Lauantai 26.5.2012

Päivi Räsänen lehdelle: ”Naispappeus on Raamatun vastaista”

Luotu: 
29.10.2010 12:37
Päivitetty: 
29.10.2010 12:47
  • Kuva: Päivi Räsänen
    Päivi Räsänen.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ottaa Ylioppilaslehden haastattelussa kantaa muun muassa naispappeuteen.

- Näen, että naispappeus on Raamatun opetusten vastaista, Räsänen sanoo, mutta jatkaa, ettei kristillisten puolue ota asiaan kantaa.

Räsänen sanoi hiljattain TV2:n Homoillassa, että vastustaa homoliittoja, koska ne ovat Raamatun opetusten vastaisia. Moni on kritisoinut Räsästä siitä, että Raamatussa moni muukin asia kielletään. Räsänen ei kadu lausuntojaan.

- On aika lähellä sananvapauden rajoittamista, jos minun pitäisi kokea syyllisyyttä siitä, että olen rehellisesti sanonut mielipiteeni. Sehän tarkoittaa yhtä kuin että pidä suusi kiinni.

Räsäsen mukaan Uusi testamentti on kuitenkin poikkeuksellisen yksiselitteinen homoseksuaalisuudesta.

Räsänen on kirjoittanut homoseksuaalisuudesta äärivanhoillisen Luther-säätiön vuonna 2004 julkaiseman pamfletin ja puhunut homoseksuaalisuudesta taipumuksena, josta on mahdollisuus pidättäytyä.

Kristillisdemokraatit ovat saaneet Homoillan jälkeen ainakin tuhat uutta jäsentä. Kirkosta on eronnut noin 30 000 ihmistä.

Räsänen sanoo myös haastattelussa kannattavansa sitä, että pakolaisiksi otettaisiin ensisijaisesti kristittyjä.

- Suomi ei voi ottaa kaikkia maailman pakolaisia. Sopeutumisen kannalta olisi järkevää valikoida sellaisia ryhmiä, jotka kulttuurisesti ja uskonnollisesti sopeutuvat tänne, eli asettaa etusijalle esimerkiksi vainotut kristityt. Vaikka heidät siirrettäisiin eri puolille Suomea, kuten Etelä-Pohjanmaalle tai Etelä-Karjalaan, he integroituvat nopeasti, kun he löytävät seurakuntayhteisön. Siellä heidät otetaan hyvin vastaan vainottuina kristittyinä.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

JussiManHki

Olen kyllä enemmänkuin järkyttynyt että Räsäset ja kumppanit ottavat Raamatusta vain ne kohdat käyttöönsä jotka sattuvat sopimaan juuri heille! Hirveä haloo homoista, mutta muut järjenvastaiset käskyt jätetään sitten huomioimatta? Ja mikähän on se peruste tälle? Ettei vain rouva Räsäsellä ja muilla ole jokin oikea syy tähän? Että poimitaan rusinat pullasta ? Missä on loogisuus? Haloo??

No toisaalta olen enemmän kuin tyytyväinen että Päivi kertoi mitä on mieltä! Nyt vain kaikki sitten Kristilliseen puoluesseen ja naispapit viralta vaan! Uskomatonta sanon minä! Miksihän ei noudata Uuden testamentin käskyä naisille olla hiljaa? Suosittelen että siivoaa oman pesänsä ennenkuin kuin ryhtyy muiden koteja ja paikkoja siivoilemaan. Tiedä vaikka mitä niistä kaapeista saattaa löytyäkkään? Herra yksin tietää :)

Hyväkurkku

He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. (Matt. 19:6)

Avioero on Jumalalle kauhistus ja tällaisia ihmisiä ei pidä hyväksyä seurakunnan jäseniksi. Se, että kirkko sallii jopa papeilleen avioeron on jumalanpilkkaa!

Raamatun Jumalan mielestä miehen pitkä tukka on kauhistus, mikä selvitettäköön myös Päivi Räsäselle joka on vastoin Raamatun opetusta ja Jumalan tahtoa ajanut jopa pitkätukkaisten miesten oikeutta säilyttää uskonvastaiset tukkansa armeijassa.

jore52

Hyväkurkku:
"Raamatun Jumalan mielestä miehen pitkä tukka on kauhistus, mikä selvitettäköön myös Päivi Räsäselle joka on vastoin Raamatun opetusta ja Jumalan tahtoa ajanut jopa pitkätukkaisten miesten oikeutta säilyttää uskonvastaiset tukkansa armeijassa".
--
Naisten pään peittämisestä Jumalanpalveluksissa ja miesten pitkästä tukasta kerrotaan 1.Kor.11:1-16
--
11:13 Päättäkää itse: sopiiko vaimon rukoilla Jumalaa pää peittämätönnä?
11:14 Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi;
11:15 ja että jos vaimolla on pitkät hiukset, se on hänelle kunniaksi? Sillä ovathan hiukset annetut hänelle hunnuksi.
11:16 Mutta jos joku haluaa väittää vastaan, niin tietäköön, että meillä ei ole sellaista TAPAA eikä Jumalan seurakunnilla.
--
Paavalin mukaan kyse on siis TAVOISTA.

Paavali määräsi, että vaimojen tuli jumalanpalveluksissa verhota päänsä (j.5.). Hän ei saanut profetoida tai rukoilla ”peittämättömänä”, paljain päin, hiukset hajallaan (j. 6).

Tämän ajan kristityistä tämä ohje tuntuu kovin vieraalta. Kristityn naisen tuli noudattaa yleistä sen ajan pukeutumisTAPAA, eikä herättää pahennusta, kuten Korintissa tapahtui eräissä hurjissa pakanallisissa palvontamenoissa.

Paavalin antamat ohjeet pukeutumisesta perustuvat osaksi Raamattuun (luomiskertomus, j. 7-12), osaksi senajan sopivaisuusnäkökohtiin (j. 13,16).

