Lauantai 26.5.2012

Kannabissyyte: ”Yleensä puutarhanhoitoa eivät harrasta nuoret miehet”

Luotu: 
8.11.2010 16:48
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Syyttäjien mukaan Viherpeukun tuotevalikoima on ollut nimenomaan kannabiksen kotikasvatukseen sopiva.

Pirkanmaan käräjäoikeudessa väännetään lähipäivät kättä siitä, myytiinkö Viherpeukku-myymälöissä puutarhatarvikkeita nimenomaan kannabiksen kotikasvatusta varten. Syytetyt kiistävät syytteet törkeästä huumausainerikoksen edistämisestä. He katsovat, että eivät ole voineet tietää mihin asiakkaat tarvikkeita käyttävät.

Syytettyinä on yli 20 henkilöä, jotka ovat olleet eri tehtävissä Viherpeukku-ketjussa. Syyttäjiä jutussa on kaksi, ja oikeuskäsittelylle on varattu aikaa koko viikko.

Viherpeukku-liikkeet myivät muun muassa vesiviljelytarvikkeita, lannoitteita sekä voimakasta valoa antavia lamppuja. Puolustusasianajajien mukaan tuotteet soveltuvat yhtä hyvin muidenkin kasvien kuin kannabiksen viljelyyn.

–Mikä tahansa vesilaitoskin voi pitää todennäköisenä, että heidän vettään käytetään kannabiksen kasvatukseen, sanoi erästä syytettyä puolustava Jussi Laatikainen oikeudessa.

Syyttäjien mukaan tuotevalikoima on kuitenkin ollut nimenomaan kannabiksen kotikasvatukseen sopiva. Etenkin aktiivihiilisuodattimet ja hajunpoistoon käytetyt tarvikkeet ovat sellaista tavaraa, jota ei Suomessa juuri muuhun käytetä. Myös Viherpeukun asiakaskunnasta voi syyttäjien mukaan tehdä johtopäätöksiä.

–Viherpeukun asiakkaat ovat olleet pääosin nuoria miehiä, mikä ei ole tavallista puutarhaharrastuksessa. Lisäksi samat asiakkaat ovat ostaneet sekä kannabiksen kasvatus- että käyttövälineitä, sanoi kihlakunnansyyttäjä Kaisa Ahva.

Syyttäjien mukaan suunnilleen puolet Viherpeukun noin 2,5 miljoonan euron liikevaihdosta koostui kannabiksen kasvatukseen käytetyistä välineistä. Syytettyjen mukaan tämä osuus olisi korkeintaan pari prosenttia.

Syyttäjät arvioivat, että Viherpeukun tarvikkeilla olisi vuosien mittaan kasvatettu jopa 8000 kiloa kannabista. He myöntävät kuitenkin, että arvio on hyvin summittainen.

Viherpeukun yrityskulttuuri oli syyttäjien mukaan varsin huumemyönteinen: yhtiön illanvietoissa tupruteltiin marihuanaa. Useilla syytetyillä oli myös yhteyksiä Suomen kannabisyhdistykseen, joka ajaa kannabiksen laillistamista.

Muutamien syytettyjen hallusta löytyi kotietsinnässä kannabiskasveja, marihuanaa tai molempia. He myönsivät oikeudessa syyllistyneensä huumausaineen käyttörikokseen.

Ensimmäinen Viherpeukku-myymälä aloitti toimintansa Tampereella vuonna 2003. Liikkeitä perustettiin myös Helsinkiin, Turkuun ja Ouluun. Nettikaupasta tarvikkeita tilattiin muuallekin Suomeen.

Tampereen myymälässä kaupattiin aluksi myös kannabiksen käyttövälineitä. Myöhemmin niiden myynti siirrettiin erilleen.

