Yleisradio ei tule luopumaan olympialaisten lähetyksistä, vaikka muuten urheilu joutuu tiukkaan syyniin. 6 prosentin nosto tv-maksuun tuo Ylelle 30 miljoonaa euroa. Silti säästettävää jää vielä 20 miljoonaa euroa.
Ylen aamutelevisiossa puhunut toimitusjohtaja Lauri Kivinen selitti aloittamaansa organisaatiouudistustaan. Uudistuksesta ilmoitettiin eilen torstaina illalla. Kivinen lupaa, että tavoitteena ei ole suorat säästöt tai irtisanomiset, vaan "valintojen tekeminen".
- Valinnat ovat parempi vaihtoehto kuin höylä. Valitseminen auttaa keskittymään, kun joutuu luopumaan, Kivinen perusteli tapaansa johtaa.
Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi urheiluoikeuksien harkinnalla tulevaisuudessa. Kivinen yritti pyristellä irti toimittajan kysymyksistä siitä, mitä urheilua Ylellä ei nähtäisi tulevaisuudessa.
- Suuret urheilutapahtumat kokoavat kansat yhteen. Olisi vaikea kuvitella, että olypialaiset eivät näkyisi vapailla televisiokanavilla, Kivinen sanoi.
Kivinen teki samalla selvän pesäeron edeltäjäänsä Mikael Jungeriin, kun matriisiorganisaatio romutetaan. Uudistuksessa Atte Jääskeläinen nousee uutistoiminnan johtajaksi.

Kommentit
Ja
Ja Mikki-Hiiri-Katainenko tekee uutta yle linjaa, jos Sasin puheisiin uskoo.
Ainakin Svenska YLE jäi!
Miksi ei Svenska YLE muutettu kaikkien kielivähemmistöjen kanavaksi?
Miksi yhden kielivähemmistön pitää olla ikuisesti erityisasemassa ja kahmia reilusti yli osuutensa budjetista?
Kaikkialla säästetään, mutta ruotsinkieliselle puolelle vain lisätään resursseja. Tällaista on tämä "kaksikielisyyden rikkaus" pääväestölle kaikessa muussakin asiassa.
Tästäkin uudistuksesta saamme kiittää RKP:n bulvaani Kimmo Sasia, joka huseeraa muka kokoomuksen mandaatilla hallintoneuvoston puheenjohtajana.
Koska suomalaiset heräävät tähän härskiin puliveivaukseen?
Ei siinä ole mitään erikoista! Joka maassa jossa on ns
virallisia kieliä, lähetetään ohjelmaa niillä kielillä.
Jos tänne tulee pakolaisena vaikka 20 hottentottia, onko heillä samantien oikeus saada nähdä omakielistä ohjelmaa Suomen televisiosta? häh!
Tuollainen nälviminen on aika alhaista touhua!
Anteeksi kuinka?
Miksi puhut monikossa kielistä? Ongelma onkin juuri siinä, että meillä Suomessa pitää olla tämä YKSI vähemmistökieli AINOANA "virallisena" vähemmistökielenä ikuisesti.
Se on aivan asiallinen kysymys, jonka asiaton leimaaminen on "alhaista touhua".
Sitä paitsi tietosi ovat puuteelliset. Suomessa EI ole virallisia kieliä perustuslain mukaan.
Miksi vähättelet muita kielivähemmistöjä rasistiseen tapaan?
Muut vähemmistöt kasvavat vauhdilla ja ovat jo merkittävä osuus kansalaisista. Suomenruotsalaiset taas vähenevät ja osuus tippuu vielä nopeammin.
FST5 on muutettava vähemmistökanavaksi, jossa ohjelma-ajat tietysti vastaisivat kieliryhmien kokoja.
Muutamat eivät jostain syystä sulata sitä tosiasiaa, että keinotekoinen kaksikielisyys on tullut tiensä päähän. Se on kylmän sodan jäänne, jota puolustetaan etuoikeuksien takia.
Et sä voi olla tosissasi tai sitten olet joku venäläisten
bulvaani?
"Miksi puhut monikossa kielistä?" Niin puhun yleisesti. Esimerkiksi Sveitsissä on neljä virallista kieltä, ja olenpa melko matti, että kaikilla kielillä lähetetään ohjelmaa ainakin radiossa, muttei esim urduksi?
Saamenkielellä on omaa radio-ohjelmaa siellä missä he asuvat Lapissa ja FST:ltä tulee vielä saamenkieliset tv-uutiset, että mitä mussuttamista tässä nyt sitten oikein on.
