Oulussa asuvat vähemmistöt ovat joutuneet järjestelmällisen vainon kohteeksi. Näin sanoo vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Katri Immonen. Syksyn aikana kaupungissa on tapahtunut jo useita pelkoa herättäviä iskuja.
Immonen myöntää, että Oulun tapahtumia voi kuvailla äärioikeiston terrorikamppanjaksi.
- Tässä on hyvin selvä pelottelun meininki, halutaan näillä iskuilla saada ihmisiä hiljaiseksi, Immonen kuvailee.
Uusi Suomi uutisoi aiemmin, että seksuaalivähemmistöön kuuluvat ihmiset pelkäävät liikkua vähemmistön suosiman ravintolan lähistöllä. Tämän lisäksi yksittäisten Setan jäsenten, etniseen vähemmistöön kuuluvan ja erään vasemmistopoliitikon kodin seiniä ja ovia on töhritty.
Tuorein tapaus on Oulun ylioppilaskunnan toimitiloihin heitetty polttopullo. Poliisin mukaan isku aiheutti vähän vahinkoa kiinteistön ulkopintaan. Kiinteistön viereiseen aitaan oli myös spraymaalilla kirjoitettu sukupuolivähemmistövastainen teksti.
Vasemmisto-opiskelijat uskovat iskun syyksi ylioppilaskunnan kannanoton, jossa vaadittiin suvaitsevaisuutta kaupunkiin.
Katri Immosen mielestä äärioikeisto on nostamassa päätään Suomessa. Vasemmisto-opiskelijat ihmettelevät, miksi suojelupoliisi on ilmoittanut olevansa kehityksestä tietoinen, mutta ei tee mitään asialle.
Suojelupoliisin viestintäpäällikkö Liinu Lehto-Seljavaara sanoo, että supo on tietoinen Oulun tapahtumista. Hän ei kuitenkaan halua kommentoida polttopulloiskua.
- Paikallispoliisi tutkii asiaa. Heillä on ajankohtainen tieto.
Suojelupoliisin tietoon ei ole tullut, että äärioikeisto olisi Suomessa nyt erityisen aktiivista.
- Toiminta ei ole järjestäytynyttä. Kyse on yksittäisistä henkilöistä, joita ei voi sanoa edes ryhmiksi.
- Syytä huoleen ei ole, Lehto-Seljavaara vakuuttaa.
Oulun poliisin mukaan kaupungissa ei ole tapahtunut järjestelmällistä vähemmistöihin kohdistuvaa väkivaltaa.
Poliisi tutkii polttopulloiskua tuhotyön yrityksenä ja lievänä vahingontekona. Ainakin yhdestä homobaarin lähistön pahoinpitelyistä on tehty rikosilmoitus.

Kommentit
No sillälailla!
On jälleen tosisankarit liikenteessä.
Jos tämä on Räsäsen ansiota, eka sulka hattuun
Toivottomiksikin tuomituista tapauksista löytyy joskus harvoin jotain myönteistä.
Älyttömiä sekopäitä
Touhu vaikuttaa yksittäisten äärikahjojen toiminnalta. Muutama pipopää saa paljon tuhoa aikaiseksi, eikä siitä minusta voi vetää valtakunnallisia johtopäätöksiä kuten uutisessa tehdään.
Koko "äärioikeiston", mitä sitten tarkoittaakin, niputtaminen muutamaan kahjon tekosiin tuntuu todellisuuden vääristelyltä. Ainakin tänään syntyy sellainen vaikutelma, mutta huomenna voin jo olla eri mieltä mikäli aihetta ilmenee.
Ei järjestelmällistä
-- Touhu vaikuttaa yksittäisten äärikahjojen toiminnalta.
Luulen, että olet oikeassa, mutta Oulussa on Suomen pahin nuorisotyöttömyys. Se on tikittävä pommi, joka saattaa räjähtää hyvin ikävällä tavalla. Oulu teki Erno Paasilinnasta satiirikon. Mitä hyvää kaupunki tarjoaa näille nuorille?
