkään arvoinen. Katainen saa muistaa luvut väärin, mutta toimittajan pitäisi olla tarkempi. Hänellä on netti ja aikaa. Siitä hänelle maksetaan. Miksi toimittajan oma poliittinen kanta näkyy yhä selvemmin mediassa, vaikka tiedonlähde väittää olevansa neutraaleista neutraalein. Ilmeisesti tuo käsite on vieras edelleen monessa tiedonvälitysalan yrityksessä.
tosin
Kataista oli kuultu jo aiemmin. Oli tietysti hyvä saada myös venäläisiä mielipiteitä.
Totuus ei vanhene koskaan...
http://www.youtube.com/watch?v=fYqYgAntgYk
Safkan ja Eerolan Yhteiset Taustat...
...Esiin! Toimittaja Antero Eerola on Johan Bäckmanin kamuja ja on kirjoittanut ainakin yhteen Bäckmanin julkaisuun. Googlettamalla löytyy Eerolan kirjoittamia lapsikiista- ym. juttuja, joista kuultaa läpi Bäckmanin kynänjälki.
Antero Eerola on toiminut Jaakko Laakson avustajana. Jaakko Laakso on toiminut KGB:n avustajana.
älä selitä enää
maailmakuvasi on valmis - ja kaikki tietää sen jo tuosta
Suomettumista
Ennenvanhaan juostiin Moskovassa hakemassa tukea ja kotimaassa tukittiin suita. Sille oli oma sanakin.
Kokoomus haluaa välttää uussuomettumista ihan selvästi.
Eihän ne naapurit ole edes talouden suurvalta, joten ei ole kokoomuksesta tärkeää mitä siellä ajatellaan. Selvästikään. Hävettää suomalaisten puolesta.
Tämä oli Ruben Stillerin hauska huomio. Yleläisenä Stiller tietää ettei Ylessä tehdä politiikkaa, eikä toimittajia painosteta, jos se on Ylen linja.
"Eihän ne naapurit ole edes
"Eihän ne naapurit ole edes talouden suurvalta, joten ei ole kokoomuksesta tärkeää mitä siellä ajatellaan. Selvästikään. Hävettää suomalaisten puolesta."
Heh tuon lyhytkatseisempaa se ei tosiaan voikkaan olla. Luuletko että venäjän talous tulee aina pysymään samankokoisena? Mitä järkeä on turhaan mennä möläyttelemään sellaisia juttuja suustaan mistä ei millään tavalla ole hyötyä, vaan ainoa asia minkä ne voivat aiheuttaa on suhteiden heikkeneminen.
näin käy
kun sotketaan yritysmaailma ja politiikka.
Kaiken takana on... mitä?
Toivottavasti saamme myös pikkuhiljaa ajantasalla olevia taustoituksia siitä, miten kutakin tiedotusvälinettä ja sen eri toimituksia johdetaan.
Käsittääkseni etenkin toimittajille tuntuu tekevän vaikeaa oman poliittisen värisävymaailman tunnustaminen.
Jokainen ymmärtää, että elämänmyötä ihminen muuttuu ja muuttaa mielipiteitään, mutta jokin ankkurinkettinki sieltä aina lopulta löytyy. Ainakin niin kauan kuin siitä on omaa itseään hyödyttävää painoarvoa omalla uralla. Varsinkin, jos oma talous on kokonaan kuralla.
Yleisradion ja monen muun tiedotusvälineen poliittista nykytilannetta en tunne, joten on pakko tyytyä vain arvailemaan; miksi jokin toimittaja tekee juttunsa noin ja jättää mielestäni tärkeitä osia hyvin tuntemastani aiheesta kokonaan kertomatta.
Tässä muutamia minulle suositeltuja perusteoksia median saloihin:
1. Demokraattinen journalisti – Lauri Haataja, Jyrki Pietilä, Tuomo Pietiläinen – WSOY
Kyllä ehdottomasti!
Toimittajan poliittiset sidonnaisuudet pitää laittaa juttuun näkyviin, jotta lukija osaa arvioida näkökulman oikein.
ELÄKÖÖN KAUPPALEHTI
Tuntuu mahtavalta kuulla, että suoraselkäinen työkansan
edustaja tekee Kauppalehden juttuja suoraan Moskovasta.
Ilmankos Kauppalehteen luotetaan, kun sen Venäjä-toimi-
tus on Eerolan osaavissa käsissä.
Luokkasidonnaisuuttaan Alma voisi vielä parantaa ryhty-
mällä työväenlehtien kustantajaksi. Näinpä sillä olisi
paremmat vaikutusmahdollisuudet eduskuntaan kuin Erkko-
Halonen akselilla.
Mutta on tosi kummallista, että YLE lähettää avustajal-
leen avoimen poliittisia ohjeita.
Määräaikainen sopimus
Missä on säädetty ilmoitusvelvollisuus? Sopimus on sopimus eikä tässä voi vedota mihinkään kohtuuttomaan sopimusehtoon. Eerolakin olisi voinut olla aktiivisempi ja vaatia sopimuksen uusimista esim. kuukautta etukäteen. Mutta varmaan tiesi etukäteen ettei sopimusta tulla uusimaan. Sitten on helpompi repostella asioita.
