Lauantai 26.5.2012

Onko tämä Suomen maahanmuuttajien isoin ongelma?

Luotu: 
15.9.2010 19:51
  • Kuva: Jarmo Koponen / Uusi Suomi
    Pietari-seuran paneeliin osallistuivat kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho (ps/sit.), kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.), toimittaja Eilina Gusatinsky, kansanedustaja Janne Seurujärvi (kesk.), kansanedustaja Ville Niinistö (vihr.), toiminnanjohtaja Pjotr Potshintshikov , kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.). Puhetta tilaisuudessa Helsingin yliopistomuseon Arppeanumin auditoriossa johtaa dosentti Arto Luukkanen.

Venäjänkieliset asiakkaat ovat helsinkiläisen tavaratalon vilinässä tuttuja, myös muualla kuin muotia myyvissä kerroksissa. 

- Höpö, höpö, vastaa myyjä kun tiedustelen häneltä, ovatko Suomessa asuvat venäjää puhuvat turvallisuusriski.

Niin kaukana kuin kysymys arjesta onkin, aihe kiinnosti Helsingissä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa keskiviikkona.

Keitä ovat Suomessa asuvat venäjänkieliset? Tilastojen mukaan heitä on noin 50 000. Tarkkaa arviota heidän määrästään ei ole, kuten ei siitäkään, millaiseksi heidän osuutensa suomalaisessa yhteiskunnassa kasvaa lähivuosina.

-Todennäköisesti heitä on jo nyt enemmän, noin prosentti väestöstä, sanoo Suomen
 venäjänkielisten yhdistysten liiton toiminnanjohtaja Pjotr Potshintshikov, jonka mielestä viranomaisvetoista maahanmuuttopolitiikkaa pitäisi vahvistaa vähemmistöjen järjestöjen tiedoilla.

Venäjää kommunikointiin käyttävät muodostavat suuren tunnistamattoman vähemmistön. Monet heidän ongelmistaan johtuvat suomalaisen maahanmuuttopolitiikan keskeisestä kysymyksestä, jossa puhutaan kotouttamisesta. Tämä sana jää kuitenkin sisällöttömäksi helinäksi.

-Suomessa ei ole maahanmuuttoasioissa minkäänlaista päämäärää, kiteytti Spektr-lehden päätoimittaja Eilina Gusatinsky, jonka omat venäläiset juuret löytyvät Suomesta. 

Moskovasta Suomeen 1990-luvun alussa muuttaneen Gusatinskyn suomalaisten sukulaisten juuret palautuvat Venäjälle. Gusatinskyn isä on ukrainalainen ja äiti suomalainen.
 
-Mummoni suku tuli 1700-luvulla Suomeen Venäjältä, Gusatinsky kertoo.

Pelko pois puhumalla

Venäläiset ovat jääneet tavallaan panttivangeiksi vanhojen ennakkoluulojen ja pelkojen Suomessa.

Myös venäjää puhuvien identiteetti on epäyhtenäinen. Kieli on yhdistävä tekijä, mutta on vaikea kuvitella, että Virosta Suomeen muuttanut inkeriläinen ajattelisi samoin kuin syvemmältä Venäjältä Suomeen tullut.

Paluumuuttajien identiteettihuolet korostuivat Pietari-seuran järjestämässä tilaisuudessa, jossa oli määrä puhua laveasti venäjänkielisten tulevaisuudesta.

Käytännön ehdotuksista selkeimmät liittyivät tiedottamiseen ja median rooliin. Median negatiivisia asioita korostava lähestymistapa on omiaan ruokkimaan ennakkoluuloja. Paneelin yleisökin innostui nyökkäillen hymisemään, kun esille otettiin tutkimus suomalaisten Venäjää koskevista peloista. Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisista kolme neljäsosaa ei pelkää Venäjää.

Kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon (ps/sit) mielestä eliitti pelkää Suomessa puhua Venäjästä. Hänen mukaansa on vaara, että heistä tulee turvallisuuspoliittinen uhka haluavat he sitä itse tai eivät.

-Eliitin on vaikea puhua Venäjästä, Halla-aho tiivisti.

Venäjänkielisille lisää tietoa

Ulkomaalaiset joutuvat Suomessa mediakuplaan, jossa omalla kielellä saatavat uutiset korvautuvat venäjänkielisten tv-kanavien katselemisella.

