Itellan hallintoneuvostossa istuu tunnollisia ja ahkeria kansanedustajia, jos osallistumisaktiivisuutta tarkastellaan. Lähes kaikki Itellan Oyj:n hallintoneuvostossa istuneet kansanedustajat ovat osallistuneet vuonna 2009 kaikkiin neljään kokoukseen.
Itellan, eli Postin juuri julkistama lista hallintoneuvoston palkkioista ja kokouksista saa näin Jutta Urpilaisen (sd.) lintsaamisen Nesteen hallintoneuvoston kokouksista näyttämään pahemmalta.
Itellan neuvoston 12 jäsenestä vain kaksi, Outi Mäkelä (kok.) ja Pertti Salovaara (kesk.), on ollut poissa kokouksista viime vuonna. Hekin missasivat vain yhden kokouksen per henkilö.
Itella maksaa hallintoneuvostonsa rivijäsenille 260 euroa kuukausipalkkion ja 500 euron kokouspalkkion. Neuvoston puheenjohtaja Eero lehti (kok.) sai kuukausipalkkiota 460 euroa ja saman kokouspalkkion kuin muutkin. Varapuheenjohtaja Antti Rantakankaan kuukausipalkkio oli 340 euroa.
Nesteen eilen julkistamien hallintoneuvoston kokoustietojen mukaan Jutta Urpilainen ei osallistunut vuosien 2008, 2009 ja 2010 aikana kuin kahteen kokoukseen. Nesteen hallintoneuvosto kokoontui tuona aikana 12 kertaa.Samaan aikaan hän nosti kuukausipalkkiota yhteensä 13 500 euroa.
Vuonna 2009 Nesteen neuvosto kokoontui 5 kertaa. Urpilainen istui kokouksessa tuon vuoden aikana vain kerran. Vuonna 2010 Urpilainen erosi Nesteen hallintoneuvostosta keväällä, kun hänet valittiin SDP:n puheenjohtajaksi.
Tuoreet tiedot Itellan hallintoneuvoston palkkoista ja kokouksista löytyvät yhtiön verkkosivuilta.

Kommentit
Keskustelu on hieman samanlaista kuin kansanedustajien
poissaolot Eduskunnasta! Siellä on sellaistakin porukkaa, joka ei ole ollut äänestyksissä mukana juuri lainkaan, kuinka sellainen edustaja voi puolustella mitään kantojaan kun ei ole silloin paikalla kun asioista äänestään.
Sitä varten ihminen on sinne Helsinkiin passitettu, että painaa nappia kun kysytään. Valiokunnat saavat järjestää kokouksensa siten, ettei se häiritse EK:n työtä! Istukoot vaikka lauantaisin ja jo tulee vauhtia asioiden käsittelyyn on kiire kesämökille. Se antaa tehokkuutta! :)
laskutuspetos?
jos matti meikäläinen lähettää valelaskun niin häkki heilahtaa.
jos fortum maksaa tietoisesti tekemättömästä työstä niin onko kyseessä erehdys vai lahjus?
kysyn vaan.
laskutuspetos?
jos matti meikäläinen lähettää valelaskun niin häkki heilahtaa.
jos fortum maksaa tietoisesti tekemättömästä työstä niin onko kyseessä erehdys vai lahjus?
kysyn vaan.
Hallintoneuvostot, säätiöt jne piilokorruptiota?
Mikä on näiden hallintoneuvostojen, varsinkin valtion, funktio? Kyseessä näyttäisi olevan suomalaisen poliittisen mädäntyneisyyden ja maan tavan mukainen piilokorruptio. Hallintoneuvoston paikat tuntuvat menevän jonkun ihmeellisen hyväveli-järjestelmän ja poliittisten sisäpiirisopimusten mukaan.
Rahaa tulee ovista ja ikkunoista...
Rahan ahneudella on monet kasvot. Rahan vastaanottajalla koko juttu hämärtyy. Kirjoitetaan kauniita tarinoita menneisyydestä (Kuukausiliite), mutta nykypäivän meno on hulvattoman vastuuntunnottomuutta!
Josko Jutta kirjoittaisikin nyt nykypäivän "muistelmat" samaan julkaisuun.
Muistelisi asioita miehensä kanssa kuinka rahaa tulee ovista ja ikkunoista ilman vastiketta!
Eikä tässä kaikki
Ahneudella voi olla myös verkkosukat.
Näin aluksi haluaisin kiittää
Suomessa esiintyvää Neuvostohallintoa: mikä ihana tapa luoda suuri omaisuus tekemättä lainkaan töitä. Vain poliitikoille, tavikset älkööt vaivautuko.