J.M.K

Paavalin ”nainen vaietkoon” liittyi seurakunnan paimenen tehtävään. Räsänen on puoluejohtaja, ja missä muussa roolissa lieneekään, mutta ei pappi. Millä logiikalla on Raamatun mukaista, että hänen pitäisi vaieta?
Jos Räsänen olisi poiminut Raamatusta vain ne kohdat, jotka sopivat hänelle tai joista on etua hänelle, hän ei varmasti olisi sanonut sanaakaan tästä naispappeusasiasta. Objektiivisesti ajateltunahan se rajoittaa hänen ammatinvalintaansa, koska hän on nainen. Sen mukaan hän ei voi toimia pappina.

Ja millä logiikalla Raamatun opetus homoseksuaalisuudesta jotenkin erityisesti sopisi kristillisdemokraateille? Mitä etua siitä muka on heille?

Pitäisikö Raamatusta jättä huomioimatta jotain kohtia vai sen takia, että jotkut eivät niistä tykkää. Nimenomaan tämä on sitä rusinoiden poimimista pullasta. Otetaan Raamatusta vain se mikä miellyttää.

Räsänen ottaa Raamatun suoraselkäisesti kokonaisuutena, eikä jätä sen totuuksista mitään pois. Jopa vastoin omaa maallista etuaan, mitä tulee naispappeuskysymykseen tai vaikkapa viime aikojen kohtuuttomaan ryöpytykseen.

JussiManHki

"Räsänen ottaa Raamatun suoraselkäisesti kokonaisuutena, eikä jätä sen totuuksista mitään pois. Jopa vastoin omaa maallista etuaan, mitä tulee naispappeuskysymykseen tai vaikkapa viime aikojen kohtuuttomaan ryöpytykseen."

Näin kirjoittaa J.M.K edellä. Huvittaa ihan että miten aivot on rakentunuteet jos väittää että Räsänen ottaa raamatun kokonaisuutena? Sitähän juuri ei tee! Tämähän alkaa olla jo ihan viihdettä joillakin.No ruvetkoon sitten Räsäset ja kumppanit ottamaan sen ihan kokonaisuutena. Ensin hänen poikansa tukka leikataan vai pitikö se jättää leikkaamatta? Haloo ? Ei uskoisi että eletään 2000 lukua ja kaikki ovat käyneet maailman parhaan peruskoulutuksen. Jos jokaista kohtaa sieltä rupeaa noudattaan niin sepä vastä älynköyhää on? Ja ruvetaan sitten kivittämään tottelemattomat lapset, huorintekijät ja eronneet! Ja sellaiset jotka tekevät sapattina töitä! Kyllä nämä uskovaiset ovat hupaisaa porukkaa. hoh hoijaa!

ReiskA

"Räsänen ottaa Raamatun suoraselkäisesti kokonaisuutena, eikä jätä sen totuuksista mitään pois."

Kristityn kirkon historiassa kirkolliskokouksissa on päätetty mitä pyhiä tekstejä Raamattuun kelpuutetaan.
Sen lisäksi kirkolliskokouksissa on muokattu Raamatun tekstejä kulloisenkin poliittisen ilmapiirin mukaan.

Räsänen ottaa siis Raamatun suoraselkäisesti kokonaisuutena, jota erilaiset maalliset intohimot ovat muokanneet.

Alkuseurakunnan aikana kristityillä oli myös gnostilainen suuntaus. Siellä myös naiset saivat julistaa kristinuskoa seurakunnalle.
Kun kristinuskosta tuli Rooman valtakunnassa valtionuskonto, gnostilaiset hävitettiin kilpailevana lahkona.
Juontaneeko tuolta ajalta Raamatun tekstissä lausuma naisten vaikenemisesta seurakunnissa.

pakista

Juutalaisten Raamatusta otetut "totuudet" eivät ole mitenkään yleisesti totuudeksi tunnustettuja.

Etupäässä ne ovat vain raamatullisia legendoja ja nekin ainoastaan lähinnä fundaalit autuaaksi tekeviä.

Mutta kukin saakoon harhaluulloillaankin ja ymmärtämättömyydessään mielihyvänsä.

kissa

Uuden liiton pappeus ei ole samanlaista kuin vanhan. Eihän nyt teurasteta eläimiäkään. Kaikille on avoin tie Isän luo yhden uhrin turvin. Näistä asioista voi tänä päivänä lukea itse Kirje Heprealaisille 9 ja 10. Uuden liiton ylipappi samassa kirjeessä luku 8. Nämä kaikki muut paimenet ovat alipaimenia.

Leila

Missus Räsänen paljastaa länsimaisen ylemmyydentuntonsa ja omahyväisyytensä. Pakolaiset ovat hänestä ok, jos ovat kristittyjä. Hän verhoaa islamininhonsa "kulttuuriseen sopeutuvuuteen". Toisaalta tunnen myötähäpeää lausunnoista, mutta toisaalta Räsäsen julmuus pelottaa.

Pim

Jos lahdetaan siita, etta maailmassa ei voida kaikkia hadanalaisia pakolaisiksi ottaa niin on kai perusteltua ajatella, etta jarkevinta on ottaa sellaisia joilla on parhaat edellytykset sopeutua ymparoivaan kulttuuriin.

Lahtokohdasta voi tietysti olla eri mielta, mutta omasta mielestani on nykyisilla syntyvyysluvuilla taysin utopistista ajatella, etta kaikki halukkaat voitaisiin lansimaihin "pelastaa"

Frank Frankenstein

Jossain kirjassa taidettiin sanoa, että nainen vaietkoon seurakunnassa. Puhutko, Päivi hyvä, seurakunnan ulkopuolelta vai sen sisältä?

Tämä homovouhotus voisi jo loppua, vai eikö sinulla ole muuta sanottavaa ennen vaaleja?

jore52

Se, mitä Paavali kirjoittaa vaimojen vaikenemisesta seurakunnassa, perustuu Herran, eli Jeesuksen nimenomaiseen käskyyn.