Käytännön toimena panelistit ehdottivat, että muun muassa, että Ylen pitäisi satsata venäjäkielisiin aineistoihin.
 
Kansanedustaja Ville Niinistön (vihr.) mielestä kyse on ennen muuta käytettävissä olevien varojen kohdentamisesta.
 
-Sama koskee myös päivähoitoa, ja yleensä olemassa olevia yhteiskunnan palveluja, Niinistö vastasi kun häneltä kysyttiin rahoituksesta.

Gusatinsky muistutti, että aiemmin venäjänkieliset uutislähetykset on tyrmätty toteamalla, etteivät suomalaiset halua kuulla venäjää.

Kielitaito on kaupassa valttia

Myyjän mukaan monet asiakkaat aloittavat englanniksi, mutta vaihtavat venäjään, kun heille vaihtoehdosta sanotaan.

-Kaikki eivät aina huomaa tätä pientä lippua rinnassa, myyjä naurahtaa.

Kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.) arvioi kollegansa Kimmo Kiljusen (sd.) kanssa samansuuntaisesti, ettei ongelmia ratkaista ainakaan sillä, että tohtorit tekevät työtä siivoojina. 

Sasi kotouttaisi ja ottaisi vastaan maahanmuuttajia mieluimmin Itämeren alueen piiristä.

-Todennäköisesti Venäjä on osa lännen talousaluetta 10 vuoden kuluttua, Kiljunen ynnäsi.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

kpyora

Kysymykseen turvallisuusriskistä ei ole yksiselitteistä vastausta. Tiedetään, että seassa on FSB:n ja GRU:n agentteja. He ovat turvallisuusriski. Toisaalta tiedetään, että heitä ei onneksi ole kovin montaa. :D

Toisaalta Venäjän doktriinissa suoraan sanotaan, että Venäjä käyttää kaikkia keinoja, myös sotilaallisia, venäläisten suojelemiseksi kaikkialla. Eli Venäjä voi halutessaan käyttää venäläistä vähemmistöä tekosyynä agressioon. Ei tarvita mitään huonosti toteutettuja Mainilan laukauksia.

Virolaisilla on kokemusta patsaskiistan tiimoilta, miten Venäjä käyttää venäjän kielistä vähemistöä painostuskeinona. Jos venäläisiä ei integroida suomalaiseen yhteiskuntaan nopeasti, on samanlainen operaatio mahdollinen myös Suomessa.

TapioTTT

Tämä uhkakuva on täysin riippuvainen siitä kuinka suureksi Venäläisten osuus kasvatetaan samoin maitten väliset mahdolliset kriisit tulevat aiheuttamaan automaattisesti uhkan suomelle. Baltian maat on hyvä esimerkki siitä että Venälainen on aina Venäläinen asuu se missä se asuu.

Kertik

Olen ollut siinä käsityksessä, että venäläiset muuttavat maahan ihan omien tarpeidensa mukaan, ilman mitään kasvatuspolitiikkaa. Miten sellainen olisi edes mahdollista?

jormaleppanen

Ei venäläisiä kukaan voi "integroida" Suomeen. Jokaisen heistä tulee löytää paikkansa, ja vaikeata se on. Evakoita ryssiteltiin pitkään sodan jälkeen, ja venäläisiä varmasti aina. Suomi on hyvin rasistinen maa ja siksi parasta kotouttamista onkin sen tunnustaminen tänne muuttaville:"tottukaa ryssittelyyn!" Heitä ajatellen hyvä palvelus YLE:ltä on näyttää hyviä venäläisiä elokuvia ja sarjoja ja maata käsitteleviä ohjelmia suomalaisille, ja näin YLE melko kiitettävästi on tehnytkin. Mielestäni YLEn uutispalvelu venäjäksi on myös hyvä.

Nimimerkki

Tuo "mediakupla" on samanlainen etelänaapurissakin - kun kerran ei ole pakkoa oppia paikallista kieltä, niin eletäänkin oman "emämaan" median ja tiedotuksen varassa.

