Lauantai 26.5.2012

14000€ todella helposti: ”Rahan lahjoittamista, ei työtä”

Luotu: 
6.10.2010 20:47
Päivitetty: 
6.10.2010 20:50
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Professori Jarmo Leppiniemi on tyytyväinen hänen haastattelustaan lähteneeseen tapahtumaketjuun.

Faktakulma

Valtionyhtiöissä hallintoneuvostot: Alko, Fortum, VR, Finnvera, Itella, Kemijoki, Vapo, Veikkaus, Yleisradio, Teollisuuden yhteistyörahasto, Neste Oil.

Esimerkiksi pörssiyhtiö Fortum kertoo hallintoneuvostonsa tehtävän olevan ”huolehtia osakkeenomistajien etujen turvaamisesta”. Yhtiökokous valitsee hallintoneuvoston jäsenet. Konsernin hallinnosta ja toiminnan järjestämisestä vastaa sen sijaan yhtiön hallitus lainsäädännön ja yhtiökokouksen sekä hallintoneuvoston antamien ohjeiden mukaisesti.

Sen sijaan Yleisradiossa hallintoneuvosto on ylin päättävä elin. Sen 21 jäsentä valitsee eduskunta, ja se muun muassa ”nimittää hallituksen jäsenet, päättää asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista tai yhtiön organisaation olennaista muuttamista, päättää talouden ja toiminnan suuntaviivoista ja valvoo yhtiön hallintoa".

Osakesäästämiseen erikoistunut professori Jarmo Leppiniemi antoi sunnuntaina Ylelle haastattelun, jonka jälkeen valtionyhtiöt yksi toisensa jälkeen ovat paljastaneet hallintoneuvostojensa jäsenten saamat palkkiot sekä osallistumisaktiivisuudet.

Leppiniemi kertoo Uudelle Suomelle olevansa tyytyväinen tilanteen muutokseen. Hänen mielestään hallintoneuvostot ovat varsinkin valtion pörssiyhtiöissä ”ehdottoman tarpeeton elin”, jonka tekemisten tulee olla tiedossa.

Leppiniemen mielestä hallintoneuvostot tulisi ilman muuta lopettaa pörssiyhtiöissä kuten Fortumissa ja Neste Oilissa, sillä neuvostoilla ei ole osaa päätöksenteossa – sen hoitaa yhtiön hallitus. Jos hallintoneuvostoa kuitenkin ylläpidetään, tulee kansanedustajien niistä saamien palkkioiden olla julkisia.

–Kun se on tällainen tarpeeton elin, niin täytyy tietää hyvin tarkkaan, mitä sille maksetaan ja mitä se tekee. Ja määräähän julkistamisesta pörssiyhtiöissä jo kirjanpitolakikin, sanoo Leppiniemi Uudelle Suomelle.

Eilen ja tänään on paljastunut, että esimerkiksi SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen sai Neste Oililta vuosina 2008–2010 yhteensä 13900 euroa palkkioita, vaikka osallistui vain kahteen kokoukseen kahdestatoista.

Uusi Suomi kertoi tänään, että kansanedustajat kävivät aktiivisimmin hallintoneuvoston kokouksissa Alkossa ja Itellassa, joissa molemmissa kokouspalkkiot ovat suurempia kuin neuvoston kuukausipalkkio. Leppiniemen mielestä rahan on pakko toimia houkuttimena, sillä muuten merkityksetön työ ei motivoisi kokouksiin.

”Enemmän tässä on mielestäni kyse rahan lahjoittamisesta kuin tehdyn työn korvaamisesta”

–Tosiasiassa hallintoneuvoston vaikutusvalta on mitätön. Täytyy olla henkilökohtainen intressi, jos siellä käy, sanoo Leppiniemi.

–Enemmän tässä on mielestäni kyse rahan lahjoittamisesta kuin tehdyn työn korvaamisesta, hän jatkaa.

Leppiniemi ihmettelee hallintoneuvostojen tärkeyden perustelemista sillä, että neuvostot ajaisivat valtion asemaa pörssiyhtiössä.

–Ennenkuulumatonta, että ajetaan vain yhden omistajan asemaa, hän puuskahtaa.

Pörssiyhtiöissä hallintoneuvostolla ei juuri ole valtaa, mutta esimerkiksi Yleisradiossa hallintoneuvosto on ylin päättävä elin. Leppiniemenkin mielestä hallintoneuvosto on ”siedettävä” asia Ylessä ja muissa pörssin ulkopuolisissa valtionyhtiöissä.

–Ylessä hallintoneuvosto voi olla tärkeä, hän toteaa.

Leppiniemen mukaan on selvää, että pörssiyhtiöt jatkossa julkaisevat hallintoneuvostosta kirjanpitolain vaatimat palkkiotiedot automaattisesti. Valtionyhtiöt alkoivat julkaista palkkio- ja läsnäolotietoja sen jälkeen, kun valtion omistajaohjauksesta vastaava puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) sitä vaati.

