Joka viides suomalainen on sitä mieltä, että Venäjää on syytä pelätä, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden teettämän kyselyn mukaan epäilyksiä Venäjää kohtaan on joka kolmannella suomalaisella.
Lähes kolmannes kaipaa nykyistä rohkeampia kannanottoja Venäjästä. Yli puolet on kuitenkin sitä mieltä, että Suomen poliittisen johdon tulisi suhtautua Venäjään kuten nykyisinkin. Yli puolet ajattelee myös, että Venäjä ei vaikuta mitenkään Suomen turvallisuuteen.
Valtaosa vastaajista pitää Venäjää sotilaallisena suurvaltana. Taloudellisena suurvaltana itänaapuriamme pitää kuitenkin vain noin puolet.
Suomen gallupin toteuttamaan kyselyyn vastasi 1 001 ihmistä. Tutkimuksen virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Kommentit
Vain yksi viidestä?
Neljä viidestä on joko ummistanut silmänsä tai ovat auttamattoman sinisilmäisiä! Tämä on huolestuttavaa...
Suomi tuskin kiinnostaa Venäjää pienenä maana
joka on köyhtymässä ja hyvin jääräpäinen kansa.Hallitus pelkää jotain,lisätessään armeijan rahoitusta,samaan aikaan kun muu eurooppa säästää sotilasmenoissa 5-20 %.Pelkääkö hallitus omaa kansaa ?
Eikö kiinnosta?
"Suomi tuskin kiinnostaa Venäjää pienenä maana" Ei Suomi kovin paljon suurempi ollut 1939, köyhä maatalousvaltio (kehitysmaa, nykyisillä mittapuilla). Mutta kiinnosti silti. Kiinnosti, vaikka Isä Aurinkoisella oli muitakin kiireitä, etelämpänä.
Ja turha sanoa, että se oli Neuvostoliitto, ei Venäjä. Neuvostoliittolainen on neuvostoliittolainen, vaikka voissa paistaisi. Vai miten se nyt oikein meni?
Pelko pois
Luvut täsmäävät aika hyvin näiden NATO-vouhkaajien lukumäärään. Suomi-provinssille tulee halvemmaksi hälventää pelkoa terapialla tai siedätyshoidolla kuin liittymällä NATO:on. Mitähän tuo siedätys voisi olla?
Pieni pelko on aina viisauden alku! Meillä on sitä niin sanottua
kokemustietoa asiasta. Meillä on täysi olla skeptisiä heidän suhteensa (tosin Stalin ei ollut venäläinen vaan gruusialainen)- mutta ns suurvaltamania heitä riivaa ja se ettei he tiedä, mitkä ovat heidän valtakuntansa rajat!
Menkääpä katsomaan Lappeenrantaan
Suomi on Venäjän etupiiriin kuuluva alusmaa ja Kaakkois-Suomi venäläistyy kovalla vauhdilla.
Kehältä sitä ei taida vielä nähdä...
Ilman muuta
Kaakkois-Suomessa täytyy pitää venäläiset loitolla ... ja pistää laput luukulle. "Jos katsoo Venäjän ( tässä tapauksessa venäläisten) käyttäytymistä, ei uskoisi, että Venäjän talous on vain Hollannin talouden kokoinen."
No tuppi ja katanen
Turhä pöyhistely ei ole asiallista.
Isoveli on isoveli.
venäjä ei ole ikinä ollut
venäjä ei ole ikinä ollut isoveli vaan iso roisto naapurissa.
Venäjän suhteen kannattaa katsoa..
..historiaan. Se kehitys mitä on menty jo tuhat vuotta tulee varmasti jatkumaan. Parhaiten suunta näkyy kun seuraa tapahtumia noin 300 vuotta taaksepäin.
Sinällään meidän ei tarvitse Venäjää pelätä. Varsinkin maan pohjoisosissa on asunut (ja asuu jonkin verran edelleenkin) vanhaa suomensukuista kansaa ja varsin monilla venäläisillä on suomalaisia sukujuuria. Toki aikojen myötä puhekieli on muuttunut venäjäksi eivätkä kaikki muista/tiedä sukujuuriaan.
Kieliä on tulevaisuudessakin helppo oppia..
Vain yksi suurvalta
Suurvaltoja on vain yksi, USA.
Venäjä ei ole suurvalta, ei sotilaallinen eikä varsinkaan taloudellinen, joka itse asiassa on juuri suurvalta-aseman tärkein edellytys.
Eikä siitä koskaan tulekaan (taloudellista) suurvaltaa, ainakaan nykymenolla. Poliittisen johdon ja sen harjoittaman vanhaa Neuvostoliittoa mukailevan politiikan ja asenteen on muututtava totaalisesti, sekä maan on tehtävä tiliä rikollisen menneisyytensä kanssa, kuten Saksa on tehnyt.
Vasta sitten kun länsimainen sivistys saapuu Moskovaan, voi Venäjän kehittyminen suurvallaksi alkaa.
Kun kysytään, pitäisikö Venäjää pelätä. Juu tai Ei.
Tuossa ollaan jo rähmällään ja avaamassa niitä vanhoja haavoja, joita meillä vieläkin on.
Isäni, molemmat sodat käynyt ja invalidisoitunut meni hautaan vammoineen eikä koskaan voinut antaa minulle anteeksi työskentelyäni siellä. Jos häneltä olisi kysytty tuo kysymys, olisi vastaus ollut jotain sellaista, jota ei tänne voi lisätä. Hän oli katkera sotilas. Mutta ylpeä siitä.
En minäkään tiedä pitäisikö Venäjän suuntaan olla varovainen vai ei. Venäjää johdetaan hyvin diktatoorisesti. Sananvapaus ei ole sama kuin meillä. Tiedotusvälineitä vahditaan yhä. Ihmisiä tarkkaillaan ja ulospäin pitää näyttää mahtavalta.
Venäjä on hyvin nuori demokratia. Demokratia, jota siellä ei kukaan ole tätä ennen kokenut. Siksi käsitykset demokraattisesta päätöksenteosta ovat hyvin omintakeisia.
Suomi kiinnostaa Venäjää, sillä meidän kanssamme on opittu asioimaan edes jotenkin sovussa ja me olemme osa Euroopan Unionia. Venäjä tarvitsee suhteitamme ja me EU:ssa heitä.
Tässämielessä ei ole mitään syytä ainakaan tällähetkellä olla varpaillaan.
Seuraava kysymys: Pitääkö meidän pelätä Ruotsia, ja miksi?
Tällaista ei kysytä. Miksiköhän?
Suomettumisen
Suomettumisen aikainen aivopesu vaikuttaa edelleen.
Kaikki eivät valitettavasti tiedosta, että Venäjä on imperialistinen roistovaltio, joka vain odottaa sopivaa tilaisuutta hyökätäkseen jälleen Suomen kimppuun.
<a href="http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/maanpuolustus.htm">Illuusio... on niin mukava elää.
Venäjä on Venäjä
Vanhaa venäjää Tsaarin ajoita saa kyyllä kiitää siitä että olaan itsenäisiä koska silon saatiin autonomia.
Mitä Kommunistiseen Nevostoliitooon tulee niitä kumarretiin likaa vaikkak sen toisaalta ymmmärtää kun oli kymäsota.
Mitä nyky Venäjästä tulee mieleen niin kommunismi on nostanut päätään siellä vaikka Putin olisi niin länsimaalaista mikä ei pidä paikaansa.
Hienoa että nyky Venäjä on saanut kirkon avuseen että pystyvät murkamaan demoratian ja ihmisoikeudet
Venäjä ei koskaan...
..kuitenkaan kylmän sodankaan aikana ollut maailman valloittaja sotilaallisesti, mitä nyt eurooppaa piti sotilaallisesti otteessaan. Mutta eivät alkaneet maailman tuhoa aikaansaamaan.
Gorbatsohv osoitti venäläisyydestä jotakin hienoa, mikä on ollut rautaesiripun piilossa.
Ehkä tässä venäjän pelossa on vanhaa viisautta, mutta ei nykyisin tarvitse pelätä muuta kuin, että siellä ei systeemit toimi.
Tsetseniaan tehty hyökkäys sattui aika erikoisesti, puhuttiin humalaisista kenraaleista jne..?
Eli pelottavaa Venäjällä on tällähetkellä mielivaltaisuus..
Pelottaa
Tuntuu, että Suomessa joka viidettä pelottaa koko ajan joku asia.
Pelkään - sodat saadaan loppumaan maailmasta vasta
kun ihmiseen saadaan istutettua sodanvastainen geeni. Ainahan me ääliöinä synnymme ;-J