Jos niille tarjota joka paikassa palvelua venäjäksi, niin motivaatio suomen kielen oppimiseen vähenee entisestään ja eristäytyminen vain pahenee. Jos siihen lisää sen, että Venäjän kaltaisen ison maan muodostaman mediavirran kanssa ei Suomi kuitenkaan pysty kilpailemaan, niin on tilanne entistäkin selvempi. Baltiassa on venäläisiä asuskellut vuosikymmeniä osaamatta sanaakaan paikallista kieltä eikä olla edes kiinnostuneita sitä oppimaan - ei edes sen vuoksi, että saisi kansalaisuuteen vaadittavan kielikokeen suoritettua. Ne elää siellä mieluummin ilman kansalaisuutta.

kaijakuopila

Venäläiset Suomeen muuttaneet ovat kasvaneet Neuvostoliitossa ja sitä ei yleensä oteta huomioon. Toki venäläisissä on hyvinkin erilaisia henkilöitä, mutta valitettavsti myös hankalia suomalaisten sinisilmäisyyttä hyväkseen käyttäviä.
Toivottavasti venäläiset työllistyvät ja osallistuvat suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen.

ErkkiS

Niin mikä se SUOMEN KAIKKIEN MAAHANMUUTTAJIEN ISOIN ONGELMA sitten on? Sekö, ettei täällä jokainen puhu venäjää? Siis jokainen maahanmuuttajakin? Vai mitä tässä nyt haetaan?

jarmokoponen

Kansanedustaja Seurujärvi kiteytti tilaisuudessa, että Suomessa on olemassa Venäjä-politiikka, mutta ei politiikkaa venäjänkielisiin. Kotouttamiseen liittyy paljon hyvää tahtoa. Kävin joskus 1980-luvun lopulla tekemässä jutun paluumuuttajista Koskinen sahalla Kärkölässä. Muistan, että haastateltavina oli inkeriläisiä hyvään alkuun päässeitä ihmisiä. Jutusta jäi tuoreeltaan ihmisten mieleen omituinen sana. Arjen ja tapojen opinnoissa menee helposti koko elämä, sopeutumista kaikki tyynni.

Observatori

Ainakin minun autoradiosta kuuluu hyvin Sputnik venäjäksi ja satelliitti-TV on pullollaan venäläisiä ja muita vanhan itäblokin ohjelmia. Näyttääpä nuo USA:ssa tehdyt leffatkin olevan dubattu venäjäksi tai tekstitetty. Eihöhän netti-TVstäkin tule venäläisiä bittejä. Näyttää venäläiset kokoontuvan monissa venäläisissä ravintoissakin iltaisin. DVDt liikkuvat yli rajojen tarvittaessa.

Suomessa tulee erinomaiseesti toimeen suomeksi ja englanniksi. Ja Suomessa tulee toimeen hyvin kun alkaa tekemään töitä edellisillä kielillä ja myös muillakin. Jos haluaa extraa niin voi itse järjestää, ihan kuten suomalaiset vastaavasti muualla maailmassa.

Minusta on ylimielistä pitää kaikkia maahanmuuttajia tai avustettavia lapsina, joiden ongelmat johtuvat muista ja liian vähäisestä auttamisesta. Eiköhän aikuinen osaa itsekin valita elämälleen suunnan.

Suomalaiset ovat tulleet venäläisten ja ruotsalaisten kanssa hyvin toimeen eri kielillä viimeiset 1000 vuotta. Mikäs nyt olisi muuttunut ?

Kalevi

"Suomalaiset ovat tulleet venäläisten ja ruotsalaisten kanssa hyvin toimeen eri kielillä viimeiset 1000 vuotta. Mikäs nyt olisi muuttunut ?"

Näin on ollut ja nimenomaan nyttemmin on vielä englanti lyönyt niin vahvasti läpi ihan koko kansanki kakkoskielenä, että silläkin aina pärjäilee melkein missä vaan.
Edelleen netistä saa uutisia vaikkapa juuri venäjältä ja kielen saa valita. Minäkin olen seurannut viimeaikoina tällaista nettilehteä

http://finnish.ruvr.ru/2010/03/17/5390601.html

Tynkä-Karjalan Antti

Hivuttamalla, kun väkisin ei onnistunut.

Jokainen venäläinen Suomessa on potentiaalinen 5. kolonnalainen ja Venäjän ulkopolitiikan väline. Ei omasta tahdostaan, vaan Kremlin käskystä. - Ongelmat ovat nähtävissä kaikissa ns. lähiulkomaissa.

Suomen kieli ainoaksi viralliseksi kieleksi, pakkoruotsi pois ja mahdollisuus valinnaiseen venäjään jo 1. luokalta alkaen.

Kalevi

"Sasi kotouttaisi ja ottaisi vastaan maahanmuuttajia mieluimmin Itämeren alueen piiristä."

