Lauantai 26.5.2012

Yle: Hekin tyrmäävät pakkoruotsin

Luotu: 
25.10.2010 07:46

Suurin osa kunnanjohtajista luopuisi pakollisesta ruotsin kielen opiskelusta kouluissa ainakin osassa Suomea, ilmenee Yle Uutisten tekemästä kyselystä.

Vain kolmasosa kyselyyn vastanneista kunnanjohtajista on sitä mieltä, että Suomi tarvitsee pakkoruotsia.

Joka kolmas haluaisi ruotsin opiskelusta vapaaehtoista koko maassa. Joka viides antaisi joillekin kunnille vapauden pakkoruotsista.

Ylen kyselyyn vastasi Suomen 326 kunnanjohtajasta 167. Vastausprosentti on 51,2.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vyötiäinen

Odotettu tulos, sillä pakkoruotsia kannattaa enää johtavien poliitikkojen enemmistö. Kansan ja asiantuntijoiden enemmistö on jo kauan ollut sitä vastaan.

Kuulemma Uudenmaan kunnanjohtajien enemmistö olisi pakkoruotsin puolella. Selityshän on päivänselvä. Tämän alueen kunnanjohtajat ovat oikeastaan kaikki Kokoomuksen, SDP:n tai RKP:n jäseniä. Joten heidän kannanotossaan kuuluu tietysti puolueidensa virallinen kanta.

Kunnanjohtajat eivät siis ole mitään puolueettomia kunnan virkamiehiä, vaan useimmiten poliitikkoja. Monet heistä ovat kiitollisuudenvelassa puolueelleen asemastaan ja se näkyy vastauksissa.

Kielivapaus on koko Suomen etu ja tulevaisuuden menestyksen ehto. Emme tarvitse pakkovenäjää eli toista pakkokieltä kahden sijaan. Suomalaiset ovat oikeutettuja täyteen kielivapauteen, kuten KAIKKI muutkin vastaaavat kansat.

Voiko kukaan rehellinen ja järkevä ihminen olla muuta mieltä?

Hymiö

Jotkut vanhanaikaiset yritykset ja johtajat suosivat vielä palkkauksessaan ruotsinkieltä. Ruotsinkielisten palkkaus pätevien tilasta on karmea virhearviointi. Oikeat ruotsalaisetkin katselevat silmät pyöreänä näitä asiantuntemattomia rantaruotsin murretta sönköttäviä seurustelu-upseereja. Nykyään kotimarkkinat ovat EU ja siellä ei ruotsilla pärjää.

hessu

Vastaan lukion osalta. Jos pää ei riitä koulunkäyntiin pitemmälle, vaihtoehtoja on tarjolla. Kaikkien ei tarvitse olla teoreetikkoja. Naapurimaan kielen osaaminen avaa vaihtoehtoja elämään, ovia.
Yo-tutkinnon osalta rimaa on jo laskettu, kun loppukokeet saa jakaa useammalle vuodelle.Miksi laskea vielä lisää?

Vyötiäinen

Tottakai naapurimaan kielen osaaminen on hyödyllistä, mutta ei vain YHTÄ naapurimaan kieltä pidä KAIKILLE pakolla opettaa.

Todellinen rimanalitus koulusysteemissämme on juuri pakkoruotsi.

Jamppa12

Perustuslaissa ei sanota, että jokaisen suomalaisen pitäisi opiskella ruotsia!! Itse asiassa perustuslaki ei velvoita ketään opiskelemaan yhtään mitään!

Perustuslaki tunnustaa ruotsinkielisille tietyt oikeudet käyttää omaa kieltään virallisissa yhteyksissä, mutta perustuslaki ei mitenkään tarkemmin määritä, kuinka nämä oikeudet käytännössä toteutetaan. Missään tapauksessa perustuslaki ei sano, että ruotsinkielisten oikeudet turvataan suomenkielisiä orjuuttamalla! Tuohan on pikemminkin perustuslain vastaista toimintaa!

LUKEKAA SE PERUSTUSLAKI, STNA. Ei ole edes pitkä teksti. Aiheeseen liittyvät pykälät ovat muutaman kappaleen pituisia.

Jamppa12

Niin, kyllä ruotsinkieliset saavat aivan vapaasti opiskella omalla kielellään. Se on heidän oikeus.

Mutta ei tämä liity mitenkään SUOMENKIELISTEN PAKKORUOTSIIN!!

Ei ruotsinkielisten oikeudet ole suomenkielisten velvollisuuksia!!