Poliisi alkoi kiinnittää Viherpeukkuun huomiota siinä vaiheessa, kun yhä useammat kannabiksen kotikasvattajat kertoivat ostaneensa tarvikkeita sieltä. Vuosien 2008–2010 kotietsinnöissä tällaisia tapauksia tuli vastaan yli 130. Noin 170 hampunkasvattajaa osoittautui Viherpeukun asiakkaiksi, vaikka he eivät siitä poliisille maininneet.

Syyttäjät vaativat kahdelle pääsyytetylle yli kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta ja yhdelle syytetylle lyhyempää ehdotonta tuomiota. Muille vaaditaan ehdollista vankeutta tai sakkoja.

Yritykset: 
Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Haima Uusi-Kaarlepyy

Yli kaksi vuotta ehdotonta siitä, että myy välineitä, joilla joku ehkä tekee 'rikoksen', jolla ei ole edes uhria, eikä kenellekään tuoteta vahinkoa. Ja ala-ikäisen raiskauksesta selviää ehdonalaisella. Jotain suhteellisuudentajua tähän touhuun, kiitos.

hanari

Nuori suomalainen hetero ei puutarhaa hoida! Pitää kysyä Kanervalta?
Kyllä on taas syyttäjällä kovat todisteet ja perustelut. Pitänee kyntää omakin puutarha nurmeksi ja viedä kasvihuone kaatopaikalle, ettei tule syytettä hampun kasvatuksesta tai jostain. Uskaltaakohan enää edes sienestää? huhuh

TSV

"Myös Viherpeukun asiakaskunnasta voi syyttäjien mukaan tehdä johtopäätöksiä."

Jokainen välittäjä joka on myynyt käsiaseita tai puukkoja joita on käytetty pitää saada vastuuseen taposta tai murhasta!

Vaikka olettamukset ovat oikeassa ei niitä voi tolleen tehdä. Nämä Suomen lait ovat naurettavia, ollaan niin liberaaleja että on koe vapautta ja kaiken maailman pedofiilit päästetään ulos sitten pari huumehörhöä kasvattelee lähinnä varmaan omaan käyttöönsä niin ratsataan, kun se ei riitä niin mennään puutarhaliikeen kimppuun, miksei kielletä näitä kasvatusvehkeitä lailla tai tehdä niistä luvanvaraisia.

Brainless

Kiellettävä ehdottomasti laitteiden myynti! Se että joku kasvattaa hurjat HUUUMEEnsa itse on pois korruptoituneilta poliiseilta ja rajanvartijoilta. Ennen kaikkea hallaa se tuottaa mafian huumekaupalle. Ei missään nimessä hyväksyttävää!

Muistuttaisin ihmisiä myös viimeisistä tutkimuksista päihteiden vaikutuksesta yhteiskuntaan. Kannabis ei ollutkaan se pahin vaan eräs toinen laillinen...

Suurin riski taitaa olla huolimattomat kasvattajat jotka eivät huolehdi paloturvallisuudesta. Kasvatuksen laillistamisella ja tv-lupa tarkastuksen tyyppisillä kotikäynneillä tästäkin päästäisiin. Toinen on liikenneturvallisuus. Mikäli olisi oletettavasti mahdollista alkoholin lisäksi, että henkilö on nauttinut kannabista, niin voisi poliisia kouluttaa tunnistamaan paremmin tapaukset ja kiinnijäämisriski kasvaisi.

Aina ei kannata olla jääräpäinen muuli, vaikka kompromissit ei aina mieleisiä kaikille olekaan. Parempi komromissi lainsäädännössä, kuin totaalinen lakien noudattamattomuus. Esim. maailmalta: Saksa, Hollanti, Portugali, Venäjä, Meksiko, Thaimaa, Usa Kenen jalanjälkiä haluamme seurata ja kuinka suurilla panoksilla ja riskeillä?

tuomokokko

Eräässä kahvipöytäkeskustelussa tiukkapipo-mieshenkilö vaati varaosamyyjiä vastuuseen, kun teinipojat virittelevät mopojaan ylikuntoon näiltä ostetuilla rattailla, pakoputkilla ja suuttimilla.

