Poliisi on tehnyt Maahanmuuttovirastolle tämän vuoden tammi-syyskuussa lähes kolme kertaa enemmän karkotusesityksiä kuin samaan aikaan kahtena edellisenä vuotena, kertoo Helsingin Sanomat.
Samalla myös Maahanmuuttoviraston antamat karkotuspäätökset ovat lisääntyneet huomattavasti.
Helsingin Sanomien mukaan muutoksen taustalla on viime uudenvuodenaaton ammuskelu Sellon kauppakeskuksessa Espoossa. Tuolloin ihmeteltiin, miksei viisi ihmistä ja itsensä ampunutta Ibrahim Shkupollia oltu karkotettu, vaikka hänellä oli rikostausta.
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoo Helsingin Sanomille, että poliisille ei ole annettu uutta ohjeistusta karkotusesityksistä Sellon jälkeen.
- Monesti kuitenkin käytännössä käy niin, että tällaisten tapausten jälkeen poliisilaitokset ovat asioissa tarkempia, Paatero pohtii.
Maahanmuuttoviraston maahanmuuttoyksikön tulosalueen johtaja Olli Koskipirtti sanookin, että poliisin kynnys karkotusesityksen tekemiseen on selväsi madaltunut Sellon tragedian jälkeen.
Virasto antoi yli 150 karkotuspäätöstä tammi-syyskuun aikana, kun vuosi sitten vastaavaan aikaan päätöksiä tehtiin hieman yli 50. Kaikki karkotuspäätöksiä ei panna kuitenkaan täytäntöön, sillä niitä kumotaan eri oikeusasteissa.

Kommentit
Dansk säkerhetspolis vill ha hjälp
DN | Publicerat i dag. 08:46
Fallet med den tjetjenske bombmannen gör att PET, danska säpo, vänder sig till underrättelsetjänster i Europa och uppmanar dem att vara särskilt vaksamma på extremister som planerar dåd i Danmark.
Bombmannen reste till Danmark för att skicka en brevbomb till Jyllands-Posten (JP), men planen misslyckades och bomben briserade på en hotelltoalett i Köpenhamn.
Enligt en intervju med PET-chefen i JP illustrerar det behovet av samarbete mellan underrättelsetjänster._
_
http://www.dn.se/nyheter/varlden/dansk-sakerhetspolis-vill-ha-hjalp-1.11...
PET søger hjælp i udlandet
Jyllands-Posten | 10.10.10 kl. 07:32
Andre landes efterretningstjenester bliver bedt om at hjælpe med at afværge terrorangreb på dansk grund. Bønnen om hjælp kommer PET's chef, Jakob Scharf.
Sagen om den tjetjenske bombemand Lors Doukaev har fået chefen for Politiets Efterretningstjeneste, Jakob Scharf, til at bede efterretningscheferne i hele Europa om at være særligt på vagt over for militante islamister med planer om at begå terror i Danmark og hjælpe PET med at afværge terrorangreb i Danmark.
Bombemanden rejste uden efterretningstjenesternes vidende til Danmark for at sende en brevbombe til Jyllands-Posten, men planen mislykkedes, da bomben eksploderede ved en fejl.
Tættere samarbejde
Sagen illustrerer ifølge PET-chefen behovet for et tættere samarbejde mellem efterretningstjenesterne.
- Vi er meget afhængige af, at andre landes efterretnings- og sikkerhedstjenester hjælper os med at identificere de trusler, der i deres lande kan være mod Danmark, siger Jakob Scharf i et interview med Morgenavisen Jyllands-Posten.
- Når det handler om personer, som radikaliseres i et andet land og ikke har kontakter her i landet, men rejser hertil for at begå terror på egen hånd, forudsætter det i høj grad, at efterretningstjenesterne i det land, hvor personen har tilknytning, hjælper os med at identificere og forebygge potentielle trusler mod Danmark, siger Scharf.
Genoptrykningen i 2008 af Muhammedtegningerne har gjort terrortruslen mod Danmark større end i andre europæiske lande, og det har flere gange fået PET-chefen til at bede sine europæiske kolleger om at være endnu mere opmærksomme på at identificere personer med planer om at begå terror mod Danmark.
-
http://jp.dk/indland/krimi/article2209896.ece
---
Doukaev admits identity
Bomber states he is Lors Doukaev during court appearance
Monday, September 20, 2010 3:14 pm | National, News | Catherine Gordon
_
http://74.52.57.15/~cphpost/2010/09/news/doukaev-admits-identity/
Karkotuksen välttämisessä
suomalaiset naiset antavat apuaan.
Ja maksavat siitä hengellään
Sellossa tosin meni sivullisia työtovereitakin.
Tuossa tapauksessa
karkotuksen estivät varmaankin Shkupollin vaimo ja yhteiset lapset toisaalla Suomessa.
Mielenkiintoista sinänsä, että perheen olemassaolosta media pääsääntöisesti vaikeni, koska olisi saatettu vetää johtopäätöksiä kunniamurhasta, mikä ei ole suomalainen ilmiö.
Huolestuttavaa kehitystä
Ettei poliisi vain flirttaile rasismin kanssa? Thorsilla, Biaudetilla, Suurpäällä ja muulla tätikaartilla on nyt syytä huolestua? Ja kuinka nyt käy Suomen huoltosuhteen, kun ulkomainen työvoima näin karkoitetaan? Kuka tänne enää uskaltaa tulla?
Outo johtopäätös
Olisikohan "Sellon seuraus"?
Eiköhän kyse ole yksinkertaisesti siitä, että ulkomaalaistaustaisia rikollisia on Suomessa entistä enemmän.
Hesarin jutut ovat hesarin juttuja, joita tehdään ja väritetään kai lähinnä omistajatahon mieleisiksi.
Rikos ja rankaistus seuraa
Ulkopuolisille karkotus halvin ja toimivin konsti.
Siperia opettaa
On aivan hölmöä kun taustoja ei selvitetä ja rikolliset yritetään kototuttaa.
Miksi suomalaiset ovat niin sinisilmäisiä?
Ulkomaalaiset pitää tutkia: Etniset ja uskonnolliset erotkin kuuluvat asiaan!
Mitä sitten?
Poliisi haluaa, maahanmuuttovirasto ei halua. Niinpä ei karkoteta. Tätä se meno on ollut viime vuodet, ja samana jatkuu:
Ulkomaalainen tekee 100+ rikosta Suomessa - ei karkoteta.
Ulkomaalainen tekee rikoksia, uhkailee ex-vaimoaan ja häneltä löydetään laiton pistooli - ei karkoteta.
Vielä muutama vuosi sitten maahanmuuttovirasto kieltäytyi karkottamasta somaleja sillä perusteella, että "ei tunneta reittiä Somaliaan". Pitäisikö Suomen varustaa tutkimusretkikunta kyseisen reitin löytämiseen? Suomella kun ei ole Kolumbuksen, Da Gaman, Magalhãesin, Nordenskiöldin, Amundsenin jne. kaltaisia mainetta saavuttaneita löytöretkeilijöitä. Ehdotan tutkimusretkikunnan johtajaksi Astrid Thorsia.
Jos fiksuja oltaisiin, esim. Suomessa olevista aikuisista kosovolaisista karkotettaisiin kaikki ne, jotka eivät ole töissä, eivätkä viimeiseen kolmeen vuoteen ole olleet vähintään vuotta töissä. Kosovo on täysin turvallinen paikka muille paitsi serbeille.
Virheiden tunnustaminen
Jokainenhan tietää omasta kokemuksestaan, että omien virheiden tunnustaminen on vaikeaa. Poliitikoille ja medialle se ei ole ainoastaan vaikeaa, vaan peräti mahdotonta. Siksi maahanmuuttokeskustelu polkee paikallaan.
Eikö monikulttuurisuus olekkaan rikkaus?
Eikös maahanmuutto ja siitä seuraava monikulttuurisuus olekkaan:
- rikkaus
- voimavara
- pelastus työvoimapulalta ja
- välttämättömyys?
Eli oikeesti
Ketään ei karkoiteta, kun kaikki karkotukset kumotaan :P
Isohali
Rakkautta ja ymmärtämystä nuo pyövelit vain tarvitsevat.
Valituksista
Hakeeko mamuvirasto koskaan valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta jos hallinto-oikeus on viraston kielteisen päätöksen kumonnut?
Jotain positiivistä
Jotai positiivistä Sellon tapahtuman jälkeen.
Olen jo pitkään ihmetellyt miksi kakoitukse ovat niin hankalia tapauksia .
Lisälsi ole ihmetellyt niintä henkilöitä jotka pistavat hanttiin karkotusia vaikka hekilöllö olisi kuinka rankka rikos tausta joko ennen Suomeen tuloa tai Suomessa olon aikana saatu rikollis historia...???