Lauantai 26.5.2012

Yle: Suomen ”menestystarinalle” haukut – poliitikko hämmentyi

Luotu: 
21.9.2010 07:51
Päivitetty: 
21.9.2010 07:55
  • Kuva: Valtteri Varpela / Uusi Suomi
    Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan poliitikkoja on rahoitettu täysin vailla kontrollia.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen kova vaalirahoituskritiikki veti keskustan puoluesihteeri Timo Laanisen hiljaiseksi. Kalske sanoi eilen Ylen uutisille vaalirahoitussotkun todistaneen, että puolueet olivat rakentaneet Suomeen lainvastaisen rahoitusjärjestelmän, joka oli täysin valvonnan ulottumattomissa.

-Kovaa puhetta tietysti ja on hyvä, että nämä asiat kerta kaikkiaan käydään läpi kunnolla pohjamutia myöten. Itse haluaisin jo enemmän katsoa tulevaisuuteen, sanoi silminnähden hämmentynyt Laaninen Ylen tv-haastattelussa tänään.

Kalskeen mielestä poliisitutkinnat näyttävät siltä, että Suomeen oli rakennettu menestystarina, jossa ulkopuolisten tietämättä julkisin varoin tuettiin puolueita. Hänen mukaansa järjestelmää joudutaan nyt pakon edessä purkamaan.

-Jos ajatellaan tätä Raha-automaattiyhdistys-Nuorisosäätiö-asiaa, niin vaikuttaa nyt, että onko tässä vuosia jatkunut sinänsä säätiölainvastainen puoluetoiminnan rahoittaminen, joka on ollut kaiken kontrollin ulottumattomissa, Kalske sanoi Ylen haastattelussa.

Vaalirahoitukseen liittyvät rikosepäilyt ovat joko kesken tai syyttäjien pöydällä. Niissä on rikoksista epäiltynä muun muassa neljä istuvaa kansanedustajaa.

Timo Laaninen uskoo Ylen mukaan, että menneistä on opittu ja tulevissa vaaleissa osataan toimia kestävällä tavalla.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

TakojaIlmarinen

Timo vaatii ettei menneisyyttä enää pengota vaan katsotaan aurinkoiseen kepulaiseen tulevaisuuteen! Hahaaa!

Viljapellot lainehtivat kullan värisenä ja siellä käsikädessä käyskentelee kansallispuvuissa Mari Kiviniemi ja Timo Laanila. Aurinko paistaa heidän ylleen luoden kauniin sädekehän hiuksille, jonka vieno tuuli nostattaa laineille!

veijo venäläinen

Tähän soppaan pitää lisätä myös
erilaiset valtion laitokset ja
yritykset. Yrityksetkin vähentävät
lahjoitukset kuluina kirjanpidossa.

Jos aiotaan saada touhu läpinäkyväksi.
Niin kaikilta luottamustoimissa olevilta
ihmisiltä on vaadittava kuitteihin
perustuva kirjanpito ja tilintarkastus.

Miksi näitä lahjoituksia ei laiteta
verotettavaksi tuloksi verovelvolliselle.
Kyllä verohallintokin on nukkunut
asiassa.

puutarhamies

Omituista, että monopolin turvassa toimiva, yleishyödyllisiä avustuksia jakava Raha-automaattiyhdistys voi jakaa rahaa poliitikoille.

