
Halonen sanoi, että nykyisen hallituksen muodostaminen oli mielenkiintoinen tapaus.
- Hallituspuolueethan tavallaan delegoivat pääministerin valinnan yhden puolueen puoluekokoukselle. Eduskunnan ja eduskuntaryhmien rooli uuden hallituksen muodostamisessa jää perustuslain kirjaimesta huolimatta silloin aika muodolliseksi, ja ratkaisevaksi nouseekin parlamentin ulkopuolinen elin, Halonen sanoi puheessaan.
Keskustassa Halosen lausunto ihmetyttää eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Timo Kallia, kertovat Helsingin Sanomat ja Yle Uutiset. Kallin mukaan hallituksen muodostaminen meni täysin voimassa olevan perustuslain nuottien mukaan.
- Keskustan puoluekokous valitsi vasta pääministeriehdokkaan, Kalli sanoo.
Pääministeri Mari Kiviniemi torjui tänään Ylen Ykkösaamussa Halosen ihmettelyn. Kiviniemi sanoi, ettei hän kokenut Halosen kommentteja kritiikkinä, vaan toteamuksina.
Myös Kiviniemi vakuutti, että perustuslakia noudatettiin.
Kesäinen keskustan puoluekokous oli kaikesta huolimatta poikkeuksellinen, sillä siinä käytännössä valitiin Suomen pääministeri Matti Vanhasen erottua tehtävästä. Asiasta huomautti jo tammikuussa myös Uuden Suomen kustantaja Niklas Herlin.
- Liity keskustaan, jos haluat vaikuttaa pääministerivaaleihin, Herlin kehotti näkökulmassaan.

| 06:31 | Kiinan vienti ja tuonti supistuivat tammikuussa — YLE Uutiset |
| 06:13 | Poliisien lakkoilu leviää Brasiliassa — YLE Ulkomaat |
| 06:03 | AL: Arabimaat pyytävät Suomelta apua poliisien kouluttamisessa — MTV3.fi |
| 06:00 | Orbanin törmäily on tärvännyt poliitikkojen maineen Unkarissa — MTV3 Ulkomaat |
| 05:59 | "Vähän kuin Suomen pelkokerroin" - lukijat huolissaan lumenpudottajista — MTV3.fi |
| 05:30 | TS: Äidinkielen ylioppilaskoe uudistuu jälleen — MTV3.fi |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Halosen ihmettely
on paikallaan
keskusta on ottanut tavaksi järjestellä sitä sun tätä politiikan harmaalla alueella
Alle 3000 maajussia
valitsee Suomelle pääministerin. Sitä ihmettelee paljon moni muukin. Kyllä kokoomuksella karkaa mopo käsistä -
Suomessa ei saa enään edes ihmetellä asioita, omilla aivoillaan ajatteleminen on jo kielletty. Kokoomuslaiset hyppäävät vaikka kaivoon jos Jyrki niin käskee ...
Kerrankin...
...kristitty presidentti on oikeilla jäljillä, tässä Suomen edustuksellisessa byrokratiassa. Kun kyse ei ole enää edes edustuksellisuudesta. Kiitän presidenttiä.
Sama näky
Joka pätkä, jonka puheesta kuulin, oli huonosti peiteltyä itkua omasta surkeudesta. Kyllä Haloskalla valtaa olisi - esim. arvojohtajana ja ulkopolitiikan johtajana - jos hän vain olisi älynnyt sitä käyttää, mutta ei ... hän vain rutisee ja kiukuttelee. Itse on oman valtansa sössinyt änkyröimällä, ja sen takia niitä valtaoikeuksia halutaan säätää ... jos sattuu vaikka toinen samanlainen änkyrä tulemaan joskus valituksi, niin ei ole mahdollisuutta tuhota loppuakin Suomesta.
En edes tajua, miten Suomessa voi jatkaa presidenttinä, kun nettigalluppien tuloksen mukaan 90 % kansalaisista epäilee häntä Stasi- tai KGB-yhteyksistä, mutta "rouva" jatkaa lähihistorian peittelyä ja salaiseksi julistelua.
presidentti
kylläkin nimittää pääministerin ja muut ministerit
Pelkka muodollisuus
Hallituksen nimittäminen oli ehkä väärä sana. Nykyisin tuo nimittäminen on pelkkä kumileimasimena toimiminen. Kekkonen aikanaan määräsi hallituksen muodostajan ja käytännössä ministeritkin ... usein viimeinen veto-oikeus tosin oli Kekkosen yhteistyökumppanilla eli KGB:llä.
