Yksin Suomeen saapuvien alaikäisten turvapaikanhakijoiden korvauksiin suunnitellaan muutoksia, uutisoivat viikonlopun Väli-Suomen sanomalehdet, Turun Sanomat ja Kaleva.
Sisäministeriö ehdottaa, että lapsille maksettaisiin 25–45 euroa kuukaudessa käyttörahaa. Lisäksi lapselle korvattaisiin asuminen, ruoka ja vaatteet. Nykyisin alaikäinen turvapaikan hakija saa vajaa 300 euroa kuukaudessa, jos hän maksaa asumisestaan ja ruoastaan itse.
Mallia on haettu lastensuojelulaista, jossa kodin ulkopuolelle sijoitetuille lapsille annetaan käyttörahaa, mutta muista kustannuksista vastaavat aikuiset.
Lakiehdotuksen taustalla on muun muassa epäily siitä, että lapset ovat lähettäneet rahaa kotimaahansa jääneille vanhemmilleen.
Paikat:

Kommentit
Siinä on mielestäni 25
Siinä on mielestäni 25 euroa liikaa. Ei suomalaisillekaan lapsille valtio/kunnat mitään käyttörahoja jaa.
saman verran kuin minä
tuo 25 euroa kuussa jää minullekkin käteen työmarkkinatuesta asumiskulujen jälkeen, asumistukea en saa, enkä toimeentulotukea,sillä 25 eurolla pitäisi osaltaan elättää vielä 3 alaikäistä lasta.
Suomi on kumma maa. Omat
Suomi on kumma maa. Omat kansalaiset hylkäämme ja paapomme muita.
Vaalit
Ensi keväänähän tähän sotkuun on mahdollista saada muutos, joukolla äänestämään oman maamme ja kansamme puolesta yhteiskuntamme tuhoajia vastaan.
...OIKEIN !!!!
...OIKEIN !!!!
Miksi vain alaikäisiltä?
Miksi vain alaikäisiltä leikataan diskorahat? Aivan yhtälailla täysikäisiltä pitäisi leikata ne, kyllä majoitus ja ylläpito pitäisi riittää. Ei siihen vielä pidä satasia työntää kouraan hauskanpitoon.
25 eeroa liikaa...
Kyllähän se nyt on niin, että 25 eeroakin on 25 eeroa liikaa...
Suomi on ylläpitänyt ihmiskauppaa
On ollut hyvä busines roudata lapsia tänne ja lähettää 290 euroa/kk per kakara Somaliaan. Sillä elää isokin somaliklaani herroiksi.
Somalivanhemmilla ei ole mitään tunnontuskia läettäessään kakaroitaan toiselle puolelle maailmaa kun tiedossa on hyvä tienesti.
Koska Thors ja hänen maahanmuuttonaisviranomaisensa alkavat tajuamaan mistä tässä koko turvapaikkashoppailussa on kyse?
Vaaliuurnilla tavataan.
Mikähän lie totuus ja mitä kaikkea jaetaan euroina
Kokoomus antoi 10 € perheen kolmannelle lapselle lapsilisän koroitusta,kaksi ensimmäistä ei saannut mitään.Siis Suomalaiset lapset.
Nykyinen vajaa 300 euroa on huimasti enemmän käyttövaroja
kuin kukaan suomalainen valtion työmarkkinatuella elävä työtön voi koskaan haaveillakaan pakollisten elinkustannuksiensa jälkeen.
Niillä kymmenillä tuhansilla suomalaisilla ei ole vapaita käyttövaroja käytännöllisesti katsoen ollenkaan.
Entä opiskelijat, ja kansaneläkeläiset?
Täysi-ikäiset pakolaiset näin ollen mahdollisen muutoksen jälkeenkin säilyttävät paremman taloudellisen asemansa, kuin em. syntyperäiset suomalaiset, jotka ovat siis omassa kotimaassaan taloudellisesti syrjittyjä ja eriarvoisessa asemassa.
