Lauantai 26.5.2012

Kristillisten vihainen vastaus Tervolle

Luotu: 
16.10.2010 12:11

Kristillisdemokraattien viestintäpäällikkö Asmo Maanselkä ottaa rajusti kantaa Jari Tervon blogikirjoitukseen Uuden Suomen puheenvuoroissa. Maanselkä toivoo, että Tervo tutustuisi ensin seksuaalivähemmistön ajatteluun ennen kuin tuomitsee Päivi Räsäsen lausunnot asiasta.

Esimerkiksi Maanselkä ottaa mustapinkin anarkistiryhmän jakaman materiaalin ja käytöksen tämän vuoden Pride-kulkueessa.

- Huomiota pitäisi kiinnittää blokin huutoihin Pride-paraatissa: "Kuolema heterokulttuurille!", Maanselkä kirjoittaa.

Hän muistaa myös vuoden takaisen City-lehden artikkelin, jossa mustapinkin edustaja kertoo haluavansa "murskata heterokulttuurin sekä perinteisen perhemallin sekä vähätteli väkivaltaretoriikkaa". Jutussa haastatellaan Uuteen Suomeenkin kirjoittavaa Akuliina Saarikoskea.

- Voi kysyä, ovatko seksuaalivähemmistön omant manifestit olleet edistämässä rauhanomaista ja asiallista keskustelua.

- Sanat "kuolema" ja "viha" ovat sallittua retoriikkaa seksuaalivähemmistön taholta, mutta oman uskon ja vakaumuksen kertomista TV-ohjelmassa ollaan valmiita tuomitsemaan viharikokseksi, Maanselkä kirjoittaa.

Jari Tervo kirjoitti Uuden Suomen blogissaan, että Raamattuun vetoaminen nykypäivän on "moraalitonta ja häpeällistä". Tervo kutsuu kirjoituksessaan tällä tavalla ajattelevia ihmisvihaajiksi. Nimeltä hän mainitsee kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen ja Tampereen piispan Matti Revon.

Keskustelu homojen oikeudesta leimahti, kun Ajankohtainen kakkonen järjesti tiistaina Homoillan. Yleisön kiukku syntyi ohjelmassa esiintyneiden kristittyjen lausunnoista ja kulminoitui Eroakirkosta-palvelussa, jonka kautta on tällä viikolla eronnut yli 10 000 jäsentä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

M.Marttila

Pakinoitsija Jari Tervo edustaa kirjoittelullaan nykyaikaista suvaitsemattomuuskulttuuria.

Ko. kirjoittelusta ei ole kuin lyhyt kukon/kananaskel sellaiseen puhdasoppiseen rasismiin, jossa vihan tunteet kohdistetaan koko sydämen pohjasta niihin 'toisiin'; siis siihen toisinajattelevaan vähemmistöön - tai miksei enemmistöönkin, kuten tuossa homoihannoinnissa lienee sentään vielä asianlaita.

Timo Nerkko

Jari Tervon kirjoitus ei edusta rasismia vaan normaalin suomalaisen miehen ajatuksia, että kaikille on tilaa ja lähimmäisen rakkautta voi osoittaa toisinkin kuin halveksimalla erilaisuutta.

r.laine

Päivi esiintyi ystävällisesti ja maltillisesti mitä ei
suinkaan voi sanoa ohjelman vastapuolesta.
Näennäisuskonnollisudesta huolimatta homma oli viritetty
kirkon hajoittamiseen, mikä on heidän päätarkoitus ja jota
agressiiviset kiihkoateistit mieluusti tukevat.
Hyvä esiintyminen johti vastapuolen ensinmäiseksi
maaliksi. Tästä voi ylpeäkin olla.

