Eilinen päivä oli kahden unilukkarin herätyshuudon päivä. Sekä tasavallan presidentti että eduskunnan puhemies kiinnittivät tahoillaan huomiota kansakunnan velkaantumiseen, puhemies Sauli Niinistö (kok.) Suomen Hypoteekkiyhdistyksen 150-vuotisjuhlassa ja presidentti Tarja Halonen Takuusäätiön 20-vuotisjuhlan tervehdyksessään.
- Kulutuskeskeinen, nopeaan taloudelliseen kasvuun tähtäävä talousjärjestelmämme suorastaan kannustaa yli varojen elämiseen, Halonen huolehti.
Halonen muistutti, että tuloerot ovat tänään 1970-luvun tasolla.
- Muutosvara on monilla ihmisillä hyvin kapea. Eikä tämä koske vain eri syistä työelämän ulkopuolella olevia, vaan myös pienituloisia työssäkäyviä ihmisiä.
Yllättävät tilanteet, kuten sairastuminen tai avioero, voivat johtaa ylivelkaantumiseen.
Samaa asiaa toisti Sauli Niinistö ensin Uuden Suomen keskiviikkona ilmestyneessä printtiextrassa ja myöhemmin Hypon juhlatilaisuudessa. Niinistö kertoi olevansa huolissaan yleisestä velkaantumisasenteesta. Asuntolainojen lisäksi pikavipit ja korttilainat ovat tullet osaksi tavanomaista rahankäyttöä.
- Ikään kuin kortilla oleva parin tonnin luotto olisi omaa rahaa, Niinistö ihmetteli.
- Luottokorttien ja pikavippien ekspansio ovat merkkejä uudesta asenteesta. Kun velka ajatellaan väistämättömäksi ja luontevaksi osaksi omaa elämänkulkua, siihen liittyviä numeroitakaan ei sitten tiedetä niin tarkasti. Tällainen uusi suhtautuminen askarruttaa minua, Niinistö sanoi Uuden Suomen printissä.
Erityishuoli asuntolainoista
- Asuntolainojen korot ovat olleet pitkään poikkeuksellisen matalia. Suhteellisen pienetkin muutokset voivat muodostua todella hankaliksi, Halonen lopetti puheensa asuntovelallisten tilanteesta.
Samaa ongelmaa painotti myös Sauli Niinistö. Erityisesti jatkuvaan kasvuun tottuneet nuoret perheet sietäisivät Niinistön mukaan oppia kestämään niukkuutta.
Asuntolainojen kasvanut määrä yhdistettynä äkilliseen korkojen nousuun voi puhemiehen mielestä tuottaa nuorille perheille täysin uudenlaisen elämäntilanteen.
- Yhtäkkiä niukkuuteen tottumaton sukupolvi voi olla tilanteessa, jossa jokainen euro pitää laskea. Se voi olla hankala paikka niille, jotka eivät edes aavistaneet niukkuuden olemassaoloa.
Asuntovelallisten huono varautuminen korkojen nousuun yllättää puhemiehen, vaikka asiaa painotetaan lainaneuvotteluissa pankissa.
- Tutkimuksen vastauksista päätellen sanoma ei ole mennyt perille.
- Hyviä asioita aletaan nopeasti pitää ikuisuuksiksi annettuina. Esimerkiksi voi ottaa vuosituhannen alun nousukauden, jonka ajateltiin aina vain jatkuvan. Nyt sama näkyy suhtautumisessa matalalla oleviin korkoihin, Niinistö huolehti.

Kommentit
Pikavipit ovat laillistettua ryöstöä
niihin ei puutu presidentti, Hallitus, ministerit eikä edes Eduskunta!
Kiskonta on kielletty jopa Raamatussa, mutta kukapa enää Raamattua lukisi
"Raamattu määrää kuolemantuomion monista asioista. Mooseksen laki määrää kuolemantuomion esimerkiksi jumalanpilkasta, kiroilusta, vanhempiaan vastaan rikkomisesta, väärästä valasta, taposta, KORON KISKONNASTA, väärästä todistuksesta ja useista seksuaalirikoksista."
Se tapa, jolla raha tulee kiertoon, on ryöstöä
On äärimmäisen tekopyhää puhetta Niinistöltä, EIB:n lainapapereita lainantarpeessa oleville euromaille kiikuttaneelta pankkimieheltä, joka on taatusti sitoutunut agendaan.
Mitä Niinistö tarjoaa vaihtoehdoksi? Mehän elämme vaihtoehdotta maailmassa, jossa jokainen kiertoon tuleva euro pääsee kiertoon vain osittaisvarantopohjaisen luottoekspansion kautta.
On sataprosenttisen varmaa, että Niinistöltä, pankkimieheltä, toistan, ei kuulla ratkaisumalleja.
Sananvapaussuomessa ratkaisuun liittyvä avainsana "osittaisvarantoperiaatteella" on KIELLETTY SANA, ja laukaisee mm. Sanoma WSOY:n Taloussanomissa sensuuriohjelman.
Uusisuomi poisti tänään kokonaan uutisen, jonka kommenttiosiossa tarjosin taas sitä ainoata ratkaisua jolla ongelma voidaan hoitaa. Juuri sitä, jota jo Thomas Jefferson vaati.
Tässä suora linkki uutiseen. Mistään uusisuomi.fi -uutislistauksista sitä on enää turha etsiä.
http://www.uusisuomi.fi/raha/104241-kaivosalalle-syntyy-vauhdilla-uusia-...
Sensuuri iskee lähes aina nopeasti silloin, kun se todellinen ratkaisu yritetään saattaa kansan tietoon.