Faktakulma

Valtionyhtiöissä hallintoneuvostot: Alko, Fortum, VR, Finnvera, Itella, Kemijoki, Vapo, Veikkaus, Yleisradio, Teollisuuden yhteistyörahasto, Neste Oil.

Esimerkiksi pörssiyhtiö Fortum kertoo hallintoneuvostonsa tehtävän olevan ”huolehtia osakkeenomistajien etujen turvaamisesta”. Yhtiökokous valitsee hallintoneuvoston jäsenet. Konsernin hallinnosta ja toiminnan järjestämisestä vastaa sen sijaan yhtiön hallitus lainsäädännön ja yhtiökokouksen sekä hallintoneuvoston antamien ohjeiden mukaisesti.

Sen sijaan Yleisradiossa hallintoneuvosto on ylin päättävä elin. Sen 21 jäsentä valitsee eduskunta, ja se muun muassa ”nimittää hallituksen jäsenet, päättää asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista tai yhtiön organisaation olennaista muuttamista, päättää talouden ja toiminnan suuntaviivoista ja valvoo yhtiön hallintoa".

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vox Populi

Hän nimittäin sanoi, että tultuaan valituksi sdp:n johtajaksi, hänellä ei ollut aikaa hallintoneuvostoon.

Jos, siis Jos Jutta Urpilainen haluaa olla uskottava, niin luulisi hänen palauttavan palkkiona saamansa rahat, 14000 €.

Vai riittääkö palkkion saamiseen, että seurailee auton ikkunasta, että näkyykö Nesteen bensa-asemia ? Vai mitä tarkoittaa yhtiön seuraaminen ?

ppitkanen

Tarvitaanko prohvessorismiestä tajuamaan että nuo hallintoneuvostot on poliitikoille järjestettyjä raha-automaatteja.
Hyi hävetkööt!!

intiaani

...todellisen työn teosta, vaikka samalla tekevät verouudistuksia, jotka muka kannustavat työn tekoon.

Tajunnevat ehkä noin kolmen viikon jälkeen, että tuollaiset automaattisesti tilille tulevat maksut saattavat olla eettisesti aavistuksen kyseenalaisia. Mutta kun näinhän se menee valtuustoissa jne.

Marja J.

"Tosiasiassa hallintoneuvoston vaikutusvalta on mitätön. Täytyy olla henkilökohtainen intressi, jos siellä käy, sanoo Leppiniemi."

kuhan kuittailevat 6 000 euron kertapalkkioita vaikkeivät edes hoida hommiaan .

hommia , joilla ei ole "mitään merkitystä" . niinkuin ei kovinkaan monella
virassa kuittailijalla muutenkaan .

kunhan polttavat valtion rahoja keskenään vaikka maassa on köyhiä , alle
1 100 eurolla eläviä ihmisiä 900 000 , eun mittausten mukaan .

eikö nämä kuittailijat tajua, että loukkaavat yleistä oikeuden tajua ja
häpäisevät rehellisen ihmisen maailmankuvan ?

sosiaali v i r a s t o i s s a virkailijat kyttäävät ettei jaksamisen rajoille ajettu toimeentulotukiasiakas saa tililleen edes vippiviiskymppistä ilman että tuki pienenee

- siis se 400 euroa kuukaudessa joka ei todellakaan riitä
toimeentuloon tässä maassa .

välistävetäjät ovat kyykyttäneet ihmiset mataksi mutta itse kuppaavat
"palkkioita" mistä vain irti lähtee - aseman varjolla

siinä se intressi - eikä ihme , että vaaleissa pannaan omat ja kannattajaketkujen rahat haisemaan kun nehän voi kuittailla sieltä täältä sitten edustajastatuksella takaisin .

Jape

..lahjuksesta.

Vain ja ainoastaan lahjuksesta jota vastaan Neste Oil saa tarvitessaan haluamansa hyödyn, yhtiölle suotuisan poliittisen päätöksen muodossa.

Todella mukavaa ja helppoa rahaa saajalleen.

Kim Lindblom

"Eniten Neste Oilin kokouksilla on listan mukaan tienannut hallintoneuvoston puheenjohtaja Heidi Hautala (vihr).

Hautala on ansainnut tänä vuonna 10 800 euroa palkkioita. Vuonna 2009 Hautalan palkkiot olivat yhteensä 13 000 euroa ja 12 000 euroa vuonna 2008.

Samaan aikaan muun muassa ympäristöjärjestö Greenpeace kampanjoi ankarasti Neste Oilin käyttämää palmuöljyä vastaan."

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/heidi-hautalan-vihreytta-kuittas...

http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/

PekkaRaukko

Urpilaisen kohdalla valitetaan, kun hän ei ole käynyt kokouksissa. Hautala on osallistunut tunnollisesti kaikkiin kokouksiin, mutta siitäkin valitetaan.