Perheenyhdistäminen on houkuttelevaa ja lepsua
Oikeiden lasten elämää ei pidä tehdä liian ankeaksi.
Ongelmaa on ollut siinä, että täysikäiset ovat saaneet esiintyä lapsina ja iän testaaminenkin oli kiellettyä.
Vielä viime kesän lakiin tehtiin porsaanreikiä joilla aikuiset saavat kutsua "perhettä" kuten lapset .
Astridin valtaantulon jälkeinen ankkurilapsisuma poikii nyt tuhansittain perheenyhdistämistä " kasvattilapsineen ".
Kutsuilla voi käydä kauppaa paremmalla hinnalla kuin salakuljettajan palkkio, joka on 10-20 000 euroa.
Astrid Tours jos joutus rikoksen uhriksi
Kyllä mieli alkais muuttumaan.
Parrakkaat lapset ja viikkoraha. Oliko tällä hallituksella muuta sanottavaa?
Demokratia on ASSHOLE!
Olisin kysynyt mitä ajattelee tästä asiasta Husein Muhammed. Vihreänä poliitikkona luulisi irtoavan jonkin kommentin miksi on kannattanut lahjoa näitä ulkomaan tulijoita suuremmilla karkkirahoilla kuin mitä suomalaiset lapset saavat vanhemmiltaan.
Vaaliuurnille lähden vasta kun kaikki hallituksen / eduskunnan laatimat lait on vahvistettava kansanäänestyksellä voimaan tullakseen. Nythän kukaan ei kontrolloi poliitikoiden järjettömiä kompromisseja kuten nyt tämä karkkiraha osoittaa.
Viranomaisen tulkintaa verovarojen käytöstä
Tällaisella ihmiskaupan ja verohaaskauksen sekä suomalaisia aliarvostavan ja eriarvoistavan politiikan takana on ihan oikeita puolueita ja niiden oikeita poliitikkoja.
Mutta näitäkin poliitikkoja tärkeämpinä vaikuttajina asiassa toimivat virkamiehet. Eli tässä tapauksessa virkanaiset. Sosialiministeriössä, sisäministeriössä jne. Siis ne virkanaiset jotka kirjoittavat ohjeet joiden perusteella ministeriön rahat jaetaan.
Tuollaisen rahanjakopäätöksen takana on viranomainen joka lakia tulkittuaan on tullut johtopäätökseen että lapsille on annettava 300 euroa käyttörahaa.
Nyt kun politiikan tuuli muuttuu, sama virkanainen voi kirjoittaa ihan saman lain perusteella että annetaankin vain 25 euroa.
Eli laissa ei ole tapahtunut mitään muutosta. Muutos on ollut viranomaisen eli virkamiehen tai-naisen tulkinta asiasta. Joskus ministerin keskustelun jälkeen, joskus ilman tätä keskustelua.
Kuponkejako ?
Nykyisessä tilanteessa maksettava 300 euroa ei ole tarkoitettu "käyttörahaksi". Se on tarkoitettu ruokaan ja vaatteisiin, mutta koska tuon rahan käyttöä ei ole mahdollista valvoa, päätyy osa siitä lähtömaahan, aivan muuhun mihin tarkotettiin.
Uutisessahan mainittiin, että nykyisellään asumisensa ja ruokansa maksavalle henkilölle annetaan 300 euroa.
Siis selkeämmin: Turvapaikanhakijalle maksetaan asunto ja sen päälle annetaan 300 euroa, josta on tarkoitus maksaa itse ruoka, vaatteet ja puhelin ym. Mitään erillistä hupirahaa tämän päälle ei ole olemassa. Tosin terveydenhoito kustannetaan toki sekä jotain vakuutuksia ja lisäksi asuntoon voidaan maksaa tarvittavat kalusteet muutettaessa.
Uudessa tilanteessa henkilölle "korvattaisiin ruoka, asuminen ja vaatemenot."