Eikä tarvitse olla kummoinen ennustaja sanoessaan, että tämäkin sinänsä edustavan näköinen kuva Niinistöstä häviää nyt hyvin pian arkistojen sekamelskaan tuosta etusivulta.
Tässä nuo sensuroidut teesit uudestaan
(aamuinen uutinen liittyi elpyvään kaivostoimintaan)
<p>Suomalainen voisi pitää koko vuoden palkkansa, kun valtio
</p><ul>
<li>lakimuutoksella ottaisi osittaisvarantoluotottamisen valtion oikeudeksi ja edellyttäisi pankkien pidättäytyvän rahan monistamisesta (nk. täysvarantovaatimus)
</li><li> toimisi itse, omarahoitteisesti luonnonvarojen louhijana, jalostajana ja ulkomaille myyjänä
</li><li> perustaisi kaivostoimintansa 100% omistuksellaan - täysin vapaana pörssisidonnaisuuksista
</li></ul>
<p>Tuosta kaikesta valtio saisi varoja, jotka toimisivat valtion oman vaihdettavien valuuttojen varannon pohjana.</p>
<p>Lisäksi valtion tarvitsisi siis vain poistaa pankkien oikeus monistaa valtion valuuttaa, ja alkaa itse luomaan luotot monistamalla valuuttaansa kuten pankit nyt - osittaisvarantoperiaatteen suomin mahtioikeuksin.</p>
<p>Valtion ja kuntien velkaantuminen loppuisi täydellisesti ja niiden talous tulisi vauraalle pohjalle. Työtä riittäisi kaikille ja sitä kannattaisi tehdä.</p>
<p>Kansalaiset vapautuisivat suorista ja välillisistä veroista ja elintaso nousisi todella merkittävästi.</p>
<p>Suomen tekemästä vuotuisesta työpanoksesta valuu nyt pois rahan luojan, yksityisen pankkilaitoksen taskuun aivan käsittämätön siivu, jolle ollaan täysin sokeita asian näennäisen monimutkaisuuden ja aivan tarkoituksellisen kryptisyyden vuoksi.</p>
Tämä uutinen hävisi nopeasti etusivulta, kuten ennustin
Klo 18 jälkeen tämä uutinen hävisi kuvallisena ja jo ennen klo 19:ää, uutinen on poistettu kokonaan etusivulta.
Löytyy toki kommentoiduimmat-listalta.
Aamun uutinen kaivostoiminnasta hävisi KAIKISTA listauksista kokonaan: Tuoreimmat uutiset -listasta, Uutiset/Raha -listasta...
Halosen pikkumaisuus -uutinen pysyy kuvallisena etusivun juttuna. Onhan se sentään TÄRKEÄ sisällöltään.
Älkäämme koskaan aliarvioiko sensuurin merkitystä.
Kaidalle tielle
Hurjan kulutusjuhlan supistaminen voitaisiin tosiaankin alkaa esimerkiksi kaikkien suurituloisten verotuksen koventamisesta ja pääomaatulojen verotuksen todella merkittävällä kiristämisellä - näin lähtökohtaisesti.
Palkankorotukset voidaan kytkeä vastaamaan inflaation kehitystä ja kaikki verottamat palkat saatetaan verotuksen piiriin (mm. presidentin palkkio hyvän esimerkin mukaisesti).
Presidentin linna voitaisiin joutoaikana vuokrata esim hotelliksi tai käyttää työssä uupuneiden lomakotina. Vakiovieraiden kutsut itsenäisyyspäivänä voitaisiin näinä laina-aikoina jäädyttää pelkäksi porvarillisiksi kirkkokahveeksi, jossa piispan kahvipuheen aiheeksi valittaisiin se ..rikkaiden on yhtä vaikea... kuin kamelin päästä neulansilmän läpi.
Niinnistö luonnollisesti vaatii kansanedustajien palkankorotuksista luopumista valtiontalouden pelastamispyrkimyksissä.
Poliitikkojen massaliikenteeksi kasvanut brysselinmatkustus siirretään junille ja mahdollisuuksien mukaan linja-autoihin.
Ja maa pelastuu.
Väärä puheenaihe
Tsot tsot. Älkääpäs yrittäkö vaieta homostelusta ev.lut.kirkossa.
Suomi on kuin hullu mies Huittisista
syö enemmän kuin tienaa.
KE Sauli Niinistö, puhemies 12.10.2010
Eduskunta
Asia: Kreikan lainvastainen rahallinen tukeminen Suomen lisävelkaantumisella
Anekdootti: Romaanipoika tappoi vanhempansa, jonka jälkeen hän parkui sitä, että oli tullut orvoksi.
TV 1:n haastattelussanne lauantaina 16.9.2010 ja Hesarin artikkelissa 2.10.2010 moititte sitä, että EU:n EURO-maissa olisi alettu toimia ”yhteisvastuun illuusiossa”, jossa mm velkaantuneelle Kreikalle Suomi sitoutui 1,6 mrd€:n avustamiseen eli yli 300€ per jokainen suomalainen. Tämän lisäksi olisi sitouduttu takauksiin noin 8 mrd€.n edestä eli noin 1600€ per jokainen suomalainen. Tämä lienee saman kokoinen summa, jonka Suomi on aikonut lainata oman ensi vuoden budjettinsa täytteeksi. Kyseessä eivät siis ole mitkään pienet summat.
On siis selvää, että tuo avustaminen esittämillänne perusteilla on ollut ja on vastoin Suomen solmimia kansainvälisiä sopimuksia, perustuslakia ja muita lakeja sekä eduskunnan aiempia päätöksiä. Kreikan avustamin tarkoittaa, että Suomi ottaa lisää ulkomaista velkaa. Tämä on mielipuolista, syyntakeetonta. Samalla yhteisvastuun periaatteella, josta siis nyt on eduskunnan ennakkopäätös, Suomi voitaisiin velvoittaa hoitamaan kaikki muutkin euromaiden velat ja vastuut. Onko puheenjohtamanne eduskunta seonnut, ja ovatko kansanedustajat menettäneet järkensä?