Vahinko
Oli todella koko yhteiskunnalle vahinko että Halosesta tuli pressa, nykyisin koko maan on enemmän tai vähemmän lisääntyvässä sekasorrossa ja sen ovat huomioinut poliittiset puolueet jota käyttävät tätä epävarmuuden olotilaa luonnollisesti hyväkseen.
Toivotavasti seuraava pressa ei ole demari tai nainen se kauhukuva toivottavasti ei enään toteudu.
Arvostelu on aiheetonta
Eihän keskustapuolueen puoluekokous pääministeriä nimittänyt, vaan puolueen ehdokkaan eduskunnassa tapahtuvaan nimittämisprosessiin.
Mitä ihmeen arvosteltavaa tässä on. Eikö keskustapuolueen puoluekokous olisikaan saanut ehdokastaan nimittää?
Jos asia sitten käsiteltiin eduskunnassa "läpihuutojuttuna" ei sitä voi lukea keskustapuolueen viaksi.
Ovatko arvostelijat sitä mieltä, että keskustapuolue tai kukaan muukaan ei olisi saanut nimetä pääministeriehdokastaan ennen kuin vasta eduskuntakäsittelyssä?
Ei mitään ihmettelemistä
Päähallituspuolueiden sopupeleissä ei yllätä mikään. Ainoastaan kokoomus olisi voinut torpata kepun pääministeriehdokkaan pääsyn pääministeriksi. Kiviniemi sopi kokoomukselle mainiosti.
Hallituksen kokoonpanossa on erikoinen "valuvika", koska ministerinä voi olla henkilö, joka ei ole edes kansanedustaja (ent. työministeri Cronberg, ulkoministeri Stubb). Missähän se raja kulkee, kuinka monta ministeriä voi olla hallituksessa ilman kansanedustajan statusta?
Puolueiden johto on suuressa roolissa, kun ministerin pestejä jaetaan ja siinä pelissä demokratia saa kolhuja.
Ps. Stubbin suosio riittäisi heittämällä kansanedustajaksi ja siten myös ministeriksi, mutta sitähän ei viime eduskuntavaaleissa koskaan mitattu.
----
Eihän tuo ministerinä oleminen olematta kansanedustaja ole mikään outo (tai edes uusi) juttu. Päinvastoin, kansanedustajan pitäisikin lakata olemasta kansanedustaja ministeripestinsä ajaksi. Perustuslain mukaan eduskunta on maan ylintä valtaa käyttävä elin, mutta nykyään se valta on oikeasti käytännössä hallituksella, koska hallitus koostuu kansanedustajista, jotka täten myös siunaavat omat päätöksensä ja antavat itselleen luottamuksen. Hallituksen kuuluisi olla toimeenpaneva elin, ei päättävä. Kansanedustaja ministerinä ei olisi ongelma, jos heitä olisi alle kymmenen, mutta nyt ministerit ovat luokkaa 10% koko eduskunnan koostumuksesta. Miten ihmeessä eduskunta voi tällöin oikeasti valvoa hallituksen toimia?
Tarvittaisi erillinen pääministerivaali ja kansanedustajien pitäisi jättää paikkansa eduskunnassa varamiehelleen ministeriyden ajaksi (saisivat sen toki takaisin välittömästi, kun eivät ole enää ministereitä), niin valta siirtyisi edes hieman enemmän eduskunnalle.
Kateellisen kansan Presidentti
Suomen kansa on valinnut presidentin virkaan näköisensä.Vähän kun pintaa raaputtaa niin esille tulee kaunainen,kade ja aina jostain kumman syystä toisista vian löytävä ihminen.Lisäksi tuo katkeruus puskee esiin kun maailma ympärillä on muuttunut vasemmiston kannalta epäedulliseen suuntaan;ihmiset osaavat ajatella enenevässä määrin itse.Tämä oma ajattelu on johtanut siihen että vaaliuurnilla äänet eivät automaattisesti menekään SDP/SAK,n laariin.Toivottavasti seuraavaksi maalle valittava presidentti on oikeasti koko kansan presidentti.
