Tupakan hävitystalkoot etenevät taas askelen verran lokakuussa. Yhdenkin savukkeen myyminen tai savukeaskin hakeminen kaupasta alaikäiselle muuttuu rikokseksi, josta voi rapsahtaa sakot tai jopa kuusi kuukautta vankeutta.
Myös tupakan tarjoaminen ilmaiseksi alaikäiselle on lain mukaan kiellettyä, joskaan ei rangaistavaa.
Lain tiukennuksella pyritään ruotimaan tupakka pois lasten arjesta mahdollisimman tarkkaan. Alaikäiset eivät saa tuoda tupakkaa maahan eivätkä edes pitää tupakka-askia taskussaan. Maahantuonnista voi tulla sakot, mutta hallussapidosta ei kuitenkaan lapsia rangaista.
Hallussapitokielto tarjoaa kuitenkin aikuisille tilaisuuden puuttua tupakointi esimerkiksi koulussa, harrastuksissa ja leireillä, uskoo hallitusneuvos Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Tavoitteena tupakaton Suomi
Tupakointikielto tulee myös lasten ja nuorten käytössä oleviin tiloihin sekä asuintalojen yhteisiin tiloihin. Ulkona järjestettävissä tilaisuuksissa tupakointi on kielletty katsomoissa.
Seuraava askel kohti lainsäätäjän tavoitetta eli tupakatonta Suomea otetaan vuoden 2012 alussa. Tuolloin tupakka-askeja ei saa enää katsella edes kaupan kassan yläpuolella olevista valikoista. Pyynnöstä asiakkaalle voidaan vilauttaa kuvastoa, ja mukaansa voi saada hinnaston myynnissä olevista tuotteista.
Samana vuonna hotellien pitää järjestää huonevalikoimansa siten, että vain yksi kymmenestä soveltuu tupakoitsijoille. Tupakkahuoneita saa olla kuitenkin vähintään kolme.
Vuonna 2015 on vuorossa tupakka-automaattien hävittäminen maasta.

Kommentit
Lisää valvontaa.
Tarkoitus on etsiä niitä "viinaksia" alaikäisten taskuista. Alkaa harmittaa toi taskujen kaivaminen aina kun poliisi tulee vastaan. Ei ennen tarvinnut edes henkilöpapereita. Nyt jos et pysty vakuuttamaan kuka olet, niin viedään putkaan.
Maasta järki hävinnyt
Toinen toistaan typerämpiä ja kehnoimpia lakeja pulppuaa kuin likaviemäristä.
Nuori osaaikaismyyjä hädissään ja kiireissään myy täysikäisen näköiselle tupakka-askin ja pääsee puoleksi
vuodeksi vankilaan ammattirikollisten koulutettavaksi.
Vankilakulut valtiolle 50000 € ja vankilat ovat jo
muutenkin pullollaan.
Jos alaikäinen varastaa tupakka-askinsa, hän selviää
nuhteilla.
Keino
Poistetaan tupakoitsijoiden työsuhdeturva.
Palkkio
Hyvä ehdotus. Lisäksi ehdotan:
Tupakoinnin lopettanut työntekijä muuttuu terävämmäksi ja terveemmäksi työntekijäksi ja käyttää työaikana taukoihin olennaisesti vähemmän aikaa. Tavallinen tupakointiin käytetty aika on n. 1 h/ 8 h:n päivä. Flunssa-alttius on samalla pienentynyt.
Viisas työnantaja lupaisi tuntuvan palkkion lopettajalle. Ensin pieni kannustusraha, puolen vuoden päästä tuntuva raha, vuoden päästä pääpalkkio, kun nikotinisti alkaa olla kuivilla.
"...Tupakoinnin lopettanut
"...Tupakoinnin lopettanut työntekijä muuttuu terävämmäksi ja terveemmäksi työntekijäksi ja käyttää työaikana taukoihin olennaisesti vähemmän aikaa. Tavallinen tupakointiin käytetty aika on n. 1 h/ 8 h:n päivä. Flunssa-alttius on samalla pienentynyt..."
Ei pidä paikkaansa. Omalla työpaikallani tupakoitsijoilla on vähiten sairauspoissaoloja. Eniten niitä on aktiivisesti urheiluaharrastavilla. Lisäksi nuo tupakoimattomat käyttävät suhteessa enemmän aikaa nenänkaivuuseen ja lusmuiluun, kuin tupakoivat.
kerro mitä ideaa siinä oisi
kerro mitä ideaa siinä oisi
Tätä menoa joku saa idean
Perustaa Suomeen oman ETA,n, kovasti ainakin siemeniä kylvetään.