Muistakaa äänestää samat pellet uudestaan känsänedustajiksi.
Urpo mikä Urpo
Ei Leppiniemi turhaan nostanut pörssiyhtiöitten hävittömiä hallintoneuvostomaksuja tapetille. Niitä ei ole julkistettu, koska ne olisivat jo aikaa sitten hävittäneet tarpeettomat korruptioperusteiset hallintoneuvostot ja niiden älyttömät maksut! Urpo totesi viisaasti kuitenkin seuranneensa koko ajan yhtiön toimintaa, joten duunari on palkkansa ansainnut, sanoi eräskin turhuuksien tarpeeton valtioneuvoksetar.
Urpo on pojan nimi, ketähän mahdatkaan tarkoittaa?
Martikaistako? :))
Itella ja ylisuuret postikulut?
Herranjestas, halleluja kun on kallista postittaa. Tällanen korruptio vaikuttaa jo Suomen talouteen. Ei mikään ihme että politiikkapapukaijojen palkkiot ovat suuret.
Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet pois!
He ovat yleensä työkykyisiä. Miksi he saavat säätää itselleen tällaisia super-etuja? Omaa etuaan ajavat ja muiden etu vasta sitten kun he hyötyvät siitä. Tällä tarkoitan sitä että imagoa varjellakseen on pakko tehdä hommat vähän sinnepäin miten kansantahto (jota media tehokkaasti manipuloi) vaatii. Toinen ryhmä keiden asiaa edustajat ajavat ovat heidän rahoittajat (jotka saavat vieläkin pysyä piilossa julkisuudelta jos heidän lahjoittamat rahasummat pilkotaan tarpeeksi pieniksi summiksi). Pois tällaiset edut ja tarkempaa valvontaa kansanedustjille ja heidän sisäpiirilleen! Kirjoittakaa nimenne tähän adressiin jos se vaikuttaisi kansanedustjien oman edun tavoitteluvimmaan edes vähäsen.
http://www.adressit.com/kansanedustjiensopeumiselake
http://www.adressit.com/lahjonta
Miten "työväen" kansanedustaja on nesteen hallintoneuvostossa?
Ottaa päähän tuommoinen! Pitäisi lailla kieltää kansanedustajien muissa hallituksissa istuminen.
Urpilaisen selityksistä
Urpilaisen selityksistä päätelleen olikin ehkä firman etu että hän ei ole osallistunut kokouksiin.
Kokouspalkkiot ja palkka pois.
Urpilaisen lintsaamiset eivät vaikuta päätöksentekoon mitenkään. Siitä voi päätellä, että heitä on liikaa.
Liikaa eduskunnassa ja yritysten hallintoneuvostoissa.
Nyt yhä useampi kansanedustaja kykenee istumaan useassa hallintoneuvostossa, koska heillä avustajia, jotka osaavat lukea ja kirjoittaa. Jää tälle kansan valitulle aikaa lintsata ja kerätä rahaa pankkitilille ja sijoituksiinkin.
En käsitä miksi poissaollessakin (ilman pätevää syytä) saa saman palkan/palkkion näissä "vaativissa" viroissa. Urpilainen on vain esimerkki. Muutkin ovat aivan samanlaisia.
Se on sitten toinen juttu, tarvitaanko meillä 200 kansanedustajaa ja heille ns. avustajat. Päätökset kun näkyy syntyvän vähemmälläkin sakilla. Samalla voisi säästää veronmaksajien rahoja, kun tekemättömästä ei heillekkään maksettaisi mitään. Nuo Urpilaisen palkkiotkin poissaoloista voisi lahjoittaa köyhille tai vaikka vanhustenhoitoon. Ei se kuitenkaan onnistu. Ei sosialistiltakaan saati konservatiivilta.
Hallintoneuvosto
nykykielellä tarkoittaa hallintoneuvostoliitto.
Kiireitä pitää, töihin
Kiireitä pitää, töihin ei ehdi.
On käsittämätöntä
että kansanedustajien sallitaan kerätä itselleen tolkuton määrä erilaisia ylimääräisiä tehtäviä päätoimensa lisäksi. Sitten he valittavat olevansa niin kiireisiä ja työllistettyjä, että voi voi voi.
Kun kansanedustajat vakuuttavat ansaitsevansa ylisuuret palkankorotuksensa, he perustelevat sitä suurella työmäärällään. Mutta unohtavat kertoa, että valtaosa työmäärästä tulee tarpeettomista jäsenyyksistä kaikenmaailman hallintoneuvostojen ym. kissanristiäisorganisaatioiden hallituksissa. Ja että he nettoavat näistä jäsenyyksistä suuria palkkoja ja palkkioita, jotka eivät ole missään suhteessa heidän panokseensa.
