Lauantai 26.5.2012

2 helppoa temppua: Näin tapahtui eduskunnan kavallus

Luotu: 
16.11.2010 12:46
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Törkeästä kavalluksesta syytetty ex-rahastonhoitaja myönsi kavalluksen, mutta ei törkeyttä.

Faktakulma

Eduskunnan urheilukerhossa paljastui suuri kavallus lokakuussa 2009. Eduskunnan urheilukerhon silloinen puheenjohtaja, kansanedustaja Matti Saarinen (sd.) erosi kavalluksen tultua julkisuuteen eduskunnan tilintarkastajien puheenjohtajan paikalta.

Eduskunnan urheilukerhon ex-rahastonhoitaja sai oikeudenkäynnistä päätellen kähmiä valtion rahaa omalle tililleen harvinaisen yksinkertaisin menetelmin ja vailla valvontaa vuosina 1999–2009.

Tapausta selvitellään Helsingin käräjäoikeudessa parhaillaan. Valtionsyyttäjä vaatii syytetylle vähintään kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistusta törkeästä kavalluksesta ja väärennyksestä. Syytetty myöntää teot, mutta kiistää kavalluksen törkeyden.

Syytetty aloitti urheilukerhon rahastonhoitajana vuonna 1994. Valtionsyyttäjä Jarmo Hirvonen kertoi oikeudessa, että vuoteen 1999 mennessä hän oli saavuttanut niin suuren luottamuksen, että hänellä oli yksin käyttöoikeus kerhon ainoaan tiliin.

Syytetyn oma rahatilanne oli kuralla, ja hän aloitti rahojen järjestelmällisen kavaltamisen. Hän ei käyttänyt minkäänlaisia peitetilejä, vaan siirsi rahat suoraan omalla nimellään rekisteröidylle tilille. Kymmenen vuoden aikana hän tosin nimesi kolmeen otteeseen saajaksi ”Toiminimi Pekkalan” – mutta siirsi rahat silti omalle tililleen.

Valtionsyyttäjän mukaan syytetty peitteli luvatonta rahaliikennettä lähinnä kahdella tempulla: merkitsemällä omalle tililleen suuntautuneet otot panoiksi ja väärentämällä kerhon tiliotteita ”leikkaa ja liimaa -menetelmällä”.

–Ainoa mikä erottaa tiliotteessa panon otosta, on se pieni miinus luvun perässä, totesi valtionsyyttäjä.

Leikkaus ja liimaus taas tarkoittaa sitä, että syytetty väärensi kymmeniä kerhon tiliotteita käsipelillä. Nämä tiliotteet olivat ilmeisesti toiminnan ainoa osa, jota tarkasteltin säännöllisesti.

”Rikos on rikos, mutta rahankäyttöön liittyy yleensä valvontaa”

–Hän leikkasi toisista asiakirjoista vääriä tietoja ja yhdisteli niitä, kuvasi syyttäjä.

Syyttäjä antoi oikeudenkäynnissä myös esimerkin siitä, kuinka yksinkertaisesti raha liukui eduskunnan tilitoimistosta syytetyn tilille.

Kun syytetty katsoi, että urheilukerhon varat olivat lopussa, hän tilasi rahaa tilitoimistolta. Kerhon tilille siirrettiin 15 000 euroa. Samana päivänä 4500 euroa tätä rahaa siirtyi syytetyn omalle tilille. Kerhon tilille hän merkitsi tapahtuman panona.

Hetkittäin urheilukerhon tili oli niin tyhjänä, että syytetty joutui – syyttäjän mukaan pikavippien turvin – siirtämään omaa rahaansa kerholle, jotta pystyi maksamaan kerhon laskuja.

Kymmenen vuoden aikana syytetty kavalsi urheilukerholta kaikkiaan noin 210 000 euroa käteisnostoilla ja tilisiirroilla, mutta palautti jälkiä peitelläkseen 74 000 euroa kerhon tilille. Mies jäi kiinni vasta heinäkuussa 2009. Sen jälkeen hän irtisanoutui eduskunnasta.

Puolustukselle teon helppous kelpasi jopa sen syyksi. Syytetyn asianajaja Jarkko Pulkkinen ihmetteli oikeudessa, ettei hänen päämiehensä toimintaa ja kerhon rahaliikennettä valvottu käytännössä mitenkään. Rahojen ottaminen oli helppoa.

–Rikos on rikos, mutta rahankäyttöön liittyy yleensä valvontaa. Tätä tarkoitan helpolla tekotavalla, sanoi syytetyn asianajaja Jarkko Pulkkinen.

Valtionsyyttäjä Hirvosen mukaan syytetyn ”virkamiesmäinen harmaus” lisäsi luottamusta mieheen.

Sekä puolustus että syyttäjä totesivat oikeudessa, että pääosa kavalletuista rahoista kului alkoholiin.

Jutun puimiseen käräjäoikeudessa on varattu vain tämä päivä. Vielä ei tiedetä, annetaanko tuomio jo tänään.

Faktakulma

Eduskunnan urheilukerhossa paljastui suuri kavallus lokakuussa 2009. Eduskunnan urheilukerhon silloinen puheenjohtaja, kansanedustaja Matti Saarinen (sd.) erosi kavalluksen tultua julkisuuteen eduskunnan tilintarkastajien puheenjohtajan paikalta.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Tapanainen

voi olla niin paljon rahaa käytössään että sieltä voi kavaltaakin 200 000 €?
Tällaisia veitikoita meillä siellä on? Olikohan kaveri vielä päätoiminen kerhoin rahastonhoitaja? Koko kerho joutaa lakkauttaa ja virkamiesten tehtävät panna uusjakoon.

TV-pappa

potkupalloporukkakaan omilla rahoillaan siellä maailman parlamenttien välisissä turneissa kierrellyt. Mikähän laista menestystä heillä muuten oli, ja mikä oli kaukaisin paikka matkustella pelaamaan, ja millä ajalla? Eikös tämä parlamenttitoimi kuitenkin ole lähes kokopäivätoimista työkausilla. Ja lomilla tapahtuvasta toiminnastahan tulee tietenkin ylityökorvaukset.

tapsa krunikasta

Ajatellaanpa, että minulla on edessäni pöydällä kaksi avointa lipasta. Toisessa ovat omat rahani ja toisessa vieraat varat, joilla hoidetaan esim. yhdistyksen maksuliikennettä, rahastonhoitaja kun olen.

Käytän yhdistyksen varoja omiin tarkoituksiini. tiedän sen olevan väärin. Jään kiinni.

Oikeudessa puolustus esittää lieventävänä perusteena teon helppoutta.

Voi tsiisus! Missä on moraali, selkärankaisuus?
Jotain rotia, kiitos.