Vaadin asian tutkimista ja potkuja Rayn koko johdolle.

hanari

Vanhasen asialla yritetään inkvisitiomaiseen tapaan sovittaa kaikkien synnit. Häivytetään huomio itse asiasta. Päätökset olisivat olleet ihan tarkasti samat, vaikka Vanhanen olisi itsensä jäävännyt. Ei tämä tee silti hänestä viatonta.
Koskahan avataan kunnallispoliitikkojen ja virkamiesten "lahjalistat". Maan tapa on myös ollut antaa merkkipäivälahjoja vaikuttajille. Virka-asema on määrännyt lahjan arvon. Lahjan saajat ovat huomaamattomasti antaneet toivomuksensa. Runsas ulkomaan matkailu avartaa kansalaisten näköaloja edustajiensa välityksellä. Mutta eihän meillä voi olla korruptiota ja verovarojen tuhlausta. Italiassa on.

tim

Eikö Kepun uusi Avoimuuden julistaja Timo Laaninenkaan voi muuttaa tosi asioita puolueelleen sopiviksi. Haluaa vaan katsella tulevaisuuteen, mutta tulevaisuus voi olla Kepulle hyvin musta jos mennään taas kiemurtelulla eteen päin.

1970blue

On toki viisaampaa avata vaalirahoitus oma-aloitteesti, koska muutoin lehdistön paljastamana ja huhumyllyn kautta hankalatkin rahoittajat voivat olla vielä paljon ikävämpiä ja ikävyydessä varsin pitkäkestoisia. Jokainen päättää tietysti itse niin kuin äänestäjäkin. Olsiko tuo turkistuottajien joukko nyt se, jota Kiviniemi pelkää?

Hesekiel

jotta paljastuu, kuinka esim. rakennusfirmat, S-kauppa,Sukarit ym. ohjailevat virkamiehiä ja politikoita lahjuksilla ja matkoilla ym. hyödykkeillä. Ihmettelenkin sitä tunkua, mikä oli kunnallisvaltuutetuilla S-kaupan aluehallintoon. Ei ihme, että hyvät kauppapaikat sattuvat juuri heille samoin kuin Alkon myymälöiden siirrot heidän kauppakeskuksiinsa. Vai onko tapahtumat pelkkää sattumaa vain ?

Gulda Kägönen

hauskanpidon rahoittajien on nyt käytettävä tämä etsikkoaika niin että koko poliittinen tunkio levitetään. Ei kannata lankautua pelkästään kepun raatelemiseen. Ei kai kukaan tosissaan kuvittele etteivätkö kokoomus, sdp, rkp ja vihreät olleet lainkaan tietoisia esim. RAY-kuviosta. Ehdottomasti tiesivät ja politiikassa se merkitsee että sitten minä kanssa.
Eivät politiikassa muut katso kiltisti päältä kun yksi nuolee ilmaista hunajaa.Tulkaa vaalit, tulkaa....

Mila F

Kuviossa on edelleen havaittavissa huomattavaa haluttomuutta avoimuuteen. Eivätkö poliitikot ihan oikeasti ymmärrä, mistä tässä rahoituskohussa on kysymys? Että luottamus menetetään vain kerran ja sen rakentaminen aloitetaan uudelleen vasta puhdistetulta pöydältä?

Koko 2000-luku pitäisi avata - ja jokaikiseltä puolueelta. Myös RAY:n historia olisi näemmä syytä penkoa varsin tarkasti, kun kerran näyttää siltä, että rahoja jaetaan poliittisin perustein eikä tarveanalyysien mukaan - aluksi vaikka 2000-luku.

Vielä ehtii ennen vaaleja, jos puolue on ihan vakavissaan ehdolla vaaleissa 2011.

Leila

"Kuviossa on edelleen havaittavissa huomattavaa haluttomuutta avoimuuteen."

Tästä on hyvänä esimerkkinä vaalirahoituslaki, joka on täydellinen höynäytys ja mahdollistaa edelleen kaikenlaisen vaalirahoituksen filungin ja peittelyn. Ei ihme,että Braxin oli naama punaisena ylistettävä lain fantastisuutta, vaikka käytännössä Suomen vaalirahoituksen avoimuus on edelleen Bulgarian ja Valko-Venäjän luokkaa.

kyy

"Kovaa puhetta tietysti ja on hyvä, että nämä asiat kerta kaikkiaan käydään läpi kunnolla pohjamutia myöten. Itse haluaisin jo enemmän katsoa tulevaisuuteen" ja lakaista nämä asiat maton alle...

