Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Mika Lintilä (kesk.) ihmettelee SDP:n esiintymistä eduskunnan energiaverokeskustelussa.
Lintilän mukaan muun muassa SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen mittakaavasekoilu energiaverojen kiristyksen ja takuueläkkeen vaikutuksissa osoitti, kuinka kevyillä eväillä SDP oppositiopolitiikkaa tekee.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) joutui oikomaan Urpilaisen laskelmia eduskunnan budjettikeskustelussa tiistaina.
–Takuueläke on erittäin hyvä asia. Se on noin sata euroa lisää kansaneläkkeellä olevalle yksinelävälle eläkeläiselle, mutta se ei riitä. 250 euroa tulee lisää laskua, jos hän elää sähkö- tai öljylämmitteisessä omakotitalossa. Hän jää miinukselle tämän laskun myötä, eli tämä ei tule paljon yksinelävää hyödyttämään, Urpilainen päätteli.
Katainen nousi opastamaan, että takuueläkkeen nosto merkitsee 100–170 euroa lisää kuukaudessa. Omakotitalossa öljylaskuun voi tulla noin 200 euroa vuodessa tai sähkölämmitteisessä kerrostaloasunnossa noin 100 euroa vuodessa.
Mika Lintilä epäilee, että SDP:ssä ei vain ole jaksettu perehtyä hallituksen energiaveroesitykseen tarpeeksi hyvin.
Lintilä katsoo kannanotossaan, että sosiaalidemokraattien omasta verolinjasta ja vaihtoehdosta ei tullut mitään selkoa.
–Niin kauan kun uskottavaa hallituksen esitykselle vaihtoehtoista esitystä ei tule, demareiden huuto on vain suurta populismia.
Lintilä muistuttaa, että energiaveroilla paikattava Kela-maksun poisto oli elvytystoimi, jolla parannettiin työllistämisen edellytyksiä.

Kommentit
Pata kattilaa soimaa,
Pata kattilaa soimaa, kyseinen Lintilä oli Tv-maksutyöryhmän puheenjohtajana puuhaamassa pakollista mediamaksua.
Se olisi ollut kioskinpitäjälle ja muille pienyrittäjille nelinkertainen ja samansuuruinen televisiottomalle mökinmuijalle ja multimiljonäärille - tasapuolinen näkemys hänen mukaansa -olisihan se ollut KAIKILLE pakollinen.
Hän varmaankin jatkaa verojen ideoimista eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtajana, toistaiseksi.
Onko
Onko tilanne nyt sitten fifty-sixty Matti Nykäsen sanoin kun otetaan Mikki-Hiiri-Kataisen Venäjä lausunto huomioon missä hän vertasi Venäjän taloutta Hollantiin. Nyt sitten Lintilä on varmaan tyytyväinen Kokkareiden karkki-energia linjaan, minä en ole
Hollanti on talouden suurvalta
Katainen ei enää ilmeisesti kehdannut selvitellä asiaa mutta kun verrataan bruttokansantuotetta/capita v 2009 niin
IMF saa Hollannille sijan 7 ja 48,222 USD .Venäjää ei noteerata ollenkaan.
Samoin Maailman pankki saa Hollanille sijan 12 ja 47,918 USD.Ei Venäjä mahdu listoille.
Venäjä löytyy CIA:n Factbookista (arvio 2009)sijalta 59 ja 8,8 USD. Hollanti on sijalla 9.
Hollanti on todellinen talouden suurvalta verrattuna Venäjään.
Suomi on talouden suurvalta
Jos jostain syystä kattellaan tuota gdp/capita 2009 niin suomi saa 34,000$ ja Kiina 6,600$
SUOMI ON TODELLINEN TALOUDEN SUURVALTA VERRATTUNA KIINAAN.
Niin on
Eikö kansalaisen kannalta ole tärkeämpää paljonko maassa tienataan sierainparia kohti kuin paljonko puolue ym pomot käyttävät omiin ja "suurvallan" tarpeisiin?
En ole kuullut että taloudelliset "suurvallat" Kiina ja Venäjä olisivat esim. maahanmuuttajien suosiossa.
