Lauantai 26.5.2012

”Nokian puheluille oikeus etuilla”

Luotu: 
13.10.2010 09:59
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Nokia on yksi niistä yrityksistä, joiden edustajille halutaan antaa etuoikeustoiminto.

Faktakulma

Tähän saakka etuoikeustoiminto on ollut käytössä vain lankaverkossa.

Toiminnon voisi työryhmän mukaan samalla poistaa lankaliittymistä, koska kiinteiden liittymien käyttö on yhä vähäisempää.

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä esittää viranomaisille ja elinkeinoelämän tietyille toimijoille etuoikeutta matkapuhelinverkkoon.

Etuoikeustoiminto tarkoittaa sitä, että tiettyjen viranomaisten numeroista soitetut puhelut ohittavat muun puhelu- ja dataliikenteen verkkojen ruuhkautuessa.

Työryhmän mukaan etuoikeustoiminto tulisi antaa vain rajoitetuille käyttäjäryhmille. Näitä ovat lähinnä operatiiviseen tilanteenhallintaan osallistuville valtion ylimmän johdon, turvallisuusviranomaisten sekä näiden toimintaan läheisesti liittyvien toimijoiden, julkisen hallinnon ja elinkeinoelämän kriittisten toimijoiden edustajat.

Viesintäneuvos Kari T. Ojala tarkentaa Uudelle Suomelle, että elinkeinoelämän toimijoilla tarkoitetaan muun muassa tiettyjä yrityksiä.

- Sellaisia, joiden katsotaan olevan kriittisiä esimerkiksi verkkojen palveluiden ylläpitämisessä, Ojala kertoo.

Toisin sanoen esimerkiksi teleoperaattorit ja Nokia ovat tällaisia yrityksiä, Ojala vahvistaa.

Myös esimerkiksi poliisilla pitäisi työryhmän esityksen mukaan olla etuoikeus puheluissa.

- Mutta ei koko poliisilla, vaan nimetyillä henkilöillä tai ryhmillä, Ojala sanoo.

Toimintoa käytettäisiin matkapuhelinverkkoja kuormittavissa massatapahtumissa sekä suuronnettomuuksissa ja muissa häiriö- tai kriisitilanteissa.

- Tällaisia massatapahtumia ovat esimerkiksi urheilutapahtumat ja herätysjuhlat. Myös [Helsingissä järjestetty] Madonnan konsertti oli sellainen. Mutta se raja voi olla vaikea vetää, se katsotaan tapauskohtaisesti, Ojala kertoo.

Viranomaisilla on käytössään useita erillisverkkoja, kuten VIRVE ja TUVE, mutta osa turvallisuusviranomaisten toimijoista jää näiden verkkojen ulkopuolelle. Esimerkiksi suuronnettomuuksien yhteydessä heidän tarpeensa saada puhelut läpi yleisissä verkoissa on ilmeinen, työryhmä katsoo.

Etuoikeus ei koskisi tekstiviestejä ja muita vastaavia viestejä.

Työryhmän ehdotus on lähetetty lausuntokierrokselle. Työryhmä katsoo, että kriteerit etuoikeustoiminnon myöntämiselle tulisi määritellä säädöksissä. Lisäksi olisi selvitettävä toiminnon käyttöä myös internetissä.

Faktakulma

Tähän saakka etuoikeustoiminto on ollut käytössä vain lankaverkossa.

Toiminnon voisi työryhmän mukaan samalla poistaa lankaliittymistä, koska kiinteiden liittymien käyttö on yhä vähäisempää.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

JAK

Käsittääkseni tälläinen etuilu on ollut aina mahdollista ainakin matkapuhelinverkoissa. Dataverkoissa tälle ei pitäisi olla tarvetta, koska viranomaisilla pitäisi olla käytössä OMA suljettuverkko. Jos näin ei ole, niin syylliset tuomiolle.

tapio_o_neva

Suomen Erillisverkot Oy on sisäasiainministeriön verkko, joka on riippumaton Sonerasta, Elisasta, DNA:sta ja Ålands Telefonista.

Jos joku haluaa puhua business classissa, hankkikoon Tetran Virvestä. On kuitenkin niin, ettei sisäasiainministeriö luota kaupallisiin toimijoihin, ei ilmeisesti Nokiaankaan, koska niissä on liikaa ulkomaalaista vaikutusta.

jennitamminen

Mielestäni juuri se oli kiinnostavaa, että tietyt yritykset saavat etuilla. Toki sille on myös perusteet. Tietyn yrityksen nimen nostaminen esille myös konkretisoi asiaa.

En usko, että ketään yllättää se, että esimerkiksi poliisille halutaan tämä etuoikeustoiminto.

äijä

Suomessa on kolme erillistä kaupallista matkapuhelin verkkoa, pitääkö kaikkien antaa etuilu jollain asetuksella tai teletoimintaluvan edellytyksenä vai ainoastaan sen, joka tuottaa palvelut viranomaisille?
Miten ihmeessä poliisi käyttää Soneran verkon priorisointia, jos puhelimen sim on Elisalta?
Miksi ihmeessä liikenne- ja viestintäministeriö yleensä pohtii tuollaisia asioita, eikö se voi tapahtua sopimusluonteisesti ilman lakeja ja asetuksia.
Kiva vaan puuhastella kaikenlaista ja laatia listoja ketkä on tärkeitä, no Nokia nyt ainakin.

tapio_o_neva

"Miksi ihmeessä liikenne- ja viestintäministeriö yleensä pohtii tuollaisia asioita, eikö se voi tapahtua sopimusluonteisesti ilman lakeja ja asetuksia."

Suomi on niin läpeensä korruptoitunut hyvä sisko-maa, ettei tällaista voida edes ajatella. Kohtahan ei olisikaan muuta etuoikeutettua liikennettä kuin eläkejohtajien liikenne jostain Sääriselältä.

siviilitarkkailija

Tosin tilauksen aikana piäministerinä oli sosialistiaatelinen Lipotin. Eli oikeasti sillä kuka oli ministerinä ei ollut paskan väliä. NOKIA niminen yhtiö ärähti että pitää saada taajuudet sen omalle puhelinosastolle ja poliitikkojen tehtävänä oli pelkästään toteuttaa nokia-osakeyhtiön tahtotilaa.

Lopputuloksena oli että nokia sai oman testiverkkonsa ja puuhailla viranomaisverkkoa. Lappilaiset menettivät toimivat ja kantavat 450 verkot. Viranomaisille syntyi oma puhelinjärjestelmänsä joka oli edistyksellinen. Mutta mutta...

Koska kokoomus on kommunistinen, kepulit järjestätynyttä rikollisuutta ja sosialistit aatelisia (oikeasti ei pitäisi nauraa), verkon ylläpidosta tehtiin järjetön monopoli. Virveliittymät ovat sairaan kalliita joten viranomaiselle on halvempaa ostaa perus GSM liittymä. Viranomaisverkosta saatava hyöty kun on marginaalinen.

Eli kun NOKIA vähän vihjasi, LM-komm.kok.virkamiehet livauttaa vetelät housuun ja kansalaisten ja valtion etu jää kuin paska Junttilantuvan seinään. NOKIA ohitti ei vain puheluissa vaan myös taajuuskaupassa kaikki. JA teki koejärjestelmän mikä ei toimi ja vaikka toimisi, niin sellaisella hinnalla ettei käyttäjillä ole siihen varaa.

jani73

Itse virve-viranomaisverkkoa tehneenä asiat eivät ole noin yksipuolisia kuten väität ... Esimerkiksi normaali GSM liittymä ei toimi kun verkkoa ei ole! Kaksi virve-puhelinta voivat kommunikoida keskenään vanhalla kunnon tavalla ilman verkkoa esim. Vuosaaren tunnelissa jos normikenttää ei ole!

PS. Suomi oli PMR-bisneksessä pieni kanan kakka!

siviilitarkkailija

Kuinkakohan moni viranomainen on hyödyntänyt vaikkapa puhelimen etäkuunteluominaisuutta? Ja nimenomaan siihen tarkoitukseen mihin kyseinen ominaisuus rakennettiin eikä henkilökunnan salakuunteluun.

Virve on järjestelmänä periaatteessa hyvä mutta operaattorikustannuksiltaan ja saavutetun todellisen hyödyn suhteen täysin järjetön. Eikä ole mikään salaisuus että kyseistä järjestelmää tilanneet tahot yrittävät nyt kaikin keinoin päästä siitä eroon sen kustannustason ja täysin marginaalisen hyödyn suhteen.

Hyötyä järjestelmästä voi olla jossain itä-lapin erämaassa eikä sielläkään ihan joka jontkanpohjassa.

NOKIAN PMR nimenomaisesti ei ole bisnestä vaan viranomaisverkon laboratoriotoimintaa ja puuhastelua. Siitä ei missään vaiheessa päässyt kehittymään olennaisesti liiketoiminnan elementtiä koska tekijät ja operaattorit sekä asiakkaat olivat enemmän kiinnostuneita viranomais- kuin liiketoiminnasta.

siviilitarkkailija

Ja viranomaistoiminnasta itsestään enemmän kiinnostuneita hölmöjä joiden kyky luoda markkina tuotteelleen toisen valtion strategisessa segmentissä olisi edellyttänyt täysin erilaista lähestymistapaa.

Tämä on tietysti helppo sanoa jälkikäteen. Mutta sen verran on sanottava että kyllä kyseisten johtajien itseriittoisuudella voimiensa päivänä oli myös osuutta huonoon kommunikaatioon (jota oli ja paljon) sekä huonoon taloudelliseen tulokseen (jota ei ollut ja jonka vaatimukset olivat kohtuuttomia)

tapio_o_neva

Virven yksi ominaisuus on se, ettei Försvarets Radioanstalten päässyt varjostamaan. Ruotsin strategisesta televakoilusta Telia-Soneran avulla oppineena päätettiin, ettei Virvestä tehdä kuin viranomaisverkko. Sinne ei päästetä liikaa kaupallisia toimijoita eikä varsinkaan venäläistyneitä kuljetusliikkeitä.

Kun kerran Virve suojaa Suomen viranomaiset niin hurreilta kuin r******ä, on tietenkin selvää, ettei sinne voi laskea huolinta-alaa, joka on suurin yksityinen käyttäjätaho TETRA:lle maailmassa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/VIRVE

Alppisirkka

Mielestäni juttu sinällään oli aika tyhjänpäiväinen, sillä viranomaisilla on velvollisuus määrittää toimintatavat poikkeustilanteiden varalta. Maastureiden omistajiakin saattaa odottaa yllätys...

Hakkuri

"Työryhmän ehdotus on lähetetty lausuntokierrokselle. Työryhmä katsoo, että kriteerit etuoikeustoiminnon myöntämiselle tulisi määritellä säädöksissä. Lisäksi olisi selvitettävä toiminnon käyttöä myös internetissä."

Ketkähän sopivat on valittu lausunnon antajaksi. Saa taatusti 100 % kannatukset ja perinteen mukaisesti muilta ei lausuntoa hyväksytä!

Tottahan toki Nokian pitää päästä verkkoon special-oikeuksin. Kun Iranissa on jo urkintajärjestelmät hyväksi havaittu, on systeemit DDR-Suomeenkin pakko saada.

tapio_o_neva

Syy on Esko Ahon hallituksen, joka 1993 alkoi syöttää TEKES:iin liikaa rahaa paremman elinkeinopolitiikan toivossa. Kun on liian paljon turhia ihmisiä väärissä tehtävissä ja pitäisi saada tulosvastuulla paljon aikaan, alkaa organisaatio käyttäytyä kuin pahanlaatuinen kasvain.

John Galt

Yksityishenkilöiden mobiililaajakaista on lähinnä hömppää, mutta kuormittaa verkkoa moninkertaisesti viranomaisten ja tärkeimpien yritysten teleliikenteeseen nähden.