Hallintoneuvosto ovat arkaisia ja täysin tarpeettomia elimiä, joista tulisi päästä pikimmiten eroon, koska neuvostojen jäsenien ei tarvitse kantaa mitään vastuuta päätöksistään. Se, jos mikä on de-moralisoivaa.
Nyt olisi puhemiehellä tuhannen - tai miljoonan -taalan paikka laittaa tämä sirkus järjestykseen. Kansanedustajien on käytettävä työaikansa ensisijaisestoi olemalla läsnä täysistunnoissa ja valiokuntien kokouksissa. Kaikki muu aktiviteetti vaatisi puhemiehen erityislupaa.
Hauska maa tämä Suomi.
Jutta Urpilainen, työväenpuolueen edustaja?? Ei huvita työt, silti leikki työläistä.Hallintoneuvostoissa istuvat poliitikot ovat yksinkertaisesti lahjottuja. Eikä asiaa voi muuksi vääntää. Mukavasti ajoivat Kelamaksun poiston, että omaisuusveron poiston. Miettikää nyt ihmeessä edes kerran, työtä tehneet ihmiset, meneekö työläisen ääni ollenkaan oikeaan osoitteeseen!! Vakaa oma käsitykseni Suomen korruptiosta!!
Hyvä kun tästä puhutaan - ja sitten toimitaan
Hyvä kun tämä poliitikkojen nimittäminen eri hallintoneuvostoihin ja muihin päättäviin elimiin tulee esiin ennen vaaleja. Poliitikot ovat mestareita keräämään itselleen rooleja joista on helppo saada lisäansiota - kun on ensin ansioitunut saamalla nimeä politiikassa. Tuttu naama pestataan mielellään eri paikkoihin – kuinka kiva sitten on maksaa siitä, että tuttu nimi on nettisivuilla mutta mitään konkreettista hyötyä ei kuitenkaan tule kun poliitikko on niin kiireinen.
Suomessa on aivan varmasti ammattitaitoisia ja päteviä ihmisiä hoitamaan luottamustehtäviä – ihmisiä joilla on myös ihan oikeasti aikaa ja halua paneutua tehtäviinsä niiden edellyttämällä tavalla.
Politiikkaan ilmeisesti hakeutuu sen tyyppisiä ihmisiä jotka mielellään loistavat paikassa kuin paikassa, varsinkin jos julkisuutta on luvassa - mutta varsinaiseen työntekoon ja oikeaan vastuunkatoon ei ole aikaa/kiinnostusta/halua. Mukaan mennään koska se on maan tapa - ollut niin kauan kuin ihmismieli muistaa!
Se, että Jutta Urpilainen ei ehdi mukaan mutta ottaa silti palkkiot vastaan on tietenkin huolestuttavaa - hän on halunnut profiloitua uuden ajan päättäjänä, nuorena naispoliitikkona joka ottaa vastuuta työväenliikkeen uutena airuena - ja hoitaa ainakin oppositionjohtajan tehtäväänsä kaivamalla jok’ikisen asian johon voi terävän miekanteränsä työntää. Se, että hänkin yhtä härskisti kuin kuka muu poliitikko tahansa kerää ne tuhatlappuset jotka ovat jaossa tuntuu kuvaan sopimattomalta.
Mitäpä sanoisi Jutta itse jos sama olisi tapahtunut hallituspuolueen poliitikolle? Olisiko jättänyt heittämättä terävää kommenttia?
Rahan vastaanottaminen tällä lailla vaikuttaa epäeettiseltä, jopa korruptiolta. Mutta eihän Suomessa ole korruptiota, eihän?
Merikukka Forssiuksen vastaavanlainen tapaus on yhtä lailla etova – mutta hän on profiloitunut julkisuudessa hyvinkin heitukkamaisesti joten hänen nostamansa palkkiot ja kokouksista lintsaaminen ei niin paljoa yllätä. Inhottaa toki silti.
Näitä asioita paljastuu varmasti vielä lisää. Se on hyvä – siksi että mahdollisuudet asian muuttamiseksi kasvavat. Ehkä lopputulema on se, että hallintoneuvostojen jäsenet valitaan toisin perustein tulevaisuudessa.
Posti
Ns. "Itellasta" on turha ottaa mitään oppia. Se on pahin saneeraaja ja duunareidensa kiusaaja Suomessa.