Jos sä nyt olet sydämistynyt venäläisten puolesta, heillä on omat satelliittiantenninsa ja katsovat kotimaansa ohjelmaa joka sorkka. Lisäksi maassamme toimii pari-kolme venäjän kielistä radiokanavaa. Onko vaikeeta? Onko?
Ruotsinkieliset Suomessa ovat suomalaisia, heille pitää kertoa Suomen asioista ruotsiksi. Ei se riitä, että heille näyttää vain Ruotsin tv:tä.
Huomio!
Sveitsi ei sovi vertailukohdaksi Suomelle. Muiden kielisten ei tarvitse Sveitsissä lukea pakolla toistensa kieliä.
Samoin mikään kansanosa ei saa yli oman osuuden yhteisistä resursseista kuten suomenruotsalaiset saavat täällä.
Puhuit saamelaisten palveluista heidän omalla alueellaan. Oikein. Säilytetään ruotsinkieliset palvelut heidän alueillaan eli alueilla, jotka todella ovat aidosti kaksikielisiä. Niitä ei ole kuin hyvin pieni osa maata.
Miten niin olisin "sydämistynyt" juuri venäläisten puolesta?! Missä olen niin sanonut?
Olet oikeasssa. että ruotsinkieliset ovat suomalaisia(vaikka itse usein sen kieltävät!). Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että he ovat etuoikeutettuja pääväestöön ja muihin vähemmistöihin nähden.
Kaikille suomalaisille ei ole mitään järkeä opettaa ruotsia pakolla. Pääväestön ei tarvitse verovaroillaan ylläpitää kohtuuttomia etuisuuksia kaiken hemmotelluimmalle vähemmistölleen.
Kertokoon ruotsinkieliset ITSE Suomen asioista toisilleen ruotsiksi. Ei suomenkielisten pakkoruotsilla ja verovaroilla.
Kansakouluaikana ei ollut ruotsinkielen opetusta ns rahvaalle
"Kaikille suomalaisille ei ole mitään järkeä opettaa ruotsia pakolla."
Peruskoulu-uudistuksen myötä haluttiin antaa kaikille kansalisille samat mahdollisuudet pärjätä elämässä, eli esim päästä virkamieheksi, jolta tiettyä kielitaito-osamista vaaditaan.
Tämä oli sellainen utopistinen tasa-arvotavoite ja olen kanssasi hieman samaa mieltä, ettei rupusakille tarttisi opettaa ruotsia; siinä olet oikeassa. Vanha koulusysteemi oli parempi.
no kyllä nekin vois siirtää radion puolelle, hyvä selostaja
korvaa huonon tv-kuvaajan mennen tullen.
Huh huh...
TV uutiset 15 minuuttia joissa kertauksia 5 minuuttia ja pisin ja pakollinen "taidepläjäys" 5 minuuttia. Itse uutiset 5 minuuttia lähinnä otsikoiden lukua.
Jumppa uutiset puolituntia kattavia raportteja mm. jonninjoutavien pikkuseurojen välisistä mittelöistä.
Kivinen
Vaikka Jungner olikin vähän pelle, niin kaveri oli hommassaan jonkinlainen visionääri. Tämä Kivinen vaikuttaa olevan kuiva byrokraatti ja saneeraaja pelkästään. Kaipa se on sitten hallintoneuvoston tahto?
Ja sitten on katselijoiden valinnan vuoro?
Jos TV-lupamaksulla rahoitetuilla kanavilla urheilusta ei näy kuin Olympialaiset, valitsee katselija TV:n katselun lopettamisen.
400 Miljoonaa Euroa on paljon
Yleisradion perustehtävä on vapaa tiedonvälitys.
Sen voisi totetuttaa aivan mainiosti 40:llä miljoonalla tai vaikkapa 4:llä miljoonalla eurolla.
400 miljoonaa on aivan tolkuton raha.
Kivisellä on kivinen tie edessä, sillä tänäänkin aamutv:n juontaja yritti laittaa "tartu mikkiin" -ohjelman leikkauslistalle, ilmeisesti siksi kun se tehdään Tampereella.
Jos juontaja olisi toteuttanut Ylen perustehtävää, hän olisi esittänyt myös jotakin TV1:n ohjelmaa leikkauslistalle. Mutta koska hän on aito arrogantti helssinkiläinen, pääkaupunki on noussut päähän ja kaikki kehä III:n takaa pitää lopettaa.
Yleen pitää kiiruusti vaihtaa semmoiset toimittajat, jotka ymmärtävät koko Suomen, eikä vain helsinkiläisten asioista. Olisi edes yritystä muistaa se perustehtävä !