Perustuslain 42§:n mukaan Teidän ei olisi pitänyt sallia asian käsittelyä ja äänestyttää siitä eduskunnan täysistunnossa, ”Puhemies ei saa kieltäytyä ottamasta asiaa käsittelyyn eikä tehtyä ehdotusta äänestykseen, ellei hän katso sen olevan vastoin perustuslakia, muuta lakia tai eduskunnan jo tekemää päätöstä”.
Mitä Te aiotte tehdä peruuttaaksenne Suomen etujen ja lakien sekä terveen järjen vastaisen päätöksen? Kuten tiedetään mm Slovakia on peräyttänyt sitoumuksensa Kreikalle ilman sen suurempaa taloudellista katastrofia maailman tai euromaiden taloudelle.
Ystävällisin terveisin
Jali Raita, diplomi-insinööri
Kopio:
KE Seppo Kääriäinen, varapuhemies
KE Tarja Filatov, varapuhemies
42 §
Puhemiehen tehtävät täysistunnossa
Puhemies kutsuu koolle täysistunnot, esittelee niissä asiat ja johtaa keskusteluja sekä valvoo, että asioita täysistunnossa käsiteltäessä noudatetaan perustuslakia.
Puhemies ei saa kieltäytyä ottamasta asiaa käsittelyyn eikä tehtyä ehdotusta äänestykseen, ellei hän katso sen olevan vastoin perustuslakia, muuta lakia tai eduskunnan jo tekemää päätöstä. Puhemiehen tulee tällöin ilmoittaa kieltäytymisen syyt. Jos eduskunta ei tyydy puhemiehen menettelyyn, asia lähetetään perustuslakivaliokuntaan, jonka tulee viipymättä ratkaista, onko puhemies menetellyt oikein.
Puhemies ei osallistu täysistunnossa keskusteluun eikä äänestykseen.
Eletään yli varojen, mutta ennen vaaleja ei voi tehdä mitään
.
Vaalit liian myöhään
No, miksei niitä vaaleja ole käyty jo puoli vuotta etuajassa. Koko tämä vuoden aikana moni asia olisi kaivannut muutoksia. On kyllä vähän vaikea kuvitella, että mikään muuttuisi enää, koska olemme EU:ssa.
Mitääntekemättömyys maksaa miljardi euroa kuussa
Syömävelka-Jykä ei ymmärrä sitä tosiasiaa, että näitä vanhojen IMF- & Bilderberg pankkiirien ja Rotschild-rahasuvun ja heidän serkkujensa edustajia ei kiinnosta pennin vertaa Suomen vanhukset, lapset, koulutus, kaavoitus tai mikään muukaan sisäpolitiikka.
Heidän etunsa ja tehtävänsä on velkaannuttaa Suomi korvia myöten, kurjistaa globalisaatiolla pohjoinen pölkkypää-kansa ja lopuksi ryöstää nääntyneen kansakunnan parhaat palat ja vähät omistukset, raaka-aineet ja elinkelpoisimmat yritykset pilahinnoin omiin etupiireihinsä.
http://www.rauhanpuolustajat.fi/pystykorvakirjat/kirjat/1997_1998/oyeuro...
Kuka tämä tosiasian hänelle kertoisi? Laskutaidoton tynnyrisavolainen valtionvarainministeri tarvitaan Bilderberg-kokoukseen ainoastaan siksi että hänet voidaan siellä aivopestä Milton Friedmann uusliberalismi propagandalla ja hänen avullaan kansallistaa Suomen vähät varat ulkomaisen eliitin etupiireihin
2,5% globalisaatiovero
Maksamme elintasostamme 2,5% korkoa tuntemattomille rahanlainaajille. Kaikki maat, jotka omaavat samantasoisen elintason, tekevat saman. Kuka aloittaa alasajon? Se merkitsisi enenevää työttömyyttä vaikka palkkoja laskettaisikin. Talousajattelu laahaa hieman jäljessä. Travitaan innovatiivista uutta osaamista. Niinistö ja Halonen ovat saman ajan variksenpelättimiä.
Tämän viikon variksenpelättimet: Katainen ja Rehn
Tämän viikon variksenpelättimet ovat Katainen ja Rehn Sarkozyn selättäminä.
Niin elämmekin
Melkoisen päivänselvä asia, koska valtio joutuu ottamaan ulkomaista velkaa jatkuvasti ja aina vuoteen 2015 saakka, jos ei ihmeitä tapahdu. Tämän velan avulla pidetään elintasoa ansaittua parempana ja palkkatasoa liian korkeana työn tuottavuuteen nähden.
Valtio ja sen asukkaat elää matalien korkojen huumaa.
Valtio ottaa ennätysmäärän lainaa, koska "Suomen luottoluokitus on hyvä, korkotaso pieni ja muut ottaa vielä enemmän".
Asukas ottaa lainaa, koska "minun luottoluokitus on hyvä, korkotaso on pieni ja muut ottaa vielä enemmän".
Tulevaisuutta ei kannata ajatella, pilaa vaan hyvät bileet.
Tuhoon tuomittujako olemme ?
Kaksi korkeinta päättäjää ovat tulleet kansan linjalle.
Silti ei tapahdu mitään muutosta. Meno jatkuu entisellään.
Katainen ja Kivimäki, Thors ja Sinnemäki. Siinä nelikko, joka vie, vaikka kansa vikisee.
Tuhoon vievä talouspolitiikka jatkuu ja jatkuu. Voi meitä!
