Kansanedustaja Merikukka Forsius (kok.) selittää Uudelle Suomelle, että hänen poissaolonsa Veikkauksen hallintoneuvoston kokouksista johtuvat pääosin äitiysvapaasta sekä omista ja lasten sairaslomista. Forsius ei osallistunut neuvoston kokouksiin vuonna 2009 kertaakaan.
Forsius vahvistaa, että poissaoloista huolimatta hän on saanut Veikkaukselta kaikki hallintoneuvoston jäsenen kuukausipalkkiot vuonna 2009. Näiden palkkioiden yhteissumma on 6000 euroa.
Forsius ihmettelee, että tieto poissaoloista kerrotaan, mutta ei sitä, että niihin on virallinen syy.
- Minusta on epäreilua, että annetaan tällainen tilasto julkisuuteen eikä sitä selitetä lainkaan, Forsius sanoo Uuden Suomen haastattelussa.
- Nämä ovat virallisia sairaslomapoissaoloja myös eduskunnasta, ja minulla on niistä todistukset.
Kokouspalkkioita Forsius ei luonnollisestikaan ole saanut viime vuonna. Neuvoston jäsenille maksettava etuus on palkkio, ei palkka.
- Äitiys- ja sairausloman ajalta maksetaan palkkaa normaalisti. Tämä on eduskunnasta tullut tehtävä, Forsius sanoo.
Veikkauksen hallintoneuvosto kokoontui vuonna 2009 viisi kertaa. Helmikuun 9. päivänä Forsius oli vielä äitiysvapaalla, joka päättyi maaliskuussa. Huhtikuun 23. sekä lokakuun 15. päivänä hän oli sairaslomalla. Elokuun 13. päivänä järjestettyyn kokoukseen hän ei päässyt, koska kokous järjestettiin Tukholmassa, jonne hän ei yksinhuoltajana voinut matkata. Joulukuun 12. päivänä Forsiuksen lapset olivat sairaana.
Vuoden 2010 puolella Forsius on käynyt molemmissa hallintoneuvoston kokouksissa. Vuonna 2008 hän oli äitiysvapaan vuoksi vain yhdessä kokouksessa.
Veikkaus julkisti iltapäivällä hallintoneuvostonsa jäsenten palkkiot ja neuvoston läsnäolotiedot kokouksissa vuodelta 2009.
Keskustalainen sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula kuuluu myös Veikkauksen hallintoneuvostoon. Hän osallistui kokouksiin vuoden 2009 aikana kerran ja nosti Forsiuksen tapaan 6 000 euron vuosipalkkion sekä 200 euroa kokouksesta, johon hän osallistui.

Kommentit
ansiot-tomuus
Mutta kuka on tämä Meri-Kukka?? Mitäpä "ansio"kasta mahtanut tehdä maansa hyväksi kuin sitä samaa,että on olemassa ja ehkä jonkin verran verojakin maksanut-tosin valtavasti samamielisiä tuntuu löytyvän kun oikein parlamenttiin päässyt.Tässä toki itsensä tuntee mitättömäksi ja riittämättömäksi maan matoseksi moisen menestyksen rinnalla.Jatkan vakioveikkaus-arvailua..
Onhan Meri-Kukka
Onhan Meri-Kukka seurustellut Hjalliksen ja Vanhasen kanssa ja kaiken lisäksi loikannut puolueesta toiseen. Siinähän on ansoita kerrakseen.
Ei Seetana.
Täähän menee jo ihan koomiseksi koko hallintoneuvostohulabaloo!!
Mihin hemmettiin niitä edes tarvitaan kun tuntuu ettei niiden kokouksiin ainakaan kukaan osallistu.
Ei kumma että poliitikot ei niin kauhian innostuneesti ota vastaan näiden tietojen julkaisemista. Ilmaisrahan jakoautomaatteja kaikki(hallintonouvostot) tyynni..
Salaseura
Arkadianmäen salaseuran salattuja uutisia tyhmälle kansalle.