1.Kor. 14:37,38
--
37. Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on HERRAN KÄSKY.
38. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.
---
Mies tai nainen voivat kumpikin lahjoillaan palvella seurakuntaa.
Tämä samanarvoinen asema Jumalan edessä ("...ei ole miestä eikä naista" Gal. 3:2) ei kuitenkaan voi olla peruste naispappeudelle.
Apostolien aikana naisten työ seurakunnassa oli merkityksellistä.

hottis

Niskoittelevien lapsien murhaaminen lailliseksi?

Tai ehkä tämä: "Älkää myöskään, missä asuttekin, syökö mitään verta, ei lintujen eikä karjaeläinten.Jokainen, joka syö verta, minkälaista hyvänsä, hävitettäköön kansastansa."

Ehkä jo pelkästään näillä kahdella kiellolla päästäisiin askel lähemmäksi "jumalan" valtakuntaa! Hienoa, Päivi ja muut samanhenkiset, hienoa.

jotos

Hottis on ateistisessa innossaan pahasti hukassa.Kymmenen viisasta ei ehdi oikoa kaikkia niitä vääriä sitaatteja ja niiden tulkintoja,joita näillä palstoilla esiintyy.VT:n erilaiset määräykset israelilaisille oli annettu,jotta kansa pysyisi erossa pakanoista ja synkretismistä.Tämä siksi,että jos juutalainen kansa ei olisi säilynyt eivät ennustukset messiaasta olisi voineet toteutua eikä Jumalan pelastussuunnitelma täyttyä.

pakista

Juutalaisten kuninkaat aina Davidista lähtien olivat ns. messiaita eli antiikin ajan voideltuja hallittsijoita ja kansan uskonnollisiakin johtajia.

Tähän katekoriaan on luettava myös Jeesus, joka oli nasarealaisen puolueen jäsen, todennäköisesti myös roomalaisia vastaan kapinoitseva kansanjohtaja.

Tätä tukee myös legenda Jeesuksen pidättmisestä. Siihen lähetettiin kokonainen kohottti eli 600 sotilasta, joten tuskin roomalsiset näin suurta joukkoa yksinomaan Jeesuksen vangitsemiseksi tarvitsivat. Todennäköisesti kyseessä oli suurempi kapinallinen ryhmä Jeesuksen johdossa.

Messiaan tehtävä oli kansansa vapauttaminen heidän näkemykjsensä mukaisesta pakanallisesta keisarin jumalallisesta palvonnasta. Olisi ihme, jos Jeesus ei olisi ennakolta ymmärtänyt tapahtumien odotettavissa olevan kulun.

http://fi.wikipedia.org/wiki/INRI

tapio_o_neva

Ymmärrämme kyllä, että kristinuskoa pakanoille markkinoiva Paavali joutui juutalaisella joustavuudella punakynällä poistamaan käytöstä suuren määrän raamatun velvoittavia pykäliä, jotta oppi olisi käynyt kaupaksi maallistuneille helleeneille ja heitä hieman vakavammille roomalaisille.

Teemu Hiilinen ehdotti, että esinahat saisivat ainakin alaikäisten kohdalla samanlaisen suojelun kuin mikä eläinten oikeuksien perusteella on myönnetty esimerkiksi koiranhännille.

Jos nyt siis esimerkiksi Suomessa jokaisen vajaavaltaisen esinahka olisi suojassa silpomiselta niin seuraisiko tästä, että ihmiskunnan pelastussuunnitelman toteutuminen ei olisi mahdollista, jos juutalaiset menettäisivät erottelevan minäkäsityksensä sillä, etteivät juutalaisäidit enää silpouttaisi poikalapsiaan vauvoina?

Mikä määrä vanhan testamentin säännöksiä pitää juutalaisen naisen minäkäsitykseltään vielä juutalaisena? Missä vaiheessa vanhojen säännösten karsintaa juutalainen ei ole enää juutalainen, vaan kristitty?

Toinen asia on se, että en oikein ymmärrä, mitä juutalaisilla on tehty viimeisen 2000 vuoden aikana, koska tavallaanhan kristityt väittävät, että he ovat uudet juutalaiset, jolloin on tietenkin loogista, ettei näitä vanhoja juutalaisia enää tarvita pelastussuunnitelman eteenpäin viemiseen.

On tietenkin niin, että vanhassa Uudessa testamentissa puhutaan juutalaisista, mutta Vanhassa testamentissa ei ennusteta kristityistä mitään.

Toisin sanoen Uusi testamentti ja Vanha testamentti ovat tässä mielessä yhteensopimattomat, koska vanhajuutalaiset eli juutalaiset eivät tunnusta uusjuutalaisia eli kristittyjä, mutta uusjuutalaiset eli kristityt kyllä tunnustavat vanhajuutalaiset, mutta harhaoppisina.

Yksi asia on sitten tämä evankelisten kristittyjen hörhöily Israelin valtiolla, joka ei ortodoksijuutalistenkaan mielestä ole mikään raamatullinen valtio.

Minä pidän ylpeyden syntinä sitä, että joku evankelinen yrittää päästä kilvoittelun, siis vapaan parannuksentekokilpailun ja armon ohitse taivaaseen peesaamalla siionisteja epäteologisesti. Miksi jonkun evankelisen pitää päästä kiihdytyskaistaa tai klubikortilla taivaaseen siksi, että peesaa siionisteja heidän maallisessa ulkopolitiikassaan?

Minä uskon, että mikäli juutalaisilla äideillä olisi edes hieman ryhtiä, he liittyisivät esinahkojen suojeluliikkeeseen siksi, ettei koiranhäntiäkään näyttelytarkoituksessa saa enää silpoa. Tästä ei ole tullut profetiaa, joka päivittäisi vanhan tilanteen, mutta onko tosiaan niin, että juutalaiset menettäisivät minäkäsityksensä ja koko maailman eskatologinen historia pysähtyisi kuin aurinko kerran tämän vuoksi.

helanes

Mutta sanonpa vielä selvästi, että Päivi Räsänen on oman raamatuntulkintansa pohjalta jäävi puhumaan yhtään mitään, edes olemaan kansanedustaja.