Arvaa harmittiko
Katkera kiukkuinen Kallion lady taas katsoi aiheelliseksi tiuskaista, kun eduskunta tekee ratkaisuja, joita ei pysty omalla asemallaankaan estämään. "Voi voi tätä demokratiaa kun se mahdollistaa tämmöisen menettelelyn, jota en edes presidenttinä voi estää."
Halonen
on aivan oikeassa kiinnittäessään huomiota Kiviniemen valintaan liittyneeseen epädemokraattisuuteen. On lapsellista ja täysin asian sivusta syyttää Halosta katkeraksi ja kiukkuiseksi. Häntä pitäisi kiittää siitä, että hän uskalsi toimia arvopresidenttinä ottamalla esiin ja kritisoimalla selkeää ongelmaa parlamentaarisessa valintaprosessissa. Kyllä minuakin kansalaisena hämmästytti ja raivostuttis, että käytännössä keskustapuolueen puoluekokous valitsi meille pääministerin. On tekopyhää ja tyypillistä polittista höpö-höpö-liturgiaa korostaa sitä, että valinta oli lain mukainen. Se ei tee prosessista moraalisesti hyväksyttävää.
Kertaapa vielä
Siis SDP saa tehdä niin, mutta keskusta ei?
Suomessa
pääministerin valitsee eduskunta ei puoluekokous.
Arvopresidenttinä asiaan palaaminen pari kuukautta jälkikäteen on jo aikamoista selkään puukottamista,johtuen varmasti siitä että eu kekkereihin ei sitä mennäkkään tuosta vaan patsastelemaan,kekereihin joissa tehtävistä päätöksistä vastaa pääministeri ei presidentti
Vankkurit
SDP:n vaalijuna lähti puksuttamaan ja kuten ennenkin kateuden ja kaunan energialla.
Milloinkohan vanha natomies Lipponen joutuu takkinsa kääntämään niinkuin viime pressanvaaleissa jolloin P Lipponen pakotettiin lausumaan julkisesti "jos niinistöstä tulee presidentti natoon mennään välittömästi"
Arvatkaapas oliko takana punainen tukka.
Voi Paavo raukka,vieläkö takki heiluu vai jäikö nordstreamin naulakkoon?
Istuva presidentti ...
... vetää demareiden vaalivankkureita ja itkee sitten samassa hengenvedossa demokratian puutetta. Kipeetä!
Unohtakaa Halonen ja Kiviniemi
Tämä on paljon laajempi juttu kuin joku Halonen ja Kiviniemi. Toinen heistä jää historian henkilöksi parin vuoden päästä, eikä hänellä ole sen jälkeen enää valtaa. Toisen tulevaisuudesta ei voi vielä sanoa mitään, jollei ole joku ennustajaeukko. Tärkeätä on sen sijaan huomioida, että tämän kaltainen menettely toteutettiin vuonna 2010 ja on syytä pohtia, mikä olisi oikea menettely, kun uutta perustuslakia tulevaisuudessa mietitään.
Hyvä "Appi"
puhut asiaa. Jos ja kun perustuslakia muutetaan vähentämällä presidentin valtaoikeuksia, tulisi samalla tämä pääministerin valintaprosessin epädemokraattisuus korjata.
Eduskunta valitsi - ei keskustapuolueen puoluekokous
Ei mene perille, ei.
Viime pääministerin valinnassa eduskunnalla oli täysi valta valita aivan kenet se vain tahtoi. Ja se tahtoi tehdä ja teki nyt toteutuneen valinnan. Pääministerin valitsi eduskunta. Se päätti valita sen henkilön, jonka keskustapuolueen puoluekokous oli keskustapuolueen pääministeriehdokkaaksi nimennyt ja jota keskustapuolue tämän puoluepäätöksensä mukaisesti eduskunnan valintaprosessissa pääministeriksi esitti.
Mitä epädemokraattista tässä on? Miten tätä voisi vielä demokraattisemmaksi saada? Eipä tule mieleen muuta kuin suora kansanvaali pääministerinkin valinnassa, mutta tässäkin piilisi vaara kansanvallan kannalta. Tämä järkyttäisi valtioelinten tasapainoa, vahvistaisi suuresti hallitusta eduskuntaan nähden - toimeenpanovaltaa lainsäädäntövallan kustannuksella.
Minkälaisella perustuslain muutoksella pitäisi siis toimia? Voisiko joku arvostelijoista kertoa edes jotakin siitä minkälaiseen suuntaan - ja konkreettisesti miten - pääministerin valintamenettelyä pitäisi muuttaa.