Hölmöä vertailua
Ei keskimääräisillä tuloilla ole mitään tekemistä suurvaltaluokittelujen kanssa.
Millä sitten on?
Venäjän taloudellinen suurvalta-asema on vain suomettuneiden korvien välissä.
Kerrohan sitten miten talouden suurvallat luokitellaan kun tunnut hallitsevan asian?
Yksinkertaista
Kaikkein yksinkertaisin mittari on bruttokansantuotteen määrä. CIA:n World Factbookin mukaan Venäjällä oli 11:neksi suurin kansantulo vuonna 2009. Alankomaiden sijoitus oli 16.
Voi
Tähän Urputtajan matemaattiseen huippukaavaan se välikysymys sitten kaatui,ne muutkin välikyselyt ovat kaikki olleet samaa kategoriaa ei ole äänestäjät antaneet voimia eivätkä äänestäjät tainneet tähän rakkaus-hali-räksytyspuolueeseen olla kovin tyytyväisiä gallupeista päätellen.
Olisikohan vanhat sdp:n puheenjohtajat O W Kuusisesta lähtien tyytyväisiä tähän rakkaushöpötykseen.
O W Kuusisella oli silti tappaminen lähempänä sydäntä.
Huomatkaa puolue
Huomtkaa puolue mitä kyseinen äijä edustaa, pakkohan hänen on työntää turvetta ja puuta tänne etelään. Kuskusta on mokanut itsensä minun silmissä aika pahasti.
Kiskot vievät etelään
"Huomtkaa puolue mitä kyseinen äijä edustaa, pakkohan hänen on työntää turvetta ja puuta tänne etelään."
Onneksi. Helsingistä lähetetään määräyksiä ja verolappuja ja pohjoisesta lämpöä rakkaudella. On suorastaan edesvastuutonta tuoda Suomeen kivihiiltä ja maakaasua muuhun kuin liikennepolttoaineeksi.
Helsingin kokoomuslaiset ovat oppineet sosialidemokraattien agendat ja maaseutuvihamielisyyden. Toivottavasti Helsinki julistautuu itsenäiseksi ja alkaa elää prostituutiolla ja baarimestariudella Tallinnan tapaan.
kepulandia
kepun lintilän kannattas keskittyä,vaalisoppaan.kohta toinen puoli,kepun virkailijoista,muista kepulaisista,syytettyjen penkillä,
kyllä toi viherpöpperö paketti,oli suoraan maajussien tukemista,takuuhintoineen,puun hinta nousee.
turvehan ei kuulemma saastuta yhtään.
lintilä kerro mulle miten eläkeläinen minkä työ eläke nousi viime vuona, 0,256% eli tonnista 2,56e miten se kompensointi,tälle ryhmälle,
se teidän kuuluisa takuueläke on stadissa,joku 700e miten sillä pystyy elämään,
sieltä elämäntapa viljelijöitä voi leika tuista pois 1 miljardi euroa.jakais sen takuueläkkeen lisäksi.
Mediamaksu-Lintilä
ei oivaltanut sitä, että tv:n katsominen pitäisi olla maksullisen kortin takana, jolloin ihminen maksaa vain kun katsoo. Tämä itsestään selvyys ei hänelle pälkähtänyt edes päähän ja sitä voimme vain ihmetellä. Siis, miksi tällainen Lintilä pannaan sellaista asiaa pohtimaan josta hän ei mitään ymmärtänyt?
"Väitteen esittäjää voisi pitää vähintäänkin mielenvikaisena."
Nykyinen työväenliike ja työväenpuolueet, Vasemmistoliitto ja SDP, ovat täysin unohtaneet alkuperäisen tehtävänsä. Molemmat puolueet kannattavat lähes rajoittamatonta maahanmuuttoa. Molemmat siis haluavat maahan ihmisiä jotka vievät heidän kannattajiensa työpaikat!
Jos ei tietäisi, että tämä on täyttä totta niin väitteen esittäjää voisi pitää vähintäänkin mielenvikaisena.