Jouko Heyno

Laki ei ole niin kuin se luetaan. Kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa, kuten Suomi, laki on niin kuin se on kirjoitettu. Toki nykyinen perslaki tunnustaa ruotsinkielisille "tietyt oikeudet". Se "tunnustaa" ne samat "tietyt oikeudet" myös suomenkielisille. Missään tapauksessa perslaki ei sano, että suomenkielisten SUOMALAISTEN oikeudet turvataan ruotsinkielisiä SUOMALAISIA orjuuttamalla. LUE SE PERSLAKI, STNA! Ei ole edes pitkä teksti. Aiheeseen liittyvät pykälät ovat muutaman kappaleen pituisia.

I_K_L

Suomi-provinssi ei ole kaksikielinen, vaan melko puhtaasti yksikielinen. 1-2% suomalaisista ovat ummikkoruotsinkielisiä. Taitaa olla jo ummikkovenäläisiäkin saman verran.

Perustuslaki on tässä suhteessa ajantasaistettava ja sehän tapahtuu tietenkin tässä pakkoruotsiasiassa perustuslain säätämisjärjestyksessä toisin kuin esim. semmoinen pikkuasia kuin EU:n liittyminen. Siitä pitävät suurien puolueiden ruotsalaisten talutusnuorassa olevat politbyroot huolen.

Mikä ihmeen kiristysruuvi rkp:llä on muihin puolueisiin? Onko syynä nälkää pakoon Ruotsiin muuttaneet puoli miljoonaa suomalaista, vai liittyykö asia jotenkin II-maailmansodan kuvioihin?

eos

"1-2% suomalaisista ovat ummikkoruotsinkielisiä"

Tarkoittaa että 20%-40% suomenruotsalaisista olisi ummikkoja?? Paremminkin 1%-2% SUOMENRUOTSALAISISTA on ummikkoja.
Suomessa on n. 50000 venäjää äidinkielenään puhuvaa ja heistäkin aika suuri osa osaa suomea.

Keskitytään tuohon pieneen vähemmistöön ja vaaditaan heiltä suomenkielen osaamista niin silloin päästäisiin paljon parempaan lopputulokseen kielivähemmistöjen kuin enemmistönkin kannalta.

Jouko Heyno

Pitää olla: "1-2% suomalaisista ON ummikkoruotsinkielisiä". Suurin osa venäjää äidinkielenään puhuvista Suomessa asuvista EI ole suomalaisia.

Miksi suomenkielisille SUOMALAISILLE ja ruotsinkielisille SUOMALAISILLE pitäisi olla eri säännöt?

erkki_olavi

Kyllä suomalaisilla on huono tuuri. Ensinnäkin äidinkielenä on suomi, joka on kansainvälisesti yksi maailman turhimmista kielistä. Toiseksi meidän pitää väkisin opetella toista turhaa kieltä, ruotsia. Kunnollinen englanninkielen taito lisättynä jollakin hyödyllisellä kielellä, kuten venäjä tai saksa, riittää pitkälle.

I_K_L

sehän on hyvää vauhtia vaihtumassa englantiin. Ruotsinkielisillä suomalaisilla on käynnissä tuplavaihto, suomeen ja englantiin.

Hymiö

Kysymyshän on pelkästä 70-luvun koululaista. Sen muuttaminen onnistuisi yksinkertaisilta kansanedustajilta yksinkertaisella enemmistöllä vaikka huomenna. Vaalien paineessa luulisi hoitavan asian pois päiväjärjestyksestä.

Toisaalta Soini voisi olla seuraavana pääministerinä paljon parempi kuin Kivimäki saati Vanhanen. Kun nämä nykyiset ovat kerran liian kovakorvaisia sille, mitä kansa haluaa. Oikeastaan jopa vaatii.

salakankee

eihän peruskoulussa mitään ehtoja anneta vaikka makais pulpetin päällä kuin keitetty spagettimakaroni.

Tyypilliset ehdot olivatkin ruotsin ehdot! Siitä huolimatta moni joka "pakosta" joutui ruotsinsa oppimaan on osannut olla siitä taidosta tyytyväinen. Se avasi monelle mm. virkamiesuran, joka muuten olisi ollut vain kangastus.

kotihiiri

sekä kotona oman mukulan kohdalla että koulussa sijaisopettajana. Kerran menin lankaan erään vesselin oveluuden takia 80-luvulla: tukiopetuksessa hän tirautti aluksi itkut, kuinka kotona häntä kohdellaan rujosti ja pakotetaan melkeinpä voimakeinoin ruotsin/englannin läksyjä tekemään. Ja minähän hellyin että voi miten julmaa...sen jälkeen oli melko mahdotonta saada häntä tekemään mitään! Tukiopetus vastannee nykyäänkin entisen oppikoulun "ehtoja", eikä tarvitse kesää pilata.