Kuinkahan monta määräaikaista sopimusta tässä maassa jätetään uusimatta, vaikka se olisi ollut kohtuullista. Eikö niistä puhuta ja voivotella, mutta kun tässä tapauksessa on löydetty tietty taho sylkykupiksi niin siitä vaan!
Oli puhuttu...
"Eerolakin olisi voinut olla aktiivisempi ja vaatia sopimuksen uusimista esim. kuukautta etukäteen. Mutta varmaan tiesi etukäteen ettei sopimusta tulla uusimaan."
"Yle ilmoitti yllättäen alkuviikosta, ettei elokuun loppuun ulottunutta sopimusta jatketa, vaikka kesällä näin oli puhuttu."
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Kataisen+hau...
Luottamus
Kun tässä viime kuukausina on puhuttu toimittajien luottamuksesta, ja jos sitä ei ole, potkut armotta luottamuspulaan vedoten.
Jos jotain oikeudenvastaista on tapahtunut, Eerola vie asian oikeuteen, ja taas on medialla uutisoitavaa.
Eipä demaroiden ja kommareiden moraali kovin korkealla ole, kun muistetaan "hyvä toveri"-jutut, esim. Arja Alho vs. Ulf Sundqvist, jossa puhuttiin sadoita miljoonista. Ja mitä Sinikka Mönkäre tekikään ministerinä ollessaan ja palkkioksi sai pääjohtajan mestan.
Journalistit ovat jo nykyisin niin itseään täynnä, ettei meinaa
enää housuihinsa mahtua. Alkaa olla trendi, että oma minä on jo uutinen, josta pitää piakkoin tehdä jopa tosi-tv-ohjelmaa.
Lapinkansan poispotkittu sukupuolisesti erilainen ihminen, ei saanut pestiä, no siitä alkoi älymittely, miten teen tästä journalistiikan historiaa!
- Haastan ensin työnantajan
- Haastan sitten kirkon
- Haastan sitten valtion oikeuteen
- Haastan sitten EU:n ja YK:n siitä että "olen syntynyt lespoksi"?
ja lopuksi
- Haastan sen s..tanan jumalan, joka ei osanut hommaansa vaan loi neljänlaisia ihmisiä. Annan palaa sydämen kyllyydestä!
"Ja sanon päin naamaa : stnan tohelo".
Vakava tapaus pelkkänä epäilynäkin...
Vaikuttaa selvältä, että kokoomus on rajoittanut vapaan toimittajan työtä vapaassa maassa.
Tuo on erittäin vakavaa.
Anna Politkovskaja murhattiin toimittajantyönsä vuoksi siksi, että arvosteli valtaapitäviä.
Antero Eerola sai potkut siksi, että arvosteli valtaa pitävää puoluetta Kansallista kokoomusta.
Noiden kahden tapauksen tarkoituksena on/oli hiljentää kriittinen toimittaja.
Kuulostaa vakavalta Suomessa- ja näyttää vakavalta Suomessa.
Eerola on kai vielä elossa?
Jos olisi venäläinen toimittaja - kuolema olis korjannut jo ajat sitten - käsky ns korkealta taholta -
Miksi tässä on ongelma
Katainen lausuu Venäjästä arvioita. Toimittaja kysyy venäläisen korkean tahon käsityksiä samasta asiasta ja suomalaisen ministerin käsityksistä.
Kokoomus ja Katainen silminnähden hermostuu.
Julkisuudessa olleita asioita yhdistelemällä ja toimittajan kommenteista saa sen kuvan, että toimittajan pestiä ei jatketa kolmannen tahon toiminnan takia
Lisäksi Katainen hermostuksissaan syyttää toimittajan valehdelleen venäläiselle taholle.
Tässä on kaksi asiaa, joihin pystyy oikeistolainen ja vasemmistolainen poliitikko aivan yhtä hyvin. Samoin oikeistolaisen ja vasemmistolaisen toimittajan pitää kysyää venäläisiltä ministerin lausunnoista. Ainakin siis tällaisista.
Ylen toimintaan on ehkä vaikuttanut poliittinen painostus ja toimittajaa on syytetty valehtelusta. Siihen toimittaja ei faktojen perusteella näyttäisi syyllistyneen, jolloin Katainen on syyllistynyt hermostuksissaan väärään syytökseen. Aika pahaan jopa.
Eerola = valehtelija
Tiistaina 31.8.2010 Kosatshovi sanoi, että hänestä on yritetty "kiskoa loukkaantunutta ja suuttunutta kommenttia". HS eli Pravda jätti sen mainitsematta mutta ei Verkkouutiset.
Keskiviikkona 1.9.2010 Kosatshovi sanoi Kataiselle, että suomalainen media valehteli hänelle. Eerola oli kertonut puutteellisen totuuden ja yritti provosoida häntä. Tätä Katainen piti tarkoituksellisena valehteluna, kuten Nagarjunakin.
Jokaisella tulisi kuitekin olla taju siitä, että Eerola Bäckmaniin kaverina vääristelee totuuttta, kuten Bäckman.
mutta jos puhui niin totta kuin osasi tai ei muistanut mittään
varsinkaan yksityskohtia, oliko koskaan edes Merisaloa ennen tavannut saati sitten puhunut hänen kanssaan. Täysin mahdoton muistaa kun tapaa useita ihmisiä joka päivä.
Lukekaapa Matti Apusen yliökirjoitus tämän päivän Hesarista
aiheena toimittajat. Hyvä kirjoitus.