Eikö mikään tai kukaan voi pelastaa Suomen kansaa?
kokoomuksen talousveturi on rojahtamassa
2000-luvulla kasvu painui jo alle prosentin. Nykyisen laman jälkeen ollaan pakkasen puolella. Nyt sitten tämä viimeinenkin kokoomuksen talousveturi on rojahtamassa. Se olikin jo hyvin ennustettavissa, koska koko kasvu perustui pelkkään velkaan kuten pankkimaailmassa. Kun rahoitusmarkkinat avattiin friedmanilaisen vapauden hengessä, kokoomuspuolue ja uusliberalistiset taloustieteilijät lupasivat sen johdosta jatkuvaa kasvua ja hyvinvointia kaikille tasapuolisesti. Kävikin aivan päinvastoin.
Nykyisillä nollasummamarkkinoilla tuottavuuden lisäys teknologian avulla lisää automaattisesti teollisuusmaiden työttömyyttä. Työttömyysongelma on pysyvä ja kasvava, sillä koko maailman työvoimasta yli puolet on valmiiksi varastossa ja kaiken virallisen työvoimatilastoinnin ulkopuolella.
http://ariojapelto.blogspot.com/2009/05/ennustus-nykyisen-laman-etenemis...
muttei vastaavasti voida
muttei vastaavasti voida lopettaa lainojen ottamista niin kauan kun meillä on keskuspankkijärjestelmä.
Muuten taloudesta katoaisi korkojen verran rahaa *10 (koska pankkien varannot), ja melko nopeasti veisi talouden syviin ongelmiin jos ei ole rahaa millä maksella palkkoja.
Ja vastaavasti ellei talous kasva, johtaa se enemmin tai myöhemmin ongelmaan jossa maksettavat korot ylittävät verotulot.
Tule lama kultainen
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2010/10/21/trainers-housen-tappio-...
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2008/10/23/sarasvuo-tule-lama-kultain...
Suomi ainoa Pohjoismaa
Muut maksaa valtion velkaa pois, Suomi ajatumassa konkursiin.
Maailmankirjat sekaisin
Muualla maailmassa kansalaiset vastustavat tiukkaa taloudenpitoa ja osoittavat voimakkaasti mieltään hulvattoman elämisen puolesta.
Suomessa kansalaiset vaativat huomisen huomioon ottavaa taloudenpitoa hallitukselta, joka elää kuin sika karsinassaan ja syytää rahaa ympäriinsä. Kansalaisten kukkarosta kun on hyvä käteistä kahmaista ja maailmalla rehvastellen pullistella.
Yllätetään hallitus ja muut toimettomat tuhlaajat
Ryhdytään kansana säästämään.Mitä me näitä Kiinalaisia tekeleitä ostelemme,jos ei myyjällä ole muuta myydä.Vähennetään energia kulutusta rajusti,se on mahdollista.Luovutaan TV:stä ja katsotaan tietsikan avulla.Sanomalehtiä emme tarvitse,ilmaislehtiä tulee riittävästi.Vähennetään kulutusta joissa on piiloveroja,sähkö,vesi,lämmitys,auto,ruoka,vaatteet,
konsertit,urheilu tapahtumat ja vastaavat.Maksetaan oma valtion velkamme pois ja vaaditaan sitova dokumentti valtiolta,että nimellämme ei uutta velkaa voida ottaa.Kela voi hoitaa kirjanpidon.
Otetaan mallia somaleista
Tuo säästöohjelmasi on hyvä alku, mutta tärkeintä on estää valtiokoneistoa saamasta verotuloja. Vasta silloin valtiolle voi esittää vaatimuksia velanoton lopettamisesta, kun valtio ei pysty edes maksamaan lainojensa korkoja.
Parasta on siis ottaa mallia somaleista! Ensin työkyvyttömyyseläkkeelle esim. pahaan masennukseen vedoten. Sitten kaikki mahdolliset tuet ja avustukset valtiolta ja kunnalta. Lisätukia voi hakea vaikka Ruotsista. Väärennettyjä passeja saa muutemalla tonnilla, joten sitä voi itsekin mennä jonon jatkoksi esittämällä vaikka romanialaista mustalaista. Passien määrästä riippuen valtiolta ja kunnilta saatavat tuet voi moninkertaistaa.
Kannattaa myös muuttaa mahdollisimman isoon lukaliin, koska silloin asumistuet nousevat. Kämppää voi sitten vuokrata edelleen jollekin hyväuskoiselle. Itse voi asustella vaikka Ibizalla, kunhan maksaa jollekin somalille siitä, että hän käy kerran päivässä tsekkaamassa postisi.
Ottolapsia (lue piikoja, jalkavaimoja, seksityöläisiä yms.)voi tuoda maahan useampia esim. Ukrainasta. Maahantulosta voi veloittaa esim. 10.000 euroa ja päälle 50% saaduista pakolaisille myönnettävistä kk-maksuista.
Tämän kun kaikki suomalaiset tekisivät, niin ainakin tämä älytön valtion velanotto saataisiin kuriin.
Systeemi on sairas- jos teet sitä mitä pitäisi, menee kannatus
ja kannattajat, työpaikka, rahat ja kaikki entiset ja nykyiset kaverit, varsinkin seuraavista poliittisista suojatyöpaikoista
Ray, Veikkaus, KELA, VR, Alko, Suomen pankki, Tekes, Sitra, ARA, VTT, Stukes , Solidium, YLE, THL, Lääkelaitos, Palloliitto
Kannattaisiko myös miettiä paljonko maksetaan tämän Hyvä-Veli-Organisaation entisille ja nykyisille johtajille palkkaa ja eläkettä -ei mistään työstä-
raha tulee, mutta minne se menee?
