Loppilainen kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) kertoo Puheenvuoro-blogissaan ensimmäistä kertaa yksityiskohtaisesti koko tarinan eduskunnan surullisen kuuluisista torkkupeitoista.
Hän istui kesällä 2008 eduskunnan työhuoneessa, kun museoviraston ihmiset tulivat kylään.
- Yksi ryhmästä tutki kaapin reunoja ja ilmastointikoneen hormeja ja otti kuvia innostuneena. Ja uskokaa tai älkää yksi suurimpia ihastelun ja kuvaamisen kohteita oli vanhat ruuvit. "Ai täällä on vielä näitä" -hihkaisu jäi mieleen. Talttapääruuvimeisseliin sopivia messinkiruuveja. Niistähän piti kuvia ottaa. Niin paljon, että filmiaikana olisin pitänyt kuvaamistakin tuhlaamisena, kirjoittaa Heinonen.
Ja sitten 127 euroa maksaneisiin torkkupeittoihin.
- Silloin eduskunnassa istuntoja pidettiin läpi yön ja ehkä sohvalle ja surullisen kuuluisille torkkupeitoille oli oikeaakin käyttöä. Pari huonetta olisi museohuoneina riittänyt hyvin ja muut olisi saneerattu vastaamaan 2010-luvun työnteon tarpeita. Mutta ei se käynyt... Tässä on siis perussyy siihen miksi kaikki maksaa ja miksi mennään metsään. Sohvat on nyt päällystetty jostain varmasti kalliilla tilatulla aivan samanlaisella kankaalla kuin vuonna 1979 oli tehty. Ei varmasti sekään lasku ole aivan edullisimmasta päästä. Kaikki huonekalut on tehty samoin ja näin myös tyynyt ja torkkupeitot, kun 1979 oli taloon sellaiset hankittu.
Heinosen mukaan näyttää siltä, että puhemies Sauli Niinistön (kok.) pitäisi ottaa eduskunnan remontti tiukemmin omaan hallintaansa.
- Tässä talossa on niin paljon sellaista missä olisi Niinistöille töitä.

Kommentit
Museovirasto lensi yli demokratian
Nyt tiedetään sitten että kanasanedustajat ovat itseasiassa turhia, voimattomia rahankuluja. Museovirasto voi kävellä kansanvalitseman eduskunnan yli.
Demokratiaan vedoten, vaadinkin että seuraavissa vaaleissa ei valita kansanedustajia eduskuntaan, vaan museovirastolaisia.
Homotsunamin laannuttua Bob Helsinki -mainoskatko
Heikki A. Ollila ilmeisesti laukaisi Bob Helsingin lämmittelyaiheen, jota koko Kokoomuksen eduskuntaryhmä jouluun asti päivittelee yksi kerrallaan.
Ehdotan, että kansaedustajalle annetaan 10 euroa vuodessa torkkupeittorahaa työpaikalla torkkumista varten. Saa tuoda oman maakuupussin tai puolustusvoimien poistetun harmaaviltin.
Koskahan lennonjohtajat ja sairaanhoitajat tai rekkakuskit ja rakennusmiehet saavast oman torkkupeiton manttelikääröönsä?
"uskokaa tai älkää"
koska kyseessä on poliitikko, emme usko
Kyllä ammattilaiset hoitaa
Saadakseen irtopisteitä maalaiset kansanaedustajat ehdottavat että eduskuntatalon sisustus hankitaan halvalla Tarjoustalosta, Tokmannista ja Robin Hoodista.
Seinilläkin on oikeita maalauksia ja veistoksia. Ne voitaisiin korvata halvalla toritaiteella ja pahkakupeilla.
Se on myös kauhean ikävää kun se kuppila siellä ei muistuta kotoista bensa-asemaa. Tarjoilut pitäisi ehdottomasti tilata lähimmästä ABC-ketjun toimipisteestä.
Mitäs jos ruudinkeksijä jättäisi asiat ihan ammattilaisten hoidettaviksi. Kyseessä on kuitenkin arvotalo.
Pahkakuppeja ja tarjoustalotavaraa
Ainakin se näyttäisi tällöin reilussa rahvaanomaisuudessaan KANSANedustuslaitokselta. Edustajien muhevat palkankorotukset huomioiden se muistuttaa monen mielestä tällä hetkellä enemmänkin kansalle-elvistelylaitosta.
Menneisyyskin on tärkeää
sen säilyttäminen vähän maksaa, mutta sivistyneitä tahdomme
olla emmekä vandaaleiksi tulla.
Eduskunnassa riittää toki paljon muuta säästämistä, kuten
esim. palkkiot ja eläkkeet, jotka olisi hyvin voinut
museoida.
Juuri näin
Mutta tämä kansa on osoittaa jälleen kerran, että sille ei ole. Eipä ole kukaan (paitsi näemmä tuossa edellinen kommentoija ;) muuten keksinyt arvioida eduskunnassa ja valtioneuvoston tiloissa olevaa taidetta ja kirjoittaa lehteen kuinka sitä politikoidaan miljoonien ökytaiteen keskellä... lihoiksi vaan nekin ja rahat jakoon kansalle.