Ei kai meikäläinen oikeuslaitos sentään tällaiseen voi innostua? Syytetäänkö autotehdasta vai viinakauppaa, kun rattijuoppo seuraavan kerran ajaa jalankulkijan hengiltä?

"Tässä on renki, joka suuteli tyttöä, joka huuteli lehmää, joka puski koiraa, joka puri kissaa, joka söi sen hiiren, joka möi sen mallaspussin, joka oli talossa, jonka rakensi Jussi." Jussiko siis olisikin syypää tytön vastaanottamaan suudelmaan?

marko.lehti

jos syyttäjä yrittäisi vastaavan tasoisella todistelulla osoittaa että poliitikot ovat tienneet laittomista vaalirahoista tai syyllistyneet korruptioon.. ;-)

sanurmi

Käsittääkseni apteekit myyvät huumeruiskuja mielettömästi vuosittain, lisäksi sieltä myydään subutexia ja mitä muita huumaavia aineita nyt onkaan olemassa. On kyllä yksi hulluin juttu minkä olen koskaan kuullut ja toivottovasti päätyy maailmanlaajuiseen levitykseen.

tapsankari

On taas retoriikka kohdillaan. Itse en harrasta chilien kasvattamista, mutta kaveripiirissäni on tähän touhuun vihkiytynyttä porukkaa ihan yllättävänkin paljon. Samoin akvaario- ja terraarioharrastajat tarvitsevat huipputehokkaita valaisimia, kasvilannoitetta jne. Kaikki nämä nuoria/nuorehkoja miehiä.

JATK

Älytöntä ja naurettavaa.

Ensinnäkin se, ettei yksiselitteisesti voida poissulkea sitä, että ko välineitä voisi käyttää muuhunkin.

Toisekseen, muualla maailmassa kannabiksen käyttöä ja hallussapitoa ollaan vapauttamassa tai jopa äänestetään siitä pitäisikö kannabis kokonaan laillistaa (california), niin täällä jahdataan kukkaruukkukauppiaita.

Rille

Ei tarvitse enää käydä teattereissa katsomassa huvinäytelmiä, vai pitäisikö sanoa että tragedioita. Miten sen nyt ottaa. Elämme näet nykyisin itse mukana suuressa tosielämän sketsissä. Se saattaisi jopa naurattaa jos olisi ilmainen, mutta pikkuisen naurua hillitsee näytelmän kalleus. Aina se loppujen lopuksi iskee omaan kukkaroon.

Tässä n. 10 vuotta sitten alettiin puhua, että Suomella tulee menemään oikein hyvin kun otetaan käyttöön enenemässä määrin ns. naisenergiaa. No, onhan se naisenergia lisääntynyt, sen on kyllä huomannut. Onkohan tässäkin kyse nais- vai miesenergiasta. Kumpa tietäis sen.

Alkakaa keskittyä oikeisiin rikollisiin ja mieluummin päätekijöihin. Suurimmalta osalta kansaa alkaa jo hymy hyytyä "näpertelyrikollisten" kallista jahtia seuratessa.
Kuinkahan monta syyttömäksi todettavaa roikkuu ja on jo roikkunut löysässä hirressä. Ja mitä esim. tämä oikeudenkäynti aiheuttaa heille? Syytetty on syytön kunnes oikeus hänet syylliseksi toteaa. Taitaa sekin unohtua usein.

juhasaarnio

kasvattaa hamppua. Ainoastaan hampun kasvattaminen huumausainekayttoon itselle tai etenkin kauppatavaraksi on kiellettya.

Jotenkin vain on kaynyt niin, etta todistustaakka on vieritetty normaaliasetelman vastaisesti syyttajalta syytetylle, eli valvoja on sita mielta, etta jos jollakulla on mita tahansa hamppukasvia kasvamassa, kyseessa on huumausainerikos.