Perämettistä Helsinkiin muuttaneet
Pienviljelijöiden jälkeläiset jotka pikkuperinnöllä ovat muuttuneet kokooomuslaisiksi elävät valheellisissa mielikuvissa.
" Nykyinen työväenliike ja työväenpuolueet, Vasemmistoliitto ja SDP, ovat täysin unohtaneet alkuperäisen tehtävänsä".
Tietenkin teho heikkenee kun pikkuporvarit nauttivat olostaan Nallen varjossa ja yhtiökokouksissa pulla kahvilla ostettavissa ammattiyhdistys vastaisiksi.
Totta ettei ammattiyhdistys liikkeellä ole ketään karismaattista "nahkatakki johtajaa", ehkä senkin aika tulee.
Ammattiyhdistystoiminta ei saisi olla puoluepolitiikkaa
toiminnan taustat ovat kaukana historiassa ammattikuntien oikeuksissa puolustaa ammattiaan alalle pyrkiviä puliveivareita vastaan.
Se on ollut aina kunniallista ja ammattiin liittyvää suojelutoimintaa.
Kaikkihan nykyisin kuuluvat johonkin ammattinsa mukaiseen järjestöön. Professoreillakin on oma Professoriliitto joka ajaa heidän asiaansa.
Pienyrittäjillä on omat järjestönsä esim perheyrittäjien liitto, jonka johtoon astuu piakkoin Matti Vanhanen, puolustamaan perheyrittäjiä.
Ei tässä konstellaatiossa sinänsä ole mitään väärää, outoa tai kummallista.
Parlamentarismi suojasi ay-toiminnan
Aikoinaan ay-toiminta yritettiin kieltää lailla. Siksi ay-liike muuttui puolueiksi.
Todistus
Ruotsin ruotsidemokraattien todistuksen mukaan Suomi noudattaa esimerkillisen tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Yleensä en ole ruotsidemokraattien, enkä muidenkaan populistipuolueiden, linjoilla, mutta tässä asiassa olen samaa mieltä.
Vasemmistoliittikin
Esko-Juhani Tennilä ja Pentti Tiusanen, vasemmistoliittolaisia sekä Ylen hallintoneuvoston jäseninä kannattavat TV-lupamaksun korottamista 6%.
Vasemmistoliitto suosii siis "köyhä kyykkyyn" linjaa; vai olisiko kyseessä e.m. herrojen keräämät palkkiot; vähenevätkö palkkiot mikäli rahoitus tulee suoraan veroista?
....ilmankos YLE on ollut
....ilmankos YLE on ollut hiiren hiljaa Urpilaisen pahoista mokista. Eihän nyt lähellä olevaa "Toveria" voi pahasti mollata. Niitä muita kylläkin.
Tv-maksu ei ole kallis
Herrat haluavat turvata köyhemmällekin kansanosalle kunnollisen tv-annin. Siinä he ovat ihan oikeassa.
Tasaveroko?
Lintilän demokratia on vähän samanlainen, veroasioissa ja yleensä kaikissa maksuissa samoin. Tasaraha Lintilä.
Jarmo Korhonen pudottaa Lintilän eduskunnasta
On jotenkin niin, että Suomen Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen pudottaa Mika Lintilän eduskunnasta.
Tämän vuoksi, vaikka Lintilän pitäisi hävetä pakko-Yleisradiota kotonaan, hän joutuu tulemaan esille ja kukkumaan osoittaakseen keskipohjalaisille olevansa merkittävä henkilö.,
Toinen pakkojulkisuuden kohteeksi joutuva on Antti Kaikkonen, jota irvileuat kutsuivat tanssinsa vuoksi hyppyrotaksi.
Velmuko eduskuntaa. Oho.
Velmuko eduskuntaan. Oho. Olisi omiensa joukossa. J Urpilainen riemastuis hengenheimolaisen tulosta. Mitä sen jälkeen tapahtuisi?? Toivottavasti ei toteudu. Antaa pojan lähteä hieromaan yliopiston jakkaroita ja samalla pienoisia päänystyröitään, ehkä järjen valokin saattaisi silloin pilkahtaa sen hämäriin sopukoihin. Voisi ottaa Jutankin mukaansa.
no Mika palaa sitten makkaratehtaalle takaisin töihin
lähtöruutuun
Minne loppusijoittaa Mika Lintilä?
