Lauantai 20.9.2014

20 viikon loma: ”Tämä on tuulesta temmattu pelko”

Luotu: 
17.10.2010 14:13
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Anneli Jäätteenmäen (kesk.) mukaan koko äitiysvapaaesityksen läpimeno Euroopan parlamentin äänestyksessä keskiviikkona on epävarmaa.

Faktakulma

Suomen nykyiset perhevapaat

–Äitiysvapaa: 105 arkipäivää, alkaa noin kuukausi ennen lapsen syntymää (äitiysvapaasta pakollista on kaksi viikkoa molemmin puolin syntymää)
–Isyysvapaa: 1–18 arkipäivää äitiys- tai vanhempainrahakaudella
–Vanhempainvapaa, jonka voi käyttää joko isä tai äiti: 158 arkipäivää äitiysrahakauden päättymisestä
–Hoitovapaa, jonka voi käyttää joko isä tai äiti: alle 3-vuotiaan lapsen hoitamiseksi
–Isäkuukausi: jos isä käyttää koko- tai osa-aikaisen vanhempainvapaan kaksi viimeistä
viikkoa, hänellä on oikeus saada lisäksi 1-24 päivärahapäivää

Suomen europarlamentaarikot ja koko europarlamentin kahtia jakanut äitiyslomaesitys ei heikentäisi suomalaisten vanhempainetuja, sanoo europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.) Uudelle Suomelle.

Jäätteenmäki puoltaa parlamentille tehtyä direktiiviesitystä, sillä se yhdenmukaistaisi unionin työmarkkinoita ja auttaisi parantamaan Euroopan ikärakennetta. Hänen mukaansa kyse on ”sosiaalisen Euroopan rakentamista”.

”Ei vaikutusta muihin vanhempainvapaisiin”

Euroopan unionin käsittelyssä parhaillaan oleva direktiiviesitys toisi pakollisen 6 viikon äitiysloman ja täyden palkan äitiysvapaasta tulisi 20 viikon pituinen. Tällä hetkellä Suomessa äitiysloma on 4 viikon pituinen ja äitiysvapaakin on noin 17 viikkoa, eli 105 päivää pitkä.

Esityksessä ei kuitenkaan ole huomioitu muita Suomen vanhempainetuja, kuten vanhempainvapaata, hoitovapaata tai isäkuukautta. EU:n äitiyslomaesitystä vastustava Sari Essayah (kd.) pitikin tätä perjantaina esityksen suurimpana ongelmana.

- Komissio on luvannut antaa direktiiviesityksen vanhempainvapaista tämän äitiyslomaesityksen jälkeen, Jäätteenmäki huomauttaa Uuden Suomen haastattelussa.

Jäätteenmäen mukaan pelko siitä, että Suomen vanhempainedut heikkenisivät direktiivin seurauksena, on turha.

- Se on tuulesta temmattu pelko, Jäättenmäki toteaa.

- Direktiivin mukainen 20 viikon äitiysvapaa ei muuta päälle tulevia perhevapaita. Ei tässä mihinkään muuhun puututa kuin mihin tässä sanotaan. Ja tässä ei puhuta mitään vanhempainvapaasta tai hoitovapaasta, Jäätteenmäki sanoo.

Hän uskookin, että paljon puhutut "tissitauot" jäävät näkemättä Suomessa, sillä imetysaikana äidit jäisivät edelleen hoitovapaille.

”Monissa maissa valtio osallistuu äitien tukemiseen paremmin kuin Suomessa”

Pätkätyöläisten asema paranisi

Suomalaismeppien näkemykset eroavat myös siinä, kuka loppujen lopuksi maksaa mahdollisen äitiyslomauudistuksen viulut. Essayah tulkitsee direktiiviesitystä niin, että lasku sysättäisiin lopulta työnantajille ja näin heikentäisi synnytysikäisten naisten asemaa.

Jäätteenmäki puolestaan katsoo, että tämäkin on kansallinen kysymys, johon EU ei direktiivissä ota kantaa - eikä sen välttämättä pitäisikään.

- Mistä rahat tulee? Se on loppujen lopuksi kansallinen ratkaisu, ja ihan hyvin Kela voi edelleen tukea tuoreita äitejä.

- Sari on ihan oikeassa siinä, että naisten asema heikkenisi, jos maksut kerättäisiin pelkästään työnantajilta. Maksupohjaa pitäisikin katsoa uudestaan, sillä monissa muissa maissa valtio osallistuu äitien tukemiseen paremmin kuin Suomessa, Jäätteenmäki sanoo.

Samalla hän toteaa, että pätkätyöläisten asema paranisi uudella direktiivillä. Pätkätöissä ollut tuore äiti voi Jäätteenmäen mukaan jäädä pelkälle minimiäitiysrahalle Kelan laskukaavoista johtuen. Nyt pätkätyöläisillekin maksettaisiin palkkaa raskausaikana.

- Tämä tukee varsinkin nuoria äitejä, Jäätteenmäki pohtii ja sanoo, että EU:n vanhetessa juuri äitien tukeminen on tärkeää ikärakenteen vakauttamiseksi.