Erinomaista
Eiköhän tämäkin rouva kuvittele ansainneensa tuon palkkion... Hienoa, että ollaan päästy sivistysvaltiossa niin pitkälle, ettei "kansanedustajat" enää pelkää kansaa, vaan kuvittelee voivansa toimia miten sattuu.
Roomassa johtajien tuli silloin tällöin pelätä sentään armeijaansa, mutta täällä puolikoulutettu "eliitti" kuvittelee oman kompetenssinsa ja arvokkuutensa nousevan sitä mukaa kuin tilin saldo kasvaa.
Heureka, oli näemmä muitakin ku Urplainen
Jotka saivat korvausta poliittisesta nimityksestä johonkin hallintoneuvostoon.
Naurettavaa on kuitenkin medialta laittaa tipotellen nimiä julki kun me kaikki tiedämme että jokainen hallintoneuvostoissa istuva kansanedustaja on tehnyt täsmälleen samoin.
Taitaa olla mediapeliä kuten Paavo Väyrynenkin totesi kepun puheenjohtaja pelistä.
Okei, tehkää mitä tykkäätte sillä jokainen onneton mustamaalaus yritys sataa suoraan persujen laariin.
valvontaa neuvostoille
Eikös tuo summa ole silloin lahjus, jos sen eteen ei ole mitään tehnyt.
Toivottavasti Forsiuksella on esittää lääkärintodistukset poissaoloistaan.
Forsius
Eiköhän se olisi parempi jotta Forsius lopettaisi ne homma mitä ei pysty hoitamaan ja tekisi mitä vain osaa ja kykenee.
Ei taida nyt onnistua
Hän on YH-äiti, joten hän pystyy kaikkeen, vaikkei pystyisikään. Häntä ei myöskään saa kieltää oleilemasta jonkun palkkalistoilla, vaikkei ikinä töissä kävisikään. She's a supermom, don't try to steal her thunder!
Forsius on syyllistynyt petokseen?
Mikäli tavallinen kansalainen, pankin virheen tai huolimattomuuden johdosta saa tililleen rahaa jota ei omista, ja käyttää sen itse, syyllistyy hän tällöin petokseen. Sama koskee ketä tahansa työntekijää joka työnantajan palkanmaksun virheen johdosta saa itselleen kuulumatonta etuutta. Tällöin työnantajalla on oikeus peria takaisin väärin maksettu etu.
Kansanedustaja Forsius on siis ehkä syyllistynyt petokseen ottaessaan vastaan rahaa johon hänellä ei ole ollut oikeutta. Veikkaus osakeyhtiön rahat on monopolitoiminnan periaatteiden mukaan valtion rahoja ja niiden haaskailun en tiedä kuuluvan sen hallituksen toimenkuvaan.
Rikollisesti saadun hyödyn kansanedustaja voinee palauttaa veikkaus osakeyhtiölle valtiolle tilitettäväksi ja vaikkapa oikein KREIKKALAISILLE HUIJAREILLE MAKSETTAVAKSI. Ja näin asiallisesti välttää väärin perustein yhytetyn rahan aiheuttamat sanktiot.
Ei ole syylistynyt petokseen!
Tuo 6000€/v on palkkio joka maksetaan ansioituneelle kansamme syvien rivien edustajalle siitä vaivasta jonka hän kokee lupautuessaan olemaan käytettävissä suoraselkäisyyttä, rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta vaativaan tehtävään Veikkaus Oy:n hallintoneuvoston jäsenenä.
Ei se ihme,että Suomalaiset kärsii selkävioista
kyllä se tyhjästä maksaminen ottaa koville.Moni joutuu menemään ihan oikeisiin töihin saadakseen palkkaa.Tunnen erään SMP:läisen,joka sanoi,että Nesteen hallintoneuvostossa on kivaa,koska kukaan siellä ei puhu rahasta,sitä on niin paljon.
Mihin ihmeeseen tarvitsemme näitä hallintoneuvostoja ?
Tämä alkaa olla kuin tragikomiikan luento
teatterikorkeakoulussa
Suuttumus kasvaa
Korruptio rehottaa - mitä sanoi Matti?
Huom...Forsius on vihervasemmistolainen ja kokoomuksessa!