Perustelu, johon naispappeusasiassa aina viitataan: Paavalin 1. kirje Timoteukselle: "Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti." Ja kirjeessään korinttolaisille hän jatkaa: "Jos he (naiset) tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä omalta mieheltään."

Eli: Mikseivät Päivi Räsänen ja muut samoin ajattelevat ole johdonmukaisia?

tapio_o_neva

"Jos he (naiset) tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä omalta mieheltään."

No ajatellaanpa, että nainen on vanhapiika tai sitten leski. Keneltä tällainen nainen voi kysyä tietoa? Keneltä esimerkiksi lääketieteen lisensiaatti Päivi Räsänen voi naisena kysyä tietoa ammattiinsa liittyvistä asioista? Vainko Niilo Räsäseltä?

Mikä tekee naisesta niin vaarallisen? Sekö, että Välimeren alueen miehet ovat niin syyntakeettomia naisen viekottelun suhteen?

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Nainen%20ja%20seurakunnan%20johtajuus

Itse asiassa olen sitä mieltä, ettei seksistinen kulttuuri ole laantunut Välimeren maissa riittäästi Euroopan unionin sekulaareihin tarpeisiin.

Jos Kreikassakin harjoitettaisiin erotiikkaa vähemmän, olisi maan kansantulo henkeä kohden Suomen tasolla. Valitettavasti kaikkien Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaisilla ei ole mahdollisuutta ryömiä eturauhasen kohta hankea vastan lumipuku päällä hämärtyvässä metsässä rynnäkkökiväärin kanssa.

Jos munat ovat huurteessa, tulee kulttuuristakin rationaalisempi ja harvan väentieheyden sekä Venäjän uhan vuoksi myös naiset hyötykäytetään tehokkaammin kansalaisina.

Ihmettelen, miten Israelissa esimerkiksi selitetään se, että nainen voi olla oikea upseeri ja joukkuenjohtaja ja neuvon kysymyksen sijaan käskeä miehiä.

Israelissa lienee peräti yksi arabitaustainen reservin vänrikki. Se ei liene tiedossa, mikä on hänen sodanajan sijoituksensa, mutta paperilla kuitenkin.

Olen jotenkin vakuuttunut siitä, ettei Päiviä Räsänen puhu enää vain omiaan, vaan että hänen suullaan puhuu henki sanainspiraatio-opin mukaisesti.

jore52

Antiikin aikana opetus oli usein dialogia opettajan ja oppilaiden välillä; Opettaminen tapahtui kysymysten ja vastausten muodossa. Kyselijänä saattoi olla joko opettaja tai oppilas.

Opettaja esitti kysymyksen ja avasi opetuksen.
Tällöin jakeessa 1.Kor. 14:35 olisi kysymys siitä, että naiset voivat avata hengellisen opetuskeskustelun kotona ("kysyä kotona mieheltään") mutta srk:n kokouksessa opetusvirka on uskottu vain miehille.

timokontio

Mikäli uutta testamenttia lueskelee, ei sieltä löydy pappisinstituutiolle ylipäätään perusteita. Opettamisesta siellä kyllä puhutaan, mutta moni nykykirkon pappeuteen liittyvä piirre on muualta opittua. Kristinuskoon kuuluu ns. yleinen pappeus, joka ei määrity oikeastaan edes sukupuoleen.

jotos

Lueskelu ei auta jos sisäinen ymmärrys puuttuu.UT:ssa on selvät ohjeet paimenvirasta ja seurakunnan johtajista(episkopos=piispa,presbyteeri=präst,vanhin jne.)Ne kohdat UT:ssä,joissa puhutaan yleisestä pappeudesta eivät koske paimenvirkaa kuten ei myöskään "ei ole miestä eikä naista...".

tapio_o_neva

Missä kohtaa raamattua sanotaan, että seurakuntien vahemmuus on pappeutta?

Ellei pappeus ole raamatun MUKAISTA yleensäkään niin miten nimenomaan naispappeus voisi olla raamatun VASTAISTA?

Luterilainenhan EI USKO kirkolliseen perinteeseen, vaan raamattuun - sola scriptum.

Olen jotenkin sitä mieltä, että ellei pappeus ole Jeesuksen Krsituksen käskemää, ei sitä välttämättä edes tarvita. Jos kerran pappeus ei ole raamatullista, on aivan sama, kuka esiintyy pappina, koska näin ollen se ei ole raamatun vastaista, koska koko pappeus ei ole raamatun mukaista.

Ei alkuseurakunta Jeesuksen Kristuksen toisen tulemisen odotuksessa tosiaankaan mitään pappeutta tarvinnut, koska toinen tuleminen olisi voinmut tapahtua heidän fyysisenä elinaikanaan. Jeesuskin hoputti itseään antamalla opetuslasten ymmärtää, että hän tulee pian. Mitä tarkoittaa pian? Onko yli 2000 vuotta pian, heti vai kohta?

Selittäkää nyt, kuka keksi kristinuskoon pappeuden?

Justiina

Räsäskä on voinut kouluttautua lääkäriksi sen onnenpotkun turvin, että raamattu on kirjoitettu aikana, jolloin lääkärin ammattia ei ollut eivätkä kirjan kirjoittaneet miehet osanneet ko. ammattia naiselta kieltää. Käy varmaan nykyään kova vilinä hautakammioissa, kun jätkät siellä pyörivät kyljeltä toiselle seuratessaan Räsäskää ja muita julkeita akkoja, jotka ovat hommanneet itsensä Tiedon lähteille. Aika jumalattomia tekojakin taitavat tehdä, kun pelastavat ihmisiä kuolemasta eli sotivat Herran tahtoa vastaan.

pappala

"Räsäskä on voinut kouluttautua lääkäriksi sen onnenpotkun turvin, että raamattu on kirjoitettu aikana, jolloin lääkärin ammattia ei ollut eivätkä kirjan kirjoittaneet miehet osanneet ko. ammattia naiselta kieltää." Kukaan ei ole vastustanut naisten kouluttautumista.

