Porin kaupungin vapaa-aikalautakunnan Matti Savolainen (sd.) haluaa, ettei Ässien peleissä enää tarjoilla olutta. Satakunnan Kansa kertoo, että Savolainen on perustellut aloitettaan lasten ja perheiden hyvinvoinnilla.
Savolaisen mukaan kaljamyynnin vuoksi lapsia altistuu alkoholin lieveilmiöille ja humalaiset fanit saattavat purkaa epämieluisen ottelun pettymystä myös kotona perheeseen kohdistuvana väkivaltaisuutena.
Aloitteen mukaan Porin kaupungin urheilutilat ja niiden välitön läheisyys tuli julistaa alkoholivapaaksi vyöhykkeeksi. Myös Porin Ässien pelit jäisivät tämän vyöhykkeen sisälle.
Savolaisen mielestä urheilutapahtuman tarkoitus ei saa olla humalan hankkiminen. Aloitetta käsitellään ensi keskiviikkona.
Henkilöt:
Yritykset:
Paikat:

Kommentit
Älyhoi
Kävin Porin matsissa hallissa kaverini kanssa syöden yhden makkaran ja nauttien kahvin sekä oluen. Ei tullut mielenikään alkaa hakata ketään.
joo, ei tule mieleen...
Menisitkö katsomaan jos olutta ei saisi edes sitä yhtä?
On varmaan paljon katsojia jotka ei juo edes sitä yhtä.
Mielestäni ollaan menossa oikeaan suuntaan Ei alkoholi kuulu urheilutilaisuuksiin.
Olen ihmetellyt onko jatsi ja rokki niin huonoa musiikkia ettei sitä voi kuunnella selvinpäin.
Karjalasta kajahtaa!
Luuseri löytää hakkaamiseen aina tekosyyn.
http://www.youtube.com/watch?v=XNS19tF7g3E
kyllä
Kaljaa yms juotuaan löytää vielä varmemmin.
Ihanaa...uusia kieltoja
Mistä näitä idiootti(tälläkertaademari)päättäjiä satelee?
Ei alkoholin kieltämisellä mitään saada aikaan. Keskusteluun pitäisi saada humalahakuisuuden välttäminen ja se että humalahakuinen juominen on tuomittavaa. Jos tulet känniin olet tyhmä, jos tulet kännissä väkivaltaiseksi tulee sinua kohdella idioottina.
Olen minäkin oman osuuteni tämän maan alkoholin kulutuksesta käyttänyt, ravintolassa, yleisötapahtumissa, kotona... Ketään en ole hakannut - enkä hakkaa! Jos joku naurettava pelle ei osaa alkoholin käyttöä lopettaa kun menee hiprakasta yli humalan puolelle niin onhan se idiootti pelle.
Väkivaltaisten pelien seuraaminen altistaa
Ja jos vaimo kieltää lisä oluet,tilanne on valmis.Harvempi tulee peleihin kävellen ja siten kotiin lähdetään omalla autolla vihneessä.
Fiksumpi vaihtoehto
Kannattaisi ennemmin kieltää luistinnyrkk... eikun siis jääkiekko.
Porin ja Rauman välisten jääkiekko-otteluiden väkivalta
Ei poistu kieltämällä porilaisilta kaljat koska muuten känniset raumalaiset tulee ja vetää niitä turpaan. Mikäli porin jääkiekkoelämä halutaan rauhoittaa väkivallasta, niin myös Rauma pitäisi raitistaa.
Oluet pois!
On käsittämätöntä, että urheilutapahtumien yhteydessä saa myydä olutta. Toivottavasti se kielletään. Samoin kuin mukaan tuotujen alkoholijuominen kittaaminen.
Aikoinaan ainakin avokatsomoissa sai polttaa tupakkaa. Nykyään se on ankarasti kiellettyä. Toivoa siis on. Ehkä se olutkieltokin tulee.
Humalaisten örvellyksetä on urheilutapahtumissa taatusti vielä enemmän harmia kuin tupakoinnista.
Hyysäridemarit
...täydentävät mukavasti verkkosukan aikaansaaman tuhon puolueen kannatuksessa ;-)
Lopetetaan kaikki alkoholin tarjoilu
koska suuret tunteet vapauttavat ihmiset suureen agressioon, josta luonnollisesti (SDP:n kanta) on vastuussa yhteiskunta. Kun ihmisten kotipanimot laulavat, akanhakkuusta tulee kansallisurheilua, joka hakkaa kiekkomiesten tanssit tullen mennen!