Eli tarkoittaa varmaan käytännössä sitä, että 300 euroa ei saa enää käteen, vaan heille ennetaan esim. maksusitoumus / kuponkeja joilla saa sitten ostaa ruokaa ja vaatteita ym. tarpeellista. Asumisen osalta ei tapahdu oikeastaan muutosta, sillä vuokra maksetaan yleensä nytkin suoraan vuokaranantajalle. Todennäköisesti tämä "kuponkisumma" on tuo 300E - käyttöraha 25e = 275e.
Liekö kokonaisuutena vaikuttaa kustannuksiin. Suurempi osa rahoista jää suomeen, mutta paperinpyörittäjiäkin tarvitaan lisää..
Entäs parranajovälineet?
Ei Giletten höylää, teriä ja vaahtoa saa tolla summalla kun joka aamu sängen ajaa.
25€/kk?
Miksi? Parempi olisi kun eivät saisi mitään. Ei tässä maassa muutkaan alaikäiset saa valtiolta viikkorahaa. Kun omat kansalaiset eivät saa, miksi ulkomaalaisten pitäisi saada?
PS. Miksi muuten esim. englantilaisille jouluturistien lapsille ei jaeta kuukausirahaa, vaikka hekin ovat a) lapsia ja b) tulevat Suomeen?
Jokunen vuosi sitten
Jokunen vuosi sitten tuollaisen muutoksen esittäjä leimattiin rasistiksi.
Näin se maailma ja rasismikin muuttuu...
Meillä vanhemmat maksavat viikkorahat
Ensinnäkin kannattaa mennä asumaan Ahvenanmaalle, siellä saa jokaisesta lapsesta 10 euroa suuremman lapsilisän kuin mannersuomessa.
Toisaalta olen tottunut siihen, että vanhemmat elättävät lapsensa. Jos he ovat orpoja, heidät laitetaan orpokotiin tai sijoitetaan perheisiin. Kukin vanhempi sitten antaa viikkorahaa lapselleen, jos katsoo sen tarpeelliseksi.
Vai ovatko nämä ns. 'maahanmuuttajalapset' niin paljon parempia lapsia kuin suomalaiset lapset, että heitä pitää hyysätäkin oikein olan takaa? Tekisi mieli kysyä, eikö orpokoti kelpaa? Usean suomalaisen lapsen on siihen pakon edessä tyytyminen.
Opiskelijat
saa n. 480 euroa, josta maksetaan vuokrat ja kaikki! Rahaa jää yleensä -300€, joka on opintolainaa!
Eikö kaikkein järkevintä olisi, että jokainen penni joka turvapaikanhajoille annetaan olisi lainaa, joka tulisi maksaa takaisin?
Vaaliuurnilla nähdään juu!
miten ne on fiksuja nuo ulkomaan elävien lapset siis jo raha-
asioissakin. Keplottelevat tuilla ja suoriuttavat transaktioita ulkomaille? Ei vaan suomalaisten kakrut pysty tuollaiseen!
Eikö Nokian kannattaisi palkata noita ruudinkeksijöitä jo alaikäisinä töihin, nehän ovat neroja!
Tuntuu typerältä kuunnella
Tuntuu typerältä kuunnella "Vaaleissa nähdään" kommentteja, koska suomalaiset on kuitenkin niin pässiä kansaa, ettei vaihda ehdokkaitaan.
Vuodesta toiseen samat puolueet jatkavat. Voi olla yksi syypää nuorten osallistumattomuus ja vanhojen jämähtäneisyys tietenkin. Ihmiset herätkää jo!
Tuntuu typerältä kuunnella
Tuntuu typerältä kuunnella "Vaaleissa nähdään" kommentteja, koska suomalaiset on kuitenkin niin pässiä kansaa, ettei vaihda ehdokkaitaan.
Vuodesta toiseen samat puolueet jatkavat. Voi olla yksi syypää nuorten osallistumattomuus ja vanhojen jämähtäneisyys tietenkin. Ihmiset herätkää jo!