Alepasta halvinta, sillä mennään, siinä on suomalainen kulttuuriperintö.
Äras den som äras bör!
eli taitavaa torkkupeittokauppiasta!
Kansanedustajien on hyvä
Kansanedustajien on hyvä esiintyä uhreina. Ne kun ovat ulkoistaneet tuon kähminnän, niin aina voi syyttää jota kuta muuta.
Aina vedotaan Sauli
Aina vedotaan Sauli Niinistöön ? Siis onko hän ainoa kansanedustaja, joka ei ole EU hurmoksessa hurahtanut pelastamaan koko maailman romaneja ynm eikä sotkeutunut Suomelle liian kalliisiin operaatioihin. Oliko Timo Heinonen kansaedustajana jo silloin, kun Lipponen päätti rakentaa eduskunnan lisärakennuksen ? Ihan turha rakennus, kun olisi voinut vähentää kansanedustajia ja saneerata eduskuntataloa.
Taisi olla Niinistö ainoa, joka äänesti vastaan, mutta ei yksi Niinistö kesää tee. Tarvitsemme lisää Niinistöjä ja Halla-ahoja. Kansanedustajien suuruudenhulludella, eikä tyhmyydellä tunnu olevan rajoja.
Jos reilun 20 tonnin huovat
Jos reilun 20 tonnin huovat on "Suomelle liian kallis operaatio" niin lienee aika laittaa valtiona pillit pussiin
oikeassa olet !
Tälle valtiohallinnolle tulisi heti tarjota sekä pillit että pussi ilmaiseksi! tuo 27 tonnia räteistä on sama summa minkä 45 kansaneläkeläistä saa eläkettä kuukaudessa. Suomen valtiolle ei mikään ole liian kallista sillä muutama kymmen milliä otetaan lainaa, jotta sota-alus miehistöineen pääsee jahtaamaa somalimerirosvoja lempäelle tyynelle merelle. Eli voitaisiinko heti panna komentopillien mukanana BUSHiin?
Torkkupeitot tarpeellisia
Tämän todistaa erään kansanedustajan kertomus (jätetään nimi mainitsematta):
"Näin sellaista unta, että pidin puhetta eduskunnan täysistunnossa. Kun heräsin, huomasin, että se olikin totta."
Torkutusta
Huomattava osa edustajista ja eräs fruministerikin näkyvät torkkuvan istunnoissa mainiosti ilman kalliita torkkupeittojakin. Mutta kukapa ei torkkuisi joutuessaan kuuntelemaan tuuduttavaa oikolukua liuskepinkasta.
Mahtaako Timo Heinonen tietää totuuden ?
Eduskunnan remontointi on siitä mielenkiintoinen asia, että museovirasto näemmä määrää yli kansanedustuslaitoksen mitä on tehtävä, ja saa tehdä. Voisiko olla mahdollista, että edustaja olisi aloitteellinen ja ehdottaisi kieltäytymistä ylisuurista museaalisista hankinnoista ja tarpeettomista torkkupeitoista joiden yksikköhinta on yli 20 % kansanelakelaisen kuukausieläkkeestä.
Niin se ns
Niin se ns kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden osalta tuppaa olemaan, että määrää mm omistajasta riippumatta. Lienee se kansanedustuslaitos aikoinaan niin säätänyt.
Edustuksellista demokratiaahan ei tosin nykyisin juuri arvosteta, niin että ehkä olisi paras myydä koko roska. Jos vaikka Vesa Keskinen tekisi siihen Tuurin kyläkaupan haaraliikkeen.
Heinonen voisi lakkaututtaa museoviraston
Sillä välin voisi Katainen uhkailla leikkauksilla.
Voisi heinonen torkkupeittonsa suojissa miettia .
Miettiä sitä miten lapsiperheet nykymaailmassa pärjää samoin miten vanhukset saa ostetua lääkkeensä ja ruokansa. Miten työtömät saa työtä. Eikä vaan miettiä mitä päällä oleva peitto maksaa. Mutta ehkä äly herralla on rajallinen.
tärkeämpi uutinen
Minusta tärkeämpi uutinen on se, että Keith Richards veti ruotsalaista musiikkitoimittajaa turpaan.
Mitä väliä torkkupeitoilla eduskunnassa. Eikös ne ole joka työmaalla, ainakin lepohuoneissa?
Vällytkö tärkeitä?
Räikeämpää on se, että kansanedustajien suuren palkan pelkkä korotus oli suunnilleen samanmääräinen, kuin pitkäaikaistyötön saa kuukaudessa käteen elämiseensä.
Palkka on kohdallaan
Korotuksen jälkeenkään kansanedustajien palkan suuruutta ei voi pitää kohtuuttomana.
Kansanedustaja palkalla ei saa edes omaa torkkupeittoa
Kansanedustaja palkalla ei saa edes omaa torkkupeittoa työmaalle.
Luulisi Eduskunnassa olevan suurempia murheita pohdittavana!
mutta ei, torkkupeitto peittää alleen koko kansakunnan suuret teemat.