Oululaisilla viranomaisilla on aiemmin ollut ongelmia uusnatsismia ihannoivan patriootti.com-liikkeen ja sen oululaisen hieman yli 20-vuotiaan johtajan kanssa. Ja tällä kommentilla en suinkaan tarkoita sitä, että teon takana olisi ko. liike.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/supo_uusnatsismi_on_suomessa_sisap...
Ylioppilaskunnan dilemma
Syyttääkkö äärioikeistoa vai suvaita avohoitotapauksia.
Kansainvälisyyden tuulet saapuvat näköjään Suomeenkin
Olisiko tällainen suvaitsevaisuus peräisin rajan takaa Ruotsista? Siellähän vainotaan SD:n jäseniä ja kannattajia aivan samaan tyyliin.
Hyvät naiset ja herrat,
Hyvät naiset ja herrat, jännitys tiivistyy! Mikä ryhmittymä mahtaakaan olla iskujen takana: Perssuomnalaisnuoret, KD:n kannattajat? Tosi-islamistinen MaMu-jengi? Vaiko kenties pelätty ja maineikas Isän Maan Puolustajat ry?! Pysykää kanavalla, niin saatte tietää!
Hajaantukaa, mars, mars!!
Olisiko siitä mitään hyötyä, että homot hajaantuisivat?
Nyt kerääntyvät yhteen paikkaan, johon on helppo hyökkäillä.
Armaijassa jo tämä opetettiin - ai niin monet homoista ovatkin vihreitä aseistakieltäytyjiä eivätkä saaneet hoiva hommissa sotilakoulutusta.
Sissikoulutuskin on tehokasta kuten latvialainen ammuskelija todisti. Puolet Suomen poliisivoimista on hänen perässään, mutta vasta koira juoksi riittävän nopeasti! :)))
Liettualainen
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2010/10/1205636
Hänestä voitaisiin tehdä kanta-aliupseeri. Poliisi Suomessa on rapakunnossa desanttien osalta.
Ei hyvää päivää taas...
"...Immonen myöntää, että Oulun tapahtumia voi kuvailla äärioikeiston terrorikamppanjaksi..."
Voiko enää enempää asettaa itseään marttyyrin asemaan.
"...Katri Immosen mielestä äärioikeisto on nostamassa päätään Suomessa. Vasemmisto-opiskelijat ihmettelevät, miksi suojelupoliisi on ilmoittanut olevansa kehityksestä tietoinen, mutta ei tee mitään asialle..."
Vai äärioikeisto??? Veikkaisin asialla olleen äärivasemmiston, sillä natseistahan tässä lienee kyse ja natsit ovat kyllä täysiä vasureita.
Immosella lienee käynnissä
Immosella lienee käynnissä ihan omat kampanjansa. Ehkäpä minäkin nimeän tästä lähin kaikkinaiset yhteiskuntarauhaa rikkovat tekoset vasemmiston väkivaltakoneiston terrorikampanjaksi.
Mitenköhän nämä asiat hoidettiin Neuvostoliitossa?
"Vasemmisto-opiskelijat uskovat iskun syyksi ylioppilaskunnan kannanoton, jossa vaadittiin suvaitsevaisuutta kaupunkiin."
Mitenköhän nämä asiat hoidettiin Neuvostoliitossa?
Stalin oli suvaitsevainen
...ja jopa lahjoitti homoille pitkiä lepolomaleirejä!
Mikä äärioikeisto?
Siis pari juoppo hullua riehumassa ja huudetaan ÄÄRIOIKESTO TULEE! NATSIT TULEE, Lappi palaa! (huomisen otsikko?)
Kun turkistilalle hyökätään kutsutaan ihmisiä eläinaktivistiksi? Sitten nämä "vasemmisto"nuoret vaikuttavat ainakin mielipiteidensä mukaan täysverisiltä marxilaislta.
Toisaalta Euroopassa ei ole kommunistit ja "ääri"vasemmisto yhtä seksikästä kuin jenkkilässä missä ne ovat juuri natsien kanssa lähes samalla media seksikkyydellä. Ehkä se johtuu siitä, että täällä ollaan toinen jalka niin syvällä juuri siinä paskassa, että ei kannata paljon naureskella.