Justiina

kun ei niitä kouluttautumismahdollisuuksia paljon ollut. Varmaan olisi kielletty, jos olisi tajuttu että nainenhan voi tuommoiseenkin ryhtyä.

tapio_o_neva

Justiina:"Räsäskä on voinut kouluttautua lääkäriksi sen onnenpotkun turvin, että raamattu on kirjoitettu aikana, jolloin lääkärin ammattia ei ollut eivätkä kirjan kirjoittaneet miehet osanneet ko. ammattia naiselta kieltää."

Mitä Sinullekin on opetettu peruskoulussa ja rippikoulussa lääkäri Luukkaan ja lääkäri Hippokrateen ammateista?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luukas_%28evankelista%29

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hippokrates

Hippokrateskin piti praktiikkaa noin kolmesataa vuotta ennen Jeesusta ja 2 300 vuotta ennen Räsästä. Lääkärin ammatti oli ennen niin paljon uskottavuutta vaativa, että siitä ei tullut naisammattia kuin vasta joskus 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.

Htalk

Onko farisealainen Räsänen ostanut sunnuntaina keneltäkään Mooseksen kirjan mukaan kuolemaan tuomitulta mitään tavaraa tai palvelua?

"14 Pitäkää sen vuoksi kunniassa sapatti; sen tulee olla teille pyhä. Sitä, joka sapatin pyhyyttä loukkaa, rangaistakoon kuolemalla. Jokainen, joka tekee sapattina työtä, poistettakoon kansansa keskuudesta."

Myös miespapin työnteko sunnuntaina on raamatun vastaista, mikäli yksikin mies pappi saa palkaa työnteosta sunnuntaina niin... niin varokoon Räsästä, joka tulkitsee Raamattua kirjaimellisesti.

Olisiko niin että Raamattu nyt vain sisältää fiktiivisiä käskyjä joista ihmiset poimivat omaan arvomaailmaan sopivat asiat.

Tasapuolisuuden nimissä on hyvä sanoa että raamatusta kuten muistakin uskontokirjoista esim. koraanista löytyy myös hyviä elämän ohjeita niistä kiinnostuneille.

Lähde:
2. Moos. 31:14
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=2.+Moos.+31%...

PetSu

Raamattu on kokoelma. Siitä on tuhansia erilaisia käännöksiä ja teoskokoelmia, jokaisen tarpeeseen.
Siksi sinne on koottu kaikki mitä ei saa tehdä ja mitä pitää tehdä, jokaisen aikalaisen toiveiden mukaan. Näin voidaan näppärästi hallita ihmisten elämää.
On kuitenkin kiistely, kuka on enemmän oikeassa.
On synnytetty sotia. Väärinymmärtäjiä on tapettu syyttä, koska he eivät usko juuri tähän kirjoitettuun lauseseen tai tulkintaan.

Kun asuin jenkeissä, niin ostettuani mikroaaltouunin/grillin yhdistelmän sain mukaan noin 800 sivuisen oppaan jossa kerrottiin vain se mitä ko. kodinkoneella EI saa tehdä.
Se alkoikin suunnilleen näin: Ennekuin kytket xxxxx merkkisen korkealuokkaisen tuotteemme verkkovirtaan NIIN LUE TÄMÄ ENSIN. Kirja oli asennettu laitteen sisään niin, että et voi käyttää laitetta ilman, että otat kirjan käteesi ja oikeinpäin lisäksi.

Onnittelemme, olet tehnyt parhaan valinnan hankkiessasi xxxxxx sähkö mikron/grillin.
Ota kuitenkin huomioon seuraavat seikat.

Luettelo oli valtava don´t(älä) kokoelma. Mitään ei oltu unohdettu, ei edes sitä, että älä heitä laitetta ikkunasta ulos, ennekuin irroitat verkkovirtajohdon. Älä pudota laitetta varpaillesi. Ei sanottu miksi, mutta se ei ole tarpeen. Riitii se, että käyttäjää on varoitettu ja turha tulla kärkkymään korvauksia seurauksista.

Htalk

Kiitos korjauksesta. Juutalaisen kaleterin mukaan 7. pv. oli tosiaankin lauantai.

"Historia kertoo selvästi, ettei sunnuntai ole raamatullinen sapatinpäivä, vaan paavin kuvitellulla jumalallisella valtuudella julistettu kristittyjen pyhäpäiväksi"

http://www.netikka.net/mpeltonen/sapatti.htm

Sapatti alkaa perjantai-illan auringonlaskusta ja päättyy lauantai-illan auringonlaskuun. Sitä vietetään maailman luomisen muistoksi. Omat työt ja askareet pannaan syrjään ja muistellaan Jumalan töitä.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sapatti

Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen" (2. Moos. 20:8 - 11).

"14 Pitäkää sen vuoksi kunniassa sapatti; sen tulee olla teille pyhä. Sitä, joka sapatin pyhyyttä loukkaa, rangaistakoon kuolemalla. Jokainen, joka tekee sapattina työtä, poistettakoon kansansa keskuudesta."

Varoituksen sana kaikille ...

Raamatun sananmukainen noudattaminen johtaa kyllä Suomessa ongelmin oikeuslaitoksen kanssa.

Lisätietoa sapatista

http://www.netikka.net/mpeltonen/sapatti.htm

PetSu

Äärilaidan konservatiiviset lausunnot eivät poista Päivi Räsästä eduskunnasta. Valitettavasti. Ääniä tulee riittävästi muilta homoseksuaalisuuden parantamiseen uskovilta (ei taatusti lääkäreiltä)muilta fundamentalisteilta, joille ei edes jo kauan sitten hyväksytty naispappeus kelpaa.

Hänellä, kuten muillakin äärilaidan laukojilla on onneksi itsellä kirkossa vain yksi ääni. Poliitikkona tietysti enempi valtaa ja siksihän näitä skuuppeja nyt vaalien alla tuleekin joka ikinen päivä. Unohtakaa Räsänen. Myös se hiihtäjä.