Jollei kansanedustajat itse ymmärrä Eduskuntatalon arvoa arkkitehtonisena kokonaisuutena, voi voi, miksi piti tunkea sinne töihin; olisi jäänyt vain nojaamaan tvh:n lapioon! ja imemään Työmiestä!
http://www.vaasalaisia.info/uploads/kirppis_1.jpg
Blogissasi tätä ei kuitenkaan julkaista,,,
Että näin,,, Ja puhuja on siis Päähallituspuolueen kansanedustaja.
Kukahan tähän sitten voisikaan vaikuttaa?
Oletkos TimoHeinonen kysynyt vaikka Äidiltäsi?
Jospa hän vaikka voisi puuttua asiaan ja laittaa sen kuntoon.
Torkkupeittorahat ovat
Torkkupeittorahat ovat kyllä pikkupennosia kaikkeen siihen typeryyteen verrattuna, mitä museovirasto on tehnyt.
Unitutit
Kun nyt on hankittu torkkupeitot niin miten olisi
UNITUTIT?
Museovirasto kerrottiin olevan syyllinen siihen, että ihmisiä makuutettiin isoissa saleissa Marian sairaalassa!
Museovirasto oli kieltänyt väliseinien rakentamisen!
Tämä taphtui tosin vuosia sitten. Toivoin hartaasti että
nämä museoviraston ihmiset joutuisivat makaamaan siinä "kakofoonisessa kakolassa" vähintään viikon ja ollen samalla vakavasti sairaita!
Erottäin huonoa valvontaa
Kuka tai ketkä alunalkaen ovat hyväksyneet moiset toimet ja budjetit.
Museovirastolla ei pitäisi olla järjettömyyksiin menevää ylivaltaa eikä ole kyllä ne toimet joku on hyväksynyt - tulkoot esiin.
Niin
Heinäluoma,miten nyt toimii paljonpuhuttu omistajaohjaus
toimiiko se kuin Lipposen viinihankinnat vai eduskunnan urheilukerho.
Ai niin! Taisi unohtua tuo elpymisaika
Totta tosiaan kansanedustajilla toteutuu tuo elpymisaikakin varsin hyvin,toisin kuin muissa työpaikoissa. Sekin on varsin järjestetty hyvillä puitteilla. Työnantajana olemme kansalaiset ajateltu ja huomioineet heidän hyvinvointia sekä jaksamista työssä. Kansanedustajilla on toisinaan hyvin epäergonominen ja henkisesti kuormitta työ monella tavoin.
Toisin on esim: Eräässä S-ryhmän varastossa jossa ihmiset keräävät päivittäis tuotteita lavalle ja sieltä päätyvät kaupan hyllyille, kiloja,litroja ja toistoja kertyy päivänmittaa niin ettei jaksa enää kotona tehdä mitään. Heillekin on suotu tuo elpymisaika mutta sillä erotuksella, että se on laskettu erilaisilla työnmittauksilla ja kellotuksilla työnteon ja työajan puitteissa tapahtuvaksi elpymiseksi. Käytännössä elpymisaika on sidottu tehtyyn työsuoritteseen päivän mittaan, toisin kun on ratinalisointi työryhmässä ajateltu keskiraskaassa työssä pidettäväksi 1h välein 10min tauko.
Tämän keskiraskaan varastotyöläisen ainoa tapa toteuttaa kyseistä elpymisaikaa on käydä päivän mittaan useasti paskalla, koska se ei ainakaan toistaiseksi TESsissä ole tarkemmin määritelty eikä sitä ole työnmittauksissa huomioitu tapahtuvaksi toimenpiteeksi.
Tiesittekö muuten...
Että ympyrätalon S-markettiin ei saanut viedä kuormaa siitä lyhyintä kautta, eli katutasosta, koska kuorma-auton paino olisi tehnyt kauheaa pahaa niille graniittilaatoille siinä pyörien alla?
Eli talvella sitten vedettiin jäätä ja sohjoa pitkin sellaisia huterasti pakattuja tonnin elintarvikelavoja sinne, usean kymmenen metrin päästä, uhmaten lentämistä takaraivolleen tai nyrjäyttämästä nilkkaansa ja sairaslomaa, koska kivi on vaarassa painua pari centtiä pyörän alla, eikä voi peruuttaa siihen oven viereen.
Muttahh.. Siinä voi sitten tosiaan kestää vähän pitempään, tooodella pitkään. Tunnit juoksee :)
Käsityö ei ole ilmaista! Paljonko on teidän tuntipalkkanne?
10 suomalaista käsityöläistä saivat töitä!!!
13.11.2010 13:03 salakankee
"Toisaalta vaaditaan suosimaan suomalaista, mutta kun valtakunnan edustuslaitokseen hankitaan käsityötä kotimaasta, se onkin skandaali. 127 euroa maksaneen kohupeiton teko työllisti eri vaiheissaan kymmenkunta käsityöläistä.
- Jos hinta on liian kova, pitää kysyä, millä hinnalla itse olisi valmis myymään omaa työtään."
Paljonko maksaisi jos Halla-aho tekisi sen viltin käsin - mikä on hänen tuntipalkkansa?