Forsius EI ole perinteinen ja isänmaallinen rehellisesti rahansa ansainnut kokoomuslainen vaan sen kommunistiseen huijarisiipeen lehahtanut vihreä yöperhonen.
Olisi kiva tietää mitä mieltä kunnolliset ja isänmaalliset kokoomuslaiset ovat näistä "liitännäisjäsenistä" ja heidän isämaata tuhoavista ympäristöprojekteista. Ja pystyvätkö isänmaalliset kokoomuslaiset torppaamaan stalinistivihreiden kansalaisten oikeuksien vastaiset pyrkimykset kuten enemmistökommunistit SKP:ssä kun neuvostokommunistit yrittivät valtausta.
"Veikkauksen
"Veikkauksen hallintoneuvoston rivijäsenen kuukausipalkkiot ovat vuodessa yhteensä 6 000 euroa."
Tuon "kuukausipalkkion" voisi muuttaa palkkioksi, koska kyseessähän ei kai ollut kuukausipalkkio.
Kovan onnen Matti
Matilla on jo muut kujeet mielessä.
Kova poika, kova poika.
Merikukka
Olisiko tuo sanontasi paremminkin poika kovana, poika kovana?
Merikukka on oikeassa, en mäkään lähtis Veikkauksen
kohvipullitukseen jos olisin juuri synnyttämässä. Jokin kohtuus se pitää olla
yleensä asioilla on jokin luonnollinen selitys
Onko
Onko tämä sama Meri-Kukka Forsius, jolle edellinen pääministeri Matti Vanhanen vinkkasi KMS:ltä lapulla 5000 euroa vaalirahaa. Saikohan silloin kukaan mitään vastiketta rahoilleen ?
Kykyvä ei eksy
Pitää kysyä tältä Merikukalta, kuka sai vastikkeen rahoilleen?
Mitä mahtaa saada 5000 eurolla kansanedustajalta?
Merikukka on tomeraa sukua
antoi Matillekin lapaset kun se pelas niin huonoo tennistä
Puoluetuki 15 000 euroa / kansanedustaja / kk = 180 000/ vuosi
kokoomus saa puoluetukea 9 180 000 / vuosi
Mitäköhän kokoomuksen pikkuporvaristo- ja yrittäjä kannattajakunta luulee saavansa ?
Valheita, pettymystä ja suoranaista kusetusta ainakin riittää
Pieni hinta demokratiasta!
On sanottu, että tulee Suomen kansalle halvemmaksi maksaa jokainen kansanedustaja kuukauksiksi ekskursiolle Australiaan (tutustumaan mm. mitä Koala-karhujen ruokavalio vaikuttaa jäteasetuksen mukaiseen pienpuhdastamon toimintaan ja vastaava pilootti toisella puolella mannerta kuinka se vastaavasti korreloi kengurujen vastaavan kaa)
kuin että he tekevät kansalle kalliiksi käyviä päätöksiään täällä Suomessa.
hittolaineen, olisin
hittolaineen, olisin tulematta paikalle vaikka puoleen hintaan: ottakaa yhteyttä veikkaus niin arvotaan tulenko kokouksiin!
sain juuri tiedon lauantai-jokeri-arvonnan Jokerilta, että soita
hänelle; jos kerrot oikeen hyvän kaksimielisen vitsin, harkitaan asiaa.
pätkätyötä tekevän äidin työsuhde olisi jo katkaistu moisesta
Kommunistisen kokoomuksen näennäistyötä tekevän viherhuijarin itkuvirsi nousee falsettiin kilpaa poliittisen sisältönsä kanssa.
Virrellä 440 olisi käyttöä
Vanhan virsikirjan (joka hyväksyttiin kirkolliskokouksessa v. 1938) virsi 440 on ajankohtainen monessa mielessä. Valitettavasti sitä ei otettu enää mukaan uuteen virsikirjaan v.1986.
Liekö sen sanoma liian kohtikäyvää!