Tama on todella mielenkiintoista ja raskaasti normaalia oikeuskaytantoa vastaan.

Jos nyt sitten oletetaan, etta hamppua on kasvatettu huumekayttoa varten, niin seuraavaksi voisi nostaa esille ne lukuisat puolueettomat ja tieteellisesti referoidut tutkimukset, joiden mukaan kannabis on HUOMATTAVASTI alkoholia ja tupakkaa vaarattomampi nautintoaine, josta isonveljen ei missaan tapauksessa pitaisi olla huolissaan. Eika tietenkaan tuhlata vahaisia resursseja moiseen huolestumiseen.

Milloihan saataisiin jotain rotia tahankin jahtiin ja voitaisiin alkaa allokoida poliisin vahaisia resursseja johonkin tuottavampaan?

Pakollinen disclaimer: en ole hampun kayttaja, enka sen kasvattaja. Tuntuu vain silta, etta yksi maailman potentiaalisimmista viljelykasveista, josta saataisiin huomattavasti ekologisemmin esim. paperia ja vaatekuituja on pannassa pelkastaan Dupontin viime vuosisadan alussa aloittaman muovin puolesta -kampanjan ajojahdin seurauksena turhassa ja maailman kannalta perin turmiollisessa pannassa.

asiakirjoittajako

Syyttäjä/poliisi voisi esittää mielellään faktat jonka mukaan Viherpekku-pidätyksien jälkeen kannabiksen käyttö ja kotikasvatus vähenivät merkittävästi kun nämä tekijät oltiin saatu nalkkiin. Itse olen uutisista lukenut kotikasvatuksen lisääntyneen merkittävästi. Taisi käydä vanhanaikaisesti, eli välineet hankittiin jälleen kerran muuta kautta, ehkä laittomasti joista verotuloja ei lama-Suomi saanut.

Juuri tällaiset oikeudenkäynnit ja tuomiot lisäävät etenkin nuorten huumemyönteisyyttä ja halua kokeilla sitä ensimmäistä jointtia.
Opitaan koulussa demokratiasta, oikeudenmukaisuudesta ja kuinka huumeet on todella ikävä asia :( mutta kun luetaan internettiä, tällaisia tuomioita ja kenties tutustutaan kannabiskulttuuriin, niin huomataan kuinka yhteiskunnassa on monia järjettömiä epäkohtia (yleisin tai ainakin yksi ensimmäisistä on tämä "raiskauksesta ehdonalaista, omaan tarkoitukseen kannabiksen kasvautuksesta linnaan" -vertaus)

Mielestäni on todella positiivista että nuoret jaksavat ja toivottavasti jaksavat jatkossakin, vaikuttaa elinympäristössään olevia epäkohtia vastaan. Juuri tämän kaltaiset tapaukset antavat tarvittua lisäpotkua. Kirjaimellisesti.

Vastarannanrastas

Eipä huvittaisi olla rautakauppias joka myy veitsiä jos juttu menee läpi. Niillä kuitenkin tapetaan Suomessa vuosittain kymmeniä ihmisiä.

Eli syyte ja tuomio voi siis napsahtaa avunannosta murhaan? Varsinkin jos veitsiä myy nuorille miehille, jotka eivät yleensä harrasta ruoanlaittoa.

Aivan naurettava syyte, mutta toivottavasti oikeuslaitoksessa ymmärretään tämän merkitys ennakkotapauksena.

Refu

Valaisimia saa tilattua netistä ulkomailta tai ostettua enintään muutaman kilometerin säteeltä kaupungin keskustasta. Multaa sekä kukkaruukkuja puutarhakaupasta ja esim. Hong-Kongista. Ajastimia Clas Ohlsonilta.