Vicente Vasks

Asko Maanselkä siis itse rinnastaa mustapinkit anarkistit YLEn homoillassa kirkon nimissä/puolesta puhuneisiin, omasta mielestään oikeassa oleviin kristittyihin. Esim. Päivi Räsänen edustaa kirkon "mustaristiläisiä"!;)

Ray

Nämä fundamentalistit saavat suurta tuhoa aikaan kuolleella Raamatun lukemisellaan. Hyvä Tervo, anna mennä vaan! Ainoa keskustelija, jonka teologinen taso riitti oman kantansa ymmärtämiseen oli Pasi Turunen. Patmos tausta on paha taakka hänellä. Pentti Oinonen taas on vaaleihin valmistautuva tavallinen taukki, joka puhuu mitä osaa. Ei hirveitä syytöksiä hänelle.

Mutta sitten se kirkkovaltuutettu nainen! Ja Päivi Räsänen ja ja ja se piispan kuvatus! Näille sopii jo hiukan hermostuakin. Tajuavatkohan koskaan, mitä suustaan päästävät! Hävetkää ja tuskin taivaaseenne ihan ilman ripitystä pääsette. Nimittäin jos se Jeesus siellä sitten on valkkaamassa.

karila

Tervo kirjoitti asiallisen ja hyvän kirjoituksen. Kirkko tuntuu olevan kaukana lähimmäisenrakkaudesta ja tätä päivää perustellaan raamatun opeilla, joka on ihmisen kirjoittama kirja sekä josta paljon jätetty tarinoita myös pois tutkimusten mukaan. Kirja on aina kirja, eikä sillä ole tieteellistä näyttöä. Valitettavasti uskonnolla aiheutetaan maailmassa enemmän pahaa kuin hyvää.

On aika uskomatonta, että aina raamatulla heitetään ihmisiä päähän ja perustellaan sillä maailman johtamista ja jopa siitähän se rasismi sitten syntyy - ainakin piilorasismia meillä on liikaakin tässä maassa.

Kaikki ihmiset ovat valtiossa samanarvoisia ja kannatankin valtion ja kirkon täydellistä erottamista toisistaan. Valtio ei voi tunnustaa mitään uskontoa. Ihmisoikeudet ja niiden kunnioittaminen on demokratian kulmakivi, jota meidän kaikkien seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta tulee kunnioittaa. Olen itse kristitty, mutta en kuulu kirkkoon enkä sitä mihinkään tarvitse. Rahoillani ei pidetä yllä laitosta, joka ei noudata ihmisoikeuksien kunnioittamista.

En voi käsittää kristillisdemokraattien näkemyksiä enkä puheenjohtaja Räsäsen käsittämättömiä kommentteja, jossa raamatun opeilla yritetään johtaa nyky-yhteiskuntaa eli onnea vaan kaikille kristillisdemokraattien kannattajille, olette kaukana tästä päivästä ja tästä elämästä. Kukahan teille on antanut sen kuuluisan vaa'an jolla te mittaatte kahden aikuisen ihmisen rakkautta?

Valtion ja kirkon ero takaisi sen, että ihmiset ovat tasa-avoisia ja nämä erilaiset uskonnolliset yhteisöt voisivat sitten noudattaa siellä omassa yhteisössä niitä omia sääntöjään mm. vihkimisen suhteen, mutta valtio hoitaisi asian maistraatissa, joka olisi se virallinen vihmispaikka eikä kirkko.
Kirkon verotusoikeuden poistaisin myös. Paljon on kirkolla omaisuutta, mutta kirkosta on tullut leipäpappien temmellyskenttä, jolla ei ole mitään tekemistä uskon kanssa. Omien etujen ajaminen tuntuu olevan se tärkein tehtävä, eikä lähimmäisistä välittäminen. Maksakoot ne ketkä haluavat maksaa kirkolle tavallisen jäsenyyden kautta niitä kymmenyksiään.

En tule koskaan kuulumaan kirkkoon ja suosittelen jokaiselle kirkosta eroamista.

tapio_o_neva

Olisiko parempi, että kaikki, joille tuottaa tuskaa nauttia Herran ehtoollista, vapautettaisiin seurakunta- ja seurayhteyksistään.