Huomenna kaiketi saamme lukea, että Räsänen on liittynyt Luther säätiön riveihin ja eronnut valtiokirkosta. Sehän tuollaiset mielipiteet omaavalle olisikin aivan oikea paikka.

tapio_o_neva

Eikö olekin parempi, että Päivi Räsänen pitelee jumalattomia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenenä kuin että pakenisi sen ulkopuolelle ja jättäisi kirkon Vanhan Kehnon varaan kokonaan?

hanari

Päivi on ottanut oikeudekseen puhua jumalan suulla. Perässäkulkijoilla on uskon ytimestä jäljellä vain kuolleita kertomuksia. Asian ydin on aikoja sitten hautautunut itse omaksutun epäjumalallisen tiedon alle. Miksi on niin vaikea sisäistää perussanoma: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Anna kaikkien elää ja olla niinkuin on hyvä olla. Kyllä jumala käyttää puheenvuoronsa kun on tarve.

tapio_o_neva

Kristinuskossa tunnetaan sanainspiraatio. Toisin sanoen se, että henki puhuu ihmisen kautta. Se, että Päivi Räsänen todistaa, ei tarkoita sitä, että tätä mieltä olisi vain Päivi Räsänen itse, vaan että Päivi Räsänen puhuu sanainspiraatio-opin mukaisesti hengen sanaa.

Ateisti

Räsänen ei voi sisäistää lausetta "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", koska vihaa myös itseään. Tämä ihmisviha säteilee hänestä tietysti kaikkeen maailmaan.

Jumalan apurina hän koettaa toimittaa tälle syntisiä armahdettaviksi. Kristittyjen on vaikea nähdä tätä, mutta synnitön näkee asian kirkkaasti.

Just Surviving

Itensä vihaamista voi sanoa myös masennukseksi. Viha itseä ja muita kohtaan voi kertoa, että nyt on aika hankkia juttukaveri avuksi navigoimaan omaa päätä "parempaan järjestykseen".

Se ei tarkoita, että olisi pimahtanut, vaan masennus on osa kulttuuriamme. Länsimainen kulttuuri on yksilökeskeistä, sen yksi sen puolista on masennus. Varsinkin kun ei saa aina edistymään asioita tai on kaamos, liian vähän virikkeitä ulkopuolelta tai hormonitasapaino vinossa tms. Aivan hyvin, voi myös mennä hakkaaman halkoja, piiskaamaan mattoja tai rankalle hikilenkille. Tulee erinomainen olo. Ei tarvitse vihata itseä, eikä välttämättä kovin paljon muitakaan.

relatedworlds

Tapana on jankuttaa, että UT kumoaa VT:n säädökset. Kumoavatko jeesuksen omat (väitetyt) sanat sitten edellisen...
Tule apuun, Päivi!!
"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

Matti O Koskela

Säälittää v..sti (=vuittonisti) nämä primitiiviset nisäkkäät, tässäkin keskusteluketjussa, jotka uskonnon varjolla änkyröivät yhtä humaania ihmistä, Räsästä vastaan. Joka käyttää vain sananvapauttaan sillä valtuutuksella, johon hänellä perustuslakimme ja vakaumuksensa mukaan on oikeus.

Itselläni on ihan ikioma uskontoni, ilman minkään kuppikunnan kirkkoa, sen varjolla en tässä Räsästä puolusta. Kysyn vaan ihan sivistyksen perään. Uskonto kun on pahimmillaan paras keino sivistyksen häivytämiseen.. niin puolesta kuin vastaankin.

Idioottimaisimpia ovat nämä rukousmyllynsä hiplaamisen tapaan puolustuskyvyttömille 'pakanoille' raamatunlause-koodejaan suoltavat höperehtijät.

Tämäkin ketju on hyvä esimerkki siitä, miten piru lukee raamattua.

milgus

Räsäskä ei selvästikään ymmärrä koska olis oikee aika vaieta. Tuntuu että hällä on pakottava tarve vaan olla äänessä, vaikka mitään järkevää sieltä ei ulos tulekaan. Vainottu kristitty todellakin, tajuisipa pitää suunsa kiinni.

tapio_o_neva

Minusta oikea periaate on se, että "Räsänen puhukoon seurakunnassa!".

Minusta on hyvä, että Suomen Kristillisdemokraatit ovat valinneet niin rehellisen ja avoimen puheenjohtajan kuin Päivi Räsänen, joka ei pelkästään tyydy johtamaan muiden puhetta tehtävänsä mukaan, vaan puhuu myös itse kaikkien muiden puolesta.

Ei tähän voi muuta sanoa kuin, että iloisesti sisko todistaa.

Hyväkurkku

"Naisen ei pidä vallita miestä". Tämä on yksiselitteinen kanta. Naiset pois eduskunnasta vallitsemasta mieskansalaisia. Ulos Päivi!

SIMO PERTTULA

Päivi Räsänen tulkitsee Raamattua kirkon oppina, ja uskontona. Ei maallisen vallan laitoksiin. "Antakaa keisarille, mikä keisrille kuuluu, ja Jumalalle se mikä Jumalalle kuuluu"! Raamattu ja Jeesus opettivat vertauksin ja symboolein. Ja ne eivät kaikille avaudu. Päivi Räsäselle kyllä!

JussiManHki

Kyllähän tämä on selvää pässin lihaa tämä KD homma. He eivät uskalla ottaa kunnolla kantaa naispappeuteen koska se olisi todella vakava isku kirkolle. Eli kun homot on pieni ryhmä niin niiden päälle voi rauhassa hyökätä. Käy sääliksi muuten näitä Räsäsen muka homo ystäviä. Ovat niin sekaisin että kieltävät itsensä kun heitä manipuloi ja aivopesee terveen ajattelun ja harkinnan menettänyt nainen. Hänen pitäisi totisesti olla hiljaa !

elina m.

Vihdoin joku uskaltaa myöntää edes sen verran, ettei erityiskohtelua uskontonsa nojalla vaativat muslimit sopeudu sekulaariin valtioon.