Mä komppaan
Poistetaan kaikkien huonoa elämäntapaa viettävien työsuhdeturva.
Idioottimaista toimintaa!
Tämähän johtaa vain siihen, että alaikäiset tupakoitsijat joutuvat hankkimaan tupakkansa niiltä, joita linnatuomiot eivät pelota, eli ammattirikollisilta. Niiltä samoilta jätkiltä, jotka myyvät sitten kaikenlaista muutakin kamaa. Hinnat on kovat ja velat vedetään hatusta. Jos rahaa ei ole niin tulee turpaan.
Lainsäätäjät ampuvat taas yhteiskuntaa jalkaan. Hienoa, että tupakoivia nuoria halutaan aktiivisesti ajaa pahoille teille ja kohti yhteiskunnasta syrjäytymistä.
Ei onnistu.
Miten ihmeessä kuvittelette, että nykynuoret lopettavat tupakoinnin kun esimerkiksi he juuri etupäässä katsovat esim. BB:tä missä tupakoidaan jokaisen katsojan olohuoneeseen ja tottahan sinne pyrkivät tupakoijat ja juojat kun saavat viikkoja asua ja nautiskella ilmaiseksi pieniä pausseja lukuunottamatta.
Ei kiellot auta kuten autoilussakin nähdään. Auto kulkee ilman ajokorttia ja omaa autoakin kun vaan ottaa jostakin.
Lisää lakeja lasten turvaksi, just joo
Mitäpä jos nyt ihan ensiksi lasten raiskaajille laitettaisiin se pallo jalkaan, eikä pelleiltäisi ehdollisilla, tai yhdyskuntapalvelulla. Jookosta?
Oikea laki
Turhaan taas luokalle jääneet narisee.
paskaa
paskaa
x
Voi herranen aika tätä menoa.toinen toistaan hullumpia lakeja ja säädöksiä lyödään pöytään,luulin jo että nuuska ja ns,paskalaki olisi kaiken huippu mutta kyllä pystyy nykyhallitus ylittämään itsensäkin,eikö tupakan myynti alaikäiselle on jo kielletty laissa.Ei se viinanjuontikaan loppunut kieltolakiin eikä nuuskan käyttökään loppunut eikä lopu,ihmiset haluavat nautintoja,ovat aina halunneet ja aina tulevat haluamaan.Me olemme menettäneet kymmeniätuhansia työpaikkoja ulkomaiselle halpatyövoimalle (ja tietysti menettäneet verotulot noista paikoista)vanhuksia ryöstellään keskellä päivää,kerjäläiset ahdistelevat pääkaupungin joka korttelissa,poliisin määrärahoja supistetaan,samoin koulujen,kirjastojen,terveydenhuollon,nuorisotyön,ynm listaa riittää mutta päättäjät sen sijaan että tekisivät noille asioille jotain leikkivät tupakkalain kanssa.Päättäjät sen sijaan että lisäisivät rajusti valistusta,mikä olisi tehokkainta,tupakan,viinan,huumeiden,ynm,vaaroista (mikä tosin maksaa)menevät sieltä missä aita on matalin ja halvin,säädetään vain laki.Kuinka muuten tarkastetaan ettei nuorilla ole sitä röökiaskia taskussaan,onko henkilöön käyvä ruumiintarkastus sallittu jos epäilee nuorella olevan hallussaan tupakkaa ????"Hallussapitokielto tarjoaa kuitenkin aikuisille tilaisuuden puuttua tupakointi esimerkiksi koulussa, harrastuksissa ja leireillä, uskoo hallitusneuvos Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä".Olisi tässä maassa vähän tärkeämpiäkin asioita hoidettavana,sitä paitsi tupakoivien nuorten määrä ei ole kovin suuresti edes kasvanut.
Vihervasemmistolainen kieltolakikokeilu osa 2.
Aina silloin tällöin vihervasemmistolainen poliitikko saa idean. Mikään ei ole yhtä vaarallinen ja tyhmä kuin idean saanut vihervasemmistolainen. Tälläkertaa kokeilemme mitä saadaan kun keksitään kieltolaki uudestaan.
Mietitäämpä hetki kieltolain seurauksia.
1. Aivan helvetillinen salakuljetusammatin nousukausi
2. Järjestäytyneen rikollisuuden räjähtäminen
3. Armottomat jengisodat salakuljetustavaran markkinoissa.
4 Täydellinen lainkuuliaisuuden loppu kun kansalaiset toteavat harjoittamansa päihteen viihdevaikutukset kieltoseurauksia paremmiksi.
5. Valtion verotulojen loppu mutta monikymmenkertaiset kustannukset koska järjestäytynyt rikollisuus jatkaa toimintaansa.