Kaupat keräävät vastaavia tuotteita helppoon, keskitettyyn sijaintiin ja saavat asiakaskunnakseen kaupungeissa asuvat puutarhurit. Jokin osa (jonka suuruutta poliisi ei tietääkseni ole kertonut)asiakkaista saattaa kasvattaa laitonta kasvia kotonaan. Poliisi kiinnostuu ilman mitään (todellista) näyttöä rikoksesta.

Poliisin oma aloite on tarkkailla asiakkaita, tehdä myyjille sekä asiakkaille sattumanvaraisia tai ulkonäköön perustuvia etsintöjä joissa pakotetaan tyhjentämään taskut ja joissain tapauksissa suoritetaan vielä kotietsintä päälle (http://img3.imageshack.us/img3/2492/puutarhapuodit.png). Kaupan asiakasrekisteri kaivetaan esille ja tehdään kotietsintöjä sillä esiintyvien henkilöiden osoitteesiin.

Kuuluuko tälläinen näpertelyrikoksen totalitaristinen kyttääminen Suomalaisen kansalaisen intresseihin ja prioriteetteihin? Mielestäni ei näillä veroprosenteilla.

Kuka käyttäjä tai kasvattaja lopettaa käytön jouduttuaan virkavallan ahdistelemaksi? Ei kukaan.

Kasvaako kannabiksen käyttö jos aine dekriminalisoidaan? Ei, todisteena mm. Portugali.

Haluaisin kovasti kuulla järkiperustelut tälle toiminnalle. Poliisi hakee ennakkotapausta joka on sille edullinen. Sille edullinen ennakkopäätös on sellainen, joka lisää sen valtaa suhteessa tavalliseen kansalaiseen.

juhasaarnio

Suomen laki ei tietaakseni edelleenkaan kiella kannabiksen kasvattamista. Vain sen huumausainekaytto on jostain mielenkiintoisesta syysta 60-luvulta asti ollut kriminalisoitu. Jos olen vaarassa, oikaiskaa.

Ei ole siis mitaan laitonta kasvia tai kasvattamista. Pitaa todistaa laiton kaytto. Rikoksentekovalineethan voi sitten menettaa rangaistuksen osana.

Oikeusvaltioissa on olemassa periaate, etta rikos on todistettava tapahtuneeksi, ennen kuin voidaan vaatia rangaistuksia. Tama ei vain jostain syysta tunnu koskevan verokarhua, eika huumepoliisia.

P.S. Nappaimistollani ei ole kirjaimia, joissa olisi pilkut paalla:)

Eipojatnäin

Kun Suomessa kerran on laillista myydä:
a) Lasisia vesipiippuja ja muita kannabiksen käyttövälineitä
b) Suuritehoisia lamppuja
c) Kasvien kasvatus välineitä

Niin mitä ihmettä tässä on epäselvää? Kaupan myyjien omat vapaa-ajan harrastukset eivät todellakaan liity millään tavalla liikkeen toimintaan.

Ihmiset eivät tunnista Fasismia kun siihen törmäävät, varokaa vaan:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Fasismi

Pakana

Mikä siinä on niin vaikeata vuonna 2010 hankkia oikeellista tietoa. Luulisi jo kaikkien tietävän mikä on meininki kannabiksen kanssa suomessa. Onko se vaan pelko, mikä aiheuttaa tämän välinpitämättömyyden ja valehtelun?

Vai onko tässäkin takana taas joku asiamies mafia, kun väärän liikkeen liikevaihto on herrojen mielestä heiltä pois? Kauppakartelli tämänkin takana?

Pakana

Mitä sillä on väliä mitä asiakas siinä päättää kasvattaa? Onko se kauppiaan vika?? Ei sanota tuolla sivulla sanaakaan hampusta. Eikö se luetun ymmärtäminenkään enää oikein toimi, vai mikä on? Veikö vaimo viimesen piilopullon?

hanari

Ei nyt syytteessä olevat kauppiaatkaan mainostaneet maria. Poliisi vain päätyi tutkimuksissaan siihen, että myydyt välineet sopivat hampun kasvatukseen ja siitä syyte.