--
1. JO VÄÄRYYS VALLAN SAAPI, SE HUUTAA TAIVAASEEN. SE TURMAA ENNUSTAAPI, VIE KANSAT KURJUUTEEN. KEN HERRAN OIKEUTTA NYT TÄÄLLÄ JULISTAA, JA KEN VANHURSKAUTTA NYT TAHTOIS PUOLUSTAA.
2. NYT VIEKAS VILPPI TÄÄLLÄ ON NOUSSUT KUNNIAAN. ON VALHE VALLAN PÄÄLLÄ JA VÄÄRYYS VOIMASSAAN. EI KUULLA KURJAN ÄÄNTÄ, JA KÖYHÄÄ SORRETAAN, JA LAINKIN RIKKAAT VÄÄNTÄÄ VÄÄRYYTTÄ PUOLTAMAAN.
3. KAS, KÖYHÄN LEIVÄN SYÖVÄT NUO JUMALATTOMAT. HE VIATONTA LYÖVÄT JA HÄNTÄ VAINOOVAT. HE KURJAA AHDISTAAPI KUIN KÄÄRME KIUKUSSA, KORVANSA TUKKEAAPI TUON RAUKAN HUUDOILTA.
4. HE ARMOTONNA VEIVÄT OSUUDET ORPOJEN. HE SÖIVÄT LESKEN LEIVÄT, ON HERRA NÄHNYT SEN. HÄN VANHURSKAASTI KOSTAA VÄÄRYYDENTEKIJÄT, RANKAISEE ANSIOSTA NUO VIEKKAAT RYÖSTÄJÄT.
5. VAAN VOITONPÄIVÄN KERRAN VAIVAISET NÄKEVÄT, VANHURSKAUS KUN HERRAN LYÖ VÄÄRÄT VÄKEVÄT. OI HERRA, VOIMAS NÄYTÄ, KANSAASI ARMAHDA JA HURSKAAN PYYNNÖT TÄYTÄ JA PÄÄSTÄ VAIVASTA.
Eiköhän tämä ole jo selvää
Polliitikon ammatti on kaikkein helpoin rahansaalistustapa. Ei tarvitse omata mitään ammattia tai pätevyyttä mihinkään, ja rahaa sataa pienellä vaivalla erilaisista lähteistä oli sitten kyseessä Merikukka, Vanhanen, Kiviniemi, Urpilainen jne... Todellista työtä vieroksuvat ihmiset voivat aina hakeutua poliitikoksi.
Kansanedustajat ja poliitikot ovat samanlaisia rahan saalistajia kuin bonuksia metsästävät yritysjohtajat. Tämä on ajan henki, jonka kansalaiset mukisematta nielevät.
Maksakoot kansalaiset vaan korkeat veronsa. Demokratia on siitä metka järjestelmä, että tyhmää kansaa ovelammat poliitikot voivat aina vetää valveutumatonta kansaa nenästä. Vain todellinen imbesilli kuvittelee, että politiikkaan hakeutuu ihmisiä, jotka haluavat ajaa kansan etua.
Ennustus
Ensi eduskuntavaaleissa tulee olemaan Suomen historian korkein äänestysprosentti.
Toivon ennustuksen toteutuvan
Toivon samaa, äänestysprosentti kasvaa. Pelkään kuitenkin pahinta, näillä kansanedustajien "lahjonnalla" ja "maan tavoilla" on passivoiva vaikutus.
Ei väärää
Ei tässä ole väärää tapahtunut, vaikka niin voisi helposti kuvitella. Nehän ovat kuukausipalkkioita, eivät kokouspalkkioita.
Mutta kyllä ovat hyvät edut järjestäneet itselleen. Täytyy ihan onnitella - tästä on hyvä lähteä köyhää puolustamaan =)
Ahneus
Ahneus on ahneutta ja moraalia voi miettiä.
Löysiä
On sitä löysää rahaa liikkeellä joillekin. Ei muuta kuin haavia alle ja mannaa putoaa - erityisesti valtion yrityksistä.
Kiintoiisa kommentti Merikukalta
"Äitiys- ja sairausloman ajalta maksetaan palkkaa normaalisti. Tämä on eduskunnasta tullut tehtävä, Forsius sanoo."