Kotona oma vesseli 80-luvun lopulla tankkasi ruotsin epäsäännöllisten verbien taivutuksia ulkoa, josta olin otettu ja arvostukseni opettajaansa kohtaan kohosi huippuunsa. Poika oppi verbit, kun oli pakko (olisi joutunut jäämään tietty koulun jälkeen niitä opettelemaan koululle). Opiskeli vähän vanhempana ilman lukio-opintoja (!) amkk-koulutuksen kieliopintoineen ja puhuu ja kirjoittaa englantiakin hyvin, oli sorvannut lopputyönsä kirjallisen osan tiivistelmän raakaversion itse - joten kasvuiässä EI saa liikaa lelliä, eihän työelämässäkään saa palkkaa vetelehtien. Koulutyö on työnteon harjoittelua.

Itse kävin keskikoulun maalla ja muistanhan minä, miten kuria eri opettajat pitivät: eräs opettaja kerran löi erästä poikaa karttakepillä sormille/pulpetin kanteen niin että karttakeppi katkesi. Poika joutui levottomuutensa takia istumaan luokassa ekassa pulpetissa koko kouluaikansa, minä kiltti ja ahkera luokan perällä... Siihen aikaan kun oppikoulu ei ollut pakollista, pahimmat häiriköt erotettiin.

J.Ryyti

Perustuslaki määrittelee oikeudet,mutta ei velvollisuuksia. Missään kohtaa perustuslakia ei ole todettu,että:

-suomenkielisen olisi puhuttava/osattava ruotsia

-suomenkielisen olisi pakko opiskella ruotsia.

Perustuslain tulkitseminen niin,että ruotsinkielisten oikeudet olisivat suomenkielisten velvollisuuksia on itse asiassa vastoin Suomen perustuslakia!

Perustuslaista ei siis ole pakkoruotsin tueksi muutoin kuin omaatuntoa ja rehellisyyskäsitettä venyttäen. Tai tietämättömyys!

Väärinkäsitys johtunee siitä,että pakkoruotsipropagandassa tietoisesti sotketaan juridinen henkilö (valtio) ja luonnolliset henkilöt (kansalaiset).

Juridinen henkilö voi olla kaksikielinen tai vaikka monikielinen perustuslain tulkinnan mukaan edelleenkin. Siitä vaan ei voida,paitsi epärehellisyyttä harrastaen,johtaa tulkintaa,että luonnollisten henkilöiden, kansalaisten,olisi oltava kaksikielisiä. Vielä vähemmän suomi-ruotsi-versiona.

Suomenkin solmimat kv. ihmisoikeussopimukset kieltävät valtiota pakolla muuttamasta kansalaisten identiteettiä. Pakkoruotsi voitaisiin jopa tulkita ihmisoikeusrikokseksi jos juristeriaa halutaan harjoittaa.

Jk. Puolueista ainoastaan Perussuomalaiset puolueena kannattaa valinnan vapautta koulujen kielten opetuksessa. Ei ihme,että Perussuomalaisten kannatus nousee. Muut puolueet on vain pahaisia rkp:n apupuolueita. Ne maksavat rkp-riippuvuudestaan kovaa hintaa seuraavissa vaaleissa.

I_K_L

ei millään tahdo muistaa juridisen ja luonnollisen eroa. Kai tuota pakkoruotsivalistusta on tullut nautittua niin kauan, että sitä ikäänkuin pitää "oikeana" ja luonnollisena asiana. Hyvä, että silmät aukeilevat vähän joka puolella, jopa Suomen ruotsinkielisten keskuudessa.

9kautta10

Pakkoruotsin aika on ohi. RKP:n nuket heiluvat epätoivoisesti puolustaessaan tätä suomalaisen apartheidin jäämistöä. Missään muussa maassa ei enemmistöä nöyryytetä ja vähemmistölle anneta tällaisia oikeuksia kuin Suomessa.

Jos kannatat pakkoruotsia, olet elitisti ja pidät suomalaisia ali-ihmisinä.

Hannu Koho

Suomea voisi ehdottaa Guinnesin ennätysten kirjaan:
missään päin maailmaa ei ole toista maata, jossa 5 % näennäinen ja 2 % ummikkovähemmistö tekee masta kaksikielisen.

Yleensä ulkomaalaiset eivät ensi selityksellä edes usko koko asiaa.

Hymiö

"Yleensä ulkomaalaiset eivät ensi selityksellä edes usko koko asiaa."

Näihin ulkomaalaisiin kuuluvat myös oikeat ruotsalaiset. Silmät pyöreinä ihmettelevät Suomen pelleilyä. Onhan se nyt jumankuta hullua, pakko.

Vapaaehtoinen ruotsinkieli on hieno asia. Motivoiva hieno asia.