Aivan samalla tavalla voitaisiin väittää, että kun joku puolue valitsee presidentinvaaliin ehdokkaansa ja tämä tulee sitten normaalissa presidentinvaalissa valituksi, olisikin valitun presidentin valinnut tämä puolue eikä presidentinvaali.
Eduskunnan jäsen
Perustuslaki vaatisi varmasti moniakin tarkennuksia pääministerin valinnalta. Tässä yksi tärkeimmistä:
- Pääministerin tulisi olla parlamentin jäsen. Siten Eu-komissaarit, pankin johtajat, pelkät ministerit ym.. eivät voisi tulla kyseeseen pääministerinimityksessä. Jos puolue haluaisi valita puheenjohtajansa eduskunnan ulkopuolelta, se olisi mahdollista, mutta tällöin puheenjohtaja ei voisi ottaa vastaan pääministerin tehtävää tai tulisi järjestää uudet vaalit, jonka jälkeen hän voisi mahdollisesti kansan valtakirjan saaneena nousta pääministerin tehtävään. Ainoa poikkeus, jonka voisin ehkä hyväksyä on EU-parlamentin jäsen, koska hänet on valittu sinne vaaleilla.
Nykyiseen valintaan tämä ei olisi vaikuttanut, mutta jos puoluejohtaja olisi ollut vaikkapa Olli Rehn, häntä ei olisi voitu nimetä pääministeriksi. Jos Eu-parlamentin jäsenen poikkeusta ei lakiin sisällytettäisi jäisi nykytilanteessa Anneli Jäätteenmäki pois vaihtoehdoista. Summa summarum tälläinen lisäys olisi muuttanut jo oleellisesti Keskustan puolueväen valintamahdollisuuksia. En ota kantaa olisivatko ko. ehdokkaat olleet hyviä vai huonoja, mutta perustuslain sisällöllä on kyllä merkitystä.
Hallituksen muodosti 2000 junttia
Se ei ole demokratiaa vaan sen irvikuva!
Kiviniemi!
Se nyt on vain niin, että pääministeriksi voi säkällä tulla kuka TAHANSA - vaikka pedofiili!
Presidentin valitsee kansa! Siinä on MARInaseni iso ero.
HÄNET VALITSEE KOKO SUOMEN KANSA! Siis älä sinäkään luule niinkuin edeltäjäsi Näsämatti luuli, että hän on jotakin erinomaisempaa kuin presidentti - ei ole eikä tule.
Ota opiksi - ole nöyrä ja hiljaa silloin jos et ymmärrä.
Kansalta annettu mandaaatti lähenee asymptoottisesti sitä mitä oli ennen vanhaa kuninkaan valta- suoraan jumalalta.
(sehän oli huiputusta, sillä eihän jumalaa ole edes olemassa todisti juuri tunnettu fyysikko) - joten näistä kahdesta
presidentista ja kuninkaasta - siis loppupelissä juuri presidentillä on rehellisin mandaatti teistä kaikista---
Ymmärsitkö mitään vai tulenko piirtämään saman fläppitaululle?
Olen armoillinen, oletan - että sanotun/kirjoitetun ymmärrys on keskiluokkaa.
Mikäs nyt, mikäs nyt ...
... Et sinä ennen ole tuollai kiihtynyt. Sano jotakin!
Niin olen huolissani Saul I:n tulevasta valtakaudesta
onko niin, että poliittinen eliitti pyrkii lakaisemaan presidentin maton alle vähän niinkuin jokaisessa tai ainakin joka toisessa asiassa.
Tällainen ei ole kansan tahto, haluan korostaa ja alleviivata!
Jos se on jäänyt mm. Suomen hallitukselta huomaamatta, olen pahoillani! Tämä on suomeksi sanottuna palatsivallankumous!
Tosi on
tosin kansa valitsee puolueitten asettamista ehdokkaista joita asettaa kouralline määrä ihmisiä.
PM vastaa mitä eu:ssa sovitaan presidentti ei vastaan yhtään mistään, ja kuten nyt nähdään omaa vain huomattavaa jälkiviisautta ja selkään puukottamista kun vain tilaisuus tulee.
Valta takaisin Kekkoselle
Taisi olla Manu joka liuutti vallan pressalta.