Miten niin tämä on eduskunnasta tullut tehtävä? Kuuluuko kansanedustajan työvelvoitteisiin, eduskunnan määräämänä, kuulua hallintoneuvostoon/oihin? Aikamoista pajunköyttä Merikukka yrittää syöttää, mutta sehän taitaakin olla ainoa kansanedustajilta vaadittava kelpoisuusvaatimus.
Ja eikö Merikukka aikoinaan vaatinut eduskuntaa maksamaan hänelle lastenhoitajan palkan, että olisi yksinhuoltajana pystynyt osallistumaan eduskunnan työhön. Härski mikä härski - ja sivistymätön, kaikin tavoin.
Kansanedustajilla on kovaa
Rahaa tulee ovista ja ikkunoista, ei tarvi edes tikkua laittaa ristiin ja silti tulee.
Voi nyyh ja kyynel että siitä vielä ihan väärällä tavalla kerrotaan ;)
Ja nyt ilmi tulleissahan ei ole kuin vasta jäävuoren huippu, ei poliitikko muuten kuuluisi kaikkiin mahdollisiin järjestöihin ja firmojen hallintoelimiin, jos ei siitä "reilulla" tavalla itse hyötyisi.
Vak juu ahneet ja epärehelliset poliitikot. Eli 99,999 prossaa koko laumasta...
tai ehkä juuri sen verran, että pistää tikkunsa ristiin :))
"ei tarvi edes tikkua laittaa ristiin ja silti tulee"
RISTIRIITA: Kuukausipalkkio on 200 euroa?
Vihreiden nettisivuilla kansanedustaja Heli Järvinen selvittää 6.10.2010 omaa osallistumistaan Veikkauksen hallintoneuvoston kokouksiin ja toteaa, että kokouspalkkio hallintoneuvoston kokouksista on 500 euroa ja kuukausipalkkio 200 euroa. 12x200 euroa = 2400 euroa?? Mistä siis tulee tuo 6000 euroa?
Veikkauksen koristus
Onha Merikukka hyvännäköinen, turhemmillekin misseille rahaa jaetaan. Mutta miksi Veikkaus tarvitsee hallintoneuvoston? Simppeliä bisnestä koko juttu, johtokin ylipalkattua.
Yksinhuoltaja
Mielenkiintoista keskusteluissa on, että tälle yksinhuoltajalle ei riitä sympatiaa.
Jos työnanataja erehtyy samaan niin se tuomitaan jyrkästi. Lisäksi vaaditaan, että naisella pitää olla samat oikeudet kuin miehellä ja palkasta ei voi vähentää poissaoloja.
Nyt pitää katsoa lapsen etu ja lainsuoja. Onko kansanedustaja-yksinhuoltajan lapsella heikommat oikeudet kuin duunari-yksinhuoltajan lapsella.
Jos Forsiuksella on lailliset esteet, niin pulinat pois.
Jos hänellä on huithapelin mainetta niin sitä ei pidä kohdistaa hänen lapseensa.
Miten suhtautua yleensä naisten nimityksiin eri luottamuselimiin on kokonaan uusi pelinavaus. Pitääkö se muuttaa - epäilen että sekin tuomitaan.
Mistä siis tässä uutisoinnissa on oikein kysmys ?
Joka tuutista tulee.
Mattikin vielä puhutti 5000 euroo Merikukalle vaalirahhaa tyyliin: "Otathan sinäkin"? - Matti luuli silloin vielä, että jos ja ehkä, "hätävaraksi" vaikka. Ja sit vasta muisti, että se tennismatsikin meni jo. Tulihan siitäkin jotain korvauksia kuvaajalle, maksettavaksi. Merikukan motto: Ei rahasta, vaan rakkaudesta rahaan. Veikkaus tarvitsee Merikukkia. Siellähän veikataan seuraavaa, "omillaan toimeen tulevaa". Ja Merikukallahan on ollut melko hyvä vainu rahan suhteen. Tuskin on joutunut "ruokkoja" kerjäämään.- Mattikin maksoi, vaikkei...