Kerrankin hyvä kannaotto Räsäseltä, jään odottamaan laajempaa keskustelua islamin ja lännen sovittamattomista ihmisoikeus-ristiriidoista. YK on valinnut puolensa:

"YK:n ihmisoikeusneuvosto otti kokouksessaan 16. kesäkuuta 2008 kannan, jonka mukaan Sharia-lain vastaista kritiikkiä ihmisoikeusneuvoston kokouksissa ei käsitellä." Wikipedia

Hannes V

vaali-ja jäsenhankintakamppanja jatkuu keinoja kaihtamatta.
Kommentit senkun, vain paranee.Häpäisee jo oman sukupuolensakin ja syyllistyy rasisismiin kaiken muun vanhan
p....n lisäksi.Kun Räsäsen läheiset suhteet luttersäätiöön
on tiedossa,niin joutuu miettimään heidän suorittamansa aivopesun = hyväksikäytön määrää Räsäsen suhteen.
Kun Räsänen sanoo, että nainen ei sovi papiksi,niin minä taas sanon, ettei nainen sovi ainakaan tässätapauksessa poliitikoksi, eikä kansanedustajaksi. 1.nainen vaietkoon seurakunnassa ja puolueessa 2. Räsäsellä on oikeus olla mitä
on,mutta pitäisi kyetä olla harjoittamatta ja julkituomatta
kaikista idioottimaisimpi ajatuksia.Jonkun pitäisi tutkia
onko ajatus vain kristittyjen maahanmuutajien hyväksymisestä
lainmukainen.Räsänen voisi huomata,että sananvapaudenkaan
nimissä voi mitä tahansa sanoa...

jarmolauros

Uskonto ei ole trendi, äänestysasia.
Ihminen hakee uskonnosta pysyvyyttä, jonka ortodoksit ovat oivaltaneet.
Muuten, erosin kirkosta, kun tuli naispappeus. Sitä ennen en ole hyväksynyt profeetta Jeesusta jumalan poikana.
Minä isänä en voisi katsella poikaani ristillä, eikä minun Jumala.
Olen vanhatestamentallinen ja kannan Daavidin tähteä.
Muuten: Suomi on tehnyt kaksi poliittista virhettä. Antanut naisille äänioikeuden ja liittynyt EUiin.

tapio_o_neva

Suomi on ensimmäisen maailmansodan aiheuttama poliittinen virhe, joka palaa omistajilleen ruotsalaisille ja venäläisille. Alkuperäisistä Suomen omistajista vain karjalaiset jäävät ilman.

Ilborg

Harva politiikko uskaltaa sanoa noin jyrkkiä mielipiteitä. Jos vielä pysyisi kannassaan vaalien jälkeenkin, niin tämä olisi juuri sitä mitä kaivattaisiin: Selkeitä mielipiteitä minkä asian puolesta on, eikä sellaista emmänyttiiä-asennetta.

Olen kyllä vahvasti eri mieltä kyllä suurimman osan noista asioista mitä tuo on sanonut, mutta ymmärrän myös että aivan varmasti osa ihmisistä on samaa mieltä. Toisaalta oikeastaan kirkon asiat eivät kovin paljoa kiinnosta, muuten kuin että kirkko ja valtio pitäisi erottaa toisistaan. Viimeaikainen keskustelu on selvästi osoittanut ettei näin ole, kun valtiota kiinnostaa ketä saa vihkiä, ja toki erilaiset kirkollisverot ym(käsittääkseni yritykset joutuu sen jossain muodossa maksamaan aina).

HeeGee

Uskovaisten sisäinen asia,niin kauan lakeja ja yleisesti hyväksyttyjä moraalikoodeja noudatetaan.
ts.mikään "kerho" tai "kirkko" ei saa asettua oikean ja väärän yläpuolelle.

tapio_o_neva

Oletteko koskaan miettineet, onko pappeus raamatun mukaista vain alkuseurakunnan jälkeen Jeesuksen toisen tulemisen viivästyessä muodostunut perinne? Mihin pappeutta oikein tarvitaan kristinuskossa?

Pappeushan on muodossa monessa uskonnossa ja pappeudesta seuraa kirkkoherruus, lääninrovastius sekä piispuus.

Jos pappeus ei ole raamatun mukaista eikä "sola scriptum" tarpeellista niin miksi on pappeja?

Voi olla niin, että koska pappeus ei ole raamatun mukaista, voi naispappeus pakottavana olla raamatun vastaista. Käsitykseni mukaan Jeesus Kristus ei perustanut kirkkoonsa pappeutta.

Just Surviving

Pilaa hyvänkin asian, kun sotkee nykyaikaan raamatun. Naispappeja ei kyllä voi hävittää meidän kirkosta, jonkin verran vanhoillisillakin pitäisi olla ymmärrystä oman kulttuurin suojelusta. Naispapit ovat hyvä juttu, naisille ainakin.

Homot taas ovat jotenkin biologisesti hermafrodiitteja "aivoista", mitä tuosta tehdä tätä valtavaa numeroa. Olkoon, siirtyy itse kauemmaksi. Se on hankalaa, koska kirkko on valtion ja kuitenkin he vaalivat omia asenteitaan. Homot ilmeisesti tarvitsevat jotain maallista hyväksyntää, kaapista ulostulon hyväksymistä julkisemmin. En minä itse luultavasti avioituisi kirkollisesti, jos olisin homo. Ei se ollut heterollekaan juuri minkäänlainen sinetti.

Avioliittohan on oikeastaan käytännöllinen, "taloudellishallinnollinen yhteenliittymä" lasten kasvattamiseen. Se on valtion kannalta paremminkin tuotantoyksikkö, jota verotetaan ja siinä suojellaan perheen omaisuutta ja kotirauhaa. Eikä heterotkaan aina pidä kirkkohäitä. Kummallinen lumo tässä asiassa, jossa ei ole lumoa (ei jaksa siitä edes keskustella ja KD siitä vääntää juttua viikkotolkulla). Juhlat saa pystyy kivojen ihmisten kanssa missä vaan.