Poutussa talousjohtajana on Laitilan Heikki. Mitä Lintilä enää vuosien politiikassa olon jälkeen tietää tai muistaa taloushallinnosta? Minusta Lintilästä tulee tavallinen työkyvytön sopeutumiseläkeläinen melko suurella todennäköisyydellä. Mutta toisaalta Korhonen on sen verran kova ja taitava, että hänen eduskuntaan pääsemisestään kansa varmaan mielellään maksaa Lintilän eläkkeen.
Kansanedustajuus on Suomen vaarallisin ammatti, koska se tekee työkyvyttömäksi sopeutumiseläkeläiseksi aivan varmasti.
http://www.pouttu.fi/index.php?id=13
Korhonen eduskunnassa
Korhonen eduskunnassa edustamassa kansaa ja päättämässä meidän kuten minunkin asioistani, kiitos ei. Suomella on siellä jo stalinisti Jakkeli Laakson juoksupoika Arhinmäki. Kepulleko Velmu-Väyrysen kasvatti Korhonen. Voimme sanoa hyvästit parlamentalismille.
Korhosen mukana tulisi kansanedustuslaitokseemme sisälle kepun puoluesihteerin kokemuksella hankitut kaikki kielteiset vaikutukset. Kovan paikan tullen Korhonen vain häipyisi "johonkin". Tästähän on jo kokemuksia. Vastuunkanto on hänelle outoa.
Ihme juttu.
Kun funtsii, että Halonen nimityksineen, kaikkine maailman suhteineen ja salaisine sopimuksineen, on niin monen ikävän tapahtuman takana kuitenkin, niin ihmeelliseltä tuntuu esim. Kokoomuksen toiminta. Sen ministerit, avustajat ja edustajatkin ovat tulleet Jyrkin johdolla, jo ennestäänkin rikkaammiksi, niin myös ylimielisemmiksi ja entistä vähemmän välittäviksi. Ikäänkuin he kaikki olisivat tehneet jotain "hyvää"?! -Siis, Kokoomus eli "he", Jyrki erikseen sekä Halonen. Ihme ajoitus ruveta ylimieliseksi ja vähän kiukkuisen oloisiksi, varsinkin kun kansalla menee, miten menee. - Kepulit ovat "vaihteeksi" l. taas kerran valheineen, oivallisine kieroiluineen, kähmintöineen, ja rikollisine rahastuksineen, ymmärrettävästi "pahoillaan". Keskusta on kuten aina, näyttönsä antanut ja sen tulos on kaikkien tiedossa. Varsinkin tämän hallituksen aikana on tullut esiin, "yhtä jos/ja toista". Kiviniemi jatkaa samaa "tukiaisten jakoa" mihin Matti jäi, eli "itselleen ja muille". - Kokoomus on luopunut periaatteistaan täysin ja käyttäytyy sekä toimii, ikäänkuin jonkun, RKP:n ja mamujen yhteisen sosialistisen ja fasistisen apartheid-politiikan alaosaston määräysten mukaisesti!? RKP ja sen valtava, miljardien eurojen omaisuus, on "jaellut/sanellut ehdot" Kokoomukselle ja (aina tarvittaessa, "money talks"!) Jyrki-boylle. Toki muillekin ja varmasti muutakin ja muustakin kuin ruotsinkielestä, maahanmuutosta, hallituspaikasta ja "siitä" 5%:sta. Sopimukseen kuulunee sekin, että Halosen ja Putinin salaiset sopimukset ja - touhut hyväksytään myös, nk. "tiettyyn"(?) rajaan asti?! Tarvittaessa "Vanhan-Matin" piikkiin, kun sen muistikin on, mitä on. Koko SDP on Jutan kanssa ihan pihalla. SAK:n ja "muiden" rahoitukset, tuet, lahjat, poliittiset virat ja hyvä-velijärjestöt vielä mielessään, jokaisen demarin luulisi olevan peloissaan