Velasta ovat kaikki huolissaan, mutta eikös se ole niin, että jostain se velaksi otettu raha tulee ja jonnekin se menee, ei se tee pesää velallisen pankkitilille.
Eli jos perhe ottaa vaikkapa 200.000 euron asuntolainan 25 vuoden maksuajalla, niin kyllähän se kuukaudessa maksettu lainakulu jonnekin sieltä lainan antaneesta pankista lähtee eteenpäin. Se on sitten eri juttu, koska jossain ketjun osassa huomataan, että pelkkiä bittejähän tässä virtaa tililtä toiselle ja ettei niiden asuntojen todellinen arvo ole sitä, mitä kauppakirjassa lukee.
Mutta siihenhän tämä nykyinen markkinatalous perustuu, uskoon. Uskotaan, että pyörä pyörii.
Ja ja jos ei pyöri, niin Kreikan esimerkki kertoo, mistä ne takaajat löytyvät.
Lienen muuten menneisyyttä ihannoivat hölmö, mutta luulen etteivät asuntojen hinnat olisi nousseet tätä vauhtia markka-aikana, jolloin ainakin maaseutukaupungeissa miljoona markkaa asunnosta oli eräänalainen kipuraja. Markka-aikana asunnon hintaan laitettiin muutama tuhat markkaa tinkivaraa. Nyt tinkivarana on sama määrä euroja.
Minne raha menee
Kyllä se rahan korko jää pankin taseeseen. Pankeillahan on lupa "painaa" korollista rahaa (myöntää velkaa) muistaakseni 50 kertaa pääomansa verran.
Toisaalta tämä pankeille maksettava globalisaatiovero pistää hihat heilumaan, sillä jotenkin ne korot on maksettava. Mutta toisaalta jos raha olisi korotonta, niin saman vaikutuksen saisi aikaan sillä, että rahan arvo laskisi jos sitä ei muuteman viikon sisällä laita uudelleen kiertoon. Tämän on todettu pjopa aljon paremmaksi keinoksi vilkastuttaa taloutta kuin korollinen raha.
"Bilderberg poimii jäseneksi ne, joista se katsoo hyötyvänsä"
Maailmaa ei johdeta demokraattisesti valitusta Yhdistyneistä Kansakunnista, vaan erilaisista rahamaailman salaseuroista, joihin on valittu oikeistolaisimmat poliitikot ja median mahtimiehet.
Robert Gaylon Ross on on kirjassaan “Who’s Who of the Elite” valottanut sen toimintaa ja julkistanut kaikki sen jäsenet. Bilderberg on täysin amerikkalaisten liikemiesten dominoima salaseura, joka ei toiminnastaan paljon lavertele.
Sinne ei anota vaan järjestö itse poimii jäseneksi ne, joista se katsoo hyötyvänsä.
Järjestön johtajana toimii miljardööri David Rockefeller.
Velka on demokratian jälkeinen hallitusmuoto
"Kun velka ajatellaan väistämättömäksi ja luontevaksi osaksi omaa elämänkulkua, siihen liittyviä numeroitakaan ei sitten tiedetä niin tarkasti. Tällainen uusi suhtautuminen askarruttaa minua, Niinistö sanoi."
Voisi olla vähitellen syytä alkaa ajatella velkaa vähän perusvanlaatuisempana talousajattelun ongelmana, eikä vain tuijotella yksityisten kansalaisten päiväkohtaisia tilejä.
Nykyinen numeerisen rahatalouden ekspansio alkoi sollarin kohdalla joskus 70-luvun puolivälissä ja muun maailman kohdalla vuosikymkmentä myöhemmin. Siitä lähtien rahatalous on autonomisoitunut vahvasti, irronnut reaalitaloudellisista kytkennöistään, ja tämän kehityksen lopputulemana me nyt elämme maailmassa, jossa virtuaalista rahaa leijuu tuhatkertaisina sumuina reaalitalouden niskassa peittäen kaiken näkyvyyden.
Eikä kukaan taida enää edes tuntea haluta nähdä todellista maailmaa. Rahatalouden autonomisella operaatioalueella voidaan pyrkiä tuottoihin, joita mikään reaalimaailmassa mahdollinen ei enää voi vastata.
Liberalismin läntinen oppihaara on päätymässä samaan tilaan -- samaan numerotalouden irtoamiseen reaalimaailmasta -- kuin mihin historiallisesti samaan liberalismin alkuperäiseen käsitteenmuodostukseen perustuva itäblokin sunnitelmatalous romahti. Numerot menevät menojaan, ja todellisuudessa kasvavat vain romahdukset.
Velka on yksi numerotalouden erityinen muoto. Itse asiassa kaikki raha on vain todellisuudesta otettua luottoa, mutta toki numeerinen velkaraha, joka on osto- ja myyntitoimien kohde, on noteerattavissa omaksi rahalaadukseen. Sitä koskevat kysymykset vain pitäisi asettaa sen oman erityislaadun pohjalta, eikä niin että ne kohdistetaan suoraan reaalimaailmaan. Reaalimaailma on syytön ja viaton siihen tapaan, jolla numeroajattelussa voidaan rahalla operoida.
Meillä pitäisi olla parempaa tietoa rahasta -- miksi siitä on eurooppalaisen uuden ajan ajatushistoriassa kehittynyt kasvoton ja pohjimmiltaan uskonnollislaatuista kaikkivoipaisuuskuvitelmaa elättävä entiteetti -- sillä reaalimaailman hallitsemisessa tieto olisi valtaa. Tällaista oikeaa tietoa meillä ei kuitenkaan tunnu olevan.
