Oululaisen homobaarin edustalla on turvatonta, kertoo Oulun yliopiston oppilaskunnan puheenjohtaja Ilari Nisula Ylelle. Nisulan mukaan homobaarin lähistöllä huudellaan asiakkaille ja alueella on tapahtunut viime tiistain jälkeen kaksi pahoinpitelyä, joiden motiivina on ollut uhrin homoseksuaalisuus.
-Tämän kyseisen yökerhon ulkopuolella on ollut huutamista ja provosointia ja ihan selvää päällekäyntiä. Pahoinpitelykin tapahtui siellä, eli tunnelma on ollut suhteellisen turvaton, Nisula sanoo Ylen haastattelussa.
Ylioppilaskunnan mukaan ainakin toisesta pahoinpitelystä on tehty rikosilmoitus. Oulun poliisin rikoskomisario Risto Viippola kiistää Ylelle viranomaisen tietävän Nisulan väittämästä homovainosta.
Oulun yliopiston oppislaskunta on laatinut julkilausuman, jossa kaupunkia ja poliisi vaaditaan puuttumaan paikkakunnalla vellovaan homovihaan.
- Viimeaikaiset yhteiskunnallisen keskustelun aiheet ovat omiaan luomaan jakolinjoja meidän ja muiden välille. Tällaista ilmapiiriä vastaan tulee toimia aktiivisesti ja luottamusta rakentaen, Nisula selittää.

Kommentit
Tämä oli nyt ihan odotettu
Tämä oli nyt ihan odotettu seuraus - kun politiikassa ja mediassa toleroidaan Räsäsen ja muiden äärikonservatiivien/oikeistolaisten kansanryhmäävastaan kiihottaminen, kääntyy ne puheet kansan keskuudessa ilmapiirin muutokseksi ja ääripäässä teoiksi.
Homokappeli kaupungin keskustassa
Tuo tietenkin vetää oululaisnatseja puoleensa kuin lehmänkakka kärpäsiä tai mesi mehiläisiä. Oulussa voisi rikoksia jättää tutkimatta ja järjestää ympärivuorokautinen poliisivartio. Paatero varmaan rohkaisee tähän.
Edullisinta olisi siirtää baari jonnekin kauas asutuksesta tai yliopistokampukselle.
Aika homoa
Ei mikään ihme. Sama jos mille tahansamuullekin seksuaaliselle fetissille rakennettaisiin oma baari.
Voi vain kuvitella minkälaista huutelu olisi jos esimerkiksi jaloista kiihottuvilla olisi oma baari "HEI JÄTKÄ TÄS OLIS MU HIKINE JA KÄNSÄNE JALKA TUUS HAISTAA SITÄ HÄHÄHÄ" "AIJAA EKS SÄ MUKA TYKKÄÄ TISSEISTÄ MITÄ OOKSÄ JOKU FRIIKKI".
Pahoinpitelyt ei ole kyllä hyväksyttäviä, mutta jos ouluunkin muuttaa lisää muslimeja niin pahoinpitelyt tämänkin baarin edessä tulevat lissäntymään. :D
Ylioppilaskunnan puheenjohtaja
Miksi Ylioppilaskunnan puheenjohtaja on esillä tässä asiassa? Leimautuu koko opiskelijakööri puppeleiksi.
Hyvä meininki!
Homot pysykööt kaapeissaan.