–Pisa on rikkaiden teollisuusmaiden eli OECD-maiden testi. Sen avulla on vuodesta 2000 lähtien joka kolmas vuosi arvioitu 15-vuotiaiden koululaisten osaamista.
–Kokeissa arvioidaan oppilaiden osaamista matematiikassa, luonnontieteissä, lukutaidossa ja ongelmanratkaisussa.
–Suomi on ollut joka kerta yhteispisteissä korkeimmalle yltänyt maa. Muita kärkimaita ovat Kanada, Uusi-Seelanti, Hollanti ja Etelä-Korea.
–Pisa on lyhenne englannin kielen sanoista Programme for International Student Assessment.
Halukkaiden vierailijoiden suuri määrä on seurausta Suomen jatkuvasta menestyksestä joka kolmas vuosi järjestettävissä Pisa-testeissä, jotka mittaavat teollisuusmaiden koululaisten osaamista.
Vierailijat ovat muiden maiden opetusviranomaisia, poliitikkoja ja opetusalan ammattilaisia.
Tungosta olisi vierailuille niin opetusministeriöön, Opetushallitukseen kuin pääkaupunkiseudun kouluihinkin.
Niin sanottuja Pisa-turisteja pyrkii ministeriöön arviolta noin viisi kertaa enemmän kuin on mahdollista ottaa vastaan.
Opetushallitus arvioi saavansa vuodessa noin tuhat vierasta.
Pelkästään pääkaupungin opetusvirastossa ja kouluissa vierailee jopa 1 500 kouluturistia.
Helsingin opetusvirasto joutuu jättämään rannalle kymmenen seuruetta viikoittain.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Tässä video mikä poistaa ongelman.
Lähetin tämän meilin Lasteni opettajalle, kun olimme keskustelleet tästä Suomen Pisa-menestyksestä.
Vielen Dank für deine arbeit für unsere kinden! Wir rede auch von Finnishe schule und PISA usw.
Hier ist link für das sendung,
http://www.katsomo.fi/?progId=25497&itemId=19316
Mit besten Grüssen und einen schönen Tag
Se oli vielä silleen hauska juttu että ohjelman alussa pyöri se Vilhelmi-makkara tms. mainos jossa alaston mies juoksi pitkin metsiä. Opettaja luuli kuvan alla olevasta palkista että "se juttu jota tarkoitin oli siinä",, No seuraavan kerran kun tavattiin oli aika hauskaa,,,
Opetusministeriöön lisää yrittäjyyttä
Melko melankolinen sosialidemokraatti ja kokoomusporvari Henna Virkkunen ei ole oikein matkailun edistämiskeskuksen eikä yrittäjyyteen opettamisen tasolla.
Muistan, että Kalevi Kivistölle (SKDL, Vasemmistoliito) perustettiin ikioma kansainvälinen osasto siksi, että hän oli Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaana ensimmäisillä kierroksilla aina varmistanut, että Koivisto valittiin ja valittiin uudelleen. Ensin palkkioksi Keski-Suomen maaherruus ja sitten ylijohtavuus varta vasten räätälöidyssä osastossa.
Miksi Virkkunen ei kokoomusporvarina tuotteista Pisa-tutkimuksia ja perusta Pisa-turismiorganisaatiota? On aivan Suomen brändinkin kannalta vahingollista, ettei Suomesta tehdä Pisa-matkailun Mekkaa.
Sen sijaan, että keksitään ihmeellisyyksiä, kannattaisi hoitaa teollisen yrityksen tapaan koko Pisa turismi.
Minusta Suomi voisi vaikka valmistautua ottamaan vastaan kaikki Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen oppikoulujen rehtorit.
Juurikin näin
Pistäkää poijjaat homma liikkeelle.
Jippoilijat saisivat rauhoittua
Minusta Pisa-turismi on suomalaisen oudon koulumarkkinoinnin tulos. Tuskin Suomessa lapset voivat, tai oppivat sen paremmin kuin muullakaan. Jossain piilee jippo jolla mainos tehtiin.
Samoin asumassani EU-maan kaupungissa naureskeltiin, kun Suomi nousi maailman parhaaksia maaksi. Jokainen kadulla kävelijä näkee tavallisen suomalaisen köyhyyden. Monet täällä Euroopassa naureskeli, ettäs lennättikö "brändiryhmä" toimittajat Suomen luxus-alueille lukemaan räästälöityjä tilastoja. Itsekin pidän tiedotusta tilastohuijauksena.
Suomalaisten lasten koulunkäynti on tehty mahdollisimman hankalaksi suuressa osassa Suomea, kouluja lakkautettu noin 1000 ja lapset saattavat joutua vaihtamaan jopa 3 kertaa päivässä koulubussiakin. Opettajat ovat tiukoilla, opetusryhmät suuria jne.
per aspera ad astra
Eihän se Pisa sitä mittaa, miten hankala kouluun on päästä. Suomi nyt vaan on hyvä just siinä mitä Pisa pohjimmillaan mittaa: oppimisen laatua, ja erityisesti vielä laadun tasaisuutta. Nimenomaan lapset oppivat Suomessa keskimäärin paremmin kuin muualla. Ja se asia on erittäin huolellisesti ja moneen kertaan, vuodesta toiseen tutkittu.
"Siellä Euroopassa" (sic) voivat nauraa vapaasti ihan mille haluavat, vaikka suomalaiselle köyhyydelle. Nauru loppuu just siinä kohdassa kun se suomalainen köyhä kävelee yliopistoon rikkaiden edeltä, koska vain lahjakkuus ja osaaminen ratkaisee. Samasta syystä ne köyhät insinöörit on vallannut sen 40% markkinaosuuden maailman kännyköistä, just koska ne vaan on sen verran lahjakkaampia kun rikkaat kolleegansa "siellä Euroopassa". Suomi rulettaa nyt monella alueella, lähtötaso meillä on tietysti matala Euroopan vanhoihin maaorjavaltioihin nähden.
Yksi syy
verraten hyvään koulumenestykseen voi olla pitkässä ja pimeässä syksyssä ja talvessa. Monissa maissa lapset ovat ulkosalla koulutuntien jälkeen nukkumaanmenoon asti...
Pääkaupunkiseudun kouluihin?
Miksi vierailijat haulavat Hesan kouluihin? Kuvittelevatko he, että parhaat koulut ovat Hesassa?
Fiksu hallinto tuotteistaisi
Fiksu hallinto tuotteistaisi tuosta tutustumis- ja koulutuspaketin kiinnostuneille. Sopiva hintalappu päälle.
Jos täällä ollaan niin koulutettuja ja osaavia, luulisi osaavan järjestää tuonkin ja poimia irtoeurot maailmalta.
Mallikoulu.
Mitäs jos polkaistaan pystyyn P-Korealaistyyppinen mallikoulu missä voisi muunmaalaiset ihmetellä. Olisivat pois häiritsemästä normaalia opetusta.