Maahanmuuttajista jokseenkin samantekevää, eihän tuolle systeemille kukaan voi mitään. Pakko ottaa mitä tuutista tulee, se on nyt mielikuva. Eikä varakas kansanedustaja asu koskaan samassa pihapiirissä maahanmuuttajien kanssa, ei ne tiedä mitään asiasta. Suomessa nyt on erityisen vaikea työllistyä kenenkään, saati sitten koulutettujen maahanmuuttajien. Ihan turhaa lupausta nämä EU:n työmarkkinat meillä muutenkin.

pakista

Jeesus ristiinnaulittiin roomalaisen lain mukaan poliittisin perustein eli kapinallisena eikä juutalaisten lain perusteella, mikä olisi merkinnyt hänen kivittämistään kuoliaaksi.

On jokseenkin varmaa, että hänen kanssaan ristiinnaulitut olivat myöskin kapinallisia eivätkä tavanmukaisia rikollisia. He olivat lestaililaisia, zelootteja.

Kristushan ilmaisi, että hän ei tuo rauhaa vaan miekan, ja kehoitti seuruelaisiaan hankkimaan miekan ( Luukas 22:36 ). Ainakin yksi hänen seuraajistaan, Simon Zealot,kuului Rooman äärimmäisiin poliittisiin vastustajiin.

Henkinen johtaja tulisi samallla olemaan Messias, laillinen kuningas, jonka tehtävänä olisi uudistaa Jumalan ja "valitun kansan" välinen sopimus Davidin ja Salomonin perinteen mukaisesti.

Hyvin vanhat kirjoitukset tuntien Jeesus noudatti tarkoin profetioissa kuvattua Messiaan Jeusalemiin saapumista täyttääkseen kansanjohtajalle asetetut odotukset.

qed

Minkä takia Päivi Räsänen on niin pakkomielteenomaisesti kiinnostunut homoseksuaalisuudesta, että kirjoittaa aiheesta 21-sivuisen pamfletin?

Sellaisen kirjoittamiseen menee useampi päivä kiireiseltä kansanedustaja-puoluejohtajalta.

Tutkimusten mukaan uskonnollisen kiihkoilun taustalla on usein henkilökohtainen epävarmuus. Mitä epävarmempi henkilö on esimerkiksi omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan, sitä kiinnostuneempi hän on muiden seksuaalisuudesta, ja sitä suuremmalla kiihkolla hän tuomitsee 'seksuaaliset perversiot'.

Lähde: McGregor et al (2008). Religious Zeal and the Uncertain Self. Basic and Applied Social Psychology, Volume 30(2): 183-188.

http://www.informaworld.com/smpp/content~db=all~content=a794857210

donCarlos

aviorikoksen eli on huorannut. Se on käskyssä kielletty eikä sellaisen ihmisen enää tule kuulua kirkkoon.

Mitä Räsäskä tähän sanoo? Jos on rikkonut pappisvalan, ei ole enään oikeutettu sakramentteihin.

Joku ehkä katsoo tätäkin läpi sormien:=J

J.M.K

Räsänen ei ainakaan jätä tietoisesti huomiotta homoutta ja nasipappeutta koskevia raamatunkohtia. Enhän voi tietenkään tietää miten hyvin hän huomioi Raamatun kokonaisuutena, mutta näyttää siltä huomioi. Kultaista sääntöä ja rakkauden kaksoiskäskyä korostavat perustelevat sallivuuttaan ja suvaitsevaisuuttaan niillä. Rakkauden kaksoiskäskyssä sanotaan, että Jumalaa pitää rakastaa yli kaiken lähimmäistä niin kuin itseään.

Matt. 22:34–40

”Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”

Suvaitsevaiset ottavat valikoivasti vain tuon kaksoiskäskyn jälkimmäisen osan, sillä miten voi samaan aikaan rakastaa Jumalaa ja hyväksyä homouden harjoittamisen, jonka Jumala on määritellyt synniksi. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä, luomaansa syntiinlangennutta ihmistä. Siksi meidän kaikkien ihmisten pitäisi rakastaa ja kunnioittaa toisiamme, mutta syntiä emme voi hyväksyä, koska Jumala vihaa sitä. Siinä lyhyesti rakkauden kaksoiskäskystä niin, että mitään ei oteta pois siitä eikä laiteta siihen mitään lisää. Jeesus sanoo, että siinä on laki ja profeetat eli siinä on tiivistetysti koko kristillisen uskon ydin. Siksi käytin sitä esimerkkinä.

Uudesta testamentista en löydä sellaista velvoitetta, että pojan olisi leikattava pitkä tukkansa. Tukan pituudella ei ole mitään tekemistä uskon ja pelastumisen kanssa. Ihmisen pelastus on vain Jeesuksen sovitustyön ansiota. Ulkonäkövaatimukset ja kaikki muutkin vaatimukset uskon suhteen ovat farisealaisia, ja ne Jeesus tuomitsi jyrkästi. Hän kehotti vain seuraamaan itseään, ihmiseltä hän ei vaatinut mitään, kehotti vain ottamaan vastaan Hänen sovitustyönsä. Tässä nyt vähän tätä Raamatun kokonaisuutta. Eli yksi pelkästään vanhasta testamentista reväisty raamatunkohta johtaa harhaan. Pitää huomioida kokonaisuus eli esim. se mitä uusi testamentti kertoo.

Tuo kivitys on sitten toinen esimerkki. Mitä Jeesus sanoi, kun juutalaiset halusivat kivittää syntisen naisen niin kuin Mooseksen lakiin oli kirjoitettu? ”Se, joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven”. Yksikään kivi ei lentänyt naista kohti. Mekään emme saa heittää sitä ensimmäistä kiveä, sillä yksikään ei ole synnitön. Mitä muuta Jeesus sanoi? ”mene, äläkä enää syntiä tee”. Eli Jeesus armahti syntisen naisen, mutta ei hyväksynyt syntiä. Vaikka ihminen on syntinen, syntiä ei saa tehdä luvalliseksi itselleen eikä toisille, koska Jeesuskaan ei anna siihen lupaa. Ja homouden harjoittamisen Raamattu osoittaa selvin sanoin synniksi.