Nyt valtaa on vain lainakauppiailla. Esimerkiksi valtionvelka on uusi, demokratian jälkeinen hallitusmuoto. Kysymykset, joita meidän tulisi oikeasti esittää, eivät koske sitä miten me voisimme maksaa velkamme. Ne koskevat enemmänkin sitä miten legitiimi raha-ajattelun muoto velka yleensä voi olla -- ja mitä ajatushistoriallisia teitä olemme tulleet nykyiseen tilanteeseen, jossa numerotalous irtoaa reaalimaailmasta ja luo kasvottoman rahan taloustotalitarismin.
Velka on rahatalousajattelun harha. Tai enemmänkin: se on sen sairaus. Sitä ei pidä hyväksyä, eikä sen oireita saisi ottaa "realiteetteina". Ihan ensimmäiseksi pitäisi käsittää se, että velkojen maksaminen ei niitä lopeta, vaan vain lisää sijoitustaan odottavan numeerisen rahan kuplaa.
Suomiko rahanpesun suosija?
Hätähuutoja pitäisi viritellä myös valtion ja kuntien verotulojen puolesta harmaata taloutta ja rahanpesua vastaan? Suomessa nämäkin ovat vain hyvin siedettyjä maan tapoja?
http://www.talouselama.fi/uutiset/article521413.ece?s=n
Suomessa otetaan huoletta lainaa
kataisen johdolla. Nyt pitäisi oikeasti tinkiä "turhista" palveluista. Tarvitsemmeko välttämättä näin paljon tuettua kulttuuria? Oopperat, teatterit yms. nielevät miljoonia. Entä maahanmuutto? Onko todellakin varaa? Ylisuuri virkamieskoneisto. Tukia sadoille tuhansille "yhdistyksille". Suurin osa rahoista menee hukkaan. Milloin heräämme siihen ettei kaikkea voi ottaa velaksi vaikka se mukavaa olisikin!
Kaksikielisyys Suomessa maksaa miljardeja. Se on lopetettava.
Miksi meille on luotu kaksikielisyyden taakka? Eihän muissakaan pohjoismaissa ole.
Kaksikielisyys maksaa meille tolkuttomasti, eikä siitä ole meille mitään hyötyä. Vain 4% vähemmistön takia mokomaa ylläpidetään.
Halonen taas hukassa - Niinistö puhuu asiaa
Halosen näkemys että "kulutuskeskeinen talousjärjestelmämme" on ongelman aiheuttaja, osoittaa taas totaalista sosialidemokraattista tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä.
30 vuotta sosialidemokratiaa on synnyttänyt liian kalliin valtiorakenteen jota ei nyt yksityinen sektori pysty enää ylläpitämään.
Tarvitaanko esimerkiksi Kajaanissa valtion rahoittamaa virkasuhdeperusteista laitosteatteria tai tarvitaanko viiden miljoonan asukkaan maassa 11 yliopistoa ? Entä henkilömäärä Stakesissa, Kelan pääkonttorissa, Suomen Pankissa, Yleiradiossa, eduskunnassa ?
Kun kaikkeen ei verorahat riitä, on luotava selkeitä tärkeysjärjestyksiä.
Valtionpäämies on tietenkin vastuussa jokaisesta hyväksymästään budjetista ja laista joka on hänen virka-aikanaan on säädetty. Koska useimat lait aiheuttavat kustannuksisa, tulisi myös presidentin osata laskea tai olla ainakin tietoinen mikä on kunkin lain kustannusvaikutus ennen lain allekirjoittamista.
Missä ovat Halosen ehdotukset valtion kulujen karsimisesta ?
Huonotasoista poliittista johtamista ei pidä siirtää "talousjärjestelmän" syyksi.
Ranska on hyvä esimerkki: sosialisti Mitterand osti ääniä alentamalla eläkeikää 65 - vuodesta 60 - vuoteen ja säädättämällä lain 35 - tuntisesta työviikosta. Sosialistit edelleen selittävät, että syy Ranskan ahdinkoon on talousjärjestelmässä. Kun maa menettää kilpailukyvyn, sen taloudellinen pohja heikentyy ja romahtaa.
Samainaikaisesti yleinen elinikä on pidentynyt ja eikä 35-tuntinen työviikko mahdollista samaa tulotasoa kuin 1980-luvun sosialistisissa kuvitelmissa äänestäjille luvattiin.
Vastuu julkisen sektorin ylivelkaantumisesta on siis niiden poliitikkojen jotka eivät ole kykeneviä tai halukaita tätä ylivelkaantumista vähentämään ja pysäyttämään.
Niinistölle kiitos asiallisesta ja perustellusta puheenvuorosta.
Sauli - vastustatko virallista valtiouskontoamme?
eli konsumerismia...
http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#narsismi
"Kulutususkonnon kyky korvata oikea uskonto on ollut aika merkittävä, joskin näennäinen. Ihmisten yhteisyys, mystinen unioni tapahtuu arkisesti, mutta todellisesti hypermarketeissa, saippuasarjojen ääressä, villimusiikin tahdittamissa rituaaleissa, jotka keräävät enimmillään kymmeniä tuhansia ja television välityksellä satoja miljoonia yhdeksi huutavaksi massaksi. Ihmisten on yhä helpompi olla osa suurta kokonaisuutta. Se ei vaadi häneltä enää mitään muuta kuin omien kaikkein primitiivisempien vaistojen noudattamista. Häntä ei ajeta ulos yhteisöstä, vaikka hän tekisi mitä tahansa. Kaikki on sallittua.
Alkukantaisuuden näennäisesti ristiriitainen suosio näyttää perustuvan siihen, että siitä etsitään aitoutta, alkuperäisyyttä ja autenttisuutta. Renkaat nenässä rumpuja pärisyttävästä aarniometsien asukkaasta on tullut aikamme tärkeimpiä sankareita."