Niinpä, vaalit ovat ensi huhtikuussa, eikä äänestäjille ole tapana kertoilla totuuksia varsinkaan tällaisena aikana. Ei kyllä muinakaan aikoina, eipä silti.

leoaho

"...ja lakaista maton alle."

Laaninen saattoi tosiaan noin ajatellakin, mutta osasi nyt pitää ajatuksen omana tietonaan.

Toisin kuin viikko sitten kun häntä ja apulaisoikeuskansleria haastateltiin tv-uutisiin Vanhasen esteellisyys-kysymyksen tiimoilta.

Apulaisoikeuskansleri sanoi kyseessä olevan "oikeudellisen" ongelman. Kun taas Laaninen (?) sanoi ensin - spontaanisti, kyseessä olevan "poliittisen" ongelman, jonka sitten hätäisesti korjasi oikeudelliseksi.

Vaativaa olla nykyään poliitikko kun pitäisi pystyä hallitsemaan useita toisilleen vastakohtaisia rekistereitä multifunktiona yhtä hyvin ja mieluummin paremmin kuin esim. Windows.

pedro

Kokoomuskin jo ihmettelee Kalskeen lausuntoa. Aletaan olla "pyhällä maalla", jossa hys hys... Selvästi on nähtävissä, että maahan on muodostunut poliittinen establismentti, jolla on oma Suomen laista irrotettu moraalinen koodinsa ja yleisestä oikeustajusta erillinen oikea ja vääränsä. Toveripiiri takaa ettei ole sanktioita tai etteivät ne toimi. Taloudellisesti he ovat turvanneet itselleen superedut, jotta Arkadian mäelle "saataisiin kyvykkäimmät voimat". Kun tämä toveripiiri pui omaa mädäntynyttä "maan tapaansa", puhdasta varmaankin tulee.

helihamalainen

Näinhän se menee

1. Öljyä laineille
2. Vakuutetaan että tässä oli kaikki
3. Taivastellaan että kukaan ei voinut tietää
4. Vakuutetaan että nyt on kaikki korjattu
5. Viedään kritisoijat saunan taakse ja lopetetaan
6. Eletään kuin ennenkin

Ed Göran

Näinhän se menee, tosiaankin.

Ja pian kaikki kynnelle kykenevät rientävät innoissaan äänestämään näitä "puhdistuneita" pulmusia.

Korruptoitunut järjestelmämme on itse asiassa välinpitämättömien äänestäjien vika - ottakaa selvää ja kyseenalaistakaa, puolueuskollisuus on suoraan perkeleestä.

Pieni vinkki - mitä suurempi puolue, sen paremmin rahoitettu.

olavinieminen

Miksi poliitikot päättävät puoluerahoituksesta? Poliitikot ovat jäävejä päättämään omista asioistaan ja puoluerahoituksesta!

Miksi ammattiliitot saavat edelleen tukea poliitikkoja ja vieläpä verovapaasti!

Suomi on korruption maa jossa demokratia ei toteudu vaan laittomuus.
Onko Suomi puolue/vaalirahaparatiisi?

Ed Göran

Vähemmän on kiinnitetty korruption huonosta hyötysuhteesta. Vanhasen hallitus on jakanut Nuorisosäätiölle rahaa n. 16 miljoonaa mutta takaisin on saatu "vaaliavustuksina" vain noin 100 000 euroa viimeisten tietojen mukaan.

Mielestäni olisi pitänyt saada normaali 5-10% "palkkio" joka olisi siis 0,8 -1,6 miljoonaa. Onkohan päätöksenteon hyötysuhde ollut muutoinkin noin huono?

Mielestäni verorahojen jaossa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä vastiketta sijoitetulla rahalla saadaan. Iloista maksajaa tämä ilahduttaisi kovin.