Ei minusta ole myöskään ongelma, jos Hautala omistajan edustajana ajaa yhtiön sisällä niitä tavoitteita, joita Greenpeace ajaa yhtiön ulkopuolella.

Matti O Koskela

Ja sitten nostetaan sosialistien sylttytehtaan taholta kamala myrsky vesilasiin vaalirahoituksesta, jotka ovat tyhjästä maksettavien hallintonneuvosto-lahjuksiin verrattuna pennosia. Varsinkin jos lasketaan nämä lahjukset yhteen jokaiselta vuodelta koko vaalikauden ajalta.

Hävetkää!

Matti O Koskela

Luumäki, nomen est omen.

Annan eduskunnan harvalle suoraselkäselle Juha Miedolle aloitteenteko-velvoitteen vähentää kansanedustajien määrä puoleen ja samalla avustajapelleily lopetettavaksi. Toteutettava seuraavissa vaaleissa.

Suurinpiirtein tällaisilla toteutuksilla voisi kuvitella saatavan poliitikkojen menetetty kansalaisluottamus takaisin.

Myös ministeriöt pitää puolittaa yhdistämällä. Näin ministerien määräkin puoleen.

Varjojen mies

Onneksi vaalikarjan kellokkaat, professorit ja yritysjohtajat, alkavat panna kampoihin poliittiselle eliitille.

Työtä vieroksuva poliittinen eliitti alkaa olla ihmeissään.

Kansa on selvästi nostanut kapinalipun salkoon. Hyvä niin. Joku roti on saatava narsistilaumaankin.

Ehkä Suomi tästä nykyisestä suostakin vielä nousee!

Kiitos professori Leppiniemelle.

Luomansuu

On erittäin vakava asia että hallintoneuvostihin valitut eivät edes osallistu työntekoon, ottavat rahat ikäänkuin annettuna poliittisena tukena. Hallintoneuvostot muuten voitaisiin entistä perustellummin lakkauttaa.

Onneksi tämä juttu edes hiukkasen kiinnosti mielipiteiden vaihtoon, kaikenlaisen pintähörinän kuten Petri Karvanmaan turkistarhausjuttujen ohella.

Tor Leino

Ihminen on tehnyt töitä 40 vuotta, saa eläkettä kuukaudessa noin 1000€. Sitten tällaiset broilerit ottavat kahvitilaisuudesta, jos edes kerkiävät, eläkeläisen vuoden eläkkeen verran, voitelurahaa?? Näitä rahoja voivat huoletta käyttää vaalikampanjoihinsa, kukaan ei huutele perään!

Tor Leino

Ihminen on tehnyt töitä 40 vuotta, saa eläkettä kuukaudessa noin 1000€. Sitten tällaiset broilerit ottavat kahvitilaisuudesta, jos edes kerkiävät, eläkeläisen vuoden eläkkeen verran, voitelurahaa?? Näitä rahoja voivat huoletta käyttää vaalikampanjoihinsa, kukaan ei huutele perään!

foinikkialainen

- Tota noi, miten mä pääsisin noihin hallintoneuvostojen jäseneksi? Pitäiskö olla jotain suhteita, vai riittäiskö pelkkä "osaaminen"?? Ja Jutta, kokouksiin et ehtinyt. Toki ehdit nostaa palkkiosi? Entäs Heidi? Pistitkö korkea korkoselle kasvamaan, vai ostitko sinäkin Talvivaaraa? - Ei niin väliä. Tuleehan niitä kokouksia uusia, eikö?

Kutvonen

Nyt on jo varmaan kaikille selvinnyt kuinka erkaantunut on eduskunnan väki kansasta. Paksujen seinien sisällä junaillaan yhteisesti omia etuja yli puoluerajojen. Nyt olisi aika näyttää marssijärjestys näille "edustajille".

Ehdotankin, että seuraavat kaksi kuukautta pidättäydytään palkkaverojen tilityksestä valtiolle ja jos ei muutoksia synny niin seuraavat kaksi kuukautta pidättäydytään alv. tilityksistä.

Matti O Koskela

Luottamustoimen luonteeseen kuuluu vapaaehtoisuus ilman palkkaa. Varsinkin kun palkan vastineeksi vain notkutaan tyhjänpanttina ja ainut työ on avustajan päivittäinen käskyttäminen.

Kansanedustajalta palkka pois ja kulukorvaukset jäävät voimaan tositteita vastaan. Ja osoitettu toimeliaisuus puhemiehelle tyyliin työtön, työtön, töissä, työtön, töissä, töissä ja mitä tuli tehtyä....
Määritetyn aktiivisuuden laiminlyönnistä vaihdetaan vaalituloksen mukaan seuraava edustaja yrittämään onneaan päivän varoitusajalla.