Sauli ja Tarja varoittavat
Mutta mitä tehdään valtiontaloudessa?
Näyttäkää nyt mallia kansalaisille mistä itse säästätte.
Valtionvelka huikea summa jokaista kohti ja ennustetaan kasvavan viidessä vuodessa kaksinkertaiseksi ollen 20.000,- jokaista kansalaista kohden. Miten me kansalaiset siihen voimme vaikuttaa, kun edustajat vaan nostavat palkkaansa ja elävät kuin pellossa.
Bisnes on bisnes
Jos saa luottoa 2,5% korolla ja sen ansiosta kansantalous kasvaa 5,5%, se tekee ainakin prosentin voiton? Halosta ja Niinistöä yhdistää se, että kumpikaan ei ole koskaan ollut oikeissa töissä. Ainakaan onnistunut.
Isänmaallisuus ja solidaarisuus edustavat kokoomuslaisille
"mennyttä aikaa" - Kokoomuksen ideologiaan kuuluu olennaisena osana se, että kaikki on mitattavissa rahalla ja myytävissä(terveys, koulutus, tasa-arvo, "kansakunnan etu" jne. jne.) Siitä kertoo useiden kokoomuslaisten sotkeutuminen korruptioskandaaleihin. Sampsa Katajan, Kanervan, Tiuran, Lindenin lisäksi herättää kysymyksiä myös se, että meillä on kokoomuslainen valtiovarainminísteri, joka on saanut veroparatiisifirmoilta merkittää tukea.
Unohtaa ei sovi myöskään valtion omistajuuksista vastaavaa Häkämiestä tai kaavoituksista vastaavaa Vapaavuorta, joiden vaalirahoista löytyy lisäksi ruotsalaista investointipankkia. Nämä ovat isoja kysymyksiä myös kansantaloudellisesti. Isänmaallisuus ja solidaarisuus edustavat kokoomuslaisille "mennyttä aikaa" -
http://jyrkivirolainen.blogspot.com/search/label/M...
"Globaalisuus" ja "markkinaliberalismi"( lue. ahneus) ovat korvanneet nuo pehmeämmät ja perinteisemmät arvot. Siksi on hyvinkin loogista, että palveluksia vaihdetaan kylmään rahaan ja päinvastoin. Nämä kiittämättömät "oman elämänsä sankarit" ja "nettoveronmaksajat" katsovat saaneensa kaiken puhtaasti ilman valtion tai muiden suomia mahdollisuuksia. Tästä syystä he kokevat olevansa "tasa-arvoisempia" ja etuoikeutetumpia kuin perustallaajat.
""Rikkaiden edustajana Kokoomus ja Katainen eivät halua
puuttua “kilpailukykysyistä“ suuryhtioiden veronkiertoon. Jokaisella suuryhtiöllä on tytäryhtiö yhdessä tai useammassa veroparatiisissa. Nokialla mm. Bermudalla, Soneralla Jerseyllä ja Cayman-saarella, Outokummulla Bermudalla.""
Ylöseltä jäi mainitsematta kirjassaan, että lähes jokaisella suomalaisella “rahasuvulla“ oli jo 90-luvun puolivälissä pöytälaatikkofirma jossain veroparatiisissa.
Erityisen taitavia veronkiertäjiä ovat suuret monikansalliset jättiyritykset kuten Microsoft, Apple, Coca-Cola, Ford, Ikea jne. Esimerkiksi konkurssiin
menneellä Enronilla oli 700 tytäryhtiötä pelkästään Caymansaarella. Jättiyhtiöt tarvitsevat niitä sisäisiin siirtohinnotteluihin, joilla voitot voidaan siirtää tuotantomaasta verottajan ulottumattomiin. Siksi maailmakaupasta puolet on jo konsernin tytäryhtiöiden sisäistä kauppaa.
Amerikkalainen professori Simon J. Park on päässyt perehtymään siirtohinnoitteluun tullitilastojen kautta. Lopputulema oli järisyttävä. Esimerkiksi kun monivitamiinitabletteja myytiin Kiinasta USA:han kilohinta oli 1 868 dollaria/kg. Kun sama tuote myytiin USA:sta Suomeen, kilohinta oli enää 1,3 dollaria/kg. Huippu oli, kun valmistalo myytiin yhtiön sisällä USA:sta Trinidadiin, talo maksoi 1,2 dollaria!
Pankeilla ja suurilla tilintarkastusyhtiöillä on myös tytäryhtiöt veroparatiisessa. Kirjanpidollista “taikuutta“ on, että pikkuvaltioiden lakeja voidaan käyttää demokraattisesti valittujen parlamenttien säätämiä lakeja vastaan.
Kaiken kukkuraksi kirjanpitoyhtiöt ovat laajentaneet konsulttipalvelujaan erityisesti “verosuunnitteluun“.
Veronkiertoon innovoitiin valtava määrä uusia tuotteita. Keinovalikoimiin kuului mm. tekaistut tappiot, säätiöille tehdyt lahjoitukset, trustien hyväksikäyttö, peiteyhtiöiden hyväksikäyttö, rojaltimaksut jne,
Arvopuolueen edustaja, ulkoministeri Alexander Stubb, ei ole tehnyt elettäkään epäkohtien poistamiseksi EU:n puitteissa.
Kun EU:ssa puuhattiin rahanpesudirektiiviä, Kokoomuksen euroedustaja Piia-Noora Kauppi taisteli hartiavoimin muutoksia vastaan, Hän toimi muutoksia ajavan foorumin puheenjohtajana, Hän teki kaikkensa, että rahanpesua estävät direktiivit vesitettiin juuri pankkialan etujärjestön (EBIC) toivomalla tavalla.