- Äitiyslomaesitys on myös Suomen talouselämän etu. Jos saa suoraan sanoa, niin Saksalla ja Isolla-Britannialla on epäterve kilpailuetu tässä asiassa. Tämänkin vuoksi äitiyslomien harmonisointi on tärkeää. Samalla se lisää eri Euroopan maiden äitien välistä tasa-arvoa.

Sari Essayah huomauttikin perjantaina, että uudistuksen kustannusvaikutus olisi Isossa-Britanniassa 2,5 miljardia euroa ja Saksassa 1,7 miljardia euroa, kun se Suomessa olisi vastaavasti 80-85 miljoonaa euroa.

Koko esitys voi lykkääntyä - taas

Keskustalainen europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki arvioi, että äitiyslomaesityksen päätyminen ylipäätään keskiviikkoiseen äänestykseen on epävarmaa. Ennen äänestystä olisi saatava aikaan kompromissi vielä huomisen aikana. Jos kompromissia ei löydy, siirtyy kysymys jo kolmannen kerran.

Huomisen keskustelun aikana monet äitiyslomaesityksen yksityiskohdista voivat vielä muuttua. Esimerkiksi Sari Essayah ja muut esitystä vastustavat yrittävät saada läpi lauseketta, joka tunnustaisi Suomen kaltaiset vanhempainvapaat.

Jos suuria muutoksia ei tule, aikoo Jäätteenmäki äänestää keskiviikkona esityksen puolesta.

 

Faktakulma

Suomen nykyiset perhevapaat

–Äitiysvapaa: 105 arkipäivää, alkaa noin kuukausi ennen lapsen syntymää (äitiysvapaasta pakollista on kaksi viikkoa molemmin puolin syntymää)
–Isyysvapaa: 1–18 arkipäivää äitiys- tai vanhempainrahakaudella
–Vanhempainvapaa, jonka voi käyttää joko isä tai äiti: 158 arkipäivää äitiysrahakauden päättymisestä
–Hoitovapaa, jonka voi käyttää joko isä tai äiti: alle 3-vuotiaan lapsen hoitamiseksi
–Isäkuukausi: jos isä käyttää koko- tai osa-aikaisen vanhempainvapaan kaksi viimeistä
viikkoa, hänellä on oikeus saada lisäksi 1-24 päivärahapäivää

Jaa artikkeli: 

Kommentit

ollisaarinen

Itse en maksaisi lainkaan ansiosidonnaista etuutta lasten hankinnasta, ainostaan kaikille yhtenäisen päivärahan.

EU, joka ei muutoin ole yhtenäistänyt sosiaaliturvaa, ottaisi näin kaikkien puolesta kannan ansiosidonnaisten etuuksien eriarvoistavaan suuntaan.

Ehkä syynä on, että ei luoteta valtioiden haluun maksaa päivärahoja vaan on helpompi vastuuttaa työnantajat.

Vierailija

"Jäätteenmäki puoltaa parlamentille tehtyä direktiiviesitystä, sillä se yhdenmukaistaisi unionin työmarkkinoita"

Ja tuulesta temattua oli ilmeisesti myös Suomen työmarkkinoiden sekoilu ja sekaantuminen, lähes romuttaminen, kun EU siitä pääsi päättämään! Esko Seppänen kuvaa hyvin asiaa jo vanhan kirjoituksensa otsikossa:

"Työntekijöille turpiin"

http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=51...

Asian kuvaus paranee jatko-osassa:

"Komissio vastaan Luxemburg

Murskatuomio työn polkumyynnin hyväksi"

http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&view=article&id...

Vaisu

"Jos suuria muutoksia ei tule, aikoo Jäätteenmäki äänestää keskiviikkona esityksen puolesta."

Et äänestäisi Jätteenmäki. Tämän lain myötä romanit ja bulgaarit tulevat tänne äitiyslomalle, ellet sitä huomannut. Nykysysteemimme toimii, työnantajat maksavat vielä enemmän, kun sääntö tulee laajemmaksi. Me menetämme työpaikat tässä maassa. Kiitos vaan kepu.

Vaisu

Jäätteenmäki puoltaa parlamentille tehtyä direktiiviesitystä, sillä se yhdenmukaistaisi unionin työmarkkinoita ja auttaisi parantamaan Euroopan ikärakennetta. Hänen mukaansa kyse on ”sosiaalisen Euroopan rakentamista”.

Joopa joo, niinpä onkin, rakentamisestapa hyvinkin on kyse! Kas kummaa, miten on vaikea huomata, josko sosiaalinen Europpa ylipäätään voisi toimia.

”Ei vaikutusta muihin vanhempainvapaisiin”

Jos EU:ssa on vapaamatkustajamaita, miten luulette käyvän tällaisen uudistuksen myötä.

Uskoimme sinisilmäisesti EU:n autuaaksi tekevään ihmeseen ennen Suomen siihen liittymistä. Eikö meillä järki voita vieläkään?