ja varuillaan. Mutta mitä vielä, "hyökkäys-on-paras-puolustus-Heinäluoma", aukoo päätään joka suuntaan ja jopa, omista aikaansaannoksistaan. Ikäänkuin ne olisivat "jokun muun", nyt istuvan hallituksen ministerin tekeleitä. Kiero äijä ja röyhkeä. SDP on tällaisena, kaikin tavoin täysin turha puolue. - "Vihreät", joka on punaviher-anarkisti-stalinistinen puolue, jota johtaa "stallari-Anni", hänen kommuuni(kotona toinen), telaketjufemarit ja Demla. Melko ihmeellistä tämä on siinäkin mielessä, että SDP:n ollessa oppositiossa ja näiden neljän "hyväkkään", eli Kokoomuksen, Kepun, RKP:n ja "Vihreitten" istuessa hallituksessa, niin nämä kaikki neljä puoluetta ja niiden johto, ovat tuoneet esille enemmän "piirteitä itsestään ja puolueestaan", kuin koskaan kukaan aikaisemmin. Suomen nk. "ihmeellinen herra-onni", tuntuu olevan nyt ohi. Nuo mainitsemani "piirteet" ovat, yleensä politiikassa, lähes aina ennen olleet merkkejä huonoista politiikoista. Siksi ne ovatkin olleet tyypillisiä piirteitä yleensä vain, nk. poliittisen itsemurhan tekijöille. Tyypillisiä, muttei harvinaisia. Politiikkoja.
Presidentin virkamieshallitus
Vanhan valtiosäännön mukaan olisi ollut mahdollista siirtää puolueet hetkeksi hyllylle ja panna pystyyn tasavallan presidentin virkamieshallitus.
Nyt kun presidenttinä on iltapäivälehtien ja Kimmo Sasin ahdistelema vanha nainen, jonka ulkopolitiikan master mind Erkki Tuomiojakin on ilmeisesti poliittisesti jo hylännyt ja kun kolme puoluetta, joista uudistuksia vastustaa kaikkein kiivaimmin SAK:n taantumuksellisen siiven vuoksi SDP, ei tietenkään enemmistöparlamentarismi voi toimia, koska konservatiivisimmin yhteiskuntaa säilyttää pysähtyneisyyden tilassa SDP.
Tästä saamme kiittää SDP:ä, joka sosialististen ideoiden mukaan kannattaa sitä, että eduskunnan puhemies olisi valtionpäämies niin kuin Neuvostoliitossa ja valtaa käyttäisi Lipposen ja Stalinin tapaan SDP:n puheenjohtaja.
Saamme kiittää tästä umpikujasta myös Kokoomuksen kiihkoparlamentaristeja, erityisesti perustuslaittomuusvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasia.
SDP:n tilanne on epätoivoinen
SDP ei pysty oppositiopolitiikkaan. Tietämättömyys, kyvyttömyys ja sokea vanhasta kiinni pitäminen vallitsee SDP:ssä. Räpiköinti katoavan kannatuksen suossa on muuttunut epätoivoiseksi, - syystäkin.
Jos vaikkapa Kepu menettäisi kannattajiaan Vanhas-syytteen vuoksi, yksikään ääni ei siirtyisi demareille. Sama koskee kaikkien muidenkin puolueiden kannattajia, ehkä Vasemmistoliittoa lukuunottamatta.
Kenenkään ei tarvitse enää liittyä Demareihin edes virkauran vuoksi. Siispä tilanne on epätoivoinen, sillä kannattajakato jatkuu ja uusia kannattajia ei voi saada kuin teoriassa äänestysikään tulevista. Sekään ei vedä.
Meillä on jo vasemmistopuolue Vihreät, Suomen ainoa sivistyspuolue samalla. Meillä on jo työväenpuolue Perussuomalaiset. Suomen Demokratianvastaiset Populistit ovat jääneet maton alle.