Yritykset ovat ryhtyneet muuttamaan työvuorolistoja sairauspoissaolojen takia, vaikka lain mukaan listoja saa muuttaa vain painavasta syystä.
Yhteydenottojen määrä kasvoi selvästi sen jälkeen, kun kaupan uusi työehtosopimus solmittiin huhtikuussa, kertoo sopimussihteeri Saara Aikio PAMin kaupan alan sopimusyksiköstä.
Sopimukseen oli lisätty maininta työaikalain pykälästä, jonka mukaan ”työvuoroluetteloa saa muuttaa vain työntekijän suostumuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä”. Laki on kuitenkin sama kuin ennenkin, PAM-lehti huomauttaa.
Aikion mielestä työvuorosuunnittelu pitäisi tehdä niin, että se on riittävän väljä ottamaan normaalit sairastumiset huomioon.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Liian ympäripyöreää tekstiä.
Työehtosopimusten suurin ongelma on, että sopimuksen kohdat on kirjoitettu liian ympäripyöreästi. Tämä aiheuttaa juuri näitä kiistoja. Yleensä neuvotteluissa, kun esimerkiksi PAM olisi halunnut jonkun kohdan selkeyttämistä Kaupanliitto kieltäytyy siitä.
Liittojen pitäisi käydä yhdessä läpi työehtosopimukset ja kirjoittaa jokainen kohta niin yksiselitteisesti, että sitä ei voi tulkita enää väärin. Esimerkiksi tuo "painava syy" pitäisi olla eriteltynä minkätyyppiset tapaukset kuuluvat painaviin syihin ja minkätyyppiset ei. Muuten saamme kuulla näistä kikkailuista aina ja ikuisesti.
Toivoton homma
Aivan yhtä toivotonta kuin laatia yleinen lainsäädäntö siten, että sallittua on vain se, mikä erityisesti on laissa säädetty sallituksi ja muu on kiellettyä.
Painava syy voi olla eri suuruisissa yrityksissä melko laillakin erilainen.
Jos kauppaliikkeesä pitää aina olla niin paljon väkeä töissä, että se voisi toimia sellaisessakin tapauksessa, että huomattava osa henkilökunnasta voisi olla yhtä aikaa sairaslomalla, olisi pakko nostaa myytävien tuotteiden ja palveluiden hinnat sellaiselle tasolle, että ko. yritys olisi kohta entinen yritys.
Menneitä ovat ajat, jolloin klappia oli ja voitiin ylläpitää. Ajat ovat muuttuneet ja henkilökunnalta vaaditaan joustavuutta.
Joissakin tapauksissa viimehetken muutoksista varmasti on paljon hankaluuksia työntekijäpuolellekin. Ehkäpä pieni ylimääräinen korvaus olisi sellaisissa tapauksissa paikallaan... Mutta senkään suuruutta ei työehtosopimuksessa pitäisi sopia, vaan jättää se yrityskohtaisiin neuvotteluihin.
Kaupoilla ei ole rahasta pula
"Menneitä ovat ajat, jolloin klappia oli ja voitiin ylläpitää. Ajat ovat muuttuneet ja henkilökunnalta vaaditaan joustavuutta."
Tuo on kyllä taas tuulesta temmattua.
Kaupat tahkoavat tällähetkellä huippuvoittoja. Tuosta määrästä saataisiin palkattua kyllä ylimääräisiä työntekijöitä tai edes palkattua tuuraajia esimerkiksi vuokratyö firmoista.
Eikös sairaus ole painava syy?
Saahan siitä vapaata. Lisäksi yrittäjä joutuu maksamaan vielä palkankin.