Vai niin
Onko kyseisestä kirjoituksesta pääteltävissä,että vasemmistolaiset kannattavat homoutta ja homoja,kun taas oikeisto on normaalien puolella?
Tietääkseni sosialistit,niin kansallis-kuin neukkusosialistitkin käyttivät homoja energiantuotantoon.
Hmmm
Mitä siinä viestissä luki?
Katri Immonen on Vasemmisto-opiskelijoiden pj.
Kannanotto
Vasemmisto-opiskelijat ja Vasemmistonuoret tuomitsevat Oulun polttopulloiskun
Vasemmisto-opiskelijat ja Vasemmistonuoret antavat täyden tukensa OYY:n yhdenvertaisuusvaatimukselle ja vaativat viranomaisia selvittämään ylioppilaskunnan julkilausumassa esitetyt asiat. “Seksuaalivähemmistöihin kohdistuvat iskut on otettava vakavasti ja niihin on puututtava välittömästi,” toteaa Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Katri Immonen.
Suojelupoliisi on sanonut jo 17.9. odottavansa lisää iskuja kotioville ilmestyneiden rasististen, homofobisten ja vasemmistovastaisten seinämaalausten jälkeen, mutta mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut tekojen ehkäisemiseksi.
“Ei liene sattumaa, että tällaiset iskut tapahtuvat sen jälkeen kun konservatiivipoliitikot ovat näyttävästi vastustaneet yhdenvertaisuutta ja esimerkiksi sukupuolineutraalia avioliittoa,” Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakso huomauttaa.
Väkivaltaiset viharyhmät on saatettava teoistaan vastuuseen välittömästi, ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa suurempaa vahinkoa hyökkäyksillään. “Suomeen ei saa antaa päästä syntymään vihamielisyyden ilmapiiriä. Kaikkien on voitava elää vapaasti elämäänsä henkilökohtaisista ominaisuuksistaan riippumatta,” toteaa Immonen.
Katri Immonen
Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja
Dan Koivulaakso
Vasemmistonuorten puheenjohtaja
http://mekam.wordpress.com/
Suojelupoliisiko homokampanjassa mukana?
"Suojelupoliisi on sanonut jo 17.9. odottavansa lisää iskuja kotioville ilmestyneiden rasististen, homofobisten ja vasemmistovastaisten seinämaalausten jälkeen, mutta mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut tekojen ehkäisemiseksi."
No ei olisi uskonut, että suojelupoliisikin on statistina homohysterian luomisessa saadakseen jälleen aikaan Mikko Paaterolle kansalaisoikeuksia rajoittavan lain.
Kauhea oli Seppo Nevalan punainen Supo Lipposen aikana, mutta kyllä tämä sininenkin Supo on kanssa yksi...
Ei, ainakaan vielä
Supo on ilmoittanut olevansa valmis auttamaan polttopulloiskun tutkimisessa, mutta Oulun poliisi ei koe mukanaantuloa, ainakaan tässä vaiheessa, tarpeelliseksi. Supo ei siis ole mukana.
---
Töhriminen taitaa olla osa oululaisuutta?! Homojen ja maahanmuuttajien lisäksi mustalla listalla ovat häkkikoirat?!
-- Töhrijä tai töhrijät jättivät perheen henkeä uhkaavan viestin omakotitalon pihalle Maikkulan Patamäessä keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Ilkivaltaa oli tehty jo aiemmin: edellisenä viikonloppuna oli heitelty raakoja kananmunia talon seinään.
Vielä tuolloin perhe ei osannut epäillä, että teko liittyisi uuteen perheenjäseneen: juuri hankittuun ajokoiraan. Torstaiaamuna oli kuitenkin toisin.
Perheen isä meni pihalle ja koiranhäkkiin antamaan koiralle aamupalaa. Silloin hän huomasi, että talon seinälle oli heitelty ilmeisesti tekoverta.
http://www.oululehti.fi/etusivu/t%C3%B6hrij%C3%A4_uhkasi_perheen___henke...
Aikaisinpa Immonen
aloitti eduskuntavaalikampanjansa.