Siinä nyt nähdään tulos
Halonen kosti EU-asiassa
Kun Kiviniemi valittiin niin Halonen ilmeisesti halusi hänen peruvan Vanhasen junaileman osallistumisjärjestyksen EU-kokouksissa.
Kiviniemi pani paremmaksi. Kertoili että vain hän osallistuu ilman poikkeusta. Oli asia mikä tahansa.
Tästä vihat. Halonen kosti kelmin lailla.
Kiitos Halonen
Kiitos että käänsit katsetta takaisin Suomen suuntaan.
Halosen aika
Valitettavasti on todettava että TarjaHalosen presidenttiys joka on samalla ollut historian ensimmäisen naispuolisen presidentin aikaa tulee jäämään aikakirjoihin aikana jolloin loppukin arvostus ja kunnioitus virkaa kohtaan hävisi lähes kokonaan.Miksi näin on käynyt? Sitä sopii itsekunkin miettiä mielessään.Presidentinvaaleista on tullut kansan sirkushuvia ja tulos on sen mukaista.Presidentin valinta tulee antaa eduskunnan tehtäväksi niin arvostus nousee niin parlamentissa kuin presidentinlinnassa istuvilla.
Tälläsessä tilanteessa..
pitää huomioida, että jos eduskunta ja hallitus on toimettomia, niin Presidentillä olisi paljonkin painovaraa sanallansa.
Ja saanen epäillä tätä mediaan tarjoamaa..
..mustamaalattua kuvaa presidenttistämme. Median tarjoamaan pakettia kaikki.
Kysymys ei ole ainoastaan Suomesta
..kyllä kellot pitääs soida jo vähän muuallakin kuin Suomessa.
Tarvitaanko..
.. siihen 4 - 8 vuoden edustusajat eduskunnassa ja ylipäätänsä. Herätkää.
Ei tälläsiin kysymyksiin vastata 4 vuoden välein. Kivaa on kaikilla, jee!
Mailmaa parantamassa - toisten rahoilla
Kuuntelin ihmetelleen kuinka pääministeri Mari Kiviniemi kertoi aikomuksistaan kutsua kaikki puolueet koolle kehittämään Suomesta rauhanvälittämisen erityisosaajaa. Kiviniemi sanoo keskustelleensa hankkeestaan myös tasavallan presidentin kanssa.
Pääministerin mukaan Suomen nostaminen kansainvälisesti merkittäväksi kriisinhallinnan suurmaaksi pitää olla kansallinen hanke, johon osallistuvat kaikki puolueet, presidentti, ulkoministeriö ja eri hallinnonalat laajasti. Kiviniemi sanoo, että ajatus perustuu ulkoministeriön aiemmin tänä vuonna tekemään esitykseen.
Yksi ehdokas - valitse vapaasti...
"- Keskustan puoluekokous valitsi vasta pääministeriehdokkaan, Kalli sanoo."
Jos valitaan vaan yksi ehdokas pääministeriksi niin valinnan vapaus on ennustettavissa aika hyvin...
Ratakiskosta:
Keskusta valitsi puheenjohtajan ja pääministeriehdokkaan. Keskusta saa valita puheenjohtajansa siten kuin haluaa. Pääministeriksi puheenjohtaja päätyi vasta eduskunnan HYVÄKSYNNÄN jälkeen. Epäselvää?
Demokratian ja parlamentarismin arvoja ei loukattu
Tarkoittaako nimimerkki Htalk että keskustapuolueen olisi pitänyt valita useampia kuin yksi pääministeriehdokas keskustapuolueen ehdokkaiksi, joista sitten eduskunnassa olisi äänestetty?
Vai tarkoittaako hän että keskustapuolue ei olisi saanut lainkaan valita ja nimetä puolueelleen pääministeriehdokasta ennen eduskuntakäsittelyä?
Monipuoluedemokratiassa puolueet sopivat keskenään asioista ja yhteistoiminnasta aina tapaus kerrallaan. Tässä uuden pääministerin valinnassa hallituspuolueet, joilla on erittäin vahva parlamentaarinen ja demokraattinen enemmistö eduskunnassa, olivat täysin demokratian arvojen mukaisesti suuren parlamentaarisen enemmistönsä valtuutuksin sopineet jatkavansa samalla hallituspohjalla sekä sopineet että pääministeriksi tulee edelleen keskustapuolueen edustaja. Tämä menettely hyväksyttiin eduskunnassa ylivoimaisella äänienemmistöllä.