Ehdotan harkittavaksi, että Päiviä Räsänen erotetaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta niin kuin Lev Tolstoi Venäjän ortodoksisesta kirkosta ja että Jari Tervo eroaa Päivi Räsäsestä eikä kirjoita tuhmia enää exästään.

Minusta tämä "me kasvoimme eroon" on kaunis lopetusvirsi koko keskustelulle - eikö olekin?

BQ82

Ainoa asia johon haluan kommentoida/puuttua tässä kirkkoon kuulumattomana heteromiehenä, että sanomalla "kuolema heterokulttuurille" ei ole yhtään sen vihaa edistävämpi lause kuin esimerkiksi kuolema kommunismille. Tarkoittaen, että sillä on varmasti ollut selkeä (myönnetään että varmasti myös turhan kiihkonomainen) kanta, että halutaan murtaanrajoja hetero/homoyhteiskunnissa ja lakata välittämästä kyseisistä rajoista. Tuskin siinä toivotaan kuolemaa heteroihmisille.

Tervolla on mielestäni erittäin validi pointti ollut siinä, että uskonto jonka pitäisi olla erehtymätön Taivaan laki muuttaa mieltään tuon tuostakin pakon alla tasa-arvon nimissä (sukupuolisyrjintä), mutta kuitenkin semmoinen aihe kun seksuaaliset preferenssit ovat suurelle osaa uskovasta heteromassasta niin vaikeaita käsiteltäviä asioita, että se johtaa väkivaltaiseen käytökseen ja uhkailuun raamatun nimeen vedoten. Nyt puhun siis niistä kuulemistani lainauksista mitä oli kuulemma ulkomaisella pride kiertueella heitelty homokansaa kohtaan.

En missään nimessä haluaisi myöntää kuuluvani semmoiseen instanssiin, missä sen seuraajat voivat noin kiihkoisasti vastustaa toisen itsemääräämisoikeutta.

Tästä syystä minäkin voisin sanoa kuolema heterokulttuurille jos se tarkoittaisi, että maailmassa olisi vähemmän sellaista.

TapioTTT

Jos kadulla seisoskeleva heteromies olisi huutanut "kuolema homokultttuurille" niin eiköhän Ilman & Tarja & Stuppi ym muut hyysärit olisi välittömästi vaatinut heteron oikeuteen vihaviestistä vähemmistöä kohtaan.
Jos ko. lauseen olisi julkituonut Halla Aho niin luutavimmin "häkki" olisi heilahtanut välittömästi että sellainen "oikeusvaltio demokratia" ja sananvapaus meillä suomessa tänään.

BQ82

Tais mennä pointti ohi siinäkin. Asia olis eri jos maailmassa vallitsisi yksinomaan homous ja heterot taistelisivat markkinaosuuksista. Nyt käytännössä se tarkottas että syrjitään vasta-alkajia. Ei kaikkia asioita voi vastakkainasetella noin kuten ehdotit.

SIMO PERTTULA

Vihan apostoli Jari Tervo on lyönyt kaikki kommenttien määrän ennätykset. Ennätys tässä lehdessä on lisäksi epäilemättä uusi Suomen ennätys.
Apostoli Paavali vihasi aikanaan kristittyjä. Vei heiltä ihmisarvon, ja oli näin ihmisvihaaja. Nyt Jumala on tehnyt ihmeteon? Paavali on ylösnoussut nykyaikaan. Tervon vihakirjoitus on saanut jo yli tuhat kommenttia, millä siihen pääsee enää sanomaan kantaansa? Mutta Jari Tervo on mestari eroittelemaan faktaa ja fiktiota. Ehkä hän itse kirjoittikin fiktiota? Ja siis voimme nukkua yömme rauhassa. Jäämme jännityksellä odottamaan suosittua TV-ohjelmaa.