Tästä pääoman avunannosta hänet palkittiin kesken euroedustajuuskauden toimitusjohtajan vakanssilla Finanssialan keskusliitossa. Pyöröoven pyörähdys oli niin räikeä, että kansalaisjärjestöjen äänestyksessä hän sai “Vuoden pahin eturistiriita-palkinnon“.
http://ariojapelto.blogspot.com/2010/08/miten-kokoomuks en-arvot-toteutuvat.html#more
Raha on kuin lantaa. Sen ei ole hyvä olla pellolla yhdessä kasas
vaan tasaisti levitettynä pellolla, jolloin tulee hyvä sato.
Kaksi surkuhupaisaa esimerkkiä talousnobelin saajista ovat Myron Scholes ja Robert Merton. Se saivat palkintonsa juuri johdannaismarkkinoiden toiminnan tutkimisesta. He alkoivat toteuttaa omia laskentamallejaan amerikkalaisessa sijoitusrahastossa Long-Term Capital Managementissa. Muutaman toimintavuoden jälkeen se romahti syksyllä 1998 päädyttyään 3,7 miljardin dollarin tappioon.
Heidän nerokkaita laskentakaavojaan hyödynsivät myös nykyiset investointipankkiirit, joiden ahneus ajoi koko maailman nykyiseen lamaan. Tämä talouden uusliberalistinen uskomusoppi ajaa nyt miljoonat ihmiset, työttömyyteen, kurjuuteen, toivottomuuteen ja osan jopa itsemurhiin.
Tämän haaksirikon jälkeen pääomien ”vapauden” –ideologia on taas kääntämässä takkiaan. Jopa oikeistolaiset poliitikot kuten Nicolas Sarkozy ja Gordon Brown ovat vaatineet pääomien sääntelyä ja Tobinin veroa kun kaikki kansalaisilta kerätyt verorahat menevät nyt pankkijärjestelmän pystyssä pitämiseen.
Suomalaisten talousprofessorien enemmistökin on ollut finanssimarkkinoiden romahtamisen jälkeen aika hiljaa. Vielä 90-luvulla mm. Jouko Ylä-Liedenpohja, Vesa Kanniainen, Erkko Autio, Erkki Koskela, Matti Virén, Paul Lillrank, Klaus Kultti, Seppo Honkapohja, Pertti Haaparanta, Vesa Puttonen, Jaakko Pehkonen, Bengt Holmström jne hehkuttivat talouslehdistössä finanssimarkkinoiden vapauden siunauksellisuutta.
http://ariojapelto.blogspot.com/2010/08/politiikan-ja-talouden-takinkaan...
Kiitoksia vaivannäöstäsi.
Kiitoksia vaivannäöstäsi. On mukava lukea hyvin kaivettua tietoa.
Ihmettelen, ihmettelen
Kyllä vähän ihmetyttää, että kansanedustaja ja presidentti "ojentaa" kansalaisia ylivelkaantumisesta kun samanaikaisesti on täysin oikein ottaa valtiolle lisävelkaa, että saadaan kansanedustajien palkat maksettua. Kyllä suurin ongelma on tämän maan ylipaisunut julkinen talous jota velkarahalla pyöritetään ja oletetaan että kyllä talouskasvu (vientiyritykset) hoitaa maksupuolen.
Mainostoimistot on täynnä seksiä, älyä ja soopaa...
Koska mainostoimistoissa on älyä, ne osaa käyttää seksiä myydäkseen soopaa. Mutta sellaista se on maailman sivu. Mikä siis on erilaista? No ILMASTONMUUTOS...
Ilmastonmuutoshömpällä on nostatettu ja nostatetaan kaikki kustannukset sellaisiksi ettei ihmisillä ole enää varaa elää.
Velkaantuminenko ongelma?
"On jos suomalainen pankki vetää millimetrin ja pilkun,pisteen niin tarkasti-ettei siitä selvää saa"!
Yksi soitto ulkomaiseen pankkiin ja asia hoidettu-paperit on tehty ja raha siirtyy huomenna omaan pankkiin joka vaihtuu välittömästi!
"Ei yhtään velkaa suomalaisesta pankista-ei mistään ryhmittymästä-vaan ulkomailta tarkan valinnan pohjalta".
Edellinen lama opetti ja pakotti toimintoihin-joista suomalaiset naiset pitävät!
Ensin työantaja konkurssiin-6 kk:n irtisanominen,muuttui uran vaihtopalvelu yrityksen työtiloihin ja edut säilyivät ennallaan-mutta työtäei jukupliuta löytynyt Helsingistä ja naapurikaupungeista-sitten eteenpäin....
Meni oma asunto jonka myin hyväkuintoisena-kuin uutena,yritimme myydä tulevan "avovaimon" pienempää asuntoa
meni 7 kk. Uusi rivitalo oli hieno,hyvä-mutta nuo em.asiat johtivat eroon ja "tämän psykiatrian esh:n kieroiluun-siinä meni muutakin kuin ne keskinäiset sovitut asiat.....
Ero heti ja suomalainen nainen sivuun-uutta ei tilalle...nyt
on sitten tuolta kauempaa lännestä oikein ok.,älykäs,osallistuva,avulias,antava...meren rannalla asumme,sauna on myös siinä lähellä ym.
Suomessa pankit tekivät ed. laman ja hyeenat sekä naiset hoitivat loput-nyt ne kuulema harrastaa yövuoroissa
seksiä lääkärien ja potilaidenkin kanssa.
Pankkien tiukka asenne ja nuo 90-luvun häiriöt Osuuspannkkien sotkuissa maksoivat hyville asiakkaille
aivan älyttömästi-ja kukaan ei uskalla vahingossakaan
puhua,kirjoittaa aiheesta--saati nämä turvatyynyillä istuvat pankkien johtajat.