No ei siinä nyt suurta viisautta tarvita jos olettaa Itämren alueelta tulevien maahanmuuttajien parhaiten sopeutuvan maahamme ja olihimme täällä.
Sama juttu toimii yhtä hyvin vaikka jossainpäin Afrikassa

E. Lankinen

Venäläiset saa ihan itse päättää mitä tekevät. Opettelevatko Suomea vai eivät.
Mun mielestä on vähän hölmöä jos lähdetään hössöttämään tällaisesta.
Enkkua kaaliin niille venäläisillekin, sillä pärjää kohta missä tahansa, paitsi no, Venäjällä ei taida vielä oikein pärjätä.

Mulla ei ole mitään venäläisiä vastaan mutta kyllä heidän nyt vaan täytyy opetella sen maan kieltä jossa asuvat, ja jos ei huvita oppia, saa sitten maksaa esim. vähän ylimääräistä telkkarikanavista.
Jos itse muuttaisin Venäjälle, en todellakaan odota että mua palveltaisiin missään suomeksi. Ihan älytön ajatuskin.

Tuollaiset keskustelut on vähän sellaisia "kuka on suosituin lemmikki" - keskusteluja.

En usko että varsinkaan nuoremmilla venäläisillä on suurempia vaikeuksia minkään identiteetin kanssa. Ja Suomea puhuvat vaikka venäläisittäin korostaen.
Tietysti onhan sellaisiakin, vähän hölmömpiä ja jurompia tapauksia jotka ei paljon puhu eikä pukahda, mutta se on ihan oma vikansa, eikä sitä mikään YLE tai mikään kulttuuri-työryhmä miksikään muuta. Niistä työryhmistä ja seuroista hyötyy häviävän pieni osa vähemmistöstä. Näin se vaan on.

Hoosaaminen seis jo vihdoin.

Jarkko0

Sanasta "kotouttaminen" tulee usein mieleen se, että syntyperäisten Suomalaisten pitäisi alkaa kumarrella ja nöyristellä tänne tulevien maahanmuuttajien edessä, sekä lakkauttaa Suomelaiseen kulttuuriin kuuluvia tapoja.

Mieleen tulee myös positiivinen syrjintä eli kiintiötyöpaikat, joiden ovet eivät aukene syntyperäisille suomalaisille ollenkaan.

Miksi minun pitäisi alkaa kumarrella omassa maassani, jossa sukuni on asunut todistettavasti satojavuosia vieraista maista tuleville oudoille tavoille, joista osa on mielestäni hyvinkin vastenmielisiä ja keskiaikaisia? Kuten vaikkapa naisten sukuelinten silpominen tai pelkästään burkhiin pukeutuvat naiset?

Ei minun kuulu nöyristellä vaan olla ylpeä omasta kulttuuristani ja taustastani ja viedä sitä eteenpäin samallä röyhkeydellä ja ylpeydellä kuin tänne tulevat vievät omaa kulttuuriaan täällä eteenpäin.

Jos tänne tulevien omassa maassa on kurjaa ei se tarkoita sitä, että he saavat tännekin tuoda omat keskiaikaiset tapansa, jota jo toteuttavat omassa maassaan.

Nöyristelyn aika on ohi Suomalaisellakin on oikeus olla ylpeä omasta taustastaan ja kulttuuristaan. En olisi uskonut, että tulen ikinä äänestämään perussuomalaisia, mutta pakko on koska vaihtoehtoa ei ole ja tämä Suomalaisten oman kulttuurin häpeäminen jopa omien poliitikkojemme taholta on jo mennyt liian pitkälle.

Kertik

Minulle taas tulee tästä sanasta mieleen ihan päinvastainen asia. Että muualta tulleita yritetään sopeuttaa suomalaiseen elämäntapaan.

Käpälämäen tarkkailija

Heillä on Ilja Repinit, Pjotr Tšaikovskit ja lukuisat, lukuisat muut. Koulutustaso on erittäin korkea ja tieteen taso huima. Myöskään uskonto, joka taustoittaa ihmisen toimintaa -halusimmepa sitä tai emme- ei ole mitenkään kaukana meidän omastamme. Kertokaapa minulle vaikkapa Somalimaan vastaavista saavutuksista tieteen, taiteen ja kulttuurin alalla!

Tynkä-Karjalan Antti

Aivan. - Tosin 1940-luvulla tapahtunut kulttuurivienti Baltian, Itä-Euroopan ja Kaukasian maihin aiheutti paljon parkua. Ja meijän Kannaksella.

Ongelmakohtia ovatkin panslavismi, suurvenäläisyys, ja käsitys poliittisesta järjestelmästä. Moskovan nykyinen suvereeni demokratia (totalitarismi) ei istu eurooppalaista demokratiaa, ihmisoikeuksia ja sananvapautta tavoitteleville suomalaisille.

PS. Ilja Repin, kasakka ja ulaani, syntyi Ukrainassa ja kuoli Suomessa. - Venäläisistä kuvataiteilijoista tunnetumpi on esim. Marc Chagal.

Musiikkimiehistä nostaisin vielä esiin Aleksandr Glazunovin, Sergei Rahmaninovin ja Anton Rubinsteinin.

Käpälämäen tarkkailija

Enkä minäkään aio heille sen vuoksi selkääni kääntää. Mutta tuosta huolimatta olen valmis ottamaan tänne lukuisan määrän venäläisiä ennen kuin muita jonossa olevia tulijoita. Minulla on teollisuudessa ollut kahdessa eri firmassa organisaatiossani yhteensä n.7-8 venäläistä. Osa heistä oli kotoisin Inkerinmaalta, osa Virosta mutta myös ihan aitoja Venäläisiä. Yhdenkään kanssa ei ollut vaikeuksia, ahkeria työntekijöitä jokainen ja tekivät ohjeiden mukaan. Näyttäkää minulle... tai antaa sittenkin olla ettei moderaattori vie vaihteeksi tekstiäni pois : )

kimmotuomaala

Inkerinmaa on ikivanhaa vanhaa suomenkielistä aluetta. Ruotsi valtasi Inkerinmaan vuonna 1617. Inkerinmaalle asutettiin savolaisia luterilaisia ja suurin osa suomensukuisista ortodokseista lähti evakkoon Tverin alueelle. Jatkosodan aikana noin 70 000 inkeriläistä siirrettiin Suomeen Saksan hallussa olleilta alueilta, koska Suomessa oli ankara työvoimapula. Neuvostoliitto kyyditsi inkeriläiset Siperiaan. Stalinin kuoleman jälkeen inkeriläiset pääsivät muuttamaan Itä-Karjalaan. 1970-luvulla nämä suomenkielisiset inkeriläiset saivat luvan muuttaa Neuvosto-Viroon, ja Virosta Suomeen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Vuonna 1992 presidentti Koivisto myönsi inkeriläisille paluumuuttajan aseman. Paluumuuttajiksi hyväksyttiin nekin, joiden isovanhemmista vain toinen oli inkeriläinen. Sen vuoksi Suomeen tuli lähes 20 vuoden ajan suuri määrä puhtaasti venäläisiä ja venäjänkielisiä "inkeriläisiä" Pietarin alueelta.

h.j.j

En tiedä nyky tilanetta mutta aikonaa kun toimin turvalisuus alalla niin aika usein näpistysestä tai peräti myymälävarkaudesta kiini jäänyt oli Venäläinen se oli kyllä sitä aikaa kun kauppojen ovissa luki että max 5 venäläitä sisälle, kyse oli kylläkin erikosliikeistä missä oli joko 1 tai 2 työntekijää.
Kun muistelee aikaa jolloin busssikuskisi tuli maahanmuutajia niin oli se aika hankalaa kun jotkut vanhukset kysyivät jotain bussin kulkureitillä olevaa pysäkkiä niin kelimuuri tuli vastaa, nyt tilanne on parempi varsinki kun miltei joka päivä käytää bussia työmatkoilla.
Mitä kotiutamiseen tulee niin olisi kyllä suotavaa että maahanmuutajajilla itseläänkin olisi motivaatioa asia parantamiseksi.
Lisäksi myös kääntöpuoltakin näkee varsinkin nuorissa venäläsissä ja muisakin kultuureissa tulleille, se ei ole mukavaa kun ottavat alkoholipitoista juomaa ja kun humaltuvat niin tuntuu siltä kun kyseinen nuoriso porukka omitasi koko euroopan. Kun vertaa suomalasiin nuoriin jotka ovat humalassa niin tyyli on toinen kun maahanmuutajilla.
Lisäksi järjestätynyt rikolisuus on lisääntynyt kun Suomessa on enemmän entisiistä itäbokin maista tulleita, se on huolestutavaa ja jopa vaaralista.