SIMO PERTTULA

Minä panen suomalaiset vaaliuurnalle, kukin omaan paikkaansa. Ja käsken heidän ilmaisemaan tahtonsa, kansani parhaaksi. Se mihin he tahtonsa ja edustajansa hurmiossa asettavat, kutsutaan Eduskunnaksi. Siellä ovat minun valittuni.
Ja tapahtuu silloin niinä päivinä, että Vihan Apostoli menee pimeään paikkaan kynttilöiden kanssa. Jä näkee siellä Rakkauden Apostolin, hakevan pimeydessä vaeltavia sieluja? Ne ovat niitä harvoja opetuslapsia, joita vaalien tuloksena jäi Rakkauden Apostolille? Tahtoni tapahtui: Viha ja Rakkaus muodostivat VALON, ja valkeus tuli. Ja kaikki heräsivät syvästä unestaan. Siimon Kiivailijakin, jota myös huutavan ääneksi korvessa kutsutaan?

tapio_o_neva

Olisiko Sinusta Simo vastenmielistä mennä Jari Tervon ja Päivi Räsäsen kanssa samalle ehtoolliselle niin, että "ihmisetkin näkevät"?

Minä ainakin kokisin häpäiseväni itseni syyttäni rajusti. Tarvitsisin monta ennakkorukousta ennen kuin kehtaisin näyttäytyä julkisuudessa näiden kahden kanssa edes nöytymässä Jahvelle.

Kun vastenmielisyyden aste kasvaa riittävästi, ei ole ehtoollisyhteyttä eikä ole seurakuntaakaan.

Viha ja inho ovat luonnollisia tunteita, nekin ovat jumalan luomia niin kuin keuhkosyöpä ja tuberkuloosi.

parviainen

Oo kuullu juttuukaa...

Ei vaan. Eikös se ollut tarinan mukaan just Paavali, joka vihasi naisia, eikä naimista hyväksynyt, paitsi jos niinku ihan pakko on.

moro

Jari Tervo on puolensa valinnut- ja puoli paljastuu linkkeinä aloituksessa.
Tervo homomyönteisenä- ja kirkkovastaisena on paljastanut kantansa myös siihen kuinka ihmisoikeuksia voidaan ajaa esim. ammattiyhdistyksen kautta. Hän vastustaa sitä rajusti-ja on esiintyy kovan linjan EK:n asiapoikana yhteiskuntakeskustelussa mm. tässä lehdessä.

Minä en luota Tervon arviointeihin enää missään, sanoo hän mitä hyvänsä.

On olemassa sanonta: "Parhaat otetaan ensiksi."

En tiedä mutta Uutisvuodossa se pitää paikkansa sananmukaisesti.

lauriespoosta

Se miten Suomessa uskonto liitetään politiikkaan ihmetyttää minua myös kovasti.
Laki sanoo kaikkien kansalaisten olevan yhdenvertaisia riippumatta uskonnollisesta tai poliittisesta vakaumuksesta, väristä, sukupuolesta, seksuaalisesta orientaatiosta jne.
Miksi "kristillisten arvojen" annetaan vaikuttaa poliittisiin päätöksiin tai lainsäädäntöön?

Ymmärrän, että kristillisen kirkon sisällä ja sen kannattajien keskuudessa käydään kädenvääntöä samaa sukupuolta olevien ihmisten kirkkohäistä.
Kirkkohallinnon pitää päättää, onko kirkko sopiva paikka vain heterojen häille vai voitaisiinko ajatella että myös homoseksuaalinen pari saisi kävellä alttarille ja sanoa "tahdon".
Tässä yhteydessä pitää myös muistaa, että uskovainen homo on myös maksanut kirkollisveronsa ja sitä kautta olisi oikein että hänkin saisi nauttia maksamastaan palvelusta.

Jos kristillinen avioliitto tarkoittaa kahden rakastavan ja jumalaan uskovan ihmisen yhteistä liittoa, niin silloin tämän ehdon voi toteuttaa yhtälailla samaa sukupuolta olevat puolisot.
Jos kristillinen kirkko on vain heteroseksuaalien kirkko, niin asia pitää kirjoittaa kirkon sääntöihin ja kaikkien kirkkoon kuuluvien pitää testauttaa seksuaalinen orientaationsa.
Samassa yhteydessä kristilliseen kirkkoon liittyminen, kaste yms. tulisi sallia vasta 16-vuotialle ja sitä vanhemmille, koska ennen murrosikää ei voida olla varmoja yksilön seksuaalisesta orientaatiosta.

Mielestäni suomalaisten päättäjien olisi korkea aika ymmärtää, että uskonnollisten asioiden sekoittaminen poliittisiin päätöksiin ja yhteisten asioiden hoitamiseen on täysin järjetöntä.
Demokratiassa uskonto ja politiikka pitää erottaa toisistaan, jättäkää raamatut, koraanit ja muut "isot kirjat" kotiin kun menette töihin Arkadianmäelle.
Uskonvapaus on hyvä asia ja kaikkia uskontokuntia ja alan eri harrastajia tulee kohdella lain edessä tasavertaisesti.

Partaantti

Jospa se lehmä onkin kaapissa. Ulos vaan rohkeasti Jari, eihän se ole enää mikään rikos.
Eino Poutiainen aikoinaan joskus 70 luvulla puolusti mm lehmän oikeuksia sanoen, että kyllä lehmänkin pitää saata valita seksipartneri.

Poutiainen jäi häviölle. Eipä silloin näkynyt muita eläinten puolustajia.

h.j.j

Niipä olisiko kirkon kannatanut kutsua iltaan joitain humaanimpia kirkon edustajia, kun vanholisen siiven äänitorvija.

Kallevi

Asmo Maanselkä on jo aiemmin nillittänyt näistä mustapinkeistä anarkisteista ja yrittänyt yhdistää heidät valtavirtaiseen setalaisuuteen. Mustapinkit ovat kuitenkin aivan oma anarkistinen liikkeensä, jolla ei ole mitään tekemistä Setan kanssa.

Itse asiassa mustapinkkiläiset ovat näissä Setan tempauksissa protestoimassa Setaa ja sen harjoittamaa politiikkaa. Mustapinkkiläisiä ärsyttää se, että Seta haluaa assimiloida lesbot ja homot heteronormatiiviseen valtavirtayhteiskuntaan avioliiton ja traditionaalisen perhemallin kautta.

Maanselkä tuo siis vain esiin sen tosiasian, että myös lesbojen ja homojen kesken vallitsee erimielisyyksiä sen suhteen, miten valtavirtayhteiskuntaan tulisi suhtautua. Seta on ottanut voimakkaan assimilaatio- eli sopeutumiskannan, kun taas seksuaaliradikaalit pyrkivät luomaan omaa, omalakista kulttuuriaan, jonka ei tarvitse anoa olemassaolon oikeutta heteronormatiiviselta yhteiskunnalta.

Maanselällä on itse asiassa yllättävän paljon yhteistä mustapinkkiläisten kanssa. Mustapinkkiläisetkin nimittäin vastustavat lesbojen ja homojen avioliittoja! On mielenkiintoista, miten lähimmät liittolaiset löytyvät usein sieltä, mistä niitä kaikkein vähiten odottaisi löytyvän.

marttirokka

valkohapsinen piispa voisi pukeutua säkkiin ja ripotella tuhkaa päänsä päälle, niin keskiaikaisia hänen lausuntonsa olivat. Tampereen inkvisaattori saa niellä vielä katkeran kalkin.

Notalp

Jari Tervo kutsui puoluejohtaja Räsästä ja piispa Repoa ihmisvihaajiksi, koska he eivät pidä homoseksuaalien liittoja kristillisenä avioliittona. Tervon retoriikka on tuttua keisari Neron ajoilta, joka myös kutsui kristittyjä ihmiskunnan vihollisiksi. Nero liittyy ajankohtaiseen keskusteluun siinäkin mielessä, että hän oli tiettävästi kulttuuripiirissämme ensimmäinen, joka solmi virallisen avioliiton samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa.

tapio_o_neva

Kun kristillisdemokraatti Päivi Räsäsestä on tullut näin paljon porua, ehdotan, että seuraavalla kerralla Suomen Kristillisdemokraatit rp:ä edustaa tunnettu tamperelainen kunnalliskristillisdemokraatti, Seppo Lehto, Turun lääninvankilasta.

Hänkin on vaikuttava sanankäyttäjä, itse asiassa niin vaikuttava, että hän saa liikkeelle Demokraattiset lakimiehetkin.

Yucca

Homot voivat pitää tästä lähtien turpansa kiinni syrjinnästä!
Tämän aiheen kommentit osoittavat, että suomalaisista on
90% homoja tai homojen suosioita.
Suomalaiset kuolevat sukupuuttoon kahdessa sukupolvessa.

herlevi

Akuliina tekee tosiaankin karhunpalveluksen kaikille liberaaleille, seksuaalivähemmistöille, anarkisteille ja vasemmistolaisille omalla primitiivisellä ja jyrkän mustavalkoisella retoriikallaan, joka muistuttaa lähinnä uskonnollisten fanaatikkojen ja mielipuolisten äärioikeistolaisten argumentointia. Häntä olisi helppo pitää pelkkänä lapsellisena fanaatikkona, mutta koska hänen isänsä on ilmeisen vaikutusvaltainen henkilö mediamaailmassa, hän saa kohtuuttoman paljon mediahuomiota.

Nykyään kristillisdemokraatit ja muut oikeistokonservatiivit muistavat aina mainita Akuliinan lapsellisen "mustapinkin anarkismin" ja sen väkivaltaa ihannoivat iskulauseet. No, radikaaliuteen kuuluu aina se että halutaan vain shokeerata ja herättää huomiota, vaikka sitten miten naurettavin menetelmin. Harmi että järkevät ihmiset tulevat yhdistetyksi näihin idiootteihin.

Huokailija

On vähän huvittavaa, kun Räsästä syytetään kirkosta eroamisista. Ei hän missään kohti esiintynyt kirkon edustajana ja esiintyi hyvin maltillisesti. Siellä vastapuolella oli kirkon edustaja, pappi, hän edusti kirkkoa. Räsänen puhui puoluejohtajan ominaisuudessa.
Olisi hyvin mielenkiintoista tietää näiden kirkosta eroajien suhde kirkkoon. Joukossa on varmaan myös niitä, jotka ovat aktiivisia seurakuntalaisia, mutta epäilen suurimmalla osalla eroajista olevan melko löyhä suhde kirkkoon. Kirkosta eroajilla nyt vain mitta tuli täyteen ja tämän keskustelun pohjalta on helppo tehdä päätös, joka on mielenpäällä ollut ehkä jonkin aikaa, kun vielä syyllinenkin on helppo valita. Nyt oli ensimmäinen erobuumi. Toinen tulee, kun kirkolliskokous tekee päätöksen samaa sukupuolta olevien siunaamisesta/vihkimisestä. Kirkko on syvässä kriisissä, kun se on hyljännyt Jumalan sanan, joka on sitä kannattanut jo 2000 vuotta. Laiva kulkee ilman kapteenia ja perämiestä.

tapio_o_neva

"On vähän huvittavaa, kun Räsästä syytetään kirkosta eroamisista. Ei hän missään kohti esiintynyt kirkon edustajana ja esiintyi hyvin maltillisesti. Siellä vastapuolella oli kirkon edustaja, pappi, hän edusti kirkkoa. Räsänen puhui puoluejohtajan ominaisuudessa."

Muistaakseni kaikki papit eivät aina esiinny seurakuntansa hengellisinä isinä eivätkä edusta ainakaan Pyhää Henkeä.

Muistelen, että esimerkiksi Auran evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkoherralla ja Pohjan suomenkielisen evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkoherralla, on joskus omiakin mielipiteitä, jotka eivät välttämättä vastaa Isä Jumalan kantaa asioihin.

tapio_o_neva

Kannattaa muistaa, ettei Jari Tervo ole humanististen aineiden kandidaatin tutkintoon välttämättä vanhennut yliopistossa juuri sen enempää kuin filosofian ylioppilas Pentti Linkola oleiltuaan kaksi vuotta yliopistomaailmassa.

Näin ollen voisi sanoa, että humanististen tieteiden kandidaattien sarjassa Tervo kuuluu intelligentsijan kärkeen.

Yucca

on mies joka nauraa vain omille vitseilleen.
Uutisvuoto voisi alkaa etsiä uutta kapteenia, jotakin
vähemmän änkyrää.
Tervosta on tullut mauton pelle.

moro

On täällä sensuurikin, joka tykkää nauraa Tervon jutuille.
Poistanut pari Tervoa kritisoimaani viestiä.

Asia on niin, että jos yksilö Tervolla on oikeus loukata institutiota, on institution puolustajilla oikeus arvostella yksilö Tervoa.

Miten on US:n sensuuri: Meneekö yksilön oikeus tässä mielessä yhteisön edelle?

tapio_o_neva

Tervo, joka ärsyttävyydellään onnistuu tekemällä tekemään yli 1000 kommenttia, on kustannusliiketoiminnan kannalta melkoinen magneetti.

On kuitenkin olemassa raja, jota ei saa ylittää. Se, että Tervo arvaisi oman tilansa, antaisi arvon toisellekin ja menisi pois.

Jotta tervoilu voitaisiin korvata ilmoitusmarkkinoilla, pitäisi olla "sata Siikalaa".

Kerroin on hieman sama kuin se, että "Nokian tilalle 300 Vaisalaa".

AuvoKaleva

Kirkosta on aina irtautunut kuppikuntia, jotka ovat ajaneet omaa asiaansa. Olisiko aika perustaa valtakunnallinen homoseurakunta, joka kokoaisi siipiensä suojaan synnissä eläviä homoja ja lesboja, tuskin kuitenkaan ihan kaikkia, sillä moni haluaa varmaankin jatkaa elämäänsä kaapissa. Uusi seurakunta saa varmaankin helposti pääkirkon siunauksen. Sitten jäämme odottamaan, annetaanko sille lupa kehittää omaa teologiaansa, uudentyyppisiä kaste-, vihkimis- ja hautausrituaaleja ja uudistaa jumalanpalvelusliturgiaa.

salakankee

"Jari Tervo kirjoitti Uuden Suomen blogissaan, että Raamattuun vetoaminen nykypäivän on "moraalitonta ja häpeällistä"."

Elämme erikoisia aikoja, kun julkiateisti (tiesvaikka samalla homo) "neuvoo" kristikuntaa siitä, mistä sen ei pidä arvojansa hakea. Absurdia.
Sanoisi suoraan vain, erotkaa kirkosta! Sitähän hän ajaa takaa, eikä muuta ja hänen seuraajansa noudattavat neuvoa sokeasti.

Reino Alho

siitä, että Tervo provosoi. Vain aasi ryhtyisi yrittämään kansankirkkomme rapauttamista ja valtaamista niin pienellä joukolla kuin ne, joiden puolesta Tervo on ryhtynyt liputtamaan. On selvää, että hän revittelee vain siksi, että